Haavottuneiden ja sairaiden hoitoa Krimin sodassa venäläisten naisten esikuvan mukaan

Krimin sota paljasti sotajoukkojen sairaanhoidon puutteet

Krimin sota eli Itämainen sota käytiin Venäjän ja Osmanien valtakunnan[1],  Ranskan, Englannin ja Sardinian muodostaman liittoutuman välillä 1853-1856. Venäjä aloitti sodan Balkanilla 1853, jolloin Ranska ja Englanti lähettivät joukkoja Krimin niemimaalle, koska halusivat Turkkia tukemalla estää Venäjän mahdin laajenemisen alueella. Syyskuussa 1854 liittolaisten joukot nousivat maihin Pohjois-Krimillä ja marssivat taistellen kohti Sevastopolia. Kaupunkia piiritettiin syyskuusta 1854 syyskuuhun 1855, minkä jälkeen se antautui. Sitä pommitettiin kuusi kertaa. Krimin sota oli siirtomaakauden suurimpia eurooppalaisia sotia. Sodan lopulla Britannia liittolaisineen saavutti asettamansa sotatavoitteet, mutta kokonaisuutena Krimin sodasta on vaikea löytää selvää voittajaa.

Krimin sodan sotatoimia Itämerellä kutsuttiin ”Oolannin sodaksi” Ahvenanmaan ruotsinkielisen nimen Åland mukaan.

Sodan aikana brittiläis-ranskalainen laivasto kävi tuhoamassa Bomarsundin linnoituksen Ahvenanmaalla, Svartholman merilinnoituksen Loviisan eteläpuolella sekä Ruotsinsalmen merilinnoituksen Kymissä. Myös Viaporin linnoitusta Helsingin edustalla pommitettiin 46 tunnin ajan mereltä.

Krimin sota sai päätöksensä Pariisissa, jossa allekirjoitettiin 30. maaliskuuta 1856 Pariisin rauhansopimus.[2]

Sanomalehtien yleistymisen ja nykyaikaisen uutisoinnin ansiosta sodan kauheudet ja samalla sotajoukkojen sairaanhoidon vakavat puutteet  tulivat suuren yleisön tietoisuuteen.[3] Tämä oli eräänä syynä siihen, että sotajoukkojen terveyden- ja sairaanhoitoon alettiin vaatia parannuksia. Sairaanhoidon uudistajana Florence Nigthingale teki merkittävän työn lähinnä Krimin sodassa saamiensa kokemusten innoittamana.  Hänen työstään kerrotaan myöhemmin sairaanhoitajien koulutuksen yhteydessä. Koulutetun hoitohenkilökunnan puuttuessa sotajoukkojen haavoittuneista ja sairaista pitivat huolta ns. laupeudensisarjärjestöihin kuuluvat vapaaehtoiset naiset.

”Suomen ensimmäinen diakonissalaitos – Turun Diakonissalaitos”  -järjestön toiminnassa oli kysymys  juuri tällaisesta”laupeudensisartoiminnasta” eli sodan ja rauhan aikana sisarten rakkaudella ja huomaavaisuudella tekemästä sairaiden   ja haavoittuneiden hoitotyöstä Turussa. Motiivi järjestön perustamiselle oli pitkään tiedossa ollut sairaanhoitajapula. Hoitajatarpeen katsottiin lisääntyvän, jos alkanut sota olisi tuonut Turkuun haavoittuneita ja sairaita.[4]

 

Venäläinen laupeudensisarjärjestö

Krimin sodan aikana Suomessa vaikutti Turun laupeudensisarten järjestön ohella toinenkin  järjestö sodan uhrien – sairaiden ja haavoittuneiden – auttamista varten. Tämän toiminnan juuret olivat Venäjällä. Viholliset olivat vuonna 1854 ylittäneet Venäjän rajan ja Krimillä oli käyty verisiä taisteluita.  Suurruhtinatar Helena Paulovna oli antanut Venäjän naisille kehotuksen toimia isänmaan menestyksen hyväksi ryhtymällä hoitamaan sairaita ja haavoittuneita sotilassairaaloissa. [5] Suuriruhtinatar Helena Paulovna ryhtyi myös itse  toimenpiteisiin Venäjän Krimillä olevien sotajoukkojen sairaanhoidon parantamiseksi. Hän otti kehittämisen malliksi laupeudensisarten järjestön.[6]

Prinsessa Friederike Charlotte Marie von Würtenberg (1807-1873) oli avioiduttuaan suuriruhtinas Michail Paulovitsin kanssa suuriruhtinatar Helena Paulovna.[7] Hänet  muistetaan Venäjän sairaanhoidon kehittämisen avustajana. Suuriruhtinaspuolisonsa kuoleman jälkeen vuonna 1849 Helena ryhtyi useiden järjestöjen ja taiteiden suojelijaksi. Hän perusti Pietarin konservatorion ja muodosti sairaanhoitajaryhmän, joka oli Venäjän Punaisen Ristin edelläkävijä.[8]

Krimin sodassa ranskalaisten sotajoukkojen sairaanhoidosta huolehtineiden laupeudensisarten toiminnasta oltiin saatu myönteisiä kokemuksia ja myös brittiläisten sotajoukkojen sairaanhoitoa kehittämässä ollut Florence Nightingale piti sitä esikuvanaan.[9]

Krimin sodan aikana länsiliittoutuman puolella toimi laupeudensisaria. Tämän toiminnan laajuus ja organisointi vaatisi erillisen tutkimuksen. Jotain siiitä kuitenkin tiedetään. Lehtitietojen mukaan  lokakuun 9. päivänä 1854 Varnaan saapui ranskalainen laiva, joka toi tullessaan useita korkea-arvoisia upseereita ja kaksikymmentä laupeudensisarta hoitamaan sairaita sairaaloissa. Laiva jäi odottamaan Varnaan Nil-nimistä laivaa, joka myös toi Varnaan laupeudensisaria. Sen saavuttua laivat siirtyivät muun armadan yhteyteen.[10] Krimin sodan aikana Mustanmeren rannalla sijaitsevaa Varnaa britit ja ranskalaiset käyttivät esikuntapaikkana ja laivastotukikohtana.[11]

Korsupphöjelsefestens samfund – Ristinylentämisen juhlan järjestö  ja laupeudensisaret

Venäjällä perustetun järjestön nimeksi tuli ”Krestovozdvizhenskaya”. [12] Laupeudensisarten järjestön nimi liittyy Ristin ylentämisen juhlaan.[13] Kysymyksessä on siis Korsupphöjelsefestens samfund ja Ristin ylentämisen juhlan -järjestö. Järjestö nautti suuriruhtinattaren  antamaa taloudellista tukea.[14]

Ristinylentämisen sisarten tehtävä oli hoitaa sairaita ja haavoittuneita Krimillä. Työ tapahtui pääasiallisesti Simferopolin sairaalassa ja muualla sotatoimialueeella.[15] Simferopoliin  oli Krimin sodan aikana sijoitettu Venäjän armeijan reservi ja sairaala. Sodan jälkeen yli 30.000 venäläistä haudattiin kaupungin läheisyyteen.[16]

Sisaret toimivat erityisen johtajattaren alaisuudessa. Ainakin vuonna 1855 johtajattarena oli  kapteenin leski  Alexandra  Stachowitschs.[17]

Ensimmäiset löytämäni tiedot sanomalehdistä  Krimille lähetetyistä sisarista ovat 6. marraskuulta 1854. Silloin 31Korsupphöjelsfestens samfundin laupeudensisarta matkusti Moskovan kautta Krimille. Sisaret oli varustettu kaikella, mitä he matkan aikana ja perillä tarvitsivat. [18] Marraskuun alussa sisarjoukko kasvoi kuudella sisarella. Marraskuun 23. päivänä lähetettiin Pietarista 17 sisarta aiemmin lähetettyjen lisäksi. Sisaret olivat perillä 30. (tai 29.) marraskuuta Simferopolissa. Lehti kertoo, että sisarten kokonaismäärä oli silloin 49.[19]

Pietariin ja Moskovaan perustetuista kouluista lähetettiin  kuusikymmentä laupeudensisarta Krimille hoitamaan sairaita ja haavoittuneita sotilassairaalassa.[20]   Krimin sodan aikana Venäjällä oli tullut yleiseksi puheenaineeksi naisoppilaitosten puutteet. Silloinen perintöruhtinatar, sittemmin  (vuodesta 1855) keisarinna Maria Aleksandrowna, syntyjään Hessenin prinsessa, harrasti lämpimästi niiden kehittämistä. Gripenberg päättelee naiskasvatuksen nopean kehityksen johtuvan ”Venäjän kansan vilkkaasta luonteesta ja sen taipumuksesta kaikkeen uuteen”. Helsingfors Tidningar kirjoitti edellä mainituista kouluista joulukuussa 1854. Lehden mukaan keisarinna Maria Aleksandrowna oli perustanut koulut, jotka olivat ilmeisesti tarkoitetut aatelisten leskille (enkestift). [21] Lehti oli epätarkka Marian tittelin suhteen.  Maria kihlautui Aleksanterin kanssa 1840 ja avioitui 17-vuotiaana 1841. Keisariksi Aleksanteri tuli 1855. Tieto kouluista on joka tapauksessa merkittävä. Venäläisiä laupeudensisaria koulutettiin tehtävään ennen heidän siirtymistään sotatoimialueelle. Koulutuksen sisällöstä ei ole tarkempaa tietoa.

Venäläisen laivaston Marine-journalin mukaan laupeudensisaret olivat eri yhteiskunta- luokista.  Heidän joukossaan oli valtioneuvosten (stadsråd) tyttäriä ja leskiä, arvostettujen liikemiesten leskiä ja tyttäriä sekä yhteiskunnan alempisäätyisten ihmisten tyttäriä.[22]

Toiminnan alussa tiedetään Krimillä haavoittuneiden parissa toimineen myös papin, joka saapui toimipaikalleen ensimmäisten sisarien kanssa. Samassa yhteydessä alueelle saapui myös lääkäri, joka oli määrätty aiemmin alueelle  tulleen nimekkään kirurgi Nikolai Iwanwitsch Pirogoffin (Pirogow) avuksi.[23] Pirogoff kehitti jalan amputaation toimenpidemetodin vuonna 1854, joka tunnetaan nimellä  Pirogoff-Amputation.[24]

 

Tietoja sisarten toiminnasta Krimillä

Laupeudensisarten toiminnasta  tietoja saa Finlands Allmänna Tigning -lehden  julkaisemista kirjeistä. Neljä kirjettä kertoo laupeudensisarten työstä. Kirjeet on kirjoitettu 4., 8., 15. ja 23. joulukuuta 1855 . Epäselväksi jää, kenen kirjoittama uutisen johdanto on. Sen sisällöstä ja sävystä päätellen kirjoittaja tunsi laupeudensisarten työn ja sen arvoperustan.

Otsikkona on ”Systrarna af Körsupphöjelsens samfund för vården om sårade på Krim”. Aluksi kommentoidaan kirjeitten innoittamana sisarten työtä. Laupeudensisarten kerrotaan saapuneen 30. marraskuuta 1854 Simferopoliin ja kiiruhtaneen välittömästi  harjoittamaan  ”pyhää tointaan”. Kirjoittaja kertoo heidän kristilliseen rakkauteen ja uskontoon perustuneen työnsä kantaneen jo siihen mennesssä ihania hedelmiä.  Kirjoittaja on vaikuttunut näiden jalojen naisten väsymättömästä innosta ja kristillisestä huolenpidosta. Sairaiden ja haavoittuneiden hoito vaati uhrautumista ja henkisiä voimavaroja. Vain lujin luottamus ja järkähtämättömin usko tekivät mahdolliseksi kestää kieltäytymiset ja vaikeudet. Kirjoitttajan mielestä sisarten työllä oli suuria merkityksiä urheille sotilaille(mme), jotka eivät voineet sotanäyttämöllä saada osakseen omaistensa hellää hoitoa. Lukemattomat kärsivät ihmiset saivat laupeudensisarilta huolenpitoa, mitä toimekkaat sairaanhoitajat eivät voineet korvata.[25]  Viittaus sairaanhoitajiin on yllättävä. Mikään ei viittaa siihen, että sairaanhoitajilla olisi ollut merkittävä osuus työssä. Sairaanhoitajien toiminnasta en ole löytänyt lähteitä. Sairaanhoitajakoulutus eli suurta murroskautta, kuten myöhemmin tässä artikkelissa kerrotaan.

Myös kirjeiden kirjoittajaa on syytä pohtia. Kenen kirjoittamista kirjeistä oli kysymys? Siihen saa lähteistä jonkinlaisen vastauksen. Finlands Allmänna Tidning kertoi 9.2.1855 Marine journalen  -lehteen viitaten, että laupeudensisarten nimiluettelossa oli joitakin suomalaisnimiä. Kuten edellä on kerrottu marraskuun 23. päivänä 1854 Pietarista lähetettiin 17 uutta laupeudensisarta, jotka tulivat 29. (tai 30.) marraskuuta 1854 Simferopoliin.[26] Kirjoittaja on siis mitä todennäköisimmin päivämääristä päätellen joukossa ollut suomalaisnainen, joka oli liittynyt venäläiseen laupeudensisarten joukkoon ja saapunut 17 sisaren joukossa Simferopoliin.[27]

Kirjeiden perusteella voi muodostaa jonkinlaisen käsityksen laupeudensisarten arkisesta työstä.  Kirjeet sisältävät ruohonjuuritason historiaa, mikä monasti jää lähteitten puuttuessa selvittämättä.

Sisaret työskentelivät  sotilassairaaloissa. Pääsairaala (öfvermilitärhospital) oli Simferopolissa. Jotkut sisarista määrättin Sevastopolin[28] sotilassairaalaan, jotkut Bachtschisarain[29] sotilassairaalaan.

Heti Simferopoliin saavuttuaan päällikkölääkäri Pirogoff kävi heitä tervehtimässä ja heille jaettiin päivystysvuorot sekä opastettiin työhön. Jo kolmantena päivänä he osasivat itse sitoa haavoja. Lääkärin vakuuttelun mukaan he suoriutuivat tehtävästä hyvin. Viisi sisarta oli seuraamassa kahta Piragoffin suorittamaa leikkausta. Toisessa amputoitiin käsi, toisessa jalka. Yksi sisarista sai kannatella potilasta leikkauksen aikana.

Sisaret saivat tehdä vain sitä, mihin saivat lääkäriltä luvan. He syöttivät ja juottivat potilaita. Kirjeessä Suomeen he pyysivät lähettämään kuivattuja vadelmia ja mustikoita. Toisessa kirjeessä pyydettiin sokeria, teetä, kahvia ja lihalientä. He valmistivat keittoja tuoreista omenoista ja kuivatuista hedelmistä. Potilaille marjoista tehty juoma maistui paremmin kuin tee. Eräskin kymmenen päivää syömättä ollut potilas, satuaan sisarten valmistamaa juomaa, alkoi jälleen syödä ja tervehtyä.

Simferopolin sairaalassa oli myös kaksi vankia. Toinen oli ranskalainen ja toinen nuori pieni arabi. Ranskalaisvankia sisar auttoi kirjeen kirjoittamisessa ja postittamisessa. Saatuaan lähetettyä tietoa tilanteestaan vankina ranskalaisen kunto alkoi parantua ja hän alkoi jälleen puhua. Sisaren mielestä pieni arabi oli kuin järjetön eläin. Vinkkasi vain silmää eikä syönyt juuri mitään. Lääkärin mielestä hän ei ollut ruumiillisesti sairas. Koti-ikävä vaivasi häntä. Sisar antoi hänelle piipputupakkaa. Luottamus alkoi syntyä. Sisar sai syötettyä hänelle myös lasillisen keittoa,  antoi palan lihaa sekä piipun ja tupakkaa. Arabivanki poltti vähän,  antoi piipun pois ja kiitti kohteliaasti hymyillen.

Kirjeessään sisar kehui rohkeuttaan ja pelottomuuttaan. Hänen mielestään oli suloista saada hoitaa monia kärsiviä lähimmäisiä. Myös lääkärit iloitsivat heidän työpanoksestaan ja olivat heille avuliaita.

Sevastopolissa työskennelleet sisaret eivät pelänneet, vaikka  saivat kokea kaupungin pommituksia. Tärkeintä oli auttaa kärsiviä maanmiehiään. [30]

 

Suomalaisia naisia Moskovan kautta Krimille

Finlands Allmänna Tidning (9.2.1855) mainitsi, että Marine journalen -lehdessä lueteltiin nimeltä 58 laupeudensisarta, jotka työskentelivät Korsupphöjelsens samfundin lähettäminä  Krimillä. Luettelossa on joitakin suomalaisnimiä: Elisabeth Lode kollegineuvoksen tytär (kollegliråd), Maria Holmberg porvarissäätyisen tytär (borgare), Maria Sällström porvarissäätyisen tytär  (borgare), Maria Tierdem  nimineuvoksen tytär (titulärråd) , Catharina Eilsbeg taiteilijan rouva (artist).[31]

Suomaisia siis hakeutui laupeudensisariksi venäläiseen järjestöön toimimaan Kimillä sotasairaalassa. Suomalaisten myötätunnosta Venäjää  ja Krimin sotaa kohtaan kertoo myös haminalaisen kauppias Iwan Waviliffin lahjoitus venäläiselle suuramiraalille linjalaiva Orelia varten. Kauppias lahjoitti äitinsä Jerusalemin patriarkalta  Michalilta Palestiinan matkansa aikana 1835-1836 saamansa ristin. Suuramiraalin kiitokset välitettiin kauppiaalle.[32]

Edellä sanotusta voi päätellä jotakin suomalaisten asenteista Venäjää kohtaan. Venäjän keisariksi Nikolai I:n jälkeen tuli Aleksanteri II helmikuussa 1855 kesken käynnissä olleen Krimin sodan.  Suomessa Nikolai I muistetaan melko suopeana hallitsijana konservatiivisuudestaan huolimatta. Hän ei muun muassa kutsunut säätyvaltiopäiviä kokoon kertaakaan kautensa aikana, vaan hallitsi yksinomaan asetuksilla. Tähän oli tosin jo totuttu, koska edelliset valtiopäivät oli pidetty 1809. Hänen kaudellaan Suomi sai hiljalleen kasvaa ja kehittyä. Aleksanteri II oli Suomelle myötämielinen hallitsija.[33]Tosin hänen suhtautumistaan Suomeen ei vielä Krimin sodan aikana tunnettu.

Autonomisessa Suomessa ehkä juuri suotuisien olosuhteiden johdosta  koettiin isänmaan puolustamisen tarpellisuus sodan tehdessä tuhojaan Venäjällä ja Suomessakin. Suomalaiset osoittivat lojaalisuuttaan keisaria kohtaan. Laupeudensisartoiminta ja kyseisen kauppiaan yksittäinen lahjoitus kertonevat  vaatimattomalta osaltaan suomalaisten uskollisuudesta ja halusta toimia  autonomisessa Suomessa ”isänmaan” hyväksi.

 

Venäläisen laupeudensisarjärjestön suomalainen osasto

Wiborgs Tidning -lehdessä julkaistiin saksaksi ja ruotsiksi vetoomus suomalaisille naisille (An die Jungfrauen und Frauen Finnlands, Till Finlands Qvinnor). Sen allekirjoittajana oli Augusta Schulze. Neiti Augusta Schulze kirjoitti olevansa laupeudensisarten järjestön suomalaisen osaston johtaja.[34]

Ristin ylentämisen järjestön Suomen osaston laupeudensisarten tehtävä oli auttaa sairaita ja haavoittuneita sairaaloissa.[35]

Wiborgs Tidning -lehdessä julkaistu vetoomus levisi Suomen lehdistöön. Sanomia Turusta  esitti lukijoilleen asian seuraavasti: ”Viipurista kuuluttaa wapasukuinen neitsy Augusta Schulze Keis. Kork. Isoruhtinattaren Helena Pawlownan korkiassa nimessä kehoituksen Suomen naiswäelle menemään armosisarien seuraan ja hoitamaan Suomessa haavoitettuja sotamiehiä.” [36]

Åbo Underrättelser otsikoi uutisen ”Barmhertiga systrar”. Lehdessä todettiin, että neiti Augusta Schulze suuriruhtinatar Helena Paulownan korkeassa nimessä lähettää kehoituksen Suomen naisille muodostaa laupeudensisarten yhdistys kuten Venäjällä hoitamaan Suomessa haavoittuneita sotilaista.[37]

Helsingfors Tidningar kuittasi asian lyhyesti. Se viittasi Wiborgs Tigning -lehteen, jossa oli Augusta Schulzen allekirjoittama kehotus Suomen naisille omistautua haavoittuneiden hoitoon sostilassairaaloissa.[38]

Suomessa ilmestyneistä lehdistä myös Kuopio Tidning kertoi asiasta neiti Schulzen vetoomuksen sanoin.[39]

Neiti Schulze selosti suuriruhtinattaren vetoomuksen vaikutusta Venäjällä. Monet olivat noudattaneet kehotusta ja ryhtyneet ihailtavalla epäitsekkyydellä ohdakkaiselle tielle vaikeaan tehtävään verisen taistelutantereen lähettyvillä. Jotkut naisista olivat sortuneet velvollisuuksiensa kuorman alla, mutta jäljelle jääneet olivat päättävästi ja väsymättömästi jatkaneet tehtäviensä hoitamista.[40]

Suuriruhtinattaren vetoomuksessa muistutettiin vihollisen valtavan laivaston  toimista Itämerellä. Sama vihollinen oli uhkaamassa myös keväällä 1855 vahvempana ja tehokkaampana. Suomalaisten uskollisuus ja omistautuminen keisaria kohtaan oli tulikokeessa. Hän mainitsi myös Kokkolan miehet, jotka olivat voittaneet yleisen ihailun. Voisivatko suomalaiset naiset osoittaa vähempää isänmaallista mieltä? Seuraavaksi vetoomuksessa on tämän tutkimuksen kannalata tärkeä toteamus: ”Derföre sänder Hennes Kejserliga Höghet Storfurstinnan Helena Paulowna mig till eder, Junfrur och öfriga Qvinnor i Fnnland.” Suuriruhtinatar lähetti neiti Schulzen Suomen neitien ja muiden naisten luo. [41]

Venäjän naisille suuriruhtinattaren antaman kehotuksen johdosta neiti Schulze kehotti myös suomalaisia nuoria naisia ja rouvia seuraamaan venäläisten sisarten esimerkkiä valmistautumalla hoitamaan isänmaan puolesta taistelleita haavoittuneita sotureita. Ihanteena hän piti venäläisiä naisia, jotka olivat hoitaneet ihailtavalla uhrautuvaisuudella vaikeaa velvollisuuttaan verisen sotatantereen lähettyvillä. Kirje sisälsi muutakin intomielistä motivointia laupeudensisareksi ryhtymistä varten.

Vetoomuksessaan neiti Schulze käsitteli myös työn motiiveja. Hän vetosi suomalaisten naisten isänmaalliseen ajatteluun. Hän muistutti  sotilaiden reippaasti ja iloisesti suorittamasta taistelusta vihollisia vastaan.   Hän kehotti Suomen nuoria naisia ja rouvia seuraamaan venäläisten sisartensa esimerkkiä. Haavoittuneiden ja sairaiden parissa tehtävää työtä ei tullut tehdä hetken mielijohteesta. Heidän oli osoitettava lämmintä myötätuntoa kanssaihmisen kärsimyksiä kohtaan. Sen tuli olla heidän ohjenuoransa. Heidän tuli hoitaa haavoja, lieventää vaivoja ja tuskia. Näin tehdessään heidän lohdutuksenaan oli tietoisuus kristityn arvokkaan velvollisuuden täyttämisestä. Hoitaja kieltäytyy maallisesta kunniasta. Vain kaikkien Isä (Allfadren) taivaassa, joka kaiken näkee ja tietää, antaa sisarille vaivannäöstä palkan!!! [42] Näihin kolmeen huutomerkkiiin neiti Schulze päätti vetoomuksensa.

Varsin epäselväksi näyttää tässä vaiheessa jäävän, missä määrin suomalaiseen osastoon kuului laupeudensisaria. Edellä venäläisten laupeudensisarten toiminnan yhteydessä kerroin, että Krimillä toimineitten naisten joukossa oli myös suomalaisnimiä. Nämä naiset olivat matkustaneet Krimille jo ennen Suomen osaston perustamista.

 

Fredrika Bremer venäläisistä naisista

Ruotsalainen kirjailija, joka oli omistautunut myös hyväntekeväisyystoimintaan,  Fredrika Bremer[43] oli esitelmöinyt Tukholman naisyhdistyksen vuosikokouksessa venäläisistä naisista  otsikolla  ”Ett ord om Rysslands qvinnor” ja heidän laupeudentyöstään sodassa kärsineitten ja muuta apua tarvitsevien puolesta. [44]

Fredrika Bremer syntyi vuonna 1801 Suomessa Piikkiössä Tuorlan kartanossa, lähellä Turkua ja kuoli 1865. Perhe muutti Ruotsiin, kun Fredrika Bremer oli kolmevuotias. Tämän ruotsalaiskirjailijan arkielämää kuvaavat romaanit saavuttivat suurta suosiota. Sen sijaan hänen yhteiskunnallisia kannanottojaan sisältävät teokset saivat ristiriitaisemman vastaanoton. Romaaniensa ansiosta Bremer sai suurta ihailua. Bremer matkusteli paljon ja itsenäisesti, toisin kuin monet hänen aikansa naiset. Matkojen innoittamana syntyi matkakirjoja. Bremerin ehkä tunnetuin ulkomaanmatka suuntautui vuonna 1849 Yhdysvaltoihin. Usein häntä myös kutsutaan Ruotsin naisliikkeen perustajaksi.[45]

Bremer oli tukholmalaisen naisjärjestön vuosikokouksessa käsiteltyt naisjärjestöjen toimintaa. Esitelmässään hän keskittyi venäläisten naisten suorittamaan hyväntekeväisyystyöhön. Helsingfors Tidningar  julkaisi esitelmän Venäjää koskevan osuuden käännöksenä 11. elokuuta 1855  ranskankielisessä Brysselissä julkaistusta Le Nord -sanomalehdestä. Lehti oli julkaissut sen kuukautta aikaisemmin 10. heinäkuuta 1855. Hän totesi, ettei itäisen kuusikymmentämiljoonaisen naapurin naisten hyväntekeväisyystoimille ole annettu tarpeeksi arvoa. Maata on pidetty barbaarien asuttamana ja sen naisia sieluttomina olentoina (warelser utan själ). Tarinoita  tällaisista venäläisistä naisista oli pidetty Ruotsisssa uskottavina. Venäläiset naiset olivat olleet kuin mykkiä. He eivät olleet saaneet esille oikeaa totuutta omasta laupeudentyöstään. Harvoin oli kuultu joidenkin naisten, tyttärien ja morsiamien uhrautuvaisuudesta. Jotkut olivat seuranneet miestään maanpakoon tai joku elänyt ja kuollut miehensä tähden. Bremer tiesi kuitenkin venäläisnaisten olleen kristittyjä ja siksipä hän kysyi usein itseltään, eikö näillä naisilla ollut sielua auttaa kärsiviä lähimmäisiä, köyhiä ja hyljättyjä lapsia. Eivätkö he olleet naisia, joiden koko elämä oli rakkautta ja hyväntekeväisyyttä kuten länsimaiden kansoilla? Hän oli nähnyt sanomalehdessä erään venäläisen pataljoonan kuolleita sotilaita, joiden rinnan päällä oli kuvia äidistä, puolisosta tai rakastajattaresta. Venäläiset naiset olivat kunnioituksen arvoisia aina kuolemaan asti. Kohta tämän jälkeen Bremer sai haltuunsa lisää tietoja naisten hyväntekeväisyydestä Venäjällä, mistä hän esitelmässään kertoi.  Le Nord -lehdessä ei ole luetteloa järjestöistä, ainoastaan toteamus ”suit l`énumération des sociétés de fames en Russie” (luettelo Venäjän naisten järjestöistä). Sitä ei siis ollut suomalaislehdessäkään. Tiedustelu Fredrika Bremer -förbundetista Ruotsissa ei auttanut kyseisen esitelmän löytymisessä. Esitelmän alkuperäinen ruotsinkielinen versio, jossa on venäjänkielinen luettelo naisjärjestöistä, on etsinnässä!  Esitelmässä Bremer kertoi, että vuoden aikana Venäjällä oli ilmaantunut useita uusia hyväntekeväisyysjärjestöjä, joista ensimmäisenä Bremer tahtoi manita suuriruhtinatar Helenan perustaman ja rahoittaman Korsupphöjelsens systrar -järjestön. Bremer tiesi järjestöön kuuluvan  68 sisarta, joiden tuli olla moraaliltaan erinomaisia ja joilla piti olla fyysisiä ominaisuuksia sekä hyvä käytös. Sisaret antoivat lupauksen, jonka mukaan heillä oli vaitiolovelvollisuus ja itsensäkieltämisen kyky ja he olivat kuuliaisia ja kärsivällisiä. Lopuksi Bremer kysyi, miksemme voisi iloita itäisen naapurin naisten hyväntekeväisyystoiminnasta kuten iloitsemme esimerkiksi Florence Nightingalen toiminnasta. Hän kiitti venäläisten sisarten antamasta esimerkistä ja lähetti heille terveiset ja toivomuksen seurata heidän esimerkkiään.[46]

Ruotsalaiskirjailijan esittämiä ajatuksia ja sanoja pidettiin rohkeina. Helsingfors Tidningar katsoi tarpeelliseksi hänen kirjoituksensa julkaisemisen perustelunaan siihen aikaan Helsingissä asuva joukko venäläisiä laupeudensisaria, jotka suorittivat surullista, mutta jokaisen ihmisen arvostamaa työtä. Lopuksi lehti toivoi, että samaa löytyisi suomalaisista naisista.[47]

Tämän tutkimuksen kannalta on pantava merkille pieni tieto Bremerin kansainvälisyydestä ja merkityksestä naisasialiikkeen edustajana. Syyskuun 19. päivänä 1856 Belgiassa pidetyn kongressin viimeistä istuntoa edeltävänä päivänä järjestettiin suuri vastaanotto, jossa oli 120 vierasta. Aluksi kokouksen johtaja (presidentti) esitti maljan kuningas Leopold I:lle, sitten eräs englantilainen esitti sisäministerin maljan ja professori Mittermaies Belgian maljan. Tämän jälkeen eräs belgialainen esitti maljaa naisten hyväntekeväisyystoiminnalle eli laupeudensisarille. Erityisesti hän mainitsi nimeltä paikalla olleen Fredrika Bremerin, Toms stuga -romaanin kirjoittajattaren (Harriet Beccher Stowen, lehden mukaan  nimeä ei mainittu) ja miss Florence  Nightingalen. Seuraavan maljan esitti herra Ward Lontoosta loppuunsaatetuille mahdottomuuksille todeten eilisen mahdottomuuksien olevan tänään loppuunsaatettuja tosiasioita. Malja juotiin intomielisesti[48]

Fredrika Bremer oli saanut syksyllä 1856 kutsun puhumaan edellä mainittuun hyväntekeväisyyskongressiin ”Congrès de Bienfaisance” Belgian Brysseliin. Kokoukseen Bremerin lisäksi oli kutsuttu vain miespuolisia tiedemiehiä ja poliitikkoja. Kokouksen ensimmäisessä nimenhuudossa Bremer sai sydämelliset ja lämpimät  aplodit. Kokouksen aikana kuningas Leopold otti hänet vastaan. Audienssi kesti kolme tuntia. Kokouksen aikana 200 osanottaajaa keskusteli siitä, miten konkreettisesti voisi auttaa köyhiä. Bremerin mielestä keskusteluissa oltiin enemmän kiinnostuneita korkealentoisista ideoista kuin soppakeittiöistä tai sairaaloista. Tosin rinnakkaisohjelmana oli näyttely, jossa esiteltiin kauniita ja halpoja työläisten arjessa tarvitsemia esineitä, muun muassa norjalainen omalaatuinen keittolaite (kokmaskin) ja erikoisia tieteellisin menetelmin kuivattuja ja präsättyjä vihanneksia.[49]

Syyskuun 20. päivänä ”pidettiin” Bremerin puhe. Se piti kongressin johtajistosta monsieur Visschers. Ehkä katsottiin, ettei naisen ollut soveliasta pitää puhetta julkisesti tai Bremer ei sitä itse halunnut. Puhe käsitteli naisten hyväntekeväisyystoimintaa Bremerin kokemien esimerkkien valossa. Hän katsoi, että parin viime vuosikymmenen aikana sivistyneen maailman naiset olivat ottaneet suuremman vastuun köyhien ja uhattujen, vaaroille alttiiden ihmisten hoidosta. Vaikka naiset olivat aina tehneet pienessä muodossa hyväntekeväisyyttä, uutta oli se, että sitä tehtiin nyt vapaaehtoisjärjestöjen kautta. Hän korosti myös naisten oikeutta tehdä työtä ja saada siitä palkkaa. Hän kehotti eri tahoja rohkaisemaan naisia. ”Upplyft kvinnan, och hon ska i sin tur upplyfta mannen!”.[50]

Bremer oli hyvin tunnettu ja kunnioitettu hyväntekeväisyystyöstään yleensä ja erityisesti laupeudensisarjärjestöjen tukijana. Tästä oli todisteena hänen  saamansa kokouskutsu ja vastaanottotilaisuuden huomionosoitus. Hän oli niittänyt mainetta poliittisesti aktiivina filantrooppina.

Helsingfors Tidningar  sai  Bremerin suomalaisnaisia koskevan toivomuksen johdosta Ristinylentämisen sisarten Suomen osastolta Augusta Schulzelta vastineen, jossa hän mainitsi, että täällä (härvarande, Suomessa) toimivien sisarten joukossa oli kaksi nuorta helsinkiläistä naista. Schulzen mukan he osoittivat työssään intoa ja hyvää käytöstä.[51]

Helsingin Kliinisessä sairaalassa[52] palveli nuori lääkäri, joka oli samaa mieltä neiti Schulzen sisaria koskevasta arvioinnista, mutta valitteli sitä, etteivät useammat kaupungin nuoret naiset olleet omistautuneet samaan jaloon kutsumukseen.[53] Nuoren lääkärin valittelusta on pääteltävissä, ettei Suomessa neiti Augusta Schulzen suuriruhtinatar Helena Paulownan nimissä esittämä vetoomus ollut ilmeisesti erityisemmin vaikuttanut  suomalaisten naisten keskuudessa. Vetoomuksen esittämisestä oli kulunut jo puolisen vuotta.

Tässä yhteydessä on syytä muistaa tämän artikkelin alussa mainitsemani ”Suomen ensimmäinen diakonissalaitos – Turun Diakonissalaitos”, jonka toiminnassa oli myös kysymys ”laupeudensisartoiminnasta” eli sodan ja rauhan aikana sisarten tekemästä sairaiden ja haavoittuneiden hoitotyöstä Turussa. Tämänkin järjestön toiminnassa oli ilmeisesti vain muutamia naisia. Laupeudensisaraate ei ehkä innostanut suuria joukkoja suomalaisnaisia. Toiminta vaikutti pienimuotoiselta. Ehkä juuri sen tähden aikakauden historiakirjoitukset eivät mainitusta toiminnasta liiemmin kerro. Tosin Turun Diakonis- salaitos on mainittu Turun kaupungin historiassa apteekkari Julinin aikaansaannoksena. Laitoksen toiminnan ainutlaatuisuudesta huolimatta ei historiankirjoittaja juurikaan ollut siitä kiinnostunut. Sanomalehdet sen sijaan kirjoittivat asiasta jonkun verran.

Miten suomalaisia sisaria  koulutettiin tehtävään?

Nykyaikainen sairaanhoitajien koulutus alkoi kehittyä läntisessä maailmassa yleisesti 1800-luvun puolivälin jälkeen samaan aikaan lääketieteen kehityksen nopeutumisen kanssa. Käytännön syistä sairaanhoitajien koulutus kytkettiin yleensä sairaaloiden toimintaan. Suomessa valtio alkoi huolehtia siitä vasta vuodesta 1893 alkaen.[54]

Tiedot ensimmäisistä Suomessa koulutetuista sairaanhoitajista ovat puutteellisia. Sairaiden hoitaminen oli keskiajan lopulle saakka yleensä vain hoivaamista. Varsinainen hoito kuului lääkäreille, kirurgeille tai välskäreille. Luostarien sairaaloissa tai sairashuoneissa tapahtui munkkien ja nunnien keskuudessa vähitellen sairaanhoidon kehittymistä.[55]

Vuonna 1869 perustetun Viipurin Diakonissalaitoksen varhaisien vuosien sisarkoulutuk- sesta ei ole jäänyt tietoja opetussuunnitelmista, joita myöhemmin diakonissalaitoksella toki oli.  Ensimmäisen johtajattaren 14-vuotisen työkauden aikana tiedetään sisarille opetetun sairaanhoitoa, uskonoppia ja tieteitä sekä hengellisiä asioita. Esimerkiksi vuonna 1873 tieteitä ja hengellisiä asioita opetettiin kaksi tuntia viikossa. Päivätyön ohella oppilaat opiskelivat  diakonissan tehtäviin liittyviä asioita.[56] Opetus oli ilmeisesti aika vähäistä. Voisi kuvitealla, että ”tieteet”olivat sairaanhoidon teoriaa. Vaikuttaa siltä, että 1800-luvulla koulutus oli pääasiallisesti työpaikkakoulutusta eli tekemällä hoitotyötä opittiin käytäntöjä ja ehkä joitain teorioitakin.

”Työpaikkakoulutus, työssä oppiminen” näytti olleen hyvin hoidettu  Krimin sodan aikana ainakin Helsingin Kliinisessä sairaalassa. Lääkäri oli perillä sisarten työstä ja mitä todennäköisimmin hän oli ohjannut heitä sairaiden ja haavoitttuneiden hoidossa.[57]

Turkulaisten laupeudensisarten, saadakseen valmiuden tehtäväänsä, tuli käydä Turun kuumesairaalassa opettelemassa kuumepotilaiden hoitamiseen kuuluvia toimenpiteitä kuten kuppaamista ja suoneniskemistä. Tämän lisäksi heidän tuli käydä Turun lääninsairaalassa harjoittelemassa haavojen sitomista ja muiden paikallisten vammojen hoitoa. Saatuaan kaiken tarpeellisen tietämyksen, mitä edellä mainituista sairaaloista voi saada, he saivat lääkäreiltä todistuksen, että olivat kypsiä sairaanhoitoon ja käsittelemään haavoittuneita. [58]

 

Kunnostautuneita palkitttiin

Sodassa kunnostautuminen on kautta aikain palkittu mitaleilla. Tällaisen huomionosoi- tuksen kohteeksi joutui laupeudensisar mamselli Sofia Charlotta Hildebrandt. Turun maistraatille ilmoitettiin, että laupeudensisar (barmhertighetssystern) Hildebrandtille oli myönnetty pronssinen mitali, joita oli valmistettu päättyneen sodan johdosta sekä oikeus kantaa pyhän Andrean ritarikunnan nauhaa. Tieto tuli maaherran kirjeellä 24.7.1857.

Oikea alkuperäinen kuva  Tämä tutkimukseen

Krimin sodan 1853-1856 muistomitali, pronssia.[59]

Kirjeessä mainittiin, että laupeudensisar oli toiminut tilapäisesti Turussa sotilassairaalassa. Pronssinen mitali lähetettiinTurun ja Porin lääninkansliaan Suomessa olevien joukkojen esikunnasta 1/13. heinäkuuta 1857. Se pyydettiin toimittamaan sen saajalle.[60] Asian käsittelystä päätellen tämä sisar ei kuulunut Turun Diakonissalaitoksen laupeudensisariin. Hän ei ilmeisesti kuulunut Krimilläkään palvelleisiin suomalaisnaisiin.  Asian käsittelyn ”virkatie” viittannee siihen, että tämä sisar oli toiminut Suomessa sotilassairaalassa sotilaiden parissa. Varmuutta ei ole siitä, olisiko hän kuulunut Ristinylentäminen laupeudensisarten suomalaiseen osastoon.

 

Kuka oli neiti Augusta Schulze?

Augusta Schulze ei ole liiemmin jättänyt jälkiä tuntemiini arkistoihin tai kirjallisuuteen. Käytetävissäni oleva häntä koskeva tieto perustuu Krimin sodan aikaisiin sanomalehtiin. Hän ei ollut ilmeisesti kuitenkaan ”mikä tahansa” nainen. Hän välitti Suomen naisille suuriruhtinattaren nimissä tämän Venäjän naisille antaman kehotuksen osallistua toimintaan isänmaan hyväksi omistautumalla haavoittuneiden ja sairaiden hoitoon sotasairaaloissa.[61] Mitä suuriruhtinaan vetoomuksen esittäminen ja  suuriruhtinattaren nimissä toimiminen tarkoitti? Minkälaisen valtuutuksen ja millä tavalla hän oli sen saanut? Elikö hän mahdollisesti lähellä suuriruhtinattaren hovia?

Neiti Schulze ilmoitti olevavansa laupeudensisarten yhdistyksen Suomen osaston johtajatar.  Millä tavalla tämä Suomen osasto oli perustettu? Kesäkuun 4. päivänä 1849 annetun keisarillisen julistuksen mukaan Suomessa ei saanut perustaa ilman senaatin lupaa seuroja eli yhdistyksiä ”olkoot ne tieteellisiä, kirjallisuutta, taloudellisuutta, hyväntekoa tai jotain muuta tarkoitusta tai minkä nimisiä hyvänsä”. Kaikkien yhdistysten tuli lähettää sääntönsä keisarille tarkistettaviksi ja vahvistettaviksi.[62] Senaatin Talousosaston registraattorinkonttorin kirjediaareista tai anomus- ja valitusdiaareista vuodelta 1855 ei löydy mainintaa Augusta Schulzesta, laudeudensisarten Suomen osaston perustamisesta eikä myöskään Korsupphöjelsesamfundetista.[63]  Ilmeisesti venäläisillä seuroilla ei tarvinnut olla keisarin hyväksyntää, mikä selittää sen, ettei laupeudensisarten Suomen osastolle ole anottu mitään perustamislupaa.

Neiti Schulze asui vetoomuksen julkaisun aikoinaViipurissa ”Motti”-nimisessä majatalossa, mutta oli muuttamassa Viipurin esikaupunkiin neiti P. von Bellin taloon nro 49.[64] Majatalossa asuminen ja siirtyminen asumaan Viipurin esikaupunkiin kertovat siitä, ettei neiti Schulze ollut viipurilainen. Avoimeksi jää myös kysymys, miksi osaston puheenjohtaja toimi Viipurissa.

Mikkelin maakunta-arkistossa säilytettävissä Viipurin lääninkanslian arkiston ulkomaalaisten passipäiväkirjojen ja venäjänpassien luetteloissa vuodelta 1855 ei Schulzesta löytynyt mitään mainintaa. Häntä ei myöskään mainita 1855 Viipurin poliisilaitoksen arkistoon sisältyvässä poliisilaitokselle jätettyjen virkatodistusten luettelossa. Sukunimi Schulze vaikuttaa saksalaisperäiseltä. Viipurin saksalaisen seurakunnan kirkonkirjat eivät asian selvittämisessä auta, sillä säilynyttä aineistoa on vuosilta 1866 – 1911.[65]

Pietarin saksalaisen seurakunnan kirkonkirjoja olen tiedustellut mormoneilta eli Myöhempien Aikojen Pyhien Jeesuksen Kristuksen Kirkolta heidän sukututkimus- keskuksestaan.[66] Augusta Schulze  -nimisiä henklöitä oli luterilaisen seurakunnan keskuudessa useita. Heistä ei kuitenkaan ole pääteltävissä, että joku olisi tässä tutkimuksessa mainittu Augusta Schulze.

Kansallisarkistosta sähköisen kirjeenkirjoittajien hakemiston avulla on löydetty Aurora Karamzinin arkistosta kirje Auguste Schulze -nimiseltä henkilöltä. Kirje on päivätty St. Petersburgissa 1/13 maaliskuuta 1861. Allekirjoittajana on Auguste Schulze. Kirjeessä ei ole mitään laudeudensisartoimintaan viittaavaa. Kirjeen  sisällöstä ja vastaanottajasta voisi päätellä, että kirjoittaja on tässä artikkelissa etsitty Augusta Schulze.[67]

Myöskään Augusta Schultzesta ei löytynyt tietoja mistään henkilö- tai sukuhakemistoista.  Kansallisessa elämänkerrastossa tai uudemmassa Kansallisbiografiassa hänestä ei ole artikkelia.[68]

Augusta Schulzen jäljittäminen jatkuu.

(Artikkeli on saatu päätökseen naistenpäivänä 8. maaliskuuta 2013 ja sitä on korjailtu sen jälkeen. Viimeisin korjaus on naisten viikon alussa 20.7.2013.  Artikkeli on kunnianosoitus kaikille laupeudensisarille.)

Kari Vappula
dosentti, Turku

 

LÄHTEET JA KIRJALLISUUS

Kansallisarkisto (KA)

 Senaatti
   Talousosaston registraattorinkonttorin arkisto (KA)
       Aa 47 Kirjediaarit 1855

Turun maakunta-arkisto, Turku (TMA)
   Turun ja Porin lääninhallitus
      Lääninkanslian arkisto (TPLKA)
         Aa 94   Saapuneiden kirjeiden diaari 1857

 Turun kaupungin arkisto, Turku (TKA)
     Turun maistraatin arkisto (M)
AIa 75 Pöytäkirjat 1857

Samling

1849-1850      Samling af Placater, Förordningar, Manifester och Påpud, samt andre Allmänna Handlingar, hvilka i Stor-Furstendömet Finland sedan 1808 års början ifrån trycket utkommit. Trettonde delen. Helsingfors 1851.

Sanomalehdet

FAT
1854-1856     Finlands Allmänna Tidning

HA
1855              Helsingfors Annonsblad

HT
1854-1855     Helsingfors Tidningar

KT
1855              Kuopio Tidning

Le Nord
1855              Le Nord: journal quotiden. 1. Annèe. On s´abonne à Bruxelles 1855-1892. tietokanta Helka Helsingin yliopiston kirjastot. H Monrepos 5032)

ST
1855              Sanomia Turusta

WT
1854              Wiborgs Tidning

ÅU
1855              Åbo Underrättelser

 

Sähköiset lähdeviittaukset

de.wikipedia.org/wiki/Charlotte_von_Würtenberg

de.wikipedia.org/wiki/Pirogoff-Amputation

en.wikipedia.org/wiki/Siege_of_Sevastopol_(1854-1855)

en/Wikipedia.org/wiki/Simferopol

en.wikipedia.org/wiki/Varna

fi.wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_II

fi.wikipedia.org/wiki/Fredrika Bremer

fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_sota

fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_I

fi.wikipedia.org/wiki/Osmanien_valtakunta

fi/wikipedia.org/wiki/Ristinpäivä

fi.wikipedia.org/wiki/Sevastopol

sv.wikipedia.org/wiki/Fredrika_Bremer.

email jaakko.salemaa@helsinki.fi 5.3.2013

email jaana.inkinen@nark.fi 22.5.2013

email jari.oinonen@nark.fi 21.12.2012.

Forsius Arno
2001              John (Johan) Jacob von Julin (1787–1853) – apteekkari ja teollisuusmies.-                                                                       http://www.saunalahti.fi/arnoldus/julinjun.html

2012              Sairaanhoitajien ammatillisen koulutuksen alkuvaiheista Suomessa 1800- luvun puolivälin jälkeen.-     http://www.saunalahti.fi/arnoldus/sotahoit.htm.

http://www.adfc-ratingen.de/reisen/KRIM-2006/bericht/bachtschirarai.htm

Hem

http://www.google.fi (Krimin sodan pronssinen muistomitali)

http://www.holmasto.com (catalogue 125).

http://www.mormonit.fi (Ota meihin yhteyttä).

http://narc.fi (Helsingin yleinen sairaala. Kirurginen sairaala)

http:/www.ort.fi/kirkkovuosi

httåp://www.virtualhelsinki.net (Vanha klinikka)

JAMA
1967              The journal  of the American Medical Assosiation Article 13.11.1967. Nikolai  Ivanovich Pirogoff (1810-1881)     Russian master surgeon. Abstract jama.jamanetwork.com.

Vappula Kari
2011              Suomen ensimmäinen diakonissalaitos – Turun Diakonissalaitos.                                                http://investigationet.wordpress.com/Tutkimuksia.

 

Kirjallisuus  

Burman Carina
2001              Bremer. En biografi. Uddevalla.

Fredrika Bremer
1901              Fredrika Bremer 1801-1901. Naisasialiitto uniooni Suomessa. Porvoo.

Fredrika Bremers Bild
1913              Fredrika Bremers Bild.  Kalender utgifven af Sigrid Leijonhufvud och Ellen Kleman. Stockholm.

Gripenberg Alexandra
1905              Naisasiain kehitys eri maissa I. Porvoo.

Kalima Timo V. – Turunen Martti I.
1975              Kirurgia Suomessa ennen oman spesialiteetin aikakautta. – Suomen kirurgiayhdistys Kirurgförening i Finland 50 toim. Martti  Turunen – Timo V. Kalima.

Lempiäinen Pentti
1976              Pyhät ajat. Jyväskylä.

Nikula Oscar
1971               Turun kaupungin historia 1809-1856. Turku.

Russland
1879              Russland vor und nach dem Kriege : auch ”Aus der Peterburger Gesellschaft”.Leipzig.

Vanhat asiakirjat

1977              Vanhat käsialat ja asiakirjat. Julkaissut Valtionarkisto. Helsinki.

Vappula Kari
1984              Sotaväen päälliköt sotilaspappeja koskevien asioiden käsittelijöinä 1812-1880.- Suomen kirkkohistoriallinen seura.Vuosikirja 1984.

Vappula Kari
2009              Rientäkää, älkää pysähtykö. Laitosdiakoniaa 70 vuottaViipurissa ja 70 vuotta Lahdessa. Forssa.

Nootit (lähde-, kirjallisuus ja sähköiset viittaukset)

[1] fi.wikipedia.org/wiki/Osmanien_valtakunta. Osmanien valtakunta (myös Ottomaanien imperiumiOttomaanien valtakuntaTurkin sulttaanikunta) oli olemassa 1300-luvulta ensimmäisen maailmansodan loppuun.

[2] en/wikipedia.org/wiki/Siege_of_Sevastopol_(1854-1855). fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_sota.

[3] fi.wikipedia.org/wiki/Krimin_sota.

[4] Vappula 2011.

[5] WT 25/31.3.1855 liite.

[6] Forsius 2012.

[7] Charlotten vanhemmat olivat prinssi Paul von Württenberg ja Charlotte von Sachsen-Hildburghausen. Lapsuutensa Charlotte asui Pariisissa isänsä ja nuoremman sisarensa kanssa. Pariisissa hän opiskeli yksityisesti ja perehtyi luonnontieteisiin. Charlotten ollessa 15-vuotias hänet kihlattiin Venäjän suuriruhtinaalle Mihail Paulovits Romanoville. Charlotte liitettiin Venäjän ortodoksiseen kirkkoon ja pari vihittiin 20. helmikuuta 1824. fi.wikipedia.org/wiki/Charlotte_von_Württemberg‎.

[8] de.wikipedia.org/wiki/Charlotte_von_Württenberg.

[9] Vappula 2011. Forsius 2012.

[10] FAT 234/9.10.1854.

[11] en.wikipedia.org/wiki/Varna.

[12] Forsius 2012.  Forsiuksen suomennos ”Pyhän Ristin kirkon ylistys”.

[13] Juhlan nimi ”Korsupphöjelsefesten, Ristin ylentämisen juhla” tulee Johanneksen evankeliumin kolmannessa luvussa olevasta lauseesta: ”Niinkuin Mooses autiomaassa nosti käärmeen korkealle, niin myös Ihmisen Poika on korotettava, jotta jokainen, joka uskoo häneen, saisi iankaikkisen  elämän” (Joh. 3,14).   Ristin ylentämisen juhlan vietto alkoi Jerusalemista, missä 400-luvulta lähtien vietettiin syyskuun puolen välin paikkeilla ristin ylentämisen päivää. Juhlan osuminen juuri syyskuun 14. päivän kohdalle selittyy sillä, että Herran risti on perimätiedon mukaan löytynyt vuonna 335 juuri tuona samana päivänä.   Ristin löytämisen juhlaa (lat. inventio crucis) vietettiin katolisessa kirkossa ennen vuotta 1969 3. toukokuuta. Ristin ylentämisen juhlaa (lat. exaltio crucis)  vietetään vielä nykyäänkin sekä katolisessa että ortodoksisessa kirkossa 14. syyskuuta. Silloin luetaan Paavalin sanat rististä, joka on kadotukseen joutuville hullutus, mutta pelastuville Jumalan voima (1. Kor 1. 18-24). Ortodoksinen kirkko viettää 14. syyskuuta ”kunniallisen ja eläväksitekevän” ristin ylentämisen juhlaa. Ristin juhlaa pidetään ortodoksisessa perinteessä syksyn pääsiäisenä. http://www. ort.fi/kirkkovuosi. fi/wikipedia.org/wiki/Ristinpäivä. Lempiäinen 1976, 30, 104.

[14] FAT 277/28.11.1854.

[15] FAT 36/13.2.1855.

[16] Nimi on peräisin kreikan kielestä Συμφερόπολις, Sympheropolis, joka merkitsee yleistä hyvää. Kaupunki on nykyisin ukrainalainen kaupunki. en.Wikipedia.org/wiki/Simferopol.

[17] FAT 33/9.2.1855. HA 13/13.2.1855.

[18] FAT 277/28.11.1854.

[19] FAT 292/15.12.1854. FAT 36/13.2.1855.

[20] HT 100/23.12.1854.

[21]HT 100/23.12.1854.  (…de af kejsarinnan Maria I St Petersburg och Moskwa inrättade enkestift skola”. Enkestift tarkoittanee aatelisten leskiä, ”leskilaitos” eli aateliseläkettä nauttivia leskiä. Vrt. Jännes 1887 mukaaan: stiftsjungfru ”neitsytlaitos-neiti” eli aateliseläkettä nauttiva naimaton nainen. Russland 1979, 252-273. Gripenberg 1905, 208.

[22] FAT 33/9.2.1855.

[23] FAT 277/28.11.1854. HT 100/23.12.1854.

[24] de.wikipedia.org/wiki/Pirogoff-Amputation. ‎Tarkemmin Pirogoffista JAMA 1967.

[25] FAT 36/13.2.1855.

[26] FAT 292/15.12.1854. FAT 33/9.2.1855. FAT 36/13.12.1855.

[27] FAT 36/13.2.1855.

[28] Kaupungissa on sijainnut Venäjän keisarikunnan laivastotukikohta. fi.wikipedia.org/wiki/Sevastopol.

[29] Historiallinen Krimin tataarien pääkaupunki. http://www.adfc-ratingen.de/reisen/KRIM-2006/bericht/bachtschirarai.htm.

[30] FAT 36/13.2.1855.

[31] FAT 33/9.2.1855. HA 13/13.2.1855.

[32] FAT 292/15.12.1854.

[33] fi.wikipedia.org/wiki/Nikolai_I. fi. wikipedia.org/wiki/Aleksanteri_II.

[34] WT 25/31.3. 1855 (liite).

[35] FAT 193/21.8.1855.

[36] S T 16/17.4.1855.

[37] ÅU 28/10.4.2855.

[38] HT 27/7.4.1855.

[39] KT 14/7.4.1855

[40] WT 25/31.3.1855 (liite).

[41] WT 25/31.3.1855 (liite).

[42] WT 25/31.3.1855 (liite).

[43] Fredrika Bremer (1801 – 1865) oli ruotsalainen kirjailija. Teokset ilmestyivät nimettöminä, mutta herättivät huomiota Ruotsissa ja ne otettiin hyvin vastaan. Bremerin perheen ystävä Frans Mikael Franzén paljasti kirjoittajan nimen Ruotsin Akatemialle, joka myönsi kultamitalin Bremerille. Kirjojen suosio auttoi taloudellisesti ja antoi Bremerille itsenäisyyttä, joskin hän käytti paljon kirjojensa tuottoja myös hyväntekeväisyyteen. Fredrika Bremerin elämästä Fredrika Bremer 1901, 4-23. Fredrika Bremers Bild 1913. 1-2, 83-106. fi.wikipedia.org/wiki/Fredrika_Bremer. Bremerin syntymän 200-vuotisjuhlan aikoina julkaistiin uusin häntä koskeva 600-sivuinen elämäkerta. Ks. Burman, 2001.

[44]  Le Nord 10/10.7.1855, s 3. Se on  Kansalliskirjastossa Monrepos-kokoelmassa vuosilta 1855-1892 1. heinäkuuta 1855 alkaen. Lehdet  ovat yhtenä niteenä. HT 62/11.8.1855.

[45] fi.wikipedia.org/wki/Fredrika_Bremer. sv.wikipedia.org/wiki/Fredrika_Bremer.

[46] Le Nord 10/10.7.1855, s. 3. HT 62/11.8.1855. http://www.fredrikabremer.se.

[47] Le Nord 10/10.7.1855, s. 3.HT 62/11.8.1855.

[48] FAT 231/3.10.1856. Maljapuheissa hän kertoi mahdottomuuksista, jotka kuitenkin ovat toteutuneet. Hän toi esille monia esimerkkejä.

[49] Burman 2001, 405.

[50] Burman 2001, 405-406.

[51] FAT 193/21.8.1855 kertoo HT:n saamasta kirjeestä.

[52]  Kysymyksessä on yliopiston Kliininen instituutti. Se alkoi toimia ”vanha klinikan” tiloissa vuonna 1833 Unioninkatu 9:ssä Siitä tuli lääninsairaala 1838. Tilanahtauden takia klinikka siirtyi uusiin tiloihin niinikään Unioninkadulle. ”Uusi klinikka” avattiin 1848. Kalima – Turunen 1975, 16. http://www.virtualhelsinki.net (Vanha klinikka). http://narc.fi (Helsingin yleinen sairaala. Kirurginen sairaala). Forsius 2001.

[53] FAT 193/21.8.1855.

[54] Forsius 2012.

[55] Forsiua 2012.

[56] Vappula 2009, 37. Katso koulutusohjelmaa 100 vuotta Krimin sodan jälkeen Viipurin Diakonissalaitoksella. Vappula 2009, 122.

[57] FAT 193/21.8.1855.

[58] Vappula 2011.

[59] http://www.holmasto.com (catalogue 125). http://www.google.fi (Krimin sodan pronssinen muistomitali)

[60] TMA M A III maaherran kirje maistraatille 3623/24.7.1857. TMA lääninkanslia SD Aa 94. TKA M AIa 75 ptk. 29.7.1857. Vappula 2011. Ks. sotaväen päälliköjen roolista suomalaisten joukkojen asioiden käsittelijöinä vuosina 1812-1880 Vappula 1984, 116-124. Sotilassairalasta ks. Nikula 1972, 235.

[61] WT 25/31.3.1855, liite.

[62] Samling 1849-1850.

[63] KA Senaatin Talousosaston registraattorinkonttori Aa47 ja Ab 47.

[64] WT 25/31mars 1855.  Majatalonpitäjä italialaissyntyinen Giovanni Motti (1771-1834) saavutti kuuluisuutta isännöimänsä majatalon korkeatasoisilla palveluilla. Mottien majatalo Viipurin Karjaportinkadulla säilyi suvun hallussa liki 70 vuotta tarjoten parastaan niin paikallisille kuin pidemmältä tulleille matkailijoillekin. Vaativimmatkin vieraat  mainitsivat majatalon yhdessä rinkeleiden ja linnan kanssa Viipurin merkittävimpänä piirteenä.

[65] email jari.oinonen@nark.fi 21.12.2012.

[66]http://www.mormonit.fi (Ota meihin yhteyttä).

[67] email jaana.inkinen@nark.fi 22.5.2013, emailin liitteenä kopio Auguste Schulzen kirjeestä. KA Sähköisen kirjeenkirjoittajien hakemisto, kotelo 5. Vanhat käsialat ja asiakirjat 1977, 15 (saksalaiset kirjainmuodot 1800- ja 1900-luvuilla).

[68] email jaakko.salemaa@helsinki.fi 5.3.2013

Mainokset