Suomen ensimmäinen diakonissalaitos – Turun Diakonissalaitos

Mikä on se uusi laitos (anstalt), joka on perustettu Turkuun? Vai onko se ollut aikaisemmin, vaikka emme ole kiinnittäneet siihen huomiota? Näin turkulaiset kyselivät 1850-luvun loppupuolella.[1] Tämän saman kysymyksen edessä olemme tänäänkin. Varsin vähän tiedämme tuosta laitoksesta. Tutkijoiltakin se on jäänyt huomaamatta. On arveltu sen olleen tukholmalaisen diakonissalaitoksen esikuvan mukaan syntynyt laitos ja siitä on kirjoitettu muutama rivi.

Vuonna 1855 turkulaiset lehdet Åbo Tidningar ja Åbo Underrättelser julkaisivat sairaanhoitajatoiminnan perustaneen säätiön hallituksen laajahkon tiedotteen, jossa kerrottiin Hänen Keisarillisen Majesteettinsa armossa antaneen toimiluvan säätiölle, jonka nimi oli ”Systrar för öm och uppmärksam wård af sårade och sjuke i Åbo, såwäl under krigs-som fredstider” sekä hyväksyneen sen säännöt. Tiedotteessa ei julkaistu sääntöjä. Samalla hallitus ilmoitti toiminnan aloittamisesta sekä siitä, mitä apua sisarilta oli saatavissa ja keille se oli tarkoitettu sekä miten avun tarvitsijoiden tuli hakeutua avun piiriin.[2]

Vuonna 1849 oli julkaistu keisarillinen käsky yksityisistä seuroista ja yhdistyksistä. Kaikkien yhdistysten tuli lähettää sääntönsä keisarille tarkistettaviksi ja vahvistettaviksi.[3] Turkulaisten anomus oli toimitettu vt. kenraalikuvernöörille (KK) Hänen Keisarillisen Majesteetin hyväksymistä varten. Fredrik Wilhelm Rembert Berg oli kenraalikuvernöörinä 1854-1861, aluksi nimitettynä vt. kenraalikuvernööriksi 8.12.1854 ja vakinaistettuna 8.3.1855. Hän erosi terveydellisistä syistä 20.11.1861. Berg kuoli 1874.[4]

Anomuksen (s.a) olivat allekirjoittaneet kauppaneuvos E. Julin, pappi ja lehtori Henrik Heikel sekä F. W. Avellan, jolle ei ollut merkitty mitään ammattia tai arvoa. He olivat perustaneet sairaanhoitajatyötä harjoittavan säätiön helpottamaan Turussa vallinnutta sairaanhoitajapulaa, minkä he katsoivat pahenevan, mikäli sota[5] toisi lisää haavoittuneita ja sairaita Turkuun.

Kansallisarkistosta Senaatin talousosaston yleisestä aktisarjassa on asiakirjavihko, joka sisältää turkulaisten KK:lle lähettämän anomuksen (s.a) ja sen venäjänkielisen käännöksen (s.a), kenraalikuvernöörinkanslian päätöstä koskevan venäjänkielisen kirjeen ja sen ruotsinnoksen, valtiosihteerinviraston päätöstä koskevan kirjeen sekä senaatin keisarin nimissä lähettämän asiaa koskevan päätöksen, ei kuitenkaan säätiön sääntöjä.[6]

Kenraalikuvernööri teki esityksen keisarille turkulaisen säätiön hyväksymisestä 4/16. maaliskuuta 1855 lähetetyssä kirjeessä. Valtiosihteeri ilmoitti 26.3./7.4.1855 Kenraalikuvernöörille Hänen Keisarillisen Majesteettinsa myöntäneen Turussa perustetulle säätiölle toimiluvan ja oikeuden toimia (träda i verksamhet och äga bestånd) säätiölle hyväksyttyjen sääntöjen mukaisesti. Senaatti käsitteli asiaa Kenraalikuvernöörin kirjeen 30.3./11.4.1855 perusteella. Asia oli esillä senaatin talousosaston kokouksessa 12. huhtikuuta 1855. Senaatin pöytäkirjassa todettiin keisarin säätiötä koskeva toimilupapäätös ja sääntöjen hyväksyminen. Päätös saapui 16. huhtikuuta 1855 Turun ja Porin läänin maaherralle tiedoksi ja asianmukaisia toimenpiteitä varten.[7] Hallitus julkaisi viikon päästä paikallisissa lehdissä tiedotteen uudesta säätiöstä. Tiedotteessa kerrottiin, mitä palveluita oli tarjolla ja kenelle ne oli tarkoitettu ja miten niiden käyttäjäksi pääsi. Lisäksi mainittiin hoitajien yhteinen asuinpaikka. Hallitus oli myös varautunut lisäämään tarvittaessa hoitajien määrää.[8]

Mikä oli se uusi laitos, joka oli perustettu Turkuun ja joka hallituksen tiedotteesta huolimatta oli päässyt unohtumaan. Tähän Åbo Underrättelser antoi vastauksen kolme vuotta säätiön perustamisen jälkeen vuonna 1858 kolmiosaisessa artikkelisarjassaan. Lehti kutsui otsikossaan sodan varjossa varta vasten kotimaiselle perustalle järjestettyä sairaanhoitotoimintaa lyhykäisyyden vuoksi ”Diakonissanstalten i Åbo”, millä se tarkoitti ”Systrar för öm och uppmärksam wård af sårade och sjuke i Åbo, såwäl under krigs-som fredstider” -säätiötä.  Lehti palasi vielä vuonna 1867 Diakonissanstalten i Åbo -aiheeseen julkaisemalla saman kirjoituksen kuin vuonna 1858 julkaistun kirjoitussarjan kolmas kirjoitus oli. Diakonissalaitoksessa oli siis kysymys sodan ja rauhan aikana sisarten rakkaudella ja huomaavaisuudella tekemästä sairaiden ja haavoittuneiden hoitotyöstä Turussa. Motiivi säätiön perustamiselle oli pitkään tiedossa ollut sairaanhoitajapula. Hoitajatarpeen katsottiin lisääntyneen, jos alkanut sota toisi Turkuun haavoittuneita ja sairaita.[9]

Säätiön perustajat

Säätiön perustamista anoivat kauppaneuvos Erik Julin, kirkkoherra Henrik Heikel ja lääninlääkäri, tohtori F. W. Awellan. He olivat myös laatineet säätiön säännöt. Sisaryhteisön (Systra-Sällskapet) oli tarkoitus aloittaa toimintansa sääntöjen tultua vahvistetuiksi ja toimia jatkuvasti (för alltid) ja taukoamatta Turun kaupungin tuella (säännöt 1 §).[10]

Erik Julin syntyi Oulussa 13.11.1796 ja kuoli 21.6.1874. Hänen vanhempansa olivat Oulun kaupungin ja myöhemmin Turun kaupungin apteekkari Johan Julin (1752-1820) ja Albertina Karberg. Ylioppilastutkinnon hän suoritti vuonna 1813. Erik Julin lähti isänsä ja vanhemman veljensä (Johan, kutsumanimi John) tavoin apteekkialalle. Erik Julin oli turkulainen apteekkari. Hän harrasti liike- ja yritystoimintaa ja oli yhteiskunnallinen vaikuttaja. Hän käytti varallisuuttaan sivistystyöhön ja hyväntekeväisyyteen. Tämän tutkimuksen kannalta on merkittävää hänen osuutensa Turun Diakonissalaitoksen perustamisessa ja toiminnassa.[11] LKT, professori Arno Forsius on julkaissut artikkelin Julinista otsikolla ”Erik Julin (1796-1874) – apteekkari, teollisuusmies ja filantrooppi”.[12]

Kirkkoherra Henrik Heikel syntyi 14.1.1808 Oulussa ja kuoli 14.3.1867. Hän oli pappismies, luonnontieteilijä ja valtiopäivämies. Ylioppilaaksi hän tuli 1823, filosofian kandidaatiksi 1831 ja maisteriksi 1832. Hän harrasti luonnontieteitä. Vuonna 1835 hänestä tuli Turun kymnaasin filosofian ja luonnontieteen lehtori. Saman vuonna hänet vihittiin papiksi. Tuomiokapitulin jäsenenä, asessorina, hän toimi erittäin toimeliaasti vuosina 1835-1861. Turun palon jälkeen tuomiokapitulissa elettiin ns. lehtorikapitulin aikaa 1828-1870. Turun lukiossa oli kuusi lehtorinvirkaa. Lehtorit toimivat tuomiokapitulin asessoreina. Heikelillä oli kaikkein pisin lehtorikausi, 26 vuotta.[13] Virkatehtäviensä ohella Heikel oli myös aktiivinen uurastaja muillakin aloilla. Hän oli mm. köyhäinhoidon johtokunnan puheenjohtaja, kirkon ja koululaitoksen eläkekassan jäsen ja puheenjohtaja. Vuosina 1851-1860 hän sai pitää hallussaan Pyhän Marian seurakunnan prebendaa (palkkapitäjä)[14] .Hän lahjoitti vuonna 1857 1.000 hopearuplaa ensimmäisen pientenlastenkoulun perustamista varten Turkuun. Tuomiorovasti Johan Edmanin kuoleman 1857 jälkeen Heikel haki tuomiorovastin virkaa, mutta ei tullut siihen valituksi. Vuonna 1860 hänestä tuli Pietarsaaren kirkkoherra. Katovuonna 1862 hän lahjoitti rahvaalle rahaa pieninä määrinä yhteensä 30.000 markkaa, mistä pienintäkään määrää ei maksettu takaisin.[15]

Kolmas säätiön sääntöjen vahvistamista anonut oli kaupunginlääkäri ja tohtori Frans Wilhelm Avellan.  Avellan (s. 31.12.1813 Nauvo, k. 29.6.1878 Turku) oli lääket. lis. ja lääket. tri . Hän toimi Kupittaan kylmävesiparantolan lääkärinä 1840-luvulla ja sen jälkeen Turun kaupunginlääkärinä 1853 alkaen kuolemaansa asti. Avellanista sanottiin, että hän oli rehellinen ja vilpitön mies. Hän oli turvallinen ja luotettava lääkäri ja lämminsydäminen. Hänen muistokirjoituksessaan oli kauniita sanoja. Hän voitti potilaittensa vilpittömän kiitollisuuden ja luottamuksen, mikä oli epäitsekkäälle lääkärille paras palkkio hänen vaivannäöstään ihmisrakkauden palveluksessa.[16]

Aikaisempi vähäinen tutkimus on pitänyt apteekkari Erik Julinia Turun Diakonissalaitoksen perustajana. Sääntöjen vahvistamista anoivat kuitenkin kolme edellä mainittua. Tor Carpelan mainitsee turkulaisia lahjoittajia koskevassa kirjassaan, että Julin perusti yhdessä Heikelin kanssa Turun Diakonissalaitoksen. Lisäksi Carpelan mainitsee, että yleisen tuen vähentyessä Julin ylläpiti laitosta yksin jonkun aikaa.[17]

 

Säätiön hallinto

Sääntöjen mukaan (§ 3) säätiön hallituksen muodostivat kaupunginlääkäri (physicus), pappi ja takuumies borgesman ).[18] Viimemainittu hallituksen jäsen ”borgesman” kaivannee muutaman sanan selvitykseksi. Säätiön hallituksessa ei ilmeisesti tarvittu automaattisesti takuumiestä. Se ei ollut tietyille yhtiömuodoille asetettu yleinen vaatimus. Takuumiehen käyttö tässä yhteydessä on ollut ilmeisesti varmistamassa luvan myöntämistä. Voi olettaa, että jos henkilö oli antanut takauksen säätiön velvoitteista, hänelle oli luontevaa antaa myös paikka hallituksessa.[19]

Hallituksen tehtävä oli valita säätiölle johtajatar (§ 3). Hallitus valitsi johtajattaren esityksestä henkilökunnan (§ 4). Hallituksen tuli myös seurata hoitajatartarvetta ja ryhtyä toimenpiteisiin lisähoitajien hankkimiseksi ja ohjata heidät jo taidot oppineiden joukkoon (§ 4).[20]

Hallituksen kokoonpanosta koko toiminnan ajalta ei arkistojen puuttumisen takia ole saatavissa tietoa. Perustamisvuonna hallitukseen näyttää kuuluneen piirilääkäri, lääketieteen tohtori C. H. Ringbom, kaupunginlääkäri, lääketieteen tohtori F. W. Avellan sekä kauppaneuvos Erik Julin. Tämä käy ilmi heidän maistraatille vuonna 1855 tekemästään anomuksesta. Edellä mainittuja allekirjoittajia kutsuttiin hallitukseksi (bestyrelse). He anoivat maistraatilta kolerasairaalasta viidelle sairaanhoitajalle asuntoa kuitenkin siten, että asukkaat olivat velvollisia muuttamaan pois rakennuksesta, mikäli sitä tarvittaisiin muuhun käyttöön. Maistraatti myönsi viidelle sairaanhoitajattarelle asunnot. Pitkään hallitus ei tällä kokoonpanolla toiminut, sillä Ringbom kuoli jo vuonna 1856.[21]

Johtajatar

Sääntöjen mukaan johtajattaren tuli olla sivistynyt nainen (bildad fruntimme), uskonnollinen ja hiljainen elämätavoiltaan. Johtajattaren tehtävät määriteltiin erillisessä johtosäännössä (§ 3). Tällaista johtosääntöä ei ole löytynyt arkistoista. Johtajatar teki esityksen hallitukselle muusta henkilökunnasta (personer) (§ 4).[22] Ainakin yksi ja ilmeisesti ainoa johtajatar tunnetaan nimeltä. Hän oli mamselli (säätyläisiin eli herrasväkeen kuuluva aateliton naimaton nainen eli neiti) Ebba Gustava Hobin.

Mamselli Ebba Gustava Hobin syntyi Jurvassa 26.10.1806. Hän kuului Hobinien Ruotsin vallan ajan sotilassukuun. Hänen isänsä oli kapteenin virasta eron saanut Gustaf Adolf Hobin (s. 23.9.1764, k.22.6.1824), joka solmi avioliiton 1800 Christina Beata Böckerin kanssa, joka oli salpietarinkeittämöiden ylitarkastajan Petter Elias Böckerin ja Anna Elisabet Castinin tytär. Perheeseen syntyi seitsemän lasta. Poika Gustaf Hobin (s. Jurvassa 1.1.1811, k. 11.6.1871) siirtyi myöhemmin nähtävästi enonsa, tunnetun talouskirjailijan, professorin (1821) ja Suomen talousseuran entisen sihteerin Carl Christian Böckerin (1786-1841) vaikutuksesta seuran notaariksi vuonna 1839 ja hoiti tehtävää vuoteen 1845 asti.[23]

Ebba Hobin

Ebba Hobin. Åbo academins bildsamlingar. Ebba Böcker.

Ebba Hobin johti sisarten toimintaa Talousseuran käsityökoulusta käsin. Hänellä on saattanut olla jokin tehtävä kyseisessä koulussa edellä mainittujen sukulaissuhteittensa ansiosta. Paikan valintaan on kuitenkin voinut vaikuttaa eniten Erik Julin, joka oli Suomen Talousseuran Turun filiaalin jäsen. Turun talousseura oli saanut kaksi vuotta Turun palon jälkeen Hämeenkadun varrella (Hämeenkatu 28) entisen hovioikeuden presidentin talon. Talo otettiin käyttöön vuonna 1831. Alakerrassa toimi seuran perustama kehruu- ja kutomakoulu.[24] Vuonna 1861 vastaanottopaikka oli Finckenbergin talossa eli siinä, minkä kaupunki oli antanut sisarten asunnoksi.[25] Åbo Underrättelser piti tärkeänä kertoa myös Ebba Hobinin asuinpaikan. Ebba Hobin asui vuosina 1856-1870  Itäisellä Pitkäkadulla (II kaup.osa 11. kortteli tontti 3, nyk. It. Pitkäkatu 25) sisarensa Beata Charlottan (1806-1871) kanssa. Åbo Underrättelser mainitsee hänen asuneen vuonna 1858 Itäisellä Pitkäkadulla seppä Wulffin talossa (II kaup.osa 13. kortteli talo 1). Henkikirjoissa häntä ei kyseisenä vuonna ole merkitty seppä Wulffin talon asukkaaksi. Ebba Hobin kuoli 22.1.1881.[26]

Mamselli Ebba Hobin oli valittu johtajattaren tehtävään alkuvuodesta 1855. Kerrottiin, että hän hyväntahtoisesti oli ottanut tehtävän vastaan. Hän oli hoitanut tehtävää jo ennen 7. helmikuuta 1855, mikä käy ilmi kyseisenä päivänä maistraatille lähetetystä sisarten asuntoa koskevasta anomuksesta.[27] On myös syytä olettaa, että hän oli ainoa johtajatar koko laitoksen toiminnan ajan. Ainakin vuonna 1858 hänellä tiedettiin olleen edelleen kyseinen toimi.[28] Samoin oli vuonna 1861, jolloin laadittiin testamentti, missä osa varoista suunnattiin niin kutsutulle diakonissalaitokselle tai sairaidenhoidolle, jonka Erik Julin oli järjestänyt ja jota mamselli Ebba Hobin johti.[29] Sanomalehtitiedon mukaan vuonna 1861 johtajatar Ebba Hobin otti edelleen vastaan potilaiden sairaanhoitajapyyntöjä.[30]


Turun talousseuran rakennus Hämeenkatu 28 Åbo academins bildsamlingar.  C. J. Schoultz.

Koleraepidemia-aallon tullessa Suomeen 1848 oli päätetty perustaa kaksi tilapäistä sairaalaa. Toinen sairaala sisustettiin ruokatavarakauppias J. D. Ginmanin taloon. Toinen sairaaloista päätettiin sijoittaa hovioikeudennotaari Gustav Adolf Finckenbergin taloon Östra Auragatanille (nyk. Kaskenkatu 13, III kaupunginosan 10. korttelin ”Wapnet” talo n:o 1). Tämän talon kaupunki oli päättänyt ostaa. Rakennus on ilmeisesti rakennettu vuonna 1834 laadittujen muutospiirustusten mukaan. Tuolloin tontin omisti kauppias P. Ch. Claesson. Tontille oli laadittu lupapiirustukset jo vuonna 1832. Piirustukset ovat signeeraamattomia, joten suunnittelijaa ei voi varmuudella sanoa.[31] Tästä talosta maistraatti oli myöntänyt asunnot säätiön sairaanhoitajille, sisarille.

 

Hoitajattaret

Sääntöjen mukaan toiminnan alkaessa johtajatar valitsee viisi henkilöä, jotka ovat tunnettuja puhtaudesta, siisteydestä ja hyvistä tavoista ja ovat uskonnollisia ja jumalisia ajatustavoiltaan. Esitetyt hallitus otti palvelukseen yhdeksi vuodeksi (§ 4). Mikäli haavoittuneiden ja sairaiden määrä tilapäisesti lisääntyisi, hallitus voisi lisätä hoitajattarien määrää (§ 4).[32]

Toiminta aloitettiin sääntöjen mukaisesti viiden sairaanhoitajattaren kanssa. Hoitajien määrää jouduttiin kuitenkin pian lisäämään. Vuonna 1855 Krimin sota riehui kuumimmillaan ja Turussa oli kuume-epidemia. Vuonna 1858 julkaistun tiedon mukaan sairaalloisena kautena vuonna 1855 hoitajien määrä oli kaksinkertainen ja sodan aikana kuusinkertainen eli 30. Enimmillään hoitajia on mahdollisesti ollut 32. Vuonna 1861 heitä oli enää neljä. Hoitajien määrästä on erilaista tietoa. Turun historiassa Nikulan mukaan vuonna 1855 kahdestakymmenestä sisaresta kymmenen työskenteli kaupungin sotilassairaalassa muiden tehdessä kotikäyntejä.[33] Sisarten määristä puhuttaessa jää epäselväksi, mistä sisarista esimerkiksi Turun historiassa ja muussa tutkimuksessa puhutaan. Olivatko he ns. laupeudensisaria, jollaisia Turussa ilmeisesti toimi vai turkulaisen diakonissalaitoksen sisaria?

Hallituksen tiedotteen mukaan alkuperäinen tarkoitus näytti olleen, että kaikki hoitajat asuisivat edellä mainitussa kolerasairaalaksi määrätyssä Finckenbergin talossa.[34] Epäselväksi jää, oliko kysymys vain käytännön asumisjärjestelyistä vai oliko tarkoitus ollut muodostaa eräänlainen ”sisarkoti, sisaryhteisö”.

Henkikirjojen mukaan Finckenbergin talossa asuivat seuraavat hoitajat:
1856                                                 1857                                                1858-1959
Maria Berg                                      Maria Berg                                     Maria Berg
Wilhelmina Grönroos                    Wilhelmina Grönroos                    Wilhelmina Grönroos
Sofia Lundström                             Hedda Mattsdotter                      Hedda Mattsdotter
Hedda Mattsdotter                        Wilhelmina Nummelin                 Wilhelmina Nummelin
Frederika W. Snellman                  Wilhelmina Snellman
1860                                                  1861                                                  1862
Maria Berg                                      Maria Berg                                      Maria Berg
Hedvig Hedda? Engblom              Hedda Hedvig? Engblom              Hedvig (Hedda?) Matts-
dotter
Sofia Grönroos                               Wilhelmina Nummelin                   Wilhelmina Nummelin
Wilhelmina Nummelin
1863
Maria Berg
Hedvig (Hedda?)) Engblom
Wilhelmina Nummelin

Henkikirjoissa kolerasairaalassa asuneille oli merkitty ammatiksi sjuksöterska (sairaanhoitaja). Vielä vuosina 1864-1877 sairaalassa asui vuokralaisina Maria Berg ja Wilhelmina Nummelin, mutta heitä ei enää henkikirjoissa merkitty sairaanhoitajiksi, vaan ensin mainittu oli jungfru ja toinen enkan. Tosin vuosina 1874-1877 Maria Berg oli henkikirjoissa merkitty jälleen sairaanhoitajaksi.[35] Oliko Berg käynyt viimeksi mainittuna aikana hoitamaan uudelleen jotakin sairaanhoitajan tehtävää vai oliko entinen ”titteli” jostain syystä tullut henkikirjoihin, ei selviä lähteistä.


Sisarten asuinrakennus Itäinen Aurakatu, Kauppiaskatu 13. Nils Wirénin kokoelma.

Kuten edellä on mainittu, säätiön sääntöjen mukaan sairaanhoitajien perusmäärä oli viisi. Henkikirjojen perusteella on pääteltävissä, että ilmeisesti kaikki kolerasairaalassa asuneet kuuluivat tähän perusjoukkoon. Yhtä leskeä lukuun ottamatta muut olivat neiti-ihmisiä. Asukkaiden keskuudessa oli vähän vaihtuvuutta.

Palkkaus

Sääntöjen mukaan kolmena ensimmäisenä vuonna säätiön hallituksen jäsenille ei maksettu palkkaa (§ 3). Tuskin sitä maksettiin myöhemminkään. Johtajattarelle maksettiin vuosipalkkaa, jonka suuruutta ei säännöissä mainittu. Sitä vastoin hoitajattarien palkasta oli säädetty. Hoitaja sai asunnokseen ilmaisen huoneen ja hänelle maksettiin hoitotyöhön käytetystä vuorokaudesta 15 hopeakopeekkaa, jos hän sai ravinnon hoidettavan luona. Mikäli ravintoetua ei ollut, vuorokausikorvaus oli 20 hopeakopeekkaa (§ 7).[36] Hallitus korosti erillisessä palvelujen maksuttomuutta koskevassa tiedotteessaan, etteivät hoitajat vaadi asiakkailta mitään korvausta antamastaan avusta.[37]

 

Koulutus

Säätiön säännöissä oli määrätty myös henkilökunnan koulutuksesta. Johtajattaren osalta todettiin ainoastaan, että hänen tuli olla sivistynyt. Saadakseen valmiuden tehtäväänsä hoitajattarien tuli käydä Turun kuumesairaalassa opettelemassa kuumepotilaiden hoitamiseen kuuluvia toimenpiteitä kuten kuppaamista ja suoneniskemistä. Tämän lisäksi heidän tuli käydä Turun lääninsairaalassa harjoittelemassa haavojen sitomista ja muiden paikallisten vammojen hoitoa. Saatuaan kaiken tarpeellisen tietämyksen, mitä edellä mainituista sairaaloista voi saada, he saivat lääkäreiltä todistuksen, että olivat kypsiä sairaanhoitoon ja käsittelemään haavoittuneita. Heidän katsottiin olevan koulutettuja sairaanhoitajia ja voivan tarjota palvelujaan yleisesti sekä sitoutua ihmisinä uhrautumaan kaikkiin vaivoihin ja kieltäymyksiin, mitkä liittyivät tähän toimeen (§ 5).[38]

Turun Diakonissalaitoksen sairaanhoitajattarille annettiin ajan käytäntöjen mukaista koulutusta. 1800-luvun alkupuolella lääketieteessä elettiin etsimisen aikaa. Uudet teoriat yrittivät korvata virheellisiksi osoittautuneita teorioita. Lääkäreitten määrä oli vähäinen. Aikakauden yleisinä hoitoina käytettiin kuppausta, suoneniskuja ja verijuotikkaita. 1800-luvun puolen välin jälkeen lääketieteen kehitys lähti nopeaan kasvuun.[39] Yksi merkittävimmistä sairaanhoidon tason kohottajista oli Florence Nightingale (1820-1910). Nightingale oli tutustunut vuonna 1850 Theodor Fliednerin perustamaan Kaiserswerthin diakonissalaitokseen (perustettu 1836) ja opiskeli siellä seuraavana vuonna neljän kuukauden ajan. Muun muassa Kaiserswerthin diakonissalaitoksen uraauurtavan sairaanhoitajakoulutuksen ansiosta sairaaloihin saatiin vähin erin ammattikoulutettua henkilökuntaa. Nightingalen kirja ”Sairaanhoidosta” (Notes om Nursing) ilmestyi vuonna 1859. Se oli sairaanhoidon käsikirja ja terveydenhuollon oppikirja. Krimin sodan aikana Nightingale alkoi suunnitella liikuteltavan ambulanssisairaalan viemistä sotatoimialueelle. Hänen lähtönsä Krimin sotaan hoitamaan haavoittuneita teki hänet yhdellä iskulla maailmankuuluisuudeksi. Hän aloitti toimintansa Turkissa sairaanhoitajineen vuonna 1854.[40] Hän oli merkittävä sairaanhoidon uudistaja ja hänen vaikutuksensa armeijan sairaan- ja terveydenhuollon uudistamisessa oli huomattava.

 

Asiakkaat ja hoitotyö

Sairaanhoitajattarien palvelut oli tarkoitettu Turun kaupungissa ja sen lähellä asuville potilaille. Hoitoa haluavan tuli ilmoittaa tarpeestaan johtajattarelle, joka antoi hoitajalle käskyn mennä potilaan luo. Hoitaja pysyi potilaan luona niin kauan kun siitä katsottiin olevan jotakin hyötyä (§ 6).[41]

Sääntöjen ja hallituksen kommenttien perusteella voi todeta työn painopisteen olleen kotikäynneissä. Heidän tehtävänään oli antaa hoitoa ja huolenpitoa kuumepotilaille ja käyttää heidän hoidossaan mm. kuppausta. Lisäksi he sitoivat ja hoitivat haavoja sekä auttoivat muiden paikallisten vammojen hoidossa. He olivat apuna myös muissa sairaustapauksissa. Ruoka-avustusten jakaminen näytti muodostuneen säännölliseksi toiminnaksi. Ainakin vuonna 1855 he saivat huomattavan määrän elintarvikkeita, joita he jakoivat köyhille sairaille perheille.  Sisarten apuun näyttivät luottaneen erityisesti vanhemmat naisihmiset, joilla ei ollut varaa pitää palvelijaa.[42] Myös kolerapotilaitten hoidossa sisaria saatettiin tarvita. Kolera saapui Turkuun tammikuussa 1856. Tautiin sairastui 10 henkilöä. Epidemia katsottiin voitetuksi maaliskuussa. Syyskuussa 1858 ilmeni 12 koleratapausta. Koleran lisäksi diakonissalaitoksen toiminta-aikana raivosi ainakin kaksi tuhoisaa epidemiaa: 1856 lavantauti ja 1857 ja 1858 lavantauti ja punatauti Vuonna 1863 ilmeni kurkkumätää ja tulirokkoa.[43] On epävarmaa, toimiko diakonissalaitos enää kyseisenä vuonna.

Oolannin sota oli julistettu alkaneeksi 27.3.1854. Brittiläis-ranskalaisen laivaston toiminnan pääosa kohdistui Suomen Suurruhtinaskuntaa kohtaan. Jo kesäkuussa 1854 uhka Suomea kohtaan oli erittäin suuri. Turkuun oli sijoitettu suomalaisia joukkoja vuonna 1855 huomattava määrä. Venäläinen laivasto kykeni käymään puolustustaisteluita vain merilinnoitusten lähettyvillä. Sotatoimissa Ahvenanmaalla (Oolannissa) Bomarsundin taistelut käytiin kesä-elokuussa 1854 brittiläisten hyökättyä linnoitukseen. Puolustajia linnoituksessa oli yli kaksi tuhatta, joiden joukossa oli suomalaisia tarkka-ampujia. Ranskalais-brittiläinen osasto tuhosi Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, koska laivatykkien kantama oli pidempi kuin rannikkotykkien ja laivat kykenivät tuhoamaan merilinnakkeen ilman, että tämä kykeni tehokkaasti vastaamaan tykkiensä kantaman ulkopuolelle. Britit räjäyttivät keskeneräisen Bomarsundin linnoituksen siitä huolimatta, että ”Suomen poijat ne ampuivat Että fästingin muurit ne kaikuivat, ja Oolannin rannat ne raikuivat”[44] Brittiläisten suorittaman Bomarsundin hyökkäyksen aikaisiin sotatoimien tuhojen hoitamiseen diakonissalaitoksen sisaret eivät ehtineet osallistua. Säätiön toimesta oli varauduttu kuitenkin siihen, että hoitoa annettiin Turkuun tuoduille ja Turun kautta kuljetettaville haavoittuneille. Toiminnan painopisteeksi sodan aikana muodostui haavoittuneitten hoito. Hallituksen mukaan hoitajat mitä suurimmalla alttiudella ja  väsymättömällä innolla tarjosivat kykyjensä mukaan hoitoa ja huolenpitoa haavoittuneille ja apua tarvitseville ikään kuin olisivat heidän lähimpiä sukulaisiaan.[45]

Säätiön sairaanhoitajat tekivät sodan, raivoavien kulkutautien ja sairauksien aikana arvokasta työtä. Erityisen ansioitumisen takia tai palkitsemisen toivossa sisaret eivät työtänsä tehneet. Monessa yhteydessä korostettiin heidän uhrautuvaisuuttaan, alttiuttaan ja väsymätöntä intoaan. Sodassa kunnostautuminen on kautta aikain palkittu mitaleilla. Tällaisen huomionosoituksen kohteeksi joutui laupeudensisar mamselli Sofia Charlotta Hildebrandt. Maaherran kirjeellä 24.7.1857 Turun maistraatille ilmoitettiin, että laupeudensisar (barmhertighetssystern) Hildebrandt oli saanut mitalin, joita oli valmistettu päättyneen sodan johdosta sekä  oikeuden kantaa pyhän Andrean ritarikunnan nauhaa. Pronssinen mitali Turun ja Porin lääninkansliaan lähetettiin Suomessa olevien joukkojen esikunnasta 13. heinäkuuta 1857. Se pyydettiin toimittamaan sen saajalle.[46] Kaiken todennäköisyyden mukaan tämä sisar ei kuulunut säätiön sairaanhoitajiin vaan laupeudensisarten ryhmittymään, josta edellä mainittiin. Säätiön sisaria ei missään käyttämässäni lähteessä kutsuttu laupeudensisariksi. Laupeudensisarten toimintaa ei ole tutkittu.

 

Talous ja potilaitten hoitomaksut

Säätiön talous aiottiin aikaa myöten hoitaa potilailta saatavilla tuloilla (§ 7). Palvelut oli tarkoitettu rikkaille ja köyhille ja ne olivat maksuttomia. Kuitenkin hoidon päätyttyä potilas olisi voinut maksaa saamastaan avusta korvauksen. Korvauksen maksaminen riippui kokonaan potilaasta ja hänen läheisistään. Tarkoituksena oli ollut, että hoidosta saaduista vapaaehtoislahjoista olisi muodostettu pääoma. Pääoman kartuttamisella pyrittiin siihen, että säätiö ajan kanssa voisi ylläpitää ja kannattaa itseään.[47]

Johtajatar piti potilaista kirjaa ( § 7), johon merkittiin potilaan nimi ja hoitovuorokaudet. Kirjassa oli myös sarake mahdollisia hoitomaksuja varten sekä sarake säätiön rahastonhoitajan kuittausta varten.[48] Hoitotuottojen ja hoitomenon taulukko osoittaa, ettei kyseistä pääomaa syntynyt.

Hallitus joutui jo toukokuussa 1855 antamaan lisäinformaatiota hoidon maksuttomuudesta. Huolimatta hallituksen aikaisemmasta tiedonannosta monet kuitenkin luulivat, että hoidosta vaadittiin maksua. Hallitus korosti, ettei minkäänlaisesta hoidosta peritä maksua, ei köyhiltä eikä rikkailta, olipa kysymys sairasvuoteella hoitamisesta tai paikallisissa vammoissa auttamisesta. Sairaanhoitajat olivat sitoutuneet olemaan avuliaita eivätkä vaatineen asiakkailta työstään korvausta. Samassa yhteydessä hallitus myös muistutti, että hoitaja oli tilattavissa joka päivä Talousseuran kehruukoulusta, jossa mamselli Ebba Hobin otti tilauksia vastaan.[49]

Hoitotyöstä saadut korvaukset ja hoitajien palkoista koostuvat hoitomenot näkyvät seuraavassa taulukossa:[50]

Vuosi                   Hoitovrk.            Hoitotuotot        Hoitajien palkat   Tappio
1855                     1.035                    38rup 50kop       179rup 62kop       141rup 12 kop
1856                     1.351                    25rup 25kop       234rup 13kop        208rup 88kop
1857                     1.127                    53rup 95kop       180rup                    126rup 5kop
Hoitokulut
1858                        650                    44rup 95kop       111rup 35rop          66rup 40kop
1859                        360                    42rup                     63rup 95kop         21up 95kop
1860                        634                    24rup 2kop         119rup 12rup          95rup, 10kop

Vaikuttaa siltä, että hoitotyön painopiste oli köyhissä asiakkaissa.[51] Taulukosta on pääteltävissä, että esimerkiksi toiminnan vuosina 1855-1857 hoitomenot (ÅU:n mukaan hoitajien palkat) vuorokaudessa olivat keskimäärin 16-17 ruplaa ja hoitotuotot hoitovuorokaudessa vaihtelivat 3-4 kopeekan välillä, tosin vuonna 1856 alle kaksi kopeekkaa vuorokaudessa. Kyseisellä kolmivuotiskaudella säätiön toiminnan tappiot kohosivat lähes 500 ruplaan. Seuraavalla kolmivuosikaudella 1858-1860 hoitovuorokausien määrä suunnilleen puolittui edelliseen jaksoon verrattuna. Ilmeisesti suurin syy tähän oli sodan loppuminen. Tappio kyseisenä kautena oli vajaa kaksi sataa ruplaa. Hoitotuotot tällä kaudella olivat 4-11 kop/vrk ja hoitomenot 17-18 kop/vrk. Kolmevuotisjaksolla 1855-1857 hoitomenot taulukossa olivat hoitajien palkkakuluja. Vuoden 1861 ÅU:ssä kulut ilmoitetaan vuonna 1857 212,68 ruplan suuruisiksi. Tässä luvussa on ilmeisesti muitakin kuin palkkamenoja. Mitä kuluja hoitomenoihin 1858-1860 on sisällytetty, jää epäselväksi. Pääasiallisesti kyse on palkoista, jotka olivat 15 kop tai 20 kop/vrk.

Alkuun näytti olleen ajatus, että diakonissalaitos toimisi jatkuvasti (för alltid) taukoamatta Turun kaupungin tuella (säännöt § 1). Mitä kaupunki sitten teki säätiön jatkuvan säilymisen hyväksi? Kaupungin maistraatti kaupungin vanhimpien suostumuksella antoi sisarille ilmaisen asunnon (huoneen) kolerasairaalaksi määrätystä Finckenbergin talosta Itäiseltä Aurakadulla (nyk. Kaskenkatu 13). He olivat kuitenkin velvolliset muuttamaan talosta välittömästi, jos olosuhteet niin vaativat.[52] Tällaista tilannetta ei syntynyt.

Johtaja sai elokuussa 1855 huomattavan ruokalahjoituksen. Sairaanhoitajat toimittivat ruokatavarat köyhille sairaille perheille. Johtajattaren ehdotuksesta kaupungin köyhäinhoidolta saatiin kuukausittain viisi ruplaa sairaille jaettavien ruokatarvikkeiden hankkimista varten.[53] Paikallinen raamattuseura kunnioitti laitosta antamalla 1.2.1856 lahjaksi 20 suomenkielistä ja 5 ruotsinkielistä Uutta Testamenttia. Johtajatar jakoi ne tarvitseville.[54]

Laitoksen taloutta voitiin tukea myös testamenteilla. Ainakin yhdestä testamentista on tieto lähteissä. Vuonna 1861 laadittiin testamentti, missä osa varoista suunnattiin niin kutsutulle diakonissalaitokselle (sk. diakonissinrättningen) tai sairaidenhoidolle, jonka Erik Julin oli järjestänyt ja jota mamselli Ebba Hobin johti.[55] Erica Antonetta Tockerströmin[56] 2.1.1861 laaditussa testamentissa oli määräys useista yleishyödyllisistä asioista. Siinä määrättiin 1.000 hopearuplaa pientenlastenkoululle, 1.000 ruplaa kuuromykkien oppilaitokselle, 500 ruplaa rahastolle, joka auttoi vanhoja naisihmisiä ja loput varoista määrättiin niin kutsutulle diakonissalaitokselle tai sairaidenhoidolle, jonka Erik Julin oli järjestänyt ja jota mamselli Hobin johti, kuten edellä todettiin. Tockerström kuoli 13.6.1880. Testamenttiin oli tehty lisäys 3.11.1873, jonka mukaan diakonissalaitokselle testamentattu osuus määrättiin iäkkäitten ja turvattomien naisten eläke- ja tukilaitokselle.[57]

Toiminnan taloudellisena tukijana näytti alusta alkaen olleen monitoimimies, joka halusi pysyä anonyymina. Tämä oli varustanut hoitajat heidän työssään tarvitsemilla monenlaisilla instrumenteilla. Hän oli monen kuukauden aikana kustantanut heidän harjoittelunsa kuume- ja lääninsairaalassa ja maksanut tehtäviin määrätyille palkkaa. Lisäksi hän oli maksanut johtajattaren vuosipalkan ja osallistunut muihin kustannuksiin. Kysymys oli huomattavasta rahasummasta. Toiminnan jatkuvuuden kannalta yhtenä mahdollisuutena talouden ongelmissa pidettiin potilaiden suorittamia hoitomaksuja. Talouden osalta esitettiin kysymys, voiko tällainen toiminta jatkua aikaa myöten vai tarvittiinko siihen kunnan apua. Erityisen kiinnostavaksi näytti nousseen kunnan asenne tähän säätiöön. Oliko se valmis tukemaan toimintaa vai sallisiko se säätiön toiminnan loppumisen taloudellisten ongelmien takia.[58]

Turussa liikkuneen huhun mukaan valtio olisi rahoittanut laitoksen toimintaa. Huhu kai perustui siihen, että avustusvaroja oli tullut Helsingistä. Turkulaisille kuitenkin vakuutettiin, että jalo perustaja (den edle stiftaren) halusi pysyä nimettömänä eikä ollut anonut eikä saanut valtiolta avustusta.[59] Hoitotyöhön, palkkoihin ja muihin kuluihin varojansa antanut jalo perustaja oli luonnollisesti Erik Julin.

Näytti siltä, että taloudelle olisi pitänyt saada jatkossa laajempi pohja kuin minkä yksityisen henkilön tuki antoi ja joka myös ennemmin tai myöhemmin väsyi avustustyöhön. Turun diakonissalaitoksella oli tärkeä tehtävä, mutta taloudellinen pohja oli liian heikko, jotta hoitajia olisi voitu palkata enemmän.[60]

 

Kuinka kauan laitoksen toiminta jatkui?

Turussa järjestetyn sairaanhoitajatoiminnan oli tarkoitus jatkua sodan jälkeenkin toisin kuin muun sota-aikaa varten järjestyneen laupeudensisarten toiminnan, mikä päättyi sodan loppumiseen.[61] Diakonissalaitoksen toiminta jatkui suunnitellulla tavalla sodan jälkeenkin.

Vielä kaksitoista vuotta laitoksen perustamisen jälkeen (1867) Åbo Underrättelser -lehden artikkelissa viitattiin siihen, että Suomessa oli jo kolmevuotinen (1855-1858) siunausrikas kokemus diakonissalaitoksesta. Artikkelissa toivottiin, että onnellisesti alkanut laitos voitaisiin perustaa vakaammalle perustalle kuin yhden miehen antamalle tuelle.[62] Laitoksen toiminta jatkui tämän kolmivuotisjakson jälkeenkin.

Edellä mainitun testamentin perusteella voi todeta laitoksen olleen toiminnassa ainakin vuonna 1861. Myös Åbo Underrättelserin tiedon mukaan laitos (inrättningen) toimi ”hiljaisuudessa” edelleen vuonna 1861. Testamenttiin tehdystä muutoksesta vuonna 1873 on pääteltävissä, ettei diakonissalaitos ja sen sairaanhoitotyö ollut toiminnassa enää kyseisenä vuonna.[63]

Henkikirjoista näkee, milloin hoitajia asui kolerasairaalassa. Henkikirjoissa vuonna 1864 entisiä asukkaita ei enää nimitetty sairaanhoitajiksi, kuten aikaisemmin, vaan leskeksi ja neidiksi sekä vuokralaisiksi.[64] Ilmeisesti palkkaetuihin liittynyt ilmainen asumisoikeus oli päättynyt kuten toimintakin vuonna 1863.

 

Tulivatko vaikutteet Tukholman Diakonissalaitoksesta?

Helsingin Diakonissalaitoksen historian alussa piispa Erkki Kansanaho kertoo diakoniatyöhön saaduista kaiserswerthiläisistä herätteistä, joita ei yksinomaan saatu Saksasta, vaan myös Tukholman laitoksen vaikutus tuntui Suomessa. Tukholman kaiserswerthiläiseen diakonia-aatteeseen perustunut diakonissalaitos oli aloittanut toimintansa vuonna 1851, mutta perustamispäätös oli tehty jo kaksi vuotta aikaisemmin. Laitoksen toimesta julkaistiin kirjasia, joita luettiin säätyläispiireissä Suomessakin. Jotkut olivat Tukholmassa käydessään nähneet diakonissoja. Kansanahon mielestä esimerkkinä näistä herätteistä oli turkulaisen liikemiehen Erik Julinin Turkuun perustama sairaanhoitajien valmistuslaitos. Kansanahon mukaan tätä koulua, jota Julin piti jonkin aikaa yllä Turun säätyläispiirien tukemana, kutsuttiin Tukholmasta saadun esikuvan mukaisesti diakonissalaitokseksi, vaikka siinä tuskin noudatettiin diakoniakasvatuksen periaatteita.[65]

Professori Oscar Nikula Turun kaupungin historiassa pohdiskelee edellä kuvatun Turun sairaanhoitajaorganisaation syntyä ja toteaa, ettei tiedä, mutta pitää varsin mahdollisena, että kertomukset Florence Nightingalen (s. 12.5.1820) teoista jo olivat ehtineet Turkuun.[66] LKT, professori Arno Forsius on ottanut myös kantaa Itämaisen eli Krimin sodan aikana apteekkari, kauppaneuvos Erik Julinin vuonna 1855 Turkuun perustamaan diakonissalaitokseen.  Tohtori Forsius ei ole kuitenkaan julkaisut Turun Diakonissalaitoksesta tutkimusta, vaan antoi sen pyynnöstäni tehtäväkseni, vaikka aihe sivusi monia hänen lääketiedettä ja sosiaalialaa koskevia tutkimuksiaan. Teologian tohtori Heikki Suominen mainitsee väitöskirjansa johdantoluvussa, että Turun Diakonissalaitoksen nimeä kantavan diakoniatoiminnan olivat perustaneet apteekkari Erik Julin ja rehtori Henrik Heikel. Lisäksi hän olettaa Kansanahon tutkimukseen perustuen, että he olivat saaneet toimintamallin Tukholmasta. Suominen toteaa edelleen Kansanahon väitteen mukaisesti, ettei Turun Diakonissalaitos ollut diakonissalaitos sanan myöhemmässä merkityksessä.[67] Lisäksi Suominen väitöskirjassaan kertoo ilmeisesti professori Oscar Nikulan Turun historian perusteella kuumesairaalan kouluttamista kiertävistä sisarista, jotka Krimin sodan aikana Florence Nightingalen esimerkin mukaisesti hoitivat haavoittuneita.[68] Aiheellista on kuitenkin huomauttaa, etteivät Florence Nightingalen esimerkilliset toimet sotilaiden parissa ja terveydenhoitoa koskevat uudistusajatukset tuskin olleet ehtineet Krimin sotaan mennessä Suomeen ja tuskin Turun kuumesairaalassa niitä tunnettiin.

Florence Nightingalen toiminta Krimin sodassa 1854-1856 sotilaiden hoidon parantamiseksi oli merkittävä. Kyseisessä sodassa käytettiin sotilaiden hoitoon ensimmäisen kerran järjestelmällisesti naispuolisia sairaanhoitajia. Hoidon tehostuessa sotavammojen ja tarttuvien tautien aiheuttamat miehistötappiot vähenivät brittiläisten joukkojen keskuudessa huomattavasti. Öisin sotilaita lampun valossa hoitanut Nightingale sai nimen ”Lady with the lamp”. Kiittävät raportit hänen työstään toivat hänelle erityisesti sotilaitten parissa kuolemattoman maineen. Nightingalen laaja selostus brittiläisen armeijan terveyteen, taistelukelpoisuuteen ja sairaalajärjestelyihin vaikuttavista seikoista julkaistiin vuonna 1858. Sairaanhoidon uudistajan elämä päättyi 13.10.1910. Hänen rakkaat sotilaansa kantoivat hänen arkkunsa olallaan hautaan.[69]

 

Kaiserswerthiläinen diakonia tunnettiin Suomessa

Turun Diakonissalaitoksen eli ”Systrar för öm och uppmärksam wård af sårade och sjuke i Åbo, såwäl under krigs- som fredstider” -järjestön taustoja selvittävässä lehtikirjoittelussa mainitaan Theodor Fliednerin Kaiserswerthissä vuonna 1836 perustama diakonissalaitos. Lähin kaiserswerthiläinen laitos oli Tukholmassa vuonna 1849 perustettu Erstan Diakonissalaitos. Tätä ei artikkelissa kuitenkaan mainita.[70]

Kaiserswerthiläinen diakonia-aate ja toiminta olivat tunnettuja Suomessa. Diakonissalaitosten perustamista Suomeen suosittelivat ilmeisesti ensimmäisen kerran veljekset Juhana ja Julius Bergh kaksi vuotta Kaiserswerthin laitoksen perustamisen jälkeen. Ensimmäinen Kaiserswerthissä Fliedneriin vuonna 1859 tutustunut suomalainen oli Kuopion tuomiorovasti Aaron Kustaa Borg..[71] Raumalla puutavarakauppias ja laivanvarustaja Johan Michael Ilvanissa oli herännyt diakoniaharrastus. Kerran Tukholmassa käydessään hän oli nähnyt outopukuisia naisia. Poliisi kertoi heidän olevan diakonissoja, jotka kävivät sairaiden ja köyhien luona. Hän myös kuuli, että Tukholmassa oli diakonissalaitos. Se herätti hänessä kiinnostuksen asiaan. Konkreettisiin toimiin päästiin, kun Helsingin Diakonissalaitos perustettiin vuonna 1867 ja Viipurin 1869 kaisersawerthiläisen mallin mukaan sisarkotilaitoksiksi (Mutterhaus).[72]

Muitakin diakoniajärjestöjä Suomessa tunnettiin. Åbo Underrättelserissä olleen kirjoituksen lopussa mainitaan esimerkkinä diakoniaharrastuksesta englantilaisen papin ”tohtori Juliuksen” Lontoon piispalle tekemä esitys laupeudensisarten protestanttisesta seurasta (Protestantiskt Sällskap af Barmhertiga Systrar).[73] Tässä tutkimuksessa näyttää jäävän selvittämättä, kuka tohtori Julius oli.[74] Englannissa kveekkareihin kuulunut Elisabeth Frey (1780-1845) perusti Lontoossa vuonna 1840 järjestön Society of Protestant Sisters of Charity ja laitoksen sairaanhoitajien kouluttamista varten.[75] Nimen perusteella kyse taitaa olla samasta järjestöstä. Oliko tohtori Julius tässä hankkeessa mukana, jää arvailujen varaan.

Kirjoittaja siteeraa myös professori Ilmonin (ilmeisesti Immanuel Ilmoni (1797-1856) matkakokemuksia hänen palattuaan Saksan ja Ruotsin matkalta. Matkallaan hän oli tutustunut moniin diakonissalaitoksiin.[76]

Mikään ei viittaa siihen, että Turun Diakonissalaitos olisi perustettu Tukholmasta saatujen esikuvien mukaan kaiserswerthiläiseksi sisarkotilaitokseksi (Mutterhaus).  Juuret löytyivät muualta.

 

Keitä laupeudensisaret olivat?

Toteamuksella kotimaiselle perustalle rakentuneella sairaanhoitojärjestelmällä tahdottiin ilmeisesti korostaa toiminnan erilaisuutta ns. laupeudensisarten toimintaan verrattuna. Eri aikoina ilmennyt laupeudensisartoiminta näytti heränneen henkiin Krimin sodan aikoina. Åbo Underrrättelser katsoi heidänkin sairaanhoitotyönsä olleen diakoniatyötä.[77] Tässä artikkelissa olevat tiedot Krimin sodan aikaisesta laupeudensisarten työstä perustuvat Wiborgs Tidning -lehden liitteenä olleeseen suurruhtinatar Helena Paulownan vetoomukseen toimia isänmaan hyväksi. Suomalainen laupeudensisartoiminta liittyi Krimin sodan aikana Venäjällä harjoitettuun vastaavaan toimintaan. Viipurissa toimineen laupeudensisarten suomalaisen osaston johtajatar neiti Auguste Schulze välitti Suomen naisille suurruhtinattaren nimissä tämän Venäjän naisille antaman kehotuksen osallistua toimintaan isänmaan hyväksi omistautumalla haavoittuneiden hoitoon sotasairaaloissa. Neiti Schulze kehotti suomalaisia nuoria naisia ja rouvia seuraamaan venäläisten sisarten esimerkkiä valmistautumalla hoitamaan isänmaan puolesta taistelleita haavoittuneita sotureita. Ihanteena hän piti venäläisiä naisia, jotka olivat hoitaneet ihailtavalla uhrautuvaisuudella vaikeaa velvollisuuttaan verisen sotatantereen lähettyvillä. Kirje sisälsi muutakin intomielistä motivointia laupeudensisareksi ryhtymistä varten. Heidän työtään tarvittiin, sillä britit olivat aikoneet koota seuraavaksi kesäksi (1856) entistä suuremman Itämeren laivaston. Tästä neiti Schulze muistutti suomalaisia naisia.[78]

 

”Prikulleen” kuin Clemenssisaret

Turun Diakonisslaitoksen juuria etsiessään Åbo Underrättelserin kirjoittaja viittaa eri aikoina toimineisiin laupeudensisariin, joiden diakonia-aatteen mukainen toiminta heräsi 1850-luvulla uudelleen laajalle ulottuneen sodan takia. Katolisessa Euroopassa 1600-luvulla oli jo ollut uskonnollisia laupeudensisarjärjestöjä. Tosin naisten toiminta sairaanhoitajina oli alkanut nunnien ja muiden uskonnollisten järjestöjen piirissä jo paljon aikaisemmin.[79]

Åbo Underrättelser toi esille saksalaisen papin ja piispan Clemens August Drosten (1773-1845) vuonna 1808 perustaman naisten sairaanhoitoyhdistyksen (Sjukwårds-Förening af Fruntimmer). Artikkelin kirjoittaja selvittelee myös Drosten toiminnan esikuvia. Yhtenä esikuvana hän pitää katolisen papin Vincentius Paulilaisen (1581-1660) perustamaa yhteisöä. Åbo Underrättelser -lehden artikkelin kirjoittaja piti Turun Diakonissalaitosta yksityiskohtia myöten, ”prikulleen” (till punk och pricka)[80] samanlaisena laitoksena kuin Drosten naisten sairaanhoitoyhdistys.[81]

1600-luvulla Euroopassa toimineiden uskonnollisten laupeudensisarten varhaisena esikuvana oli ranskalaisen Pariisissa pappina toiminut Vincentius Paulilainen (Vincent de Paul, Pyhä Vincent). Hän levitti koko roomalaiskatoliseen kirkkoon erityisesti Ranskassa ajatuksiaan naimattomien ja avioliitossa olevien naisten yhdistyksistä. Hänen rinnallaan tätä työtä edisti leskirouva, hänen ensimmäisen työtoverinsa, Louise Marillac eli Madame de Gras (1591-1660). Louise de Gras opiskeli ensimmäisenä eläkevuotenaan 1625 Pyhä Vincentin ohjauksella köyhien ja sairaiden hoitoa ympäri Ranskaa. Hän perusti vuonna 1629 Pariisiin oman järjestön ”Laupeuden rouvat” (Dames de Charité). Vuonna 1633 perustettiin ”Filles de la charité” (Laupeudentyttäret), myöhemmin ”Soers de la charité” (Laupeudensisaret). Vincent kirjoitti sisarille joitakin sääntöjä. Hän varoitti myös liiallisesta työnteosta. ”Varokaa liikarasitusta, se on pirun temppuja, jolla hän pettää hurskaita sieluja, houkuttelee heitä tekemään enemmän kuin he jaksavat ja sillä tavoin saa heidät kokonaan kykenemättömiksi työhön” hän kirjoitti. Hän piti sisarille viikoittain hengellisiä harjoituksia, joissa oli mukana sairaanhoidon etiikkaa. Vincet de Paul laati ohjesäännön sisarten toimintaa varten. Hän tähdensi, että sisarten piti osata lukea, kirjoittaa ja laskea. Sisaret sitoutuivat vain vuodeksi kerrallaan työhön, mutta saattoivat uudistaa lupauksensa. He eivät saaneet tehdä luostarilupuksia. ”Jos joku joukostanne alkaa sanoa, että parempi olisi olla nunna, silloin, oi tyttäreni, järjestönne on valmis saamaan viimeisen voitelun. Peljätkää sitä, tyttäreni, älkää ikinä suostuko siihen. Nunnien täytyy välttämättä saada luostari, mutta laupeudensisarten täytyy välttämättä saada kulkea kaikkialla”, tähdensi pyhä Vincent. Sisaria lähetettiin työskentelemään tarpeen mukaan seurakunnissa, lastenhuoltotaitoksissa, vankiloissa, yksityisissä kodeissa ja sairaaloissa. He osallistuivat sairaiden hoitoon ja köyhien lasten kasvatukseen ja opetukseen. Kaikkialla sisaria yhdisti yhdessä asuminen. He toivat nuoruutta, intoa ja tuoretta voimaa sairaanhoitotyöhön. He saavuttivat suuren kansansuosion. Järjestön jäsenillä ei ollut sairaanhoidon koulutusta, mutta useilla oli takanaan pitkä työkokemus.

Vincentiuksen laitoksista tuli pitkäksi aikaa maailman laajin sairaanhoitojärjestö ja ennen kuolemaansa Pariisissa oli 28 laitosta. Niitä oli myös Italiassa, Belgiassa ja Saksassa sekä muissa katolisissa maissa. Vincentius esitti laatimansa säännöt ja sisarille annetut määräykset paavi Clemens IX:lle. Hän sai säännöilleen vahvistuksen ja järjestö sai hengellisen sääntökunnan (ordo) aseman. Sen nimi oli ”Barmhertiga Systrarnes samfund”, ”Soeurs de la Charité” tai ”Souers grises”, ”Harmaat sisaret” käyttämänsä puvun värin perusteella.

Ranskan ensimmäisessä vallankumouksessa pyyhkäistiin pois paljon hyvää. Tältä ei säästynyt myöskään Vincentiuksen järjestö. Järjestön jäsenet pakotettiin luopumaa kutsumuksensa harjoittamisesta, heitä vainottiin ja karkotettiin maasta. Pian vaikutukset näkyivät. Yksityiskodeista ja sairaaloista puuttui sairaanhoito. Keisari Napoleon I palautti vuonna 1807 laupeudensisarille kaikki heille kuuluvat oikeudet. 1800-luvun puolessa välissä Ranskassa oli yli 300 sisarten järjestöä.[82]

Katolisen kirkon puolesta taisteleva Münsterin piispa Clemens August Droste perusti järjestönsä ”Schwestern von de allerseligsten Jungfrau und schmerzhaften Mutter Maria” (Autuaimman Neitsyen ja hellimmän Äiti Marian laupeudensisaret) Vincentiuksen esikuvien mukaan vuonna 1808. Heistä käytettiin nimeä ”Clemensschwestern” (Clemenssisaret). Droste ei liittänyt järjestöänsä kirkon yhteyteen. Drosten laitoksen nimi alkuaan oli ”Sairaanhoitajien instituutti”. Toiminnassa mukana olevat naiset eivät olleet nunnia sanan varsinaisessa merkityksessä.  ”Die Straßen der Stadt sind ihr Kloster – Gehorsam und Gottesfurcht ihre Clausur – Bescheidenheit und Sittsamkeit ihr Schleier.” (”Kaupungin kadut ovat heidän luostarinsa, kuuliaisuus ja jumalanpelko heidän suljettu tilansa.) Jäsenten velvollisuuksista hän kirjoitti: ”Kristus on heidän esikuvansa ja hänen oppinsa on se ohje, jonka mukaan heidän on toimittava. Kristuksen elämän tulee olla heille julistuksena hänen opistaan. Heidän tekojensa vaikuttimena ei saanut olla mikään muu kuin rakkaus Jumalaa ja lähimmäistä kohtaan.”[83]

Droste tunnetaan kirkkohistoriassa Münsterin piispana (1807) ja myöhemmin Kölnin arkkipiispana (1835) erityisesti ns. Kölnin kirkkoriidan yhteydessä.[84] Internetistä hänen perustamansa järjestön toiminnasta saa kuitenkin melko hyvin tietoa. Esimerkiksi Norbert Göckener kirjoitti 200-vuotisjuhliin liittyen artikkelin ”Die Strasse der Stadt sind ihre Klöster” (Kaupungin kadut ovat heidän luostarinsa”).[85]

Tämän kirjoittajalla oli tilaisuus 2000-luvun alussa tutustua Münsterissa drostelaiseen laitokseen, Barmherzige Schwestern – Clemensschwestern ja sen toimintaan. Vuonna 2008 vietettiin laitoksen 200-vuotisjuhlia. Nykyään sairaanhoidon lisäksi laitoksella on monia uusia kehitettäviä toiminta-alueita, joiden avulla he yrittävät antaa vastauksia tämän päivän ihmisten tarpeisiin. Tällaisia alueita ovat sairaanhoidon ohella vanhusten hoito, kuolevien hospis-toiminta, vammaistyö, sielunhoito seurakunnissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa sekä harjaantumis- ja kokoushuoneet, kohtaamispaikat, asunnottomien auttaminen (Nichtseßhaftenhilfe), yhteiset istunnot, elämän talo, hädässä olevien naisten apu ja lähetystyö.[86]

Drosten perustamassa järjestössä toiminnan kärjessä oli johtaja, joka hän itse aluksi oli. Johtajan alaisuudessa oli yksi sisarista, joka oli sisarjoukon johtaja. Häntä kutsuttiin ”Äidiksi”. Hänen tehtävänsä oli huolehtia kotijärjestyksestä ja sairaanhoidon täsmällisestä järjestelystä.

Sisarkuntaan haluavilla oli ensin 3 – 12 kuukauden koeaika. Päästäkseen koeajalle hakijalla tuli olla hyvä terveys eikä hän saanut olla tunneherkkä eikä hermoheikko, hänellä piti olla hyvä ulkonäkö eikä silminnähtäviä ruumiinvikoja. Hänellä tuli olla tahraton, häpäisemätön hyvä maine, eikä hänestä kerrottu ilkeitä huhuja. Hän ei saanut olla synkkä- eikä raskasmielinen, lörpöttelijä, riidanhaluinen, kerskailija eikä suupaltti. Hänen tuli olla ilomielinen ja vakava. Hänen piti pysyä erossa kaikesta kevytmielisestä ja turhuudesta.

Lisäksi Droste vaati koeajalle otettavilta hyviä tietoja uskonopissa ja siveysopissa. Heillä tuli olla hyvä ymmärrys ja taipumus sairaanhoitoon. Tähän kuului runsas sydämellinen myötätunto, mutta ei herkkämielisyyttä, mutta ennen kaikkea heidän elämässään tuli olla järjestystä ja siisteyttä sekä kohteliaisuutta ja hyvätapaisuutta. Sisarten piti olla 18­-30 -vuotiaita. Heidän piti osata lukea painetun tekstin lisäksi helposti kasinkirjoitettua tekstiä. Koeaikana seurattiin erityisesti heidän käyttäytymistään sellaisissa asioissa, jotka vaativat taipumaan ja toiminaan oman tahdon vastaisesti tai tulla toimeen tilanteissa, jolloin heidän itsetuntoaan haavoitettiin.

Droste katsoi, että ne, jotka eivät suoriutuneet koeajasta, olivat sopimattomia sairaanhoitotyöhön. Tähän työhön kelpaamattomina pidettiin myös niitä, joilla koeaikana näytti olevan taipumusta lihomiseen, eristäytymiseen, eritteiden (mahdollisesti liman) erittymiseen ja liialliseen paastoamiseen tai niitä, jotka osoittivat erityistä halua olla tai näyttää olevansa enemmän kuin toiset eikä myöskään niitä, joilla oli korkea käsitys ymmärryksestään, tiedoistaan ja taidoistaan. Kaikki ne, joilla jokin edellä mainituista taipumuksista oli voittamaton, hylättiin.

Koeaikana tyydyttävän todistuksen taidoistaan antaneet otettiin juhlallisesti sisarten joukkoon. He käyttivät samanlaista kuosia ja väriä olevaa pukua. Aluksi he asuivat kaikki yhdessä heille vuokratussa talossa. Mutta Münsterissä vuonna 1820 tehdyn köyhäinhoitoa koskevan sopimuksen mukaan laupeudensisaret ottivat vastuulleen sairaanhoidon sikäläisessä sairaalassa ja muuttivat Münsteriin asumaan. Sisaret jatkoivat kuitenkin edelleen palvelujen tarjoamista yksityiskodeissa sekä kaupungissa että sen ulkopuolella. Kuten säännöt määräsivät, heidän tuli etsiä ja auttaa etenkin köyhiä sairaita.[87]

Åbo Underrättelserin kirjoitus osoittaa, että Clemenssisarten toiminta on ollut tunnettua Suomessa 1800-luvulla. Artikkelissa todettiin Turun sisarten toiminnan vastanneen melkein yksityiskohtia myöten Clemenssisarten toimintaa. Vertaus vaikuttaa jonkun verran liioitellulta, mutta tosin periaatteissa ja toiminnassa oli paljon samankaltaisuutta. Turun Diakonissalaitoksen säätiön säännöissä kiinnitettiin huomiota samoihin kelpoisuusvaatimuksiin kuin Drosten sisarilla oli. Aluksi Drosten sisaret asuivat heitä varten vuokratussa talossa. Turun sisarten palkkaetuihin kuului asunto. Sisarten joukko asui samassa talossa, missä heillä oli mahdollisuus muodostaa sisaryhteisö ja kokea sisaryhteyttä. Siitä ei ole tietoa, käyttivätkö Turun sisaret yhdenmukaista pukua kuten Clemenssisaret. Turun sisarten ja Clemenssiarten toimenkuva ja tapa, millä he työtään suorittivat, olivat samanlaisia. Clemenssisarten työssä korostettiin sydämellistä myötätuntoisuutta. Turun sisaret hoitivat sodan ja rauhan aikana rakkaudella ja huomaavaisuudella sairaiden ja haavoittuneiden hoitotyötä.

 

Kuka oli diakonissalaitosta koskevien artikkelien kirjoittaja?

Åbo Underrättelserissä julkaistu kolmiosainen artikkelisarja Turun Diakonissalaitoksesta antaa aiheen kysyä, kuka oli artikkelin kirjoittaja ja miksi kolmen vuonna 1858 kirjoitetun artikkelin jälkeen lehti (kirjoittaja) palaa aiheeseen, erityisesti laitoksen historiallisiin juuriin, vielä 12 vuotta myöhemmin vuonna 1867?

Åbo Underrättelseriä alettiin julkaista 1824. Turun palon jälkeen oli toimituksessa vuoden katkos, mutta se alkoi ilmestyä uudelleen 3. tammikuuta 1829. Lehti julkaisi mielellään kirjoituksia Suomen historiasta, kulttuurista ja talouselämästä.  1850-luvun loppupuolella lehti osallistui keskusteluun maan yleisistä asioista. Lehden toimittaja vuonna 1850-1859 oli Ylemmän alkeiskoulun kollega Gustaf Adolf Schultz.[88]

Kolmiosaisesta artikkelista on pääteltävissä ainakin kaksi asiaa. Ensiksi kirjoittaja on tuntenut tarkoin turkulaisten sisarten toiminnan. Toiseksi hän hallitsi erinomaisesti myös diakonian historiaa. Ilmeisen aiheellinen on kysymys, miten Turussa voitiin tuntea katolinen laupeudensisarten toiminta 1800-luvulla ja sen esikuvat 1600-luvulta. On vaikeaa olettaa, että lehden toimituskunnalla olisi ollut tällaista asiantuntemusta. Yhtenä mahdollisena kirjoittajana voi pitää yhtä säätiön perustamisanomuksen allekirjoittajaa Henrik Heikeliä. Hän oli pappismies, maisteri ja Turun kymnaasin filosofian ja luonnontieteen lehtori. Hänen ansioluettelonsa oli monipuolinen. Hän kuului seurakunta- ja koululaitoksen leski- ja holhouskassan johtajistoon, raamattuseuran komiteaan ja pientenkoulun johtajistoon. Hän oli köyhäinhoidon johtokunnan puheenjohtaja ja osallistui diakonissalaitoksen perustamiseen. Pietarsaareen siirryttyään hän harjoitti hyväntekeväisyyttä ja perusti kuuromykkien kodin. Valtiopäivillä 1863-1864 hän oli pappissäädyn edustaja. Hänet valittiin myös vuonna 1867 valtiopäiville, mutta hän kuoli jo maaliskuussa 1867.[89]

Hänellä on ilmeisesti ollut kompetenssia kirjoittaa diakonissalaitoksesta ja diakonian historiasta. Häntä voitaneen pitää kolmiosaisen kirjoitussarjan tekijänä, vaikka vielä jouluaattona vuonna 1867 ilmestyikin yksi laitosta koskeva kirjoitus, joka kuitenkin oli vuoden 1858 kirjoituksen kopio.

Kirjoitusten sisällöstä johtuen Erik Julinia tai Immanuel Ilmonia ei voi pitää niiden kirjoittajana, vaikka heillä on ollut matkojensa ja opiskelunsa takia tietämystä Euroopan asioista.

Mikäli säätiön hallituksessa on toiminut pappismies tai pappismiehiä, he olisivat varteenotettavia kirjoitussarjan kirjoittajia. Hallituksen jäsenistä ei kuitenkaan ole tietoa. Kirjoittajakysymys näyttää jäävän avoimeksi. Åbo Underrättelserin toimituksesta yrityksistä huolimatta ei ole saatu lisävalaistusta tähän kysymykseen.

 

Mikä oli Turun Diakonissalaitos?

Edellä mainitun artikkelisarjan perusteella on aiheellista myös kysyä, missä määrin sisarten toiminnasta käytettiin termiä ”Diakonissanstalten i Åbo”, Turun Diakonissalaitos. Åbo Underrättelserin kirjoittaja perustelee otsikkoaan ”Diakonissanstalten i Åbo” viittaamalla diakoniaan yleensä ja diakonian tekoihin. Johtopäätös oli lyhykäisyydessään tämä: missä diakoniaa toteutettiin, siellä oli diakonissalaitos! Perustettavan säätiön säännöissä ei diakonissalaitos-nimeä mainittu. Säätiötä koskevissa hallituksen tiedotteissa ei myöskään käytetty sitä nimeä, vaan ”Systrar för öm och uppmärksam wård af sårade och sjuke i Åbo, såwäl under krigs-som fredstider”.  Sisarten toiminnasta käytettiin kuitenkin laitos-nimeä (anstalten, inrättningen). Kaupungissa ei kuitenkaan ollut mitään rakennusta, joka olisi nimetty diakonissalaitokseksi. Sisarten yhteisestä asuinpaikasta Itäisellä Aurakadulla ei käytetty diakonissalaitos-nimeä eikä heidän muodostamaansa yhteisöä pidetty diakonissalaitoksen sisarkuntana. Tosin edellä mainitun testamentin saajaksi mainittiin ns. diakonissalaitos, mikä viittaa siihen, että diakonissalaitos-sana olisi ollut käytössä. Huonosti sen turkulaiset kuitenkin taisivat tuntea. Laitos toimi ”hiljaisuudessa”, kuten Åbo Underrättelser kirjoitti.

Jäljelle jää säännöissä oleva toiminnan nimi: ”Systrar för öm och uppmärksam wård af sårade och sjuke i Åbo, såwäl under krigs-som fredstider”. Turun Diakonissalaitos oli siis sisarten sodan ja rauhan aikana rakkaudella ja huomaavaisuudella tekemää sairaiden ja haavoittuneiden hoitotyötä Turussa. Piispa Kansanahon väite, että kysymyksessä oli tukholmalaisten esikuvien mukainen sairaanhoitajien valmistuslaitos, ei pidä ollenkaan paikkaansa. Koulutuksensa Turun sisaret saivat muualta. Sitä vastoin Kansanahon maininta, ettei Turun Diakonissalaitos ollut varsinainen diakonissalaitos sanan myöhemmässä merkityksessä, pitää paikkansa. Sellaista siitä ei ollut tarkoituskaan tehdä. Se oli turkulainen luomus maamme ensimmäisestä diakonissalaitoksesta, ”Diakonissanstalten i Åbo”.  Helsingin Diakonissalaitos perustettiin vasta 1867 ja Viipurin 1869.

Kehityksen suunta

Mikä oli vuosisataisen sisarten laupeudentyön tulevaisuus taistelukentällä ja kotirintamalla haavoittuneitten hoitajana? Oliko laupeudensisarilla ja muulla vastaavalla toiminnalla tulevaisuutta? Miten Florence Nightingalen viitoittamalla tiellä kuljettiin?

Tässä yhteydessä on syytä viitata Punaisen Ristin toimintaan. Kiinnostus rintamaoloja kohtaan sai sveitsiläisen filantroopin Henri Dunantin (1828-1919) matkustamaan Solferinon kylään Garda-järven eteläpuolelle 24.6.1859 illalla, jolloin siellä oli käyty päivän kuluessa verinen, itävaltalaisten tappioon päättynyt taistelu. Dunant ryhtyi avustamaan paikallisia vapaaehtoisia, jotka yrittivät parhaansa mukaan hoivata tuhansia haavoittuneita ja kuolevia sotilaita. Dunantin elämän merkittävin saavutus oli Punaisen Ristin järjestön perustaminen. Venäjä tunnusti Punaisen Ristin kansainvälisenä järjestönä 1867. Suomessa vuonna 1878 perustettu ”Suomen yhdistys haavoitettujen ja sairasten sotilaitten hoitoa varten” eli Punaisen Ristin suomalainen yhdistys oli aluksi Venäjän Punaisen Ristin alaosasto.[90]

Turkin sota herätti suurta innostusta Venäjän Punaisessa Ristissä jo vuoden 1876 puolella. Se tarttui myös suomalaisiin yhdistystä suunniteleviin piireihin.  Suomen Kaartin sotilaita osallistui Turkin sotaan Balkanin rintamalla. Suomessa suoritettiin keräys lasaretin lähettämiseksi rintamalle ja pian valmistui suunnitelma 50-paikkaisen siirrettävän sairaalan eli ambulanssin rakentamiseksi. Sellainen tilattiin Ranskasta kaikkine varusteineen: rautasängyt, liinavaatteet, huonekalut, ruokailuvälineistö, sepän- ja puusepäntyövälineet, paloruiskut sekä ajanmukainen kirurginen välineistö instrumentteineen, sidetarpeineen ja lääkkeineen. Lisäksi retkikunta sai mukaansa runsaasti elintarvikkeita ja 40 pulloa konjakkia. Rintamalle lähtenyttä ambulanssia johti tohtori Leopold August Krohn (1837-1892), joka oli suomalaisen sotilaslääketieteen uranuurtaja. Hänen alaisinaan oli kaksi lääketieteen kandidaattia, taloudenhoitaja, kuusi sairaanhoitajaa, kaksi välskäriä ja kirvesmiestä sekä keittäjä ja pesijä. Ambulanssin matka sotatantereelle sai kuitenkin valjun käänteen, sillä retkikunta joutui liian kauas rintaman selustaan. Lasaretti ei saanut kovin montaa potilasta hoidettavakseen.[91]

Lääkintähuollon kehittyessä sotaväen lääkintähuoltoa ei tahdottu jättää hyväntekeväisyysjärjestöjen varaan.  Vuonna 1886 ilmestyi saksalaista alkuperää oleva (Erste Nächstenhilfe bei Unglücksfällen) suomalaisen pataljoonanlääkärin Carl Ferdinand Wahlbergin (1847-1920) toimittama kirjanen ”Ensi apu onnettomuuden kohtauksissa ja tappelutantereella. Lyhyt ohjaus Armeliaisuusosastoja ja Parannusjoukkoja warten”. Hän toteaa, että yleisesti oli päässyt vallalle käsitys, että ”punasen ristin yhdistykset” ja ”sotawäen parannusjoukot owat melkein yhtä”. Tällaista käsitystä hänen mielestään oli jyrkästi vastustettava, sillä ”Punasen ristin yhdistystä ohjaa pelkkä armeliaisuudenhenki – sotaväen parannusjoukkoja tulee ohjata sotamiehen järkähtämätön welwollisuuden tunto, rohkeus ja kuolonhalveksiminen”. ”Punasen ristin suojelusmerkillä ei ole eikä woi olla mitään päättävää merkitystä tappelutantereella toimiwalle parannussotilaalle”. Tämän johdosta parannussotilaan merkin tuli olla erilainen kuin Punaisen Ristin merkki. ”Erottamaan samariittia parannussotilaasta on jälkimmäisen merkiksi täällä otettu punanen nauha walkealla ristillä käsiwarressa”. Kirjoitetut ohjeet olivat kuitenkin ”Armeliaisuusosastoja ja Parannusjoukkoja varten”.[92] Kehityksen suunta oli näytetty: laupeudensisarten toiminnasta ammattiauttamiseen, missä ajan myötä naiset kuitenkin löysivät paikkansa tärkeissä tehtävissä kuten edeltäjänsä laupeudensisaret ja Turun Diakonissalaitoksen sisaret.

Lähteet ja kirjallisuus

Painamattomat lähteet

Kansallisarkisto, Helsinki (KA)
Senaatin talousosaston arkisto (STO)
Aa 47             Kirjediaarit 1855
Ab 47             Anomusdiaarit 1855
Pöytäkirjat 1855
Aktit 1855

Turun maakunta-arkisto, Turku (TMA)
Turun ja Porin lääninhallitus
Lääninkanslian arkisto (TPLKA)
Aa 92, 94   Saapuneiden kirjeiden diaari 1855, 1857
Ab 73         Saapuneiden anomusasioiden diaari 1855
Eaa 50        Senaatin kirjeet 1855
Lääninkonttori
Eba 349-351 Anomusasiakirjat 1855
Eab 46           Senaatin kirjeet 1855

Turun kaupungin arkisto, Turku (TKA)
Turun maistraatin arkisto (M)
A II b 27-79  Anomusdiaarit 1854-1861
A I a 72-79  Pöytäkirjat (ptk.) 1854-1861
I       30-52  Henkikirjat 1854-1877
Turun rahatoimiston arkisto (R)
E I b1-2        Henkikirjat 1878-1879

Åbo academins bibliotek, Manusam, Turku (ÅABM)
Julinska samlingen  (JS) D:4, 1-3

 

Painetut lähteet
Handbuch
1971              Handbuch der Kirchengeschichte. Band VI/1.    Freiburg.

Biographisch
1992              Biographisch – Bibliographisches Kirchenlexikon. III Band. Bearb. Und
hrsg.Bautz Friedrich Wilhelm.  Herzberg.

Carpelan Tor
1903              Finsk biografisk handbok. Helsingfors.

1910              Åbo donatorer intill år 1909. Bidrag till Åbo stads historia.
HelsingforsColliander O. I

1910              Suomen kirkon paimenmuisto 19:n vuosisadan alusta nykyaikaan I. SKST
VIII. Helsinki.

Genos
1959              Genos 30. Suomen Sukututkimusseuran vuosikirja.
http://www.geneologia.fi/genos

Encyclopedia Britannica
1910              Encyclopedia Britannica. Eleventh Editio. Vol VIII. New York

Pinello N. H.
1875              Berättelser och tidsbilder af Kapten Puff V. Åbo.

Samling
1849-1850    Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påbud, samt andre
Allmänna Handlingar, hwilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808
års början ifrån trycket utkommit. Trettonde delen. Helsingfors.1851.

 

Kirjallisuus

Abel-Smith Brian
1960              A History of the Nursing. 1958. London.

Baur Ferdinand
1970              Kirchengeschichte des neunzehnten Jahrhunderts. Stuttgart – Bad Gannstatt.

Blomqvist Sune
2001              Ett väderbitet sjukhus. Åbolands sjukhus 50 år. Saarijärvi.

Carpenter S. C.
1954              The church in England 1597-1688. London.

Cygnaeus Gustaf K.
1897              K. Finska Hushållnningssällskapet 1797-1897. Åbo

Dahlström Svante
1918              Erik Julins anteckningar om Åbo stad. –Årsskrift utgiven av Åbo Akademi. Bi.

1947              Gård och grund. Erillispainos Suomen Talousseuran juhlakirjasta. Åbo.

Engelhart Adalbert O.S.B.
2005              Pyhien vuosi. Pyhien kalenteri vuoden jokaiselle päivälle. Saarijärvi.

Forsius Arno
1982              Sosiaali- ja terveyshuollon kehitys Hollolassa ja Lahdessa vuoteen 1865.
Hämeenlinna.

1993              Sairaiden hoidon historiaa ennen Flocence Nightingalea
http://www.saunalahti.fi/arboldus/sairhoit.html

1999              Florence Nightingale – sairaanhoidon ja terveydenhuollon uudistaja.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/nighting.html.

2001              Ihmisiä lääketieteen historiassa. Jyväskylä.

2002a            Erik Julin (1796-1874) – aptekkari, teollisuusmies ja filantrooppi.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/julineri.html

2002b            Lääketiede 1800-luvun loppupuolella.
http://www.saunalahti.fi/1800lopp.html.

2003              Henri Dunant (1828-1910) – sveitsiläinen filantrooppi ja Punaisen Ristin
perustaja.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/dunant.html

2004a            Suomen terveydenhuollon murros 1800-luvulla.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/terv1880.html

2004b            Lääketiede 1800-luvun alkupuolella.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/188alku.html

2010              Clemens August Droste (1773-1845) ja hänen perustamansa
sairaanhoidollinen sisarkunta.
http://www.saunalahti.fi/arnoldus/droste.htm

Genos
1959              Genos. Suomen Sukututkimusseuran aikakauskirja.
http://www.genealogia.fi/genos

Göckener Norbert
2007              Die Strassen der Stadt sind ihr Kloster. – http://www.clemensschwestern.de

Hasselblatt Robert
1959              Åbo läkarförening 100 år. Helsingfors.

Hauck Albert
1916              Tysklands och Englands Kyrkohistoriska Förebilder. Stockholm.

Holmquist Hjalmar
1932              Kirkkohistoria III. Porvoo.

Jutikkala Eino
1957              Turun kaupungin historia 1856-1917. II. Turku

Järvinen Päivi H
1984              Hoitotyön juuria etsimässä. –Pohjois-Suomen hoitotyön julkaisuja B I. Kemi-
Rovaniemi.

Kylävaara Keijo
1978              Balkanin santaa. Hämeenlinna.

Lampi Niilo
1963              Turun kaupunkilähetys 1892-1962. Turku.

Lehtonen Aleksi – Sinnemäki J
1938              Rakkauden tekoja. Porvoo

Liukka Niilo (N.Lka)
1827              Böcker Kaarle Kristian.-Kansallinen elämäkerrasto I. Porvoo.

Muiluvuori, Jukka
2005              Apteekkareita, lääkäreitä ja professoreita. sl.

Neuman-Rahn K
1927             Sairaanhoidon historia. Porvoo.

Nikula Oskar
1972              Turun kaupungin historia 1809-1856. Turku.

Ruotsalais-suomalainen sanakirja
1887              Ruotsalais-suomalainen sanakirja. Toim Arvi Jännes. Hämeenlinna.

Sandström Håkan
1947              Finska hushållningssällskapet 1797-1947. –Finska Hushållninssällskapet
1797-1947. Åbo.

Suominen Heikki
1998              Yhdessä eteenpäin. Yhdistykset ja seurakunta kunnallisen sosiaalihuollon
täydentäjinä Turussa 1875-1922. Diss. Turun maakuntamuseo raportteja 17.
Saarijärvi.

Tiensuu Kyllikki
1976              Nuorempi lehtorikapituli 1828-1870. – Turun tuomiokapituli 1276-1976.
Toim. Kauko Pirinen. Loimaa.

1985              Edvard Bergenheim Toiminta koulumiehenä ja arkkipiispana vuoteen 1863.
Diss. Suomen Kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 133. Valkeakoski.

Tuulio Tyyni
1938              Florence Nightingale. Porvoo.

1945              Sairaanhoitajan työn historia. (suom). Porvoo.

1966              Florence Nightingale. Nykyaikaisen sairaanhoidon luoja. Porvoo.

Wahlberg C. F.
1886              Ensi apu onnettomuuden kohtauksissa ja tappelutantereella. Lyhyt ohjaus
Armeliaisuusosastoja ja Parannusjoukkoja warten. Helsinki.

Wahlberg Ferdinand von
2008              Elämäni kulku. Tammisaari. (suom).

Wallman Johannes
2000              Kirchengeschichte Deutschlands seit der Reformation. Augsburg.

Vappula Kari
1982              Sotilaspapin virka Suomen ruotujakoisessa sotaväessä 1812-1880. Diss.
Suomen Kirkkohistoriallisen seuran toimituksia 123. Helsinki

2009a            Rientäkää, älkää pysähtykö. Laitosdiakoniaa 70 vuotta Viipurissa ja 70
vuotta Lahdessa. Forssa.

2009b            Viipurin Rouvasväenyhdistys ja sen orpokoti. –Anno Domini 2009
Diakoniatieteen vuosikirja. Vammala.

Zilliacus Lars
2002-2004         Finska Hushållssällskapets arkiv och skrifter som källa för forskningen I-
IV. Åbo.

Åström Sven
1950              Kuinka herrasväenrouvat löysivät köyhälistön – Heikki Waris ja 15 tohtoria.
Juhlakirja Heikki Wariksen  täyttäessä 60 vuotta
25.10.1961.Sosiaalipoliittisen yhdistyksen julkaisuja 7. Porvoo.

Sanomalehdet

Åbo Underrättelser 28/1855, 32/1855, 38/1858, 39/1858, 40/1858, 14/1861, 16/1861 ja 152/167.

Åbo Tidningar 31/1855, 38/1855.

Wiborgs Tidning 25/1855.

 

Internet-linkkejä

http://fi.wikipedia.org/wiki/Arno_Forsius
http://bibbild.abo.fi /FHS/arkiv.htm
www.clemensschwestern.de http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/3278 (Giovanni Motti)www.kansallisbibliografia.fi/kenraalit
http://fi.wikipedia.org/wiki/Oolannin sota
www.redcross.fi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhän_Yrjön_risti (Venäjä)http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat
http://fi.wikipedia.org/wiki/C.F._von_Wahlberg
http://fi.wikipedia.org/wiki/Verijuotikas
http://fi.wikipedia.org/wiki/Vincent_de_Paul
http://en.wikipedia.org/wiki/Vincent_de_Paul


[1] ÅU 38/18.5.1858.
[2] ÅT 31/23.4.1855. ÅU 32/24.4.1855.
[3] Samling 1849-1950. Åström 1950, 22. Vappula 2009b, 216. TMA TPLKA Aa 92 ja Ab 73 säätiön perustamisasiakirjat eivät kulkeneet lääninhallituksen (kuvernöörin) kautta.
[4] www.kansallisbibliografia.fi/kenraalit. Kreivi Fredrik Wilhelm Rembert von Berg, joka vuonna 1857 suomalaisen kreivin arvon saatuaan, pudotti pois nimestään von-etuliitteen. Kun puolalaiset nousivat tammikuussa 1863 kapinaan, nimitettiin Berg 29.3.1863 Puolan käskynhaltijan ja Puolassa sijainneiden joukkojen komentajan, H. K. K. Suuriruhtinas Konstantin Nikolajevitšin apulaiseksi. Berg toimi Puolan käskynhaltijana kuolemaansa saakka. Berg ylennettiin 9.11.1866 kenraalisotamarsalkaksi.
[5] Itämainen eli Krimin sota käytiin Venäjän ja Osmannivaltakunnan, Ison-Britannian, Ranskan ja Sardinian liittouman välillä vuosina 1853-1856. Sotaa käytiin pääasiassa Krimin niemimaalla ja Balkanilla, Venäjän Tyynenmeren rannikolla ja Vienanmerellä, mutta myös Itämerellä (Oolannin sota). Oolannin (Ålandin, Ahvenanmaan) sota tarkoittaa  Pohjanlahdella ja Suomenlahdella käytyjä Krimin sodan taisteluita. http://fi.wikipedia.org/wiki/Oolannin_sota.
[6] KA STO 254/25 KD 1855.
[7] KA STO 254/25 KD 1855. KA STO ptk 12.4.1855 § 2. TMA Eaa 50 senaatin kirje 12.4.1855 Turun ja Porin läänin kuvernöörille.
[8] ÅT 31/23.4.1855. AU 32/24.4.1855.
[9] ÅU 38/18.5.1858, 39/21.5.1858 ja 40/25.5.1858 ja 152/24.12.1867.
[10] AU 38/18.5.1858. Säännöissä mainitaan  Systra-Sällskapet, sisarkunta.
[11] ÅABM  D:4 JS 1-3 Julinin kokoelmien asiakirjoissa ei ole mainintaa sisarjärjestön perustamisesta. Kokoelmat sisältävät tietoja vuosilta 1796-1874 ja Turun historiaa 1800-luvulta.  Carpelan 1910, 91-94. Carpelan 1903, 1072-1076 ja Pinello 1875, 124-128 esitellessään Julinin tärkeitä toimia eivät mainitse mitään hänen  osuudestaan diakonissalaitoksen perustamisessa. Dahlström 1918, 313-318.  Forsius 2002a, 1-5.
[12] Arno Forsius (s. 1929) on suomalainen lääketieteeen ja kirurgian tohtori ja professori  ja on tunnettu lääketieteen historioitsija. http://fi.wikipedia.org/wiki/Arno_Forsius.
[13] Colliander 1910, 4. Tiensuu 1976, 322-326. Tiensuu 1985, 99.
[14] Prebenda  (lat. praebenda, tarjottava) on kirkollisen viran haltijalle tai kirkollisen oppilaitoksen tai muun laitoksen virkamiehelle luovutettu palkkaetu, joka saadaan jonkin seurakunnan tai maatilan tuottamasta tulosta. Collianderin paimenmuiston mukaan Maarian seurakunta oli Turun kymnaasin vanhimman papiksi vihityn lehtorin prebendana 1844-1886. Heikel on merkitty Maarian kirkkoherraksi (kymn. lehtori) 1851-1860. Colliander 1910, 4,  401-402. Carpelan 1903, 908-909. Carpelan 1910, 80-81. 94.
[15] Colliander 1910, 513. Carpelan 1903, 908-909. Tiennsuu 1976, 321.
[16] Hasselblatt 1959, 9.
[17] Carpelan 1910, 94. Biografisissa merkinnöissään Heikelin kohdalla Carpelan ei mainitse hänen osallistumistaan diakonissalaitoksen perustamiseen. Carpelan 1910, 80-81.[18] Staadsfysikus oli 1500-luvulta juontuva kaupunginlääkärin virkanimike (Englannissa lääkäri on edelleen physician). Arno Forsius email kirjoittajalle 23.8.2010.
[19] Borgesman, takausmies, menee toisen veloista takuuseen. Kauppakaari 31.12.1734 10. luku § 8-9. Kauppakaaren 10 luvun 8-9 §:t on nyttemmin kumottu, mutta alkujaan niissä käsiteltiin toissijaista takausta (8§) ja omavelkaista takausta (9§). Takauksenantajaa (takausmiestä) kutsuttaisiin nykyään juuri takaajaksi. Nykyisin nämä asiat säädetään laissa takauksesta ja vierasvelkapanttauksesta. Kauppakaari sinänsä on yhä voimassa, tosin melko lailla muutettuna. Lakimies Mikko Aaltonen email kirjoittajalle 2.9.2010. Turun historiasta tiedetään takausmiehen käyttö mm. kestikievarisopimuksesta aiheutuvista suoritevelvoitteista. Eräässä ongelmatapauksessa maistraatti vapautti kievarinpitäjän kievarinpidosta ja hänen tehtävänsä siirtyivät takaajille, jotka valvoivat kievaria vuorotellen viikon kerrallaan. Nikula 1972, 113-114.
[20] ÅU 38/18.5.1858.
[21] TKA AIa 73 M ptk. 7.2.1855 § 12. Nikula 1972, 231.
[22] ÅU 38/18.5.1858.
[23] Genos, Hobin. Gygnaeus 1897, 467. Sandström 1947, 37-40 kuvaa talousseuran opetustoimintaa 1800-luvun alkuvuosikymmeninä, mutta ei mainitse käsityökoulua. Dahlström 1947, 174-176. Nikula 1972, 235, 465. ÅAB FHSA D XV ja XVI. Lars Zilliacus on laatinut esityksen Suomen talousseuran arkistosta. Sarjassa D XV ja XVI on kehruukoulua koskevaa materiaalia. http://bibbild.abo.fi/FHS/arkiv.htm.  Zilliacus 2002-2006, I-IV. Carpelan 1903, 306-306 C. Chr. Böcker oli talousseuran palveluksessa 1813-1833. Liukka 1927.
[24] Dahlström 1947, 174-176. Carpelan 1903, 1072-1075. Carpelan 1910, 93.
[25] ÅU 14/2.2.1861.
[26]TKA Henkikirjat I 30-52. http://www.kansallisbiografia.fi/talousvaikuttajat. ÅU 39/21.5.1858 “för närwarande är boende i smeden Wullfs gård wid Österlånggatan“. TKA I 71 Vuodesta 1871 alkaen Ebba Hobin asui yksin Tähtitorninkadun  varrella ( nyk. Tähtitorninkatu 7, kaup.osa II kortteli 11 rak. 2 ja 3).
[27] TKA M A1a 73 ptk 7.2.1855 § 12. ÅT 31/23.4.1855. ÅU 32/24.4.1855.
[28] ÅU 39/21.5.1858.
[29] Carpelan 1910, 110.
[30] ÅU 39/21.5.1858. ÅU 14/2.2.1861. Carpelan 1910, 110. ÅU 14/2.2.1861. Nikula 1972, 234-235.
[31] TMA M Pääpiirustukset 163. Nikula 1972, 92, 239-240. Finckenbergin talon vaiheista Blomqvist 2001, 8-10.
[32] ÅU 38/18.5.1858.
[33] ÅU 39/21.5.1858. ÅU 14/2.2.1861. Nikula 1972, 235. Mihin Nikula perustaa tietonsa, jää epäselväksi.
[34] ÅT 31/23.4.1855. ÅU 32/24.4.1855.
[35] TKA M I 32-52. TKA R EIb1 vuonna 1878 kumpainenkaan ei enää asunut kolerasairaalassa.
[36] ÅU 38/18.5.1858 ja ÅU 39/21.5.1858.
[37] ÅT 38/21.5.1855.
[38] ÅT 38/18.5.1858. Nikula 1972, 228-235.
[39] Forsius 1982, 275. Forsius 1993, 1-8. Forsius 2004a, 1-10.Forsius 2004b, 1-6. Suomessa oli lääkäreitä vuoden 1810 tienoilla 25 ja vuonna 1870 123 1880-luvun alkaessa noin 160. Verijuotikas eli kansanomaiselta nimeltään iilimato (Hirudo medicinalis) on verta imevä juotikaslaji.  Verijuotikas on väriltään harmaa ja pitkittäisjuovainen. Verijuotikas lienee hävinnyt Suomesta lähes kokonaan, lukuun ottamatta eteläisintä saaristoa. Verijuotikasta on käytetty lääkinnällisiin tarkoituksiin jo antiikin ajoista lähtien. Hirudoterapiassa yksi juotikas imee verta noin 15 grammaa. Sen sanotaan helpottavan esimerkiksi nivelrikon oireita lievittämällä kipuja ja vähentämällä jäykkyyttä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Verijuotikas.
[40] Neuman-Rahn 1927, 106-127. Abel-Smith  1960, 18-19. Tuulio 1966. Florence Nightingalesta. Forsius 1999, 1-3. Forsius 2001, 147-149. Vrt. Nikula 1972, 235 ja Suominen 1998, 41-42. Theodor Fliednerin kuoltua Florence Nightingale totesi: ”On kuin olisin menettänyt isäni.” Vappula 2009a, 10.
[41] ÅT 31/23.4.1855. ÅU 32/24.4.1855. ÅU 38/18.5.1858.
[42] ÅT 31/23.4.1855. ÅU32/24.4.1855. ÅU 14/2.2.61.
[43] Jutikkala 1957, 20-21.
[44] Brittiläis-ranskalainen laivasto oli lähtenyt liikkeelle 11.3.1854. Vappula 1982, 219-223 ks. Suomen sotaväen ryhmitys Itämaisessa sodassa 1855. Turun seudulta sotaan osallistuivat Turun pataljoona ja Krenatööritarkkampujapataljoona sekä Turkuun komennetut Mikkelin ja Hämeenlinnan pataljoonat.  Oolannin sodasta syntyi laulu ”Ja se Oolannin sota oli kauhia” (kansanlaulu). http://fi.wikipedia.org/wiki/Oolannin_sota.
[45] ÅT 31/23.4.1855. ÅU32/24.4.1855. ÅU 39/21.5.1858. AU 14/2.2.1861.
[46] TMA M A III maaherran kirje maistraatille 3623/24.7.1857. TMA lääninkanslia SD Aa 94. TKA M AIa 75 ptk. 29.7.1857. http://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhän_Yrjön_risti (Venäjä).

[47] ÅU 38/18.5.1858. ÅU 39/21.5.1858. AU 14/2.2.1861.
[48] ÅU 38/18.5.1858. Säätiön rahastonhoitajasta ei ole tietoa.
[49] ÅT 38/21.5.1855.
[50] ÅU 39/21.5.1858. ÅU 14/2.2.1861.
[51] Turkulaisesta elintasosta ja elämänlaadusta 1800-luvun lopulla ks. Lampi 1963, 35.
[52] TKA  A1a 72 M ptk 7.2.1855 § 12. ÅU 38/18.5.1858.  ÅU 39/21.5.1858. ÅU 14/2.2.1861. Rakennus oli siirtynyt kaupungin omistukseen.
[53] ÅU 39/21.5.1858.
[54] ÅU 39/21.5.1858.
[55] Carpelan 1910, 109-110.
[56] Erica Antonetta Tockerström syntyi 21.8.1802. Hänen isänsä oli kauppa-aluksen kapteeni Eric Tockerström. Lapsena hän muutti vanhempiensa kanssa Ruotsiin, mistä hän tuli 1815 Anna Catharina Augustinin luo Penajaan. Tämä otti hänet kasvattityttärekseen. Erikan äiti oli ollut nuorena Anna Catharinan isän Matts Augustinin talossa ja isä oli Augustinin suvun vanha ystävä. Kasvattiäidin kuoltua 1840 Erica sai kaiken irtaimen omaisuuden lisäksi rahaa, millä turvattiin hänen toimeentulonsa.  Carpelan 1910, 55-56, 110.
[57] Carpelan 1910, 109-110. Kyseinen eläkelaitos oli Erik Julinin perustama. Pinello 1875, 127.
[58] ÅU 39/21.5.1858. ÅU 40/25.5.1858. ÅU 152/24.12.1867.
[59] ÅU 14/2.2.1861.
[60] ÅU 40/25.5.1858. ÅU 152/24.12.1858. Nikula 1972, 235.
[61] ÅU 38/18.5.1858.
[62] ÅU 152/24.12.1867.
[63] ÅU 14/2.2.1861 ”Inrättningen som fortfarande arbetar i tysthet”. Carpelan 1910, 110.
[64] TKA M I 40 (1864) enkan Wilhelmina Nummelin ja jungfru Maria Berg. TKA I 44 (1869) hyresgäst.
[65] Kansanhaho 1967, 15, 23.
[66] Nikula 1972, 235.
[67]Forsius 1999,1-3. Suominen 1998, 40-42. Kansanaho 1967, 23.
[68] Suominen 1998, 41-42. Nikula 1972, 235 Nikula ei mainitse, että Turun sisaret toimivat Nightingalen esimerkin mukaisesti.
[69] Neuman – Rahn 1927, 107-127.  Tuulio 1938. Forsius 1999, 1-3.
[70] ÅU 40/25.5.1858. ÅU 152/24.12.1867.
[71] Vappula 2009a, 11.
[72] Kaiserswerthiläisyydestä  Vappula 2009a, 9-15.
[73] ÅU 40/25.5.1858. ÅU 152/24.12.1867.
[74] Encyclopedia Britannica 1910. Hauck 1916. Carpenter 1954. Näissä ei mainita doctor Juliusta.
[75] Hauck 1916, 113-115. Lehtonen – Sinnemäki 1938, 37-44. Tuulio 1945, 91-93.  Forsius 1993, 1-8.
[76] ÅU 40/25.4.1858. ÅU 152/24.12.1867. Forsius 2001, 224-226  Immanuel Ilmonista. Teoreettisen ja käytännöllisen lääketieteen professori. Hänet kutsuttiin monien lääkäriseurojen ja tieteellisten yhdistysten jäseneksi Skandinavian maissa, Venäjällä ja Saksassa. Hän toimi myös Suomen Tiedeseuran ja Finska Läkarsällskapetin puheenjohtajana.
[77] ÅU 38/18.5.1858.
[78] WT 25/31.3.1855. Neiti Schulze asui Viipurissa ”Motti”-nimisessä majatalossa, mutta oli muuttamassa Viipurin esikaupunkiin neiti P. von Bellin taloon nro 49. Majatalonpitäjä italialaissyntyinen Giovanni Motti (1771-1834) saavutti kuuluisuutta isännöimänsä majatalon korkeatasoisilla palveluilla. Mottien majatalo Viipurin Karjaportinkadulla säilyi suvun hallussa liki 70 vuotta tarjoten parastaan niin paikallisille kuin pitemmältä tulleille matkailijoillekin. Vaativimmatkin vieraat mainitsivat majatalon yhdessä rinkeleiden ja linnan kanssa Viipurin merkittävimpänä piirteenä. http://artikkelihaku.kansallisbiografia.fi/artikkeli/3278.  ÅU 28/10.4.1855 julkaisi lyhyen tiedotteen laupeudensisarista Wiborgs Tidning -lehden vetoomuksen perusteella.
[79] ÅU 38/18.5.1858.
[80] Ruotsalais-suomalainen sanakirja 1887 kääntää ”till punkt och pricka” suomeksi ”nipasta nappaan”.
[81] ÅU 40/25.4.1858. ÅU 152/24.12.1867.
[82] ÅU 40/25.5.1858.  http://fi.wikipedia.org/wiki/Vincent_de_Paul, http/en.wikipedia.org/wiki/Vincent_de_Paul. Tuulio 1945, 91-93. Järvinen 1984, 199-200. Pyhä Louise de Marillac kanonisoitiin vuonna 1934 tyttönimellä. Vincent de Paul  joutui kahdeksi vuodeksi (1605-1607) orjaksi Tunisiaan. Engelhart 2005, 298-299 Vincent tunnetaan myös ”pappien lähetysseura” –sääntökunnan  perustajana. Hän perusti useita pappisseminaareja. Kuningas Ludvig XIII ripittäytyi ennen kuolemaansa Vincentille. Kuningas kuoli hänen käsivarsilleen. Ollessaan leskikuningattaren neuvonantaja hänellä oli varaa organisoida rakkaudentyönsä suuressa mitassa.
[83] Göckener 2007, 1-3. http://www.clemensschwestern.de. Clausur (vanh. Lat. sanasta claudere, sulkea) oli tarkoitettu sääntökuntalaisille vetäytymisen ja mietiskelyn paikaksi. Se muistutti autiomaiden erakoista. ÅU 40/25.5.1858. ÅU 152/24.13.1867.
[84] Holmquist 1932, 233. Encyclopedia Britannica 1910, 591. Kysymys oli protestantismin ja katolisuuden välisestä ongelmasta. Kölnin arkkipiispa Droste tuki paavin tavoitetta, jonka mukaan seka-avioliitoissa tuli tehdä sopimus lasten kasvattamisesta katolisuuteen. Hallitus antoi vangita taisteluhaluisen arkkipiispan. Ks. myös Baur 1970, 272, 284. Handbuch 1971, 317, 397, 450. Biographisch 1992.  Wallmann 2000, 244.
[85] Göckener 2007, 1-3. http://www.clemensschwestern.de  Arno Forsius on kirjoittanut artikkelin Clemens August Droste (1773-1845) ja hänen perustamansa sairaanhoidollinen sisarkunta. Artikkelissa hän käsittelee myös Vincentius Paulilaisen toimintaa. Forsius 2010, 1-3.
86] www.clemensschwestern.de.
[87] ÅU 40/25.5.1858. ÅU 157/24.12.1867.  Göckener 2007, 1-3. www.clemensschwestern.de. Forsius 2010, 1-3.
[88] Nikula 1972, 451-457.
[89] Carpelan 1903, 908-909. Carpelan 1910, 80-81.
[90] Forsius 2003, 1-8.
[91] www.redcross.fi. Kylävaara 1978, 5-9. Forsius 2003, 1-8.
[92] Wahlberg 1886, Alkulause.  Carl Ferdinand Wahlberg toimi pataljoonan lääkärinä mm. Turkin sodan (1877-1878)  aikana, sotaväen ylilääkärinä (1895-1902) ja myöhemmin Lääkintöhallituksen pääjohtajana (1902-1906). Hänet korotettiin aatelisarvoon vuonna 1904. Muistelmakirja ”Från en härfärd i Turkiet 1877-1878” oli alkuna hänen tuotteliaalle ja monipuoliselle kirjoittajatyölleen, mikä sisälsi lääketieteellisiä tutkimuksia, sotilaslääketiedettä ja kaunokirjallisia teoksia mm. toistakymmentä näytelmää. Hän perusti Finsk Militär Tidkriftin ja toimi sen päätoimittajana  1881-1882. Wahlberg toimi Suomen Punaisen Riston puheenjohtajana 1901-1903 . Wahlbergin elämästä  Wahlberg.  2008. http://fi.wikipedia.org/wiki/C.F._von_Wahlberg.

Mainokset

5 vastausta artikkeliin: Suomen ensimmäinen diakonissalaitos – Turun Diakonissalaitos

  1. Terttu Pohjolainen sanoo:

    Artikkeli on ainutlaatuinen, historialllisesti tarkoin perusteltu. Artikkeli antaa ennen tuntematonta tietoa asiantuntijoille. Kiitos paljon artikkelin kirjoittajalle merkittävästä historiallisesta työstä diakonian tutkimuksen saralla.

  2. heikki.suominen@pp.inet.fi sanoo:

    Hieno ja perusteellinen tutkimus. Pitää vielä lukea tarkemmin.

  3. Nimetön sanoo:

    Asuinrakennuksen osoite ei täsmää kuvaan, joka on Yliopistonkadun ja Aninkaistenkadun kulmasta. Itäinen Aurakatu on nykyinen Kaskenkatu ja eri puolella jokea kuin Kauppiaskatu.

  4. Johnd912 sanoo:

    This web site really has all the information and facts I wanted about this subject and didn’t know who to ask. dkcddeeedeek

  5. JariM sanoo:

    Huomattavan suuri määrä faktatietoa. Kannattanee myös luoda ja taltioida painetun sanan muotoon.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s