Edward Wilhelm Lybeck

Kari Vappula

Viipurin hieman omalaatuinen kappalainen

Lutherilaisen Evankeliumi-Yhtiön mies ja pataljoonan saarnaaja

Edward Wilhelm Lybeck

Tutkimuksessa on satoja nootteja, jotka selventävät esitettyä asiaa ja antavat lisätietoa. Klikkaamalla nootin numeroa pääset sitä lukemaan. Klikkaamalla nuolta näytön vasemmassa yläreunassa vasemmalle eli taaksepäin, pääset takaisin lukemaasi kohtaan.

 

Sisällysluettelo
Lapsuus ja nuoruus
Edwardin äiti ja herännäisyys
Kouluvuodet
Matkanteko koulukaupunkiin
Asuminen koulukaupungissa
Koululaitoksen uudistustyö
Savonlinnan yläalkeiskoulussa
Kuopion kymnaasissa
Opiskelu yliopistossa
Pietisti Lybeck kohtasi beckiläisyyden
”Elatusisä”
Pappisvihkimys
Vakinaisen papinviran saamiseen tarpeelliset näytteet ja tutkinnot
Pastoraaliväitös
Perhe-elämä
Uskollinen ja samanmielinen puoliso
Idan kodin uskonnollisesta elämästä
Kymmenlapsinen perhe
Vieraanvarainen koti
Ida Lybeckin viimeiset vaiheet ja suvun historiaa
Seurakuntavirat
Pietari Pyhän Marian seurakunta
Tammelan kappelit Jokioinen, Perttula ja Humppila
Perniö
Viipuri
Evankeliumijuhlat Viipurissa Lybeckin aikana
Viipurin 8. tarkkampujapataljoonan saarnaaja
Lutherilaisen Evankeliumi-Yhtiön palveluksessa
Sanansaattajan toimitusperiaatteet ja lehden sisältö
Tiukkalinjainen päätoimittaja
Uusi Suometar kritisoi Sananaattajan kirjoituksia
Uuden Suometar julkaisi saamansa Sanansaattajaa kritisoineen kirjoittelun
Toimittajien vastustus, sorto ja ahdistukset
Tekevästä wanhurskaudesta” evankelisen uskon käsittämiseen
”Hieman omalaatuinen”. Luonteenpiirteitä.
”Kahden ristin mies”
Työtä perheen hyväksi
Palkkauksen uudistushankkeita
Kaksi ristiä
Kirjallinen toiminta
Wiimein sitt´ taiwaan pihass´ Näem´ Herran halun”
Lybeckin kuolema
”Wainajaan rakastuneet” pystyttivät muistomerkin
Lähteet ja Kirjallissuus

 

Edward Wilhelm Lybeck
Mielenkiintoni Edward Wilhelm Lybeckiä kohtaan heräsi kirjoittaessani vuonna 1989 tutkimusta autonomian ajan sotilaspapistosta ”Sotilaspapin virka Suomen asevelvollisessa sotaväessä 1881-1905”. Sotaväen Viipuri pataljoonassa saarnaajana toimi Edward Lybeck.1 Mielenkiintoa lisäsi, kun edellistä tutkimustani ”Hengellistä häiriköintiä Viipurissa” tehdessäni tuli vastaan Lybeckistä maininta ”Viipurin hieman omalaatuinen kappalainen”.2

Lapsuus ja nuoruus
Edward Wilhelm Lybeck syntyi Rantasalmen pitäjässä Rantasalon kylässä kesäkuun 17. päivänä vuonna 1840. Hänet kastoi kappalainen Karl Johan Pontan kesäkuun 28. päivänä samana vuonna.3 Hänen isänsä oli Johan Henrik Lybeck (28.7.1798 – 11.2.1875)4 ja äiti Wilhelmina Andersdotter Wartiainen (3.8.1812-9.3.1885).5 He avioituivat 18.11.1831.6 Heillä oli kymmenen lasta. Johan Lybeck kuoli 79-vuotiaana ja puoliso Wilhelmina 73-vuotiaana.7

Lybeckin suku oli todennäköisesti saksalaista alkuperää ja ehkä kotoisin Lyypekistä. Suvun jäseniä on asunut Pohjanmaalla. Kerrotaan, että joskus isonvihan aikana kasakat olisivat siepanneen perheen Matts-nimisen pojan ja juoksuttaneet hänet Rantasalmelle saakka, jossa poika pääsi pakenemaan ja asettui asumaan sinne. Tämän kertomuksen kertoja ihotautilääkäri ja professori Carl Erik Sonck oli äitinsä puolelta Lybeckin sukua. Hänen äitinsä Sirin isä oli pastori Edward Wilhelm Lybeck ja äidinäiti Ida Karolina Lybeck (s. Löfman).8

Edwdin vanhemmat elivät pappilan torppareina ainakin jo toisessa polvessa ja harjoittivat maanviljelystä.9 Perhe oli köyhä. Maanviljelyksen ohella isä hankki lisätuloja kauppiaana. Hän osti voita ja kuljetti sitä Pietariin ja Viipuriin. Lisäansioista huolimatta Edwardin koti oli ja pysyi köyhänä. Kauppamatkoilla myös Edward oli mukana ja sai avartaa maailmankuvaansa ja oppia käytännön toimia. Hän kertoili joskus matkalla tapahtuneista seikkailuista.10 Isän mielestä oli tarpeellista kirjoitus- ja laskemistaidon hankkiminen. Näiden tietojen ja taitojen avulla olisi päässyt vaikka nimismieheksi. Näin isän arveltiin ajattelevan. Johannes Bäckin mielestä oli varmaa, ettei isä halunnut poikansa lukevan papiksi. Tosin tavalliset kansanihmiset (allmoge-föräldrar) olivat siihen aikaan toivoneet pojistaan pappeja.11

Edwardin äiti ja herännäisyys
Edwardin äiti oli voimakkaan pietistisen liikkeen vaikutuksen alainen. Hän kylvi poikansa sydämeen Jumalan pelon siemenen.12 Äidin herännäismielisyyden takia on syytä luoda katsaus Rantasalmen seurakunnan hengelliseen elämään. Suomessa puhdasoppisuuden ja valistuksen vastapainoksi syntyi ns. herännäisyys. Se pyrki omakohtaiseen uskoon ja elämän uudistukeen. Pääpaino oli synnintunnolla ja uskolla Kristuksen armoon. Tähän liittyi maailman ja sen menojen hylkääminen. Herännäisyyttä esiintyi jo 1600-luvun lopulla ja 1700-luvulla, mutta 1800-luvulla herännäisyys kehittyi etenkin Savossa ja Pohjanmaalla joukkoliikkeeksi. Rantasalmella herännäisyys ei aluksi saavuttanut paljoakaan maaperää. Papeilla oli paljon tehtäviä ulkonaisen järjestyksen ylläpitämisessä. Jumalanpalveluksissa ilmeni järjestyshäiriöitä ja niissä käymistä laiminlyötiin. Puhdasoppisuuden hengessä kiinnitettiin huomiota kristinopin opetukseen. Papit pitivät huolta myös seurakuntalaistensa nuhteettomasta elämästä ja valvoivat seurakuntalaistensa ajallista ja iankaikkista parasta.13

Herännäisyys levisi 1820-luvulla Rantasalmen naapuripitäjiin ja niistä myös Rantasalmelle. Rantasalmella säästyttiin niiltä ristiriidoilta, joita ns. konventikkeliplakaatti aiheutti. Kun plakaattiin vedoten heränneiden hartauskokouksia yritettiin estää, asettui Rantasalmen silloinen kirkkoherra Joakim Adolf Cleve (1776-1833)14 puolustaman heränneitä. Hänen sovittelevan suhtautumisensa ansiosta vältyttiin ääri-ilmiöiltä. Cleven kerrotaan sanoneen, että jos raamatunluvusta, virrenveisuusta ja rukouksista rangaistaan, on silloin rangaistava häntäkin, sillä hän oli kehottanut seurakuntalaisia niitä harrastamaan. Cleve oli neologisen suunnan pappeja eikä liittynyt heränneisiin.15 Hän toimi Rantasalmen kirkkoherrana 1816-1833. Savon pappiloista Rantasalmella hänen aikanaan oli eniten palvelusväkeä; taloudenhoitaja, renkivouti, neljä renkiä ja kahdeksan piikaa. Väki oli varmaan tarpeellinen, koska hengellisen elämän johtamisen rinnalla pappilassa viljeltiin vilkasta seuraelämää.16

Uutta elinvoimaa herännäisyys sai, kun Johan Fredrik Bergh17 (1795-1866) tuli Rantasalmen kirkkoherraksi ja oli siellä kuolemaansa 30.9.1866 asti. Hänen aikanaan pitäjässä ollut väsähtänyt herännäisyys alkoi elpyä. Jumalanpalveluksista kirkossa tuli juhlallisia, sillä kirkkoherran voimakkaiden saarnojen lisäksi virrenveisuu oli kaunista. Bergh oli tahtonut kaikin tavoin kehittää virrenveisuuta, mahdollisesti myös neliäänistä veisuuta. Hartaustilaisuuksia pidettiin ahkerasti. Kinkerikuulusteluissakin hänellä oli tarkoitus hartauden ja uskon synnyttäminen. Niissä hän tuon tuosta lausui herätyksen ja kehotuksen sanoja. Ulkonaisesta järjestyksestäkään hän ei tinkinyt. Berghiltä olivat lähtöisin päätökset ”ylöllisyyden vastustamiseksi” ja yöjuoksun estämiseksi. Seurapiirielämäkin pappilassa muuttui aikaisempaan verrattuna. Varsinkin juhlapäivinä sinne kokoontui paljon kansaa. Kesäisin kirkkoon tuli suuri joukko väkeä naapuripitäjistä ja jopa kauempaakin. Jo lauantaina kaikui Rantasalmen pappilan riihissä ja ladoissa heränneiden veisuu.18 Tukea toiminnalleen Bergh sai vuosina 1859-1864 apulaiseltaan, sillä seurakunnassa kirkkoherran apulaisena ja kappalaisen sijaisena oli heränneisiin lukeutuva edellä mainitun kirkkoherran Joakim Cleven poika pappi Otto Henrik Cleve (1826-1881)19.

Ilmeisesti juuri Rantasalmella uudelleen elpynyt herännäisyys oli vaikuttanut Wilhelmina Lybeckiin. Voi olettaa, että hän kävi jumalanpalveluksissa, osallistui hartaustilaisuuksiin ja kinkereille ja vei poikansakin mukanaan.

Kouluvuodet
Rantasalmen kansanopetus oli 1870-luvulle saakka yksinomaan seurakunnallisen kiertokoulun varassa. Sitä pyrittiin kehittämään samanaikaisesti kuin kansakoulu alkoi yleistyä. Se oli 1920-luvun alkuun asti monen rantasalmelaisen ainoa koulu. Koulu toimi kaksi viikkoa kussakin paikassa. 1800-luvun loppupuolella kehittyneeseen kansakouluun verrattuna se oli alkeellinen. Vuonna 1858 annettiin keisarillinen asetus kansakoululaitoksen perustamisesta. Samanaikaisesti kiertokoulujen määrää lisättiin ja kiertokoululaitosta uudistettiin, minkä jälkeen koulua pidettiin yhdessä paikassa kuusi viikkoa ja viikkotunteja oli 34. Vuonna 1904 tuomiokapitulin tahdosta perustettiin vielä neljäskin kiertokoulu, vaikka kiertokoulun käyminen oli ollut heikkoa ja lukutaidottomia oli runsaasti. Kansakoulujen perustamisasetuksessa pitäjille annettiin vapaus tehdä omia ehdotuksiaan kansakoululaitoksen perustamisesta. Rantasalmellakin valmisteltiin suunnitelmia pitäjän kansakoulusta. Rantasalmen ensimmäinen kansakoulu avasi ovensa syyskuun 18. päivänä 1872.20

Edward Lybeckin koulunkäyntiin nämä uudistukset eivät ehtineet vaikuttaa. Hänen elämänkuvauksissaan ei kerrota, että hän olisi käynyt kiertokoulua. Hänen koulutiensä johti Savonlinnan yläalkeiskouluun. Kansakoulun valmistuttua Rantasalmelle hän oli jo suorittanut yliopistossa teologisen erotutkinnon ja oli toisessa papinpaikassaan Perniössä.

Matkanteko koulukaupunkiin
 Nykyisin Rantasalmelta Savonlinnaan matkaa valtatietä pitkin on vähän yli 40 kilometriä ja nykyvälineillä matka taittuu alle tunnissa. Linnuntietä matkaa on vähän alle 40 kilometriä.21 Matkustaminen 1800-luvulla oli kuitenkin hyvin vaivalloista. Nykyisin lyhyeltä vaikuttaviin matkoihin saatettiin käyttää useita päiviä, jopa viikkoja, jos keliolosuhteet olivat heikot. Normaalisti matkat tehtiin hevoskyydillä tai kävellen. Rannikoilla ja järvien läheisyydessä vettä pitkin pystyttiin matkustamaan pitkiäkin matkoja. Ennen matkanopeus mitattiin päivämatkoina: hevoskyydillä 80-100 kilometriä päivässä, jalkaisin 30-40 kilometriä päivässä ja venekyydillä 40-50 kilometriä päivässä. Nykyisen kaltainen polkupyörä tuli Suomeen vasta 1800-luvun lopulla, mutta siitä tulikin pian hyvin suosittu kulkuväline. Polkupyörää nimitettiin Suomessa aluksi pikajalaksi.22

Vanha Kainuuntie on Pohjois-Savon vanhimpia teitä ja se on ollut tärkeä valtaväylä 1700-luvulta lähtien. Vanhimmat osat tiestä ovat peräisin mahdollisesti jo 1600-luvulta. Tie valmistui 1740-luvulla ja sitä parannettiin kärrykelpoiseksi 1700-luvun lopulla. Tielinja kulki Kuopiosta Juvan kautta Mikkeliin haarautuen Juvan pohjoispuolelta Rantasalmen kautta Savonlinnaan.23 Kaupunkien välisten yleisten maanteiden leveydeksi säädettiin kymmenen kyynärää 1 kyynärä=0,594 m) ja ne oli varustettava keskikievareilla.24

DSC_0813 pysty
Maantieverkostoa Savossa 1800-luvulla. Wirilander: Savon historia

Lybeckin aloittaessa koulunkäynnin Rantasalmella oli Savossa keskeinen asema ja hyvät vesitieyhteydet. Runkoreitin muodosti Lappeenrannasta Savonlinnan, Rantasalmen, Varkauden, Leppävirran, Kuopion Maaningan ja Iisalmen ohi pohjoista kohti kulkeva väylä. Rantasalmelta siis pääsi vesitietä pitkin sekä pohjoiseen Varkauteen että etelään Savonlinnaan. Varkauden kosket estivät laivamatkustamisen Kuopioon. Pohjoisen suunnan vesitien aukeaminen edellytti kanavien rakentamista. Varkaudesta etelään avautui Haukivesi. Savonlinnan kapeikkojen kautta pääsi Saimaalle aina Lappeenrantaan asti. Sieltä Viipuriin menijät joutuivat tyytymään hevospeliin. Vesiteiden pahimpien tulppien, Varkauden ja Leppävirran koskien ja Suomenlahden yhteyden aukaiseminen, olivat aikakauden merkittävimpiä hankkeita.25

Lybeckin aloittaessa koulunsa Kuopiossa kanavat oli jo tehty ja vesitie oli auki Kuopion suuntaan. Koulumatka Savonlinnaan saattoi taittua isä Johanin hevoskyydillä. Isähän teki kauppamatkoja Viipuriin ja Pietariin.26 Koulutie Kuopioon oli huomattavasti pidempi kuin yläalkeiskouluun Savonlinnaan. Nykyisin matka taittuu suurimmaksi osaksi valtatietä pitkin ja matkaa kertyy noin 120 kilometriä ja matka taittuu puolessatoista tunnissa.27 Lybeckin opiskelun aikoina tie kulki vesistön vieressä etelä – pohjoissuunnassa Joroisten kautta Kuopioon. Talvella oli käytössä jäätie Heinävedellä Rantasalmelta Kuopioon.28 Voisi kuvitella, että Lybeck teki matkan

lukukausien alussa ja lopussa edellä kerrottua vesireittiä pitkin. Kun Lybeck aloitti yliopisto-opintonsa Helsingissä, sinne ei vielä ollut junayhteyttä esimerkiksi Viipurista Helsinkiin.29

Koulussa oltiin ilmeisesti koko lukukausi, ellei ilmaantunut jotakin pakottavaa syytä tai ollut tarvetta tulla täydentämään muonavarastojaan kesken lukukauden. Koululaisia saattoi matkustaa myös samalla hevoskyydillä useampia. Pitkät kävelymatkatkaan eivät olleet tuiki harvinaisia. Kaarlo Rahikaista ja Johan Martinia koskevassa tutkimuksessa kerrotaan, että Rahikaisen lähtiessä koulutielle 1863 samassa hevoskyydissä oli naapurin pojatkin. Palatessaan Helsingistä kotiinsa Mäntyharjulle epäonnistuneelta opintopaikan hakumatkaltaan Rahikainen taittoi matkan jalkaisin ja ruokaa kerjäten.30

Asuminen koulukaugissa
Koulukaupungissa oli järjestettävä asuminen. Siitä ei Lybeckiä koskevissa artikkeleissa puhuta mitään. Silloisissa oloissa vieraalle paikkakunnalle lähteminen oli ilmeisen suuri ratkaisu ja taloudellisestikin rasittava. Rahanpuutteen takia hän kerran myi kiiltävät kellonvitjansa ja sai rahat koulukaupunkiin menoa varten.31

Koulukaupungeissa oli ilmeisesti oppilasasuntola, sillä kortteeripaikkoja ei ehkä ollut tarpeeksi. Asunnot olivat 1800-luvulla erittäin ahtaita. Tavallisin asuntotyyppi käsitti yhden parinkymmenen neliön kokoisen huoneen. Asuntojen ahtautta lisäsi yleinen tapa pitää asunnossa oman perheen lisäksi asukkeja, kortteerimiehiä eli hyyryläisiä. Asukkeja pidettiin myös kaupunkiasunnoissa.32 Oppilasasuntoloita koskeva tieto on käytettävissä muun muassa Rantasalmelta siellä toimintansa vuonna 1749 aloittaneen Savon ainoan oppikoulun eli triviaalikoulun ajoilta. Vuonna 1771 sinne saatiin oppilasasuntola. Kaksikerroksinen turvekattoinen rakennus sisälsi kaksitoista huonetta. Triviaalikoulu Rantasalmella toimi vuoteen 1787 asti, minkä jälkeen se jatkoi toimintaansa Kuopiossa. Ennen Rantasalmelle siirtoa triviaalikoulun ollessa Mikkelissä koulun oppilaita varten oli tarjolla huonetiloja.33

Koululaitoksen uudistustyö
Keisarillisella asetuksella 21.6.1841 säädettiin koululaitoksessa tehtävien muutosten puitteista. Samalla koululaitosta laajennettaisiin perustamalla lisää kouluja. Turussa, Porvoossa ja Viipurissa oli jo lukiot. Sellaiset oli mahdollisuus saada nyt myös Kuopioon ja Vaasaan. Asetuksessa säädettyjen uudistusten toteuttamista jouduttiin odottamaan pari vuotta. Tarkemmin koulu-uudistuksesta säädettiin vuoden 1843 kymnaasi- ja koulujärjestyksessä.34 Uudet lukiot aloittivat toimintansa elokuun lopulla 1844.

Uuden koulujärjestyksen mukaan perustettavat koulut olivat ala-alkeiskoulut, yläalkeiskoulut ja lukiot. Ala-alkeiskoulu oli Suomessa vuoden 1843 koulujärjestyksen perusteella luotu yksi- tai kaksivuotinen koulu, joka vastasi vanhan koulujärjestelmän triviaalikoulun apologistanluokkaa ja pedagogioita. Ala-alkeiskoulun toinen luokka vastasi yläalkeiskoulun alinta luokkaa ja sen oppimäärä oli edellytyksenä pääsylle yläalkeiskouluun.35  Ala-alkeiskoulun tarkoitus oli antaa opetusta lapsille, jotka aikoivat hakeutua alempiin valtion toimiin tai ”tieteellistä” valmentautumista vaativiin ammatteihin. Oppiaineet olivat katkismus ja Raamatun historiaoppi, laskento, geometria, maantiede, historia, latina sekä kaunokirjoitus. Kaikkia näitä aineita ei vanhempien toivomuksesta tarvinnut opiskella.36

Yläalkeiskoulu oli Suomessa vuoden 1843 koulujärjestyksen perusteella luotu 4-luokkainen koulu, josta pääsi edelleen kaksivuotiseen lukioon.37 Yläalkeiskoulun tarkoitus oli sama kuin ala-alkeiskoulun. Sen oppiaineita olivat teologia (raamatunhistoria, vähä ja iso katkismus sekä Vanhan ja Uuden testamentin selitysoppi), maantiede, historia, luonnonhistoria, laskento (räknäyskonsti), geometria ja algebra, fysiikka, latina (kaikille kielioppia ja kirjallisuuden tulkintaa, papiksi ja opettajiksi aikoville täydellinen kurssi), kreikkaa ja hepreaa papin virkaan aikoville, venäjän, suomen, saksan ja ranskan kieli sekä kaunokirjoitus, laulu ja voimistelu.38 Yläalkeiskoulussa hankittiin valmiudet lukioon siirtymistä varten.

Ylimmän asteen muodostivat kymnaasit (lukiot). Niissä opetettiin teologiaa ja jumalisuuden oppia”, maantiedettä, statistiikkaa eli tietoa Euroopan ja Venäjän valtakunnista, historiaa, matematiikkaa ja fysiikkaa, luonnonhistoriaa, hyvien tapojen oppia, psykologiaa ja logiikkaa latinaksi papiksi aikoville, latinaa, kreikkaa ja hepreaa papiksi aikoville, venäjän kieltä suomen, ranskan ja saksan kieltä, piirustusta ja kaunokirjoitusta, laulua ja voimistelua. Papiksi aikovien kreikan ja heprean opetuksen tuli olla niin perusteellista, että oppilaat osasivat tulkita Uutta testamenttia ja Mooseksen ensimmäistä kirjaa. Teologian opetus oli tarkoitettu ”Lutheruksen uskoa seuraawille”. Pappissäätyyn aikoville teologian opetus annettiin latinaksi, mutta ”greekkalaisen Wenäjän uskon tunnustajille Wenäjän kielellä”. Kirkkohistoriaa piti opettaa mahdollisimman täydellisesti.39 Lukiot valmensivat oppilaitaan yliopistoa varten.40

Wirilanderin mukaan Vanhan Suomen koululaitos oli monessa suhteessa Kanta-Suomen vastaavia oloja huomattavasti korkeammalla tasolla, mistä Savokin tavallaan hyötyi.41 Gymnaasi- ja Koulu-järjestyksestä käy selvästi ilmi sen ajan henkinen ja hengellinen ilmapiiri. Erityisesti on pantava merkille pappissäätyyn aikovien huomioon ottaminen.

Koulujärjestyksessä on pantava merkille oppiaineiden laajuus yleensä ja papin virkaan aikovien erityistarpeet. Teologiset aineet olivat kaikille samat, mutta kieliopinnoissa (latina, kreikka ja heprea) oli papiksi aikoville syvällisempää opetusta sekä yläasteella että lukiossa. Yläalkeiskoulu ja kymnaasi antoivat melko hyvät valmiudet teologian opintojen aloittamiseen yliopistossa. Lukion kreikan ja heprean kielen opetus antoi hyvän perustan jatkaa yliopistossa mainittuja aineita.

Savonlinnan yläalkeiskoulussa
Lybeckin koulunkäynti alkoi Savonlinnassa neliluokkaisessa yläalkeiskoulussa ilmeisesti vuonna 1853. Kuuden opettajan hoitama koulu oli perustettu koulu-uudistuksen yhteydessä vuonna 1841. Savonlinnan yläalkeiskoulussa oli 1851-1860 oppilaita Savosta 116 ja muualta 38. Seuraavalla kymmenvuotisjaksolla 1861-1871 vastaavat luvut olivat 105 ja 28. Yläalkeiskouluun kirjoittautui koko sen toimintakautena 1842-1877 kaikkiaan 500 oppilasta, joista päästötodistuksen sai 178. Eri yhteiskuntaluokista oppilaita oli seuraavasti: virkamiehet ja maaseudun säätyläiset 60,8 %, kaupungin kauppiaat 3,6 %, kaupungin käsityöläiset 5,6 % kaupungin muut asukkaat 9 %, talonpojat 13 %, torpparit 5,6 % ja tuntemattomat 2,4 %.42

Yläalkeiskoulussa oli neljä luokkaa ja kuusi opettajaa. Opettajakuntaan kuului rehtori, konrehtori, kolme kollegaa ja venäjän kielen opettaja. Koulun rehtorina toimivat Carl Christian Stenius (1847-1854) ja Chriastian Stenberg (1854-1877).43 Opetuskielenä oli ruotsi. Vain harvat oppilaat kykenivät seuraamaan ruotsinkielistä opetusta. Lybeck oli jo pois tästä koulusta, kun ruvettiin eräiden aineiden opetusta antamaan suomen kielellä.44

Savonlinnan koulun opettajien Sirén arveli olleen vieraita uskon asioille. Koulu ei tukenut äidin hengellistä kotikasvatusta.45 Tosin Lybeckin aloittaessa koulunkäyntinsä rehtorina toimi pappismies Carl Stenius, jonka olisi luullut vaikuttaneen koulun henkeen. Ilmeisesti pietististä henkeä koulussa ei kuitenkaan ollut.

Kuopion kymnaasissa
Kuopion kymnaasiin, kolmeluokkaiseen jatkokouluun,46 Lybeck siirtyi Savonlinnan yläalkeiskoulusta vuonna 1857. Tästä oppilaitoksesta hän tuli ylioppilaaksi 13.10.1862.47

Kuopion kymnaasi oli uusi koulu. Koulu sai käyttöönsä kruunun varoilla 1826 torin laitaan valmistuneen koulurakennuksen. Tässä rakennuksessa vuoteen 1841 asti oli toiminut triviaalikoulu, joka 1841 asetuksella muutettiin yläalkeiskouluksi ja siirtyi Kirkkotien varrelle.48

Kymnaasin vihkiminen oli suuri juhla, jota vietettiin elokuun 24. päivänä 1844. Se keräsi maakunnasta Kuopioon uteliasta ja uutta koulua oudoksuvaa väkeä. Yleisöllä oli hämärä käsitys koulun tehtävästä. Sen arveltiin valmistavan kolmesataa pappia paikkakunnan ihmisten sivistämiseksi. Mahdottomat pappisvalmistusta koskevat huhut olivat yhteydessä siihen henkiseen ja hengellisen vireyteen, jota voimakas herätysliike silloin Pohjois-Savon pitäjissä aiheutti. Koulun vieras opetuskieli kuitenkin aiheutti pettymystä.49 Kymnaasin lakkauttamisesta 24.5.1872 kertoi Savon Sanomat 140 vuotta myöhemmin pääkirjoituksessaan ”Kymnaasin viimeiset”.50

Kymnaasissa opettajat tekivät Lybeckiin suuren vaikutuksen. Hän muisteli suurella kunnioituksella sikäläisiä opettajiaan, jotka pitivät hänestä isällistä huolta. Heitä olivat ”Clewe, Aschan ja erityisesti Julius Immanuel Bergh”.51

Zacarias (Zakris) Joachim Cleven (1820-1900) isä oli pappismies Joakim Adolf Cleve (1776-1833).52 Zacarias Joachim Cleveä voi luonnehtia kasvatustieteilijäksi, joka hegeliläiseltä ja suomalaiskansalliselta pohjalta kehitti suomalaista teoreettista ja käytännöllistä kasvatustiedettä. Cleven kasvatustieteellinen ura sai alkunsa filosofian opettajana Kuopion kymnaasissa vuonna 1851. Kun lehtorinvirka vuoden 1856 koulujärjestyksellä lakkautettiin, hänet nimitettiin luonnontieteiden opettajaksi 1857 lähtien eli samana vuonna kun Lybeck tuli oppilaaksi kymnaasiin. Samana vuonna Clevestä tuli myös koulun rehtori. Tätä tehtävää hän hoiti vuoteen 1860 asti. Cleven tie johti yliopistoon. Vuonna 1862 hänet nimitettiin pedagogiikan ja didaktiikan professoriksi ja vuonna 1882 kanslianeuvokseksi.53

Toinen Lybeckin kunnioituksella muistama opettaja oli Peter Adolf Aschan (1818-1896). Hän oli filosofian kandidaatti 1844 ja saman vuonna maisteri. Hän suoritti käytännön opinnäytteet matematiikan ja fysiikan lehtorin virkoja varten. Hänet määrättiin vuonna 1846 toimimaan Kuopion kymnaasissa matematiikan ja fysiikan lehtorina. Kymnaasin vararehtori hän oli vuonna 1853 ja rehtori kolmeen otteeseen 1854-1857, 1860-1862 ja 1869-1872. Pappisvihkimyksen hän sai 1867 (laudatur) ja pastoraalitutkinnon hän suoritti samalla arvosanalla 1869. Sakkolan kirkkoherra hänestä tuli 1873. Hän kuoli Sakkolassa vuonna 1896.54

Julius Immanuel Bergh (1810-1878) oli Kuopiossa uskonnon ja heprean kielen lehtori. Hän teki Lybeckiin erittäin syvän vaikutuksen. Kuopioon siirryttyään Berghistä tuli yksi Savon herännäisyyden johtavista vaikuttajista. Hän oli myös herännäisjohtaja Paavo Ruotsalaisen henkiystäviä. Vaikka Lybeck myöhemmin hylkäsi pietismin, hän kuitenkin lämmöllä muisteli Berghin opettajantaitoja ja mahtavaa vaikutusta oppilaisiinsa.55 Yliopistossa Berghin erikoisalaksi tulivat heprean kieli ja kirjallisuus. Maisteriksi hän valmistui vuonna 1836, ja kolme vuotta myöhemmin hän julkaisi kaksiosaisen Joelin kirjaa koskevan dosentinväitöskirjan. Tämän jälkeen hänet nimitettiin heprean kielen ja kirjallisuuden dosentiksi. Keväällä 1844 hän suoritti teologian kandidaatin tutkinnon. Hän siirtyi uskonnon ja heprean kielen lehtoriksi Kuopion kymnaasiin, jossa hän toimi myös rehtorina vuosina 1850–1853. Bergh sai tunnustusta opettajana ja kasvattajana niin oppilaitoksessa kuin sen ulkopuolellakin. Limingan kirkkoherraksi Bergh valittiin 1861. Tässä virassaan hän toimi kuolemaansa asti. Vuonna 1861 hänet kutsuttiin raamatunsuomennosta valmistavan komitean jäseneksi. Suomennoksen hyväksi Bergh työskentelikin uutterasti elämänsä loppuun asti. Vuonna 1864 hän sai teologian tohtorin arvon. Valtiopäivillä hän toimi pappissäädyn edustajana vuosina 1863–1864, 1867 sekä 1877–1878 ja otti valtiopäivämiehenä aktiivisesti osaa suomenkielisten oppikoulujen perustamishankkeisiin sekä keskusteluun uudesta kirkkolaista. Julius Immanuel Bergh kuoli Limingan pappilassa 27.2.1878.56

Opiskeluaikana Lybeckin elämää sumensi varattomuus. Taloudellisissa asioissa usein tuntui pimeältä. Ihmeellisellä tavalla hän kuitenkin selvisi. Kerrankin hänellä ei ollut rahaa matkustaa koulukaupunkiinsa. Näitä huolia äitinsä kanssa pohdiskellessaan pihaan ajoi ”erään talollisen komea poika”, joka tuvassa pakinoidessaan kiinnitti huomionsa Edwardin kiiltäviin kellonvitjoihin. Kaupat tehtiin ja Edward pääsi lähtemään koulukaupunkiinsa. Muistosanojen kirjoittaja arveli Herran pitäneen hänestä siellä huolta, niin etteivät ”jauhot loppuneen wakkaisesta eikä öljy astiasta”.57

Opiskelu yliopistossa
Lybeck suoritti teologiset opintonsa vuonna 1846 pappien valmistumisesta yliopistossa annetun asetuksen mukaisesti. Sen mukaan määrättiin teologinen ero- eli dimissiotutkinto pakolliseksi kaikille, jotka aikoivat papinvirkaan. Kun opiskelija oli hankkinut itselleen riittävät esitiedot filosofiassa ja historiassa, hän voi aloittaa varsinaiset teologiset opinnot. Opetusta annettiin eksegetiikassa, kirkkohistoriassa, dogmatiikassa ja käytännöllisessä teologiassa. Vaatimuksiin kuuluivat myös ruotsin, suomen ja latinan kokeet. Lisäksi pidettiin saarna- ja opetusharjoituksia. Homileettisten ja katekeettisten harjoitusten lisäksi annettiin opetusta kirkkolaulussa. Lopuksi suoritettiin julkinen erotutkinto joko ruotsin tai latinan kielellä. Arvosanat (admittitur, approbatur, cum laude approbatur ja laudatur) määräytyivät lähinnä oppimisen perusteella. Admittitur-arvosanan käyttö yleisarvosanana loppui jo vuonna 1870.58

Lybeck kirjoittautui Helsingin yliopistoon 21.9.1863. Samana vuonna joulukuun 2. päivänä hän suoritti suomen kielen tutkinnon arvosanalla approbatur ja seuraavana vuonna 19. toukokuuta ruotsin kielen tutkinnon huonoimmalla mahdollisella arvosanalla admittitur (hyväksytty). Teologisen erotutkinnon hän suoritti 9. helmikuuta 1866. Yleisarvosana oli approbatur (10/16). Päivää ennen valmistumista oli vielä kirkkolaulun kokeen vuoro. Siinä hänen valmiutensa arvioitiin hyviksi. Varsinaisissa teologisissa aineissa arvosanat olivat: raamatullinen eksegetiikka non sine laude approbatur, kirkkohistoria lubenter approbatur, dogmatiikka cum laude approbatur ja käytännöllinen teologia approbatur.59 Yliopisto-opinnoissa Lybeckin menestys ei ollut varsin hyvä. Arvosanoista päätellen voisi kuvitella, että dogmaattiset kysymykset olivat hänelle mieluisia. Ilmeisesti myös dogmatiikan opettaja, kuten myöhemmin näemme, oli lisännyt hänen intoaan tähän oppiaineeseen.

Pietisti Lybeck kohtasi beckiläisyyden
Opiskeluaikanaan yliopistossa häntä hallitsi edelleen pietistinen mieli. Minkä hän oli totuudeksi käsittänyt, sitä hän kiivaasti puolusti. Tästä syystä hänellä oli ongelmia professori A. W. Ingmanin kanssa. Ingman oli 1850-luvun jälkipuoliskolla luopunut savolaisesta pietismistä ja kääntynyt tybingeniläisen Johan Tobias Beckin opin kannattajaksi.60 Murtorinne toteaa Ingmanin olleen beckiläisen teologian tulenkantaja. Hän sai keskeisen aseman beckiläisyyden levittäjänä, kun hänestä tuli 1860-luvulla Helsingin yliopiston eksegetiikan professori. Hän suomensi ja julkaisi useita Beckin teologisia esityksiä sekä pyrki osoittamaan Beckin teologian, erityisesti vanhurskauttamisopin, yhtäpitäväksi reformaation käsitysten kanssa. Beckiläistä suuntausta yliopistossa vahvisti sekin, että samaan koulukuntaan lukeutuva C. G. von Essen oli käytännöllisen teologian professori. Mutta erityisesti Ingman juurrutti tulevaan teologipolveen beckiläisiä näkemyksiä.61

Beckin teologiaan pohjautuva beckiläisyys tai raamatullisuus muodosti Suomessa autonomian aikana ainoan yhtenäisen teologisen koulukunnan. Opillista kiinteyttä yhtäältä Raamatun auktoriteetista ja kirkon traditiosta sekä toisaalta heränneiden aiemmin viljelemästä vanhapietistisestä hartauskirjallisuudesta hakenut oppositio oli irtaantunut herännäisyydestä. Samanaikaisesti kun liike ajautui syvään lamaannuksen kauteen, siitä eronnut eteläpohjalainen papisto löysi kaipaamansa opillisen perustan würtembergiläisen pietismin pohjalle rakentuneesta Johann Tobias Beckin raamattuteologista. Johann Tobias Beck (18041878) oli Tübingenin yliopiston saksalaisen systemaattisen teologian professori, joka tunnetaan niin sanotun raamatullisen eli biblisistisen suunnan perustajana. Raamattu oli hänen mukaansa kirja kirjalta, jopa sana sanalta, luotettava esitys Jumalan ilmoituksesta eri vaiheissa. Suhteessa luterilaisiin tunnustuskirjoihin ja kirkon oppiin Beck oli riippumaton ja katsoi, että opillisia asioita on arvioitava yksin Raamatun perusteella. Beckin teologian toi Suomeen herännäisyyden hajaannuksen aikaan 1800-luvun puolivälissä herännäispappi Afred Kihlman.62

Civis Lybeckillä oli vaikeuksia professori Ingmanin teologisten ajatustensa kanssa. Hän oli suoraan sanonut Ingmanille, ettei hän ymmärtänyt tämän vanhurskauttamisoppia. Ingman vaati kuitenkin häntä sitä opiskelemaan. Lybeck opetteli kirjan ulkoa. Sirén kertoo Lybeckin sanoneen professorille ”tuoss´on kirja, kyllä minä sen nyt osaan, mutt´en minä sitä nytkään ymmärrä”.63

Tiedekunnassa Lybeck näytti olleen epäluuloinen Ingmanin opetuskielenkin suhteen. Opiskelijatiedekunnalla (teologiska studentfakultetet) oli viikkokokoukset, joissa käytännöllisen teologian professori ja dekaani (F. L. Schauman) toimi puheenjohtajana. Tällaisessa kokouksessa 7.3.1864 Lybeck kyseli, oliko oikein, että Ingman luennoi suomeksi. Kokouksessa esitettiin erilaisia mielipiteitä. Dekaanin mielestä oli oikein käyttää suomen kieltä, jos kuulijat sitä paremmin ymmärsivät, mutta kielipoliittisten intressien takia suomen kieltä ei tullut käyttää. Suomen kieli ei kuitenkaan ollut niin kehittynyt, että sitä olisi voinut käyttää tieteellisissä asioissa yliopistossa. Tiedekunnassa nähtiin, että luennot tuli pitää ruotsin kielellä ja käytännöllisissä asioissa suomen kieltä.64 Supisuomalaisen Lybeckin kysymykselle on vaikea löytää mitään muuta selitystä kuin vastenmielisyys Ingmania kohtaan.

Myöhemminkin Lybeck epäili myös Ingmanin opillisuutta ja kristillisyyttä. Lybeck, joka oli Hedbergin ystävä, kyseli, oliko Ingmanin raamatunkäännöksessä, jonka piti olla ”elävää suomea”, myös rakkaudesta rikkaan isän ääntä Kristuksessa iankaikkisuudesta rakastetuille lapsille.65

”Elatusisä
Teologisten murheitten lisäksi Lybeckiä vaivasivat taloudelliset huolet. Professori Axel Fredrik Granfeltin (1815-1892)66 välityksellä Lybeck sai kodin professorin veljen Tammelan kirkkoherran, tohtori August Edvard Granfeltin (1812-1899) luona. Tätä hän kutsui ”elatusisäkseen”.67 Lybeck oli Granfeltin luona vuoden ja kolme kuukautta vuoden 1864 kesäkuun alusta vuoden 1865 elokuun loppuun. Hän toimi Granfeltin lasten opettajana ja avustajana tämän papillisissa tehtävissä. Granfeltillä oli Lybeckistä hyvää sanottavaa. Lybeck oli kunniallinen ja vaellukseltaan todella kristillinen. Hän osoitti erinomaista intoa ja erinomaista kykyä hoitaa hänelle annetut tehtävät ja käskyt.68 Kirkkoherra ei ollut herännäisyyden eikä evankelisuudenkaan edustaja, mutta antoi evankeliselle julistukselle suuren arvon hengellisen elämän elvyttäjänä. Evankelinen uskonkäsitys oli levinnyt Tammelan seudulle jo 1860-luvulle siirryttäessä. Granfelt oli innokas seurakuntaelämän uudistaja ja kansanopetuksen ystävä. Takala kertoo, että hän oli ”kiivas mies Jumalan sanan ja jumalisen elämän vaatimuksessa”.69 Forssan yhteiskoulun rehtorina toimiessaan 1920-1930 J. E. (Jaakko Eeli) Hyötyniemi70 kirjoitti Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirjaan A. E. Granfeltin toiminnasta Tammelan kirkkoherrana. Hänen mukaansa rovastilla oli ”kiivas innollisuus” kaikessa, mikä koski laajan seurakunnan nostamista ”tästä raakuuden ja tietämättömyyden tilasta”. Taistelijan täydellä voimalla ja arkailematta hän paljasti epäkohtia ja ruoski syntielämää. Hänen apulaisensa totesi ”tohtori Granfeltillä olleen harvinainen ruoskimisen taito, mutta hänellä oli myös erinomainen hyväilemisen lahja. Monen hän nosti hyväilemällä, useamman kenties ruoskimalla”. Hän oli kylmä virkamies, mutta myös seurakuntansa paimen. Hän oli myös ihmisystävällinen ja oli valmis ojentamaan auttavan kätensä sinne, missä oli hätää ja apua tarvittiin. Hyötyniemen mielestä Granfeltissä oli pietismin ankaruutta, mutta hengeltään hän oli runebergiläinen.71 Voi hyvällä syyllä olettaa, että ”elatusisän” myönteinen asenne evankelisuuteen ja Tammelassa virinnyt evankelisuus vaikuttivat Lybeckin kehitykseen. Luulisi myös, että edellä kuvattu ”ruoskija ja hyväilijä” on vaikuttanut Lybeckiin hänen muodostaessa kuvaa papin identiteetistä.

Professori Granfelt toimi vakinaisena professorina Lybeckin opiskellessa teologiaa. Granfelt oli vihitty papiksi 1848 ja teologian tohtori hänestä tuli 1857. Vuoden 1857 promootiossa hän oli teologisen tiedekunnan priimustohtori. Granfelt toimi Helsingin yliopiston teologian apulaisena sekä eksegetiikan vt. professorina ja dogmatiikan ja siveysopin vt. professorina sekä vakinaisena professorina 1854–1875 ja teologisen tiedekunnan dekaanina 1871-1875. Hän oli ns. välitysteologian edustaja tavoitellen vastakkaisten maailmankatsomusten välistä korkeampaa yhteyttä. Takala kertoo professori Granfeltin ja ylioppilas Kleofas Immanuel Nordlundin ottaneen kerran ankarasti yhteen aiheenaan Suomen evankelisuus.72

Mitään erityistä syytä ei ole löytynyt, miksi professori ryhtyi hankkimaan kotia opiskelijalleen veljensä pappilasta. Ehkä tärkeimpänä syynä voi pitää hänen ihmisystävällisyyttään ja haluaan auttaa taloudellisissa vaikeuksissa olevaa opiskelijaa. Granfeltin veljekset tunsivat luonnollisesti toisensa. Professori tunsi myös oppilaansa vakaan herännäisyyteen taipuneen uskonelämän. Kirkkoherralle sopi Jumalan sanaan ja jumaliseen elämään taipunut nuorukainen.

Pappisvihkimys

Viipurin kappalainen Edvard Wilhelm Lybeck

E. W. Lybeck 1883. Mueovirasto.

Teologisen erotutkinnon (TEt) suorittamisen jälkeen Lybeck vihittiin papiksi Turussa 9.5.1866.73 Tuohon aikaan Suomessa oli kolme hiippakuntaa; Turun arkkihiippakunta ja Porvoon hiippakunta ja vuonna 1851 erotettu Turun hiippakunnan pohjoisin osa eli Oulun ja Kuopion lääniin kuuluva alue Kuopion hiippakunnaksi. Kuopion hiippakunta aloitti toimintansa 1. elokuuta 1851. Ensimmäiseksi piispaksi keisari Nikolai I nimitti yhtenäiskulttuurin aristokraattisen kasvatin Iisalmen kirkkoherran Robert Valentin Frosteruksen. Hän oli Kuopion piispana lähes 33 vuotta.74

Frosteruksen piispuuskaudella Lybeck suoritti teologisen erotutkinnon ja edessä oli pappisvihkimys. Vuoden 1723 papiston erioikeuksien koskevissa määräyksissä oli ns. indigenaattioikeus. Sen nojalla papilla oli ensisijaisesti ylennysoikeus vain siinä hiippakunnassa, jossa hän oli syntynyt ja suorittanut pappistutkintonsa. Vanha säätypohjaiseen ja virkavaltaiseen näkemykseen perustuva määräys ei enää vastannut vapaamielisiä yhteiskunnallisia ajatuksia, jotka 1860-luvulla antoivat suuntaa hallinnon ja lainsäädännön uudistuksille.75 Kirkkolain valmisteluvaiheessa oli toteutettu papiston tärkeänä pitämä uudistus, joka koski edellä mainittua indigenaattioikeutta. Senaatti valmisti ehdotuksen, jonka mukainen armollinen esitys jätettiin säädyille 1863-1864 valtiopäivillä. Ehdotuksen mukaan pappisvihkimyksen saaminen ei ollut enää sidoksissa siihen hiippakuntaan, missä hakija oli syntynyt (§ 2). Ehdotus koski myös pappisvirkaan hakemista. Sekään ei ollut sidoksissa siihen hiippakuntaan, jossa hakija oli syntynyt tai jossa hän oli suorittamassa pappisvirkaa (§ 3). Keisari vahvisti kumoamispäätöksen säätyjen ehdottamassa muodossa.76 Vuonna 1870 voimaan tulleen kirkkolain mukaan pappisvihkimys oli toimitettava siinä hiippakunnassa, johon sitä hakenut oli kutsuttu toimittamaan virkaa, riippumatta hänen kotiseurakunnastaan.77

Lybeck haki ordinaatiota ”i djupaste ödmjukhet” Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulilta.78 Turun piispan erityisrooli maan johtavana piispana oli vahvistettu uskonpuhdistuksen 300-vuotisjuhlan kunniaksi vuonna 1817, kun piispan virka muutettiin arkkipiispan viraksi ja hiippakunta Turun arkkihiippakunnaksi. Ensimmäinen arkki piispa oli Jakob Tengström.79 Lybeckin hakiessa pappisvihkimystä arkkipiispana oli Edvard Bergenheim vuosina 1850-1884.80 Ruotsinkielinen anomus oli päivätty 5. maaliskuuta 1866. Hakemuksen liitteinä oli Rantasalmen seurakunnan syntymä- ja kastetodistus sekä todistus ehtoollisella käynnistä, teologisen tiedekunnan erotutkintotodistus ja yliopiston konsistorion todistus tutkinnosta ja lausunto opinnoissa osoitetusta erinomaisesta ahkeruudesta ja hyvästä käytöksestä sekä Tammelan kirkkoherra A. E. Granfeltin kirjoittama todistus käyttäytymisestä ja ehtoollisella käynnistä Lybeckin Tammelassa olon ajalta sekä työtodistus kotiopettajana ja kirkkoherran apulaisena toimimisesta.81

Vuonna 1846 annettu asetus oli tehnyt erotutkinnon pakolliseksi kaikille niille, jotka aikoivat pappisvirkaan. Vuonna 1849 annettiin asetus, jonka mukaan tuomiokapitulissa oli ennen ordinaatiota suoritettava pappistutkinto teologisissa aineissa.82 Lybeckin osalta pappistutkinto pidettiin tuomiokapitulin istuntosalissa 5. toukokuuta 1866. Istunnossa olivat paikalla tuomiorovasti, tohtori Renvall sekä lehtorit, rovasti Hjelt, tohtori Lindelöf ja tohtori Hornborg. Läsnäolijoiksi merkittiin myös arkkipiispa sekä lehtorit maisteri Neovius, tohtori Tigerstedt ja maisteri Arrhenius. Pöytäkirjanpitäjänä oli konsistorin amanuenssi. Pappistutkintoa samanaikaisesti Lybeckin kanssa suorittivat Gustaf Fredrick Pohjola ja Emil Leonard Lydén. Kuulustelussa Lybeck sai lehtori, tohtori Hornborgilta ja tohtori Lindelöfiltä kummaltakin kolme ääntä, rovasti Hjeltiltä yhden äänen ja tuomiorovasti, tohtori Renvallilta kolme ääntä. Ääniä hän sai 10/16 ja arvosanaksi approbatur. Pohjolan äänimäärä oli 15/16 (laudatur) ja Lydénin 7/16 (approbatur). Arvosanojen vahvistamisen jälkeen tuomiorovasti, tohtori Renvall muistutti tutkinnon suorittaneita sen kutsumuksen merkityksestä, johon tutkinto oikeutti.83

Pappisvihkimys järjestettiin 9. toukokuuta 1866. Vihkimyksen jälkeen pidettyyn pöytäkirjaan on merkitty jokunen tieto vihkimisestä. Vihkimisen pappisvirkaan suoritti (” h. h. herr Erkebiskop”) hänen korkeutensa herra arkkipiispa avustajineen, joita ei mainittu. Ennen vihkimistä arkkipiispa esitti vihittäville neuvoja ja kehotuksia, jotka koskivat vastuullista kutsumusta.84 Lybeck määrättiin vt. pitäjänapulaiseksi Jokioisiin, Perttulaan ja Humppilaan, jotka olivat Tammelan kappeleita.85

Vakinaisen papinviran saamiseen tarpeelliset näytteet ja tutkinnot
Uusi Kirkkolaki Suomen suuriruhtinaskunnan evankelis-luterilaiselle kirkolle oli annettu vuonna 1869. Siinä oli yksityiskohtaiset määräykset näytteistä ja tutkinnoista, jotka vaadittiin vakinaisen papinviran saamiseen (KL 1859, 161-165 §). Niitä olivat seuraavat näytteet ja tutkinnot; puolipäiväjumalanpalveluksessa saarna tuomiokirkossa, julkinen raamatunselitys samassa kirkossa seuraavana päivänä, määrättynä päivänä tuomiokapitulin istuntosalissa keskustelu väitöskirjasta, jonka hakija oli antanut. Tarkoitus oli selvittää, kuinka itsenäisesti hän sen oli tehnyt ja kuinka hyvin hän tunsi väitöskirjassa käsiteltyjä ja sen kanssa läheisessä yhteydessä olevia aiheita. Tämän jälkeen hakija piti tuomiokapitulin edessä annetun tekstin johdolla osoittaa, kuinka hän kykeni sekä raamattua selittämään että katkismusta kyselemään. Tämän jälkeen hakija kävi piispan, tuomiorovastin ja tuomiokapitulin molempien jumaluusoppineiden asessorien luona tutkittavana käytännöllisessä raamatuntiedossa ja käytännöllisen jumaluusopin eri alueissa ja yksityistä sielunhoitoa ja kirkkolakia koskevissa tiedoissa. Erityisesti katsottiin, miten hakija pappisvirkaa toimittaessaan osasi käyttää omaa kokemustaan ja opinnoissa saamiaan tietoja. Kun oli havaittu hakijan osoittaneen täysin kelvollista taitoa kaikessa, mikä oli kristillisen seurakunnan opettajan velvollisuus, kutsuttiin hänet julkiseen tutkintoon, joka toimitettiin samojen kuulustelijoiden toimesta tuomiokapitulin istuntosalissa avoimin ovin. Tarkoitus oli antaa tutkittavalle tilaisuus näyttää, kuinka perehtynyt Jumalan pyhään sanaan hän oli ja kuinka hyvin hän osasi sitä selittää ja kristinopin opetuksessa käyttää. Tämän jälkeen oli tuomiokapitulin käsiteltävä, olivatko tutkitun tiedot ja taidot katsottava hyväksytyiksi tai kiitoksella hyväksytyiksi. Päätös ilmoitettiin julkisesti ja merkittiin vakinaista papinviran saamista varten suoritetuista näytteistä annattavaan todistukseen. Kirkkolain mukaan (KL § 164) pastoraalitutkinnon suorittamisesta voi saada ”hyväksytyn” tai ”kiitoksella hyväksytyn” arvosanan.

Tutkittavalla oli myös mahdollisuus näyttää papiksi tultuaan edistyneensä raamatunselitysopissa, kirkkohistoriassa sekä dogmatiikassa ja kristillisessä siveysopissa. Jos hän osoitti omaavansa jossakin tai joissakin edellä mainituilla aloilla syvälliset tiedot, hänen kiitoksella hyväksytty suorituksensa voitiin hyväksyä korkeimmalla kiitoksella (KL 1869 § 163).

Lybeck anoi tutkinnon suorittamisoikeutta parempien virkaylennysten saamista varten (för vinnande af vidstran befordningsrätt föreskrifna profven och förhören) vuonna 1876 kymmenen vuotta pappisvihkimyksen suorittamisen jälkeen 36-vuotiaana ollessaan Perniön ensimmäinen kappalainen. Hän oli liittänyt anomukseensa tutkintoa varten laatimansa suomenkielisen väitöskirjan.86 Lybeck ei ollut aikaisemmin suorittanut pastoraalitutkintoa.

Seuraavassa on tarkoitus paneutua perusteellisesti Lybeckin pastoraalityöhön, jotta hänestä saisi kuvan teologina. Hänen kirjallinen tuotantonsa on melko laaja, kuten tässä tutkimuksessa toisaalla esitetään. Sen sisältöön ei ole tarkoitus paneutua yksityiskohtaisesti.

Pastoraaliväitös
Lybeckin väitöskirjan otsikko oli ”Silmäyksiä Kasteen oppiin Dogmatillinen tutkinto Tehnyt E. W. Lybeck”. Nimilehden alareunaan oli kreikaksi käsin kirjoitettu Paavalin sanat. Hän ei maininnut, mistä Paavalin sanat olivat. Kysymyksessä on Lybeckin mukaelma Tiituksen kirjeen 1. luvun jakeista 7 ja 9: δεῖ γὰρ τὸν ἐπίσκοπον εἶναι ἀντεχόμενον τοῦ κατὰ τὴν διδαχὴν πιστοῦ λόγου, ἵνα δυνατὸς ᾖ καὶ παρακαλεῖν ἐν τῇ διδασκαλίᾳ τῇ ὑγιαινούσῃ καὶ τοὺς ἀντιλέγοντας ἐλέγχειν. Vanhan kirkkoraamatun (1776) suomennos: 7. Sillä piispan tulee nuhteettoman olla, niinkuin Jumalan huoneen haltian, ei röyhkiän, ei tylyn, ei juomarin, ei tappelian, ei ilkiän voiton pyytäjän, 9. Ja kiinnipitävän puhtaasta ja opettavaisesta sanasta, että hän olis väkevä terveellisen opin kautta neuvomaan ja vastaanseisojia voittamaan (Biblia 1776).87 Tämän sitaatin tarkoitus jää jonkin verran hämäräksi. Miksi hän katsoi tarpeelliseksi pastoraaliväitöksessään Paavalin sanoin muistuttaa piispalle asetettavista vaatimuksista? Tosin nykykäännös (Raamattu 1992) selventää asiaa. Kysymyksessä on seurakunnan kaitsija.

Hän esitti väitöskirjan etulehdellä myös käyttämänsä lähteet; ”Pyhäraamattun professori Granfelt, Pispa Martensen, dogmaatikkoja, egyptologi Lieblein, tohtorit Becker, Schaff, Hagenbach, DeAubigne ja ”olletikin” Nebe, Böhm ja Kihlström ym.88

Hänen lähteinään käyttämät tutkijat ilmeisesti olivat; Granfelt eli professori Axel Fredrik Granfelt, joka oli hänen opettajansa teologisessa tiedekunnassa, kuten edellä on kerrottu.89 ”Pispa Martensen” oli tanskalainen piispa ja akateemikko Hans Lassen Martensen (1808 – 1884).90 Lieblein oli norjalainen egyptologi Jens Daniel Carolus Lieblein (1827-1911).91 Becker oli Veljesseurakunnan teologi, kirkko- ja veljesseurakuntahistorian dosentti teologisen seminaarin johtaja Bernhard Becker (1843-1894).92 Schaff oli sveitsiläis-amerikkalainen historioitsija Philip Schaff, (1819-1893) .93 Hagenbach oli sveitsiläinen teologi ja kirkkohistorioitsija Karl Rudolf Hagenbach (1801-1874).94 DeAubigne oli ilmeisesti sveitsiläinen protestanttinen pappi ja reformaation historioitsija Jean-Henri Merle d’Aubigné (1794 – 1872).95 Nebe oli saksalainen evankelinen teologi ja kotiseutututkija August Nebe (1826-1895).96 Böhm oli mahdollisesti Jabob Böhme (1575-1624), joka oli saksalainen mystikko ja luonnontieteilijä.97 Kihlman oli teologi, opettaja ja liikemies Alfred Kihlman (1825–1904)
.98

Lybeck ei lähemmin esittele lähteinään käyttämiään teologeja tieteenalaa lukuun ottamatta. Lähdeluettelossa korostuvat kansainvälisyys ja jopa monipuolinen tunnustuksellisuus. On aiheellista esittää kysymys, miten oli mahdollista, että Lybeck oli tutustunut ja mahdollisesti perehtynyt niin moneen kansainvälisesti merkittävään teologiin. Hän oli lukenut ja lainannut heidän ajatuksiaan alkuperäiskielellä tai suomeksi käännettyinä. Tiedon hankkiminen on ollut ilmeisen vaikeaa.

Varsinainen väitöskirja oli suomenkielinen ja käsitti 21 käsinkirjoitettua sivua. Osa I oli otsikoitu I Johdatus (sivut 2-3), osa II Kasteen opin juuret ja perusteet (sivut 3-13) ja osa III Kastamatawat (sivut 14–15) ja osa IV Lasten Kaste (sivut 16-23). Kaikkien lukujen alussa oli joku mietelause. Johdannossa oli Lutherin sanat ”Kaste ei ole ainoastansa paljas wesi waan on Jumalan käskyyn suljettu ja Hänen sanansa kanssa yhdistetty wesi”. Toisessa luvussa oli kaksi mietettä. Toinen oli Montesquieun ”De mensliga institutionerna kunna förändras, men de guddomliga böra wara oföränderliga som Gud sjelf. Toinen oli Lutherin ”Das Wort sie sollen lassen stehn”. Kolmannessa luvussa oli niin ikään kaksi mietettä. Ensimmäinen oli A.Vinetin99 ”Sjelfklarheten ligger i idéen eller saken, vissheten tillhör menniskan, som öfver denna sak eller idée uttalar sitt omdöme”. Toinen oli Augustinuksen viisaus ”Non vincit nisi veritas, victoria veritatis est caritas”. Neljännessä luvussa hän muistutti Dr. Hagenbachin100 sanoista ”Ett tomt förnuftsmakeri döljer sig bakom en skriftförklarning, som will göra det hemlighetsfulla fattligt för det wanliga menniskoförståndet”.101 Esitetyt mietteet ja viisaudet eivät välttämättä liittyneet luvun aiheeseen. Jotkut niistä oli käännöksiä alkuperäiskielisestä tekstistä, mikä osoittanee, ettei hän ollut lukenut kyseisen teologin teoksia alkuperäiskielellä. Ne kuitenkin kuvannevat Lybeckin oppineisuutta, jonka hän tahtoi pastoraaliväitöksessään tuoda esille.

Johdanto. Johdanto alkaa viittauksella ikivanhaan egyptiläiseen uskontoon, jonka jumala syntyi maan päälle neitseellisesti lehmästä, joka tuli raskaaksi taivaallisesta tulesta. Johdanto eteni viittauksella Apollonis Tyanalaiseen ja kertomukseen kaldealaisista. Esiteltyään näitä uskonnonhistorian tapahtumian päätyi toteamaan niiden olleen vainsäteitä syrjään syöksyneitä siitä walkeudesta, jonka Jumala käski pimeydestä paistaa” (2. Kor. 4,6) ja ”joka walkeus muinaisuuden hämärästä, Kaldeankin kansoista, Israelin näkiöille selkeimmin selkesi”. Lybeckin mielestä samalla tavalla kuin inkarnaatiot kuuluivat muinaiseen sivistykseen, kangasteli myös kaste muinaisten kansojen uskonnossa. Esimerkiksi hän otti Zeus-ylijumalan temppelin ja sen edessä olevan baptisterion, jonka veteen sekoitettiin suolaa. Tämäkin esimerkki muinaisen sivistyskansa uskonnosta kertoi hämärästi kasteen merkityksestä. Esimerkki oli myös Istar-jumalatar, joka olisi jäänyt manalaan ilman veden puhdistavaa voimaa. Myös kreikkalaiset tahtoivat astua jumalansa eteen ”wedellä wirutettuna”. Suomalaisten sananparsi ”wesi on wanhin woitehia” kelpasi Lybebeckille myös todistukseksi tästä kaipauksesta. Lybeck näki näissä esimerkeissä sydämen syvyydestä nousevan aavistuksen, joka kerran oli valaiseva ihmisen sisimmän. Hänen mielestään esimerkit kertoivat myös ihmisen saastaisuuden tunteesta luojansa edessä. Lybeck totesi, ettei tästä saastaisuudesta päästä ”ulkonaisilla wirutuksilla” eikä ”ulkonaisilla opetuksilla puhtaudesta”. ”Siwistys siwistyttää, oppi opettaa, tieto taiwuttaa, wesi puhdistaa, kuitenkin on syy saastaisuuteen sama, pysyy paikallansa, sydämen syvyydessä”. Lybeck kysyikin lopuksi, miten tästä saastaisuudesta päästään. Tämän kysymyksen parissa hän lupasi liikkua pastoraalityössään.102

II Luku II Kasteen opin juuret ja perusteet. Luku II on kaikkein perusteellisin ja sivujakin on kymmenen. Siinä hän otti esille useita Raamatun kohtia aloittaen Nikodemoksesta (Biblia 1776 Nikodemus), jonka tämä ikävä kysymys ”miten päästä saastaisuudesta” ajoi Jeesuksen luokse. Ratkaisuna oli uudesti syntyminen, syntyminen ylhäältä, Jumalasta. Lybeckin mielestä tämä vastaus oli Nikodemokselle kuin olisi ”puulla päähän lyönyt”. Hän oli kuitenkin elänyt uskonnollisessa maailmassa. Nikodemoksen olisi pitänyt Raamatun esimerkkien perusteella asia ymmärtää. Lybeck otti esille useita tällaisia Raamatun paikkoja. Nikodemoksen ymmärtämättömyyttä selittämään hän otti avuksensa lähdeteologinsa ”sen mainion” Neben, joka oli sanonut ”die Kultur kultiviet bloss, was vorhanden ist, sie kann hier etwas beschneiden. dort etwas pflegen, hier etwas abthun, dort etwas zuthun, aber mehr kann sie bei dem besten Willen nicht”. Nikodemos oli osallinen kansansa kulttuurista, mutta kulttuuri vain kultivoi, jalosti, sivisti.103

Lybeck kävi läpi Jeesuksen opetusta, missä ja miten uusi luomus syntyy. ”Ellette synny wedestä ja Hengestä”. Hänen mielestään tätä enteili ”pakanain wirutukset” ja juutalaisten laissa säädetyt ”wirutukset”, jotka Nikodemos tunsi. Erityisenä Jumalan tahdon ilmaisuna hän piti Sakarjan kirjassa luvattua lähdettä syntiä ja saastaisuutta vastaan (Sak. 13,1 Biblia 1776). Lybeck otti runsaasti esille näitä Raamatun ”wirutuksia” aina Johannes Kastajan ja Jeesuksen opetuslasten suorittamiin kasteisiin saakka. Lybeckin mielestä Nikodemos tiesi, ettei ”huutavan äänen” kaste, särkyneen sydämen merkki, vaikka oli Jumalan asettama, ollut vielä uusi syntyminen, ei tahto taiwaasta”. Lybeck piti Jeesuksen opetuslasten suorittamia kasteita Johannes Kastajan kasteen kaltaisina, ”hekin samaan suuntaan tosin kuin Johannes”.104 Hän ei selitä, mihin kategoriaan Jeesuksen suorittamat kasteet (Joh. 3, 22) kuuluivat.

Lybeckin mielestä Nikodemos pääsi keskustelun myötä uudelle alueelle. Hän sai kokea Jumalan (Jehowan) tuulen, kuin ensimmäinen ר֣וּחַ אֱלֹהִ֔ים (Gen. 1, 2) olisi liikkunut uutta luoden ”henkisen maailman wetelien wesien päällä”. Näin Lybeck kuvasi tuota hetkeä Nikodemoksen elämässä.105

Nikodemoksen henki kaipasi vastausta, joka ei kuitenkaan ollut odotetun kaltainen, vaan ”wedestä ja hengestä” tapahtui kokonaan ”uusi luominen” kuten ensimmäinen luominenkin oli ollut. Sitä Nikodemos piti mahdottomana. Lybeck ajatteli, ettei ole oleellista miten se tapahtuu, vaan pääasia on, että uudestisyntyminen tapahtuu ”wedestä ja ja hengestä”. Ensin oli koettava uudestisyntyminen, sitten oli mahdollista miettiä, millä tavalla se tapahtui. Lybeckille ensimmäinen luominen ja uudestisyntyminen olivat ”sukulaisuudessansa” keskenään. Ensimmäisessä luomisessa wesi oli synnyttäwä ja henki siittäwä”, niin myös tässä toisessa luomisessa. Kasteessa vettä ja henkeä ei voi erottaa. Ne muodostavat unio mystican. Ilman tätä yhteyttä kaste kadottaisi sakramentin luonteen. Lybeckin mukaan Kristuksen kirkossa on kasteesta käytetty näitä sanoja ”wedestä ja hengestä” eikä Herra ole ”muuta tointa temppeliinsä perustanut kuin kasteen”.106

Kasteopin juurien ja perustelujen selvittely jatkui viittaamalla apostoleihin. Hekin todistivat siitä, että kristillisen kirkon kasteoppi perustui Johanneksen evankeliumin edellä kuvattuun opetukseen. Esimerkkinä on Pietarin ensimmäinen saarna, missä hän opetti kasteen veden hengen välittäjäksi Vaan Pietari sanoi heille: tehkäät parannus, ja antakaan jokainen itsensä kastaa Jesuksen Kristuksen nimeen, syntein anteeksi antamiseksi; niin te saatte Pyhän Hengen lahjan (Biblia 1776 Apt. 2, 38). Kirjeessään seurakunnille hän kirjoitti, että Herrameitäkin kasteessa autuaaksi tekee” (I Piet. 3, 21 Biblia 1776). Samoin opetti Paavali. Perusteluna on Paavalin kirje Tiitukselle (Tiit. 3, 5 Biblia 1776) ”meidät autuaaksi teki, uuden syntymisen peson ja Pyhän Hengen uudistuksen kautta”. Tämän jälkeen hän selvitteli kasteen merkitystä kysellen, kenen palvelijoita kastetut ovat ja kenen nimeen he ovat kastetut. Herran nimeen kastetut ovat Herran omia. Hän totesi Melanktonin Augsburgin tunnustuksen puolustuksessa sanoneen oikein ””uskossa tahtoo Jumala niin pelweltaa, että me Häneltä otamme, mitä Hän meille syntisille lupaa ja taritsee”. Vanhurskauttava usko on uskoa siihen, minkä Jumala kasteessa on antanut. Se on myös alku pyhitykseen.107

Seuraavaksi Lybeck selvitteli kastetun uutta elämää. Kaste on alku totiseen pyhitykseen. Oikeaan kristilliseen elämään ei voi päästä, ellei vanha ihminen ole kuoletettu kasteessa. Hänen mielestään paljon surkeutta kristikunnassa on siitä, että ollaan uskovinaan Kristuksen lunastustyöhön, mutta ei uskota Jumalan työtä kasteessa, joka synnyttää yhteyden Kristukseen eli ”sanalla sanoen olla sisällisimmässä olennollisessa yhteydessä Kristuksen kanssa, olla Kristuksessa”. Kristus meidän edestämme ja Kristus meissä muodostavat yhteyden. Tämän sanottuaan hän kävi selvittämään Kristuksen lunastustyön merkitystä. Se on kaiken perusta Jumalan työlle meissä. Hän totesi, että kun saarna Kristuksesta edestämme” kirkon elämässä on pimentynyt, niin myös uskon elämä ja pyhitys ovat pimentyneet. Lybeckin mielestä saarnaajan on muistutettava tästä perustuksesta jättämättä muitakaan totuuksia syrjään.108

Lybeckin sananselitys oli ehtymätöntä. Hän otti kastetun uudesta elämästä esille vielä kuvan viinipuusta. Se oli hänelle kuva ihmeellisestä sopusoinnusta, josta apostoli käyttää sanaa σύμφυτοι (Room 6, 5) eli ”olla kaikkein sisällisimmässä olennollisessa yhteydessä Kristuksen kanssa: olla Kristuksessa”109. Luonnostamme emme kuuluneet tähän yhteyteen. Olimme ”metsiä öljypuun oksia, karsitut ja vasten luontoa hywään öljypuuhun istutetut, sen lihawuudesta osallisiksi tulleet”. Isä, ”wiinamäen peltomies” on kasteessa antanut ihmiset Pojalle ja me olemme Hänen kanssaan samanlaisessa järjellä käsittämättömässä yhteydessä niin kuin Hänen ja Isän välillä on. Hän muistutti vielä Jeesuksen sanoista ”joka uskoo ja kastetaan, se tulee autuaaksi; mutta joka ei usko, se kadotetaan” (Mark. 16, 16 Biblia 1776), johon Lybeck vielä lisäsi ”waikka olisi kastettukin”. Ainoastaan se, joka pysyy vahvana loppuun asti, tulee autuaaksi. Hän tähdensi myös lähetyskäskyyn (Matt. 28, 18-20) viitaten opetuksen merkitystä. Lybeck muistutti vielä siitäkin, että usko käy kokemuksen edellä. Sen tähden kenenkään ei tule etsiä itsestään uskon hedelmiä ennen kuin on elävä oksa Kristuksessa, johon on kasteessa istutettu.110

Pitkän selvittelynsä hän päätti sanomalla ”nämä ovat Pyhäraamatun opetukset kasteesta”. Tähän perustuivat vanhan kirkon isien opetukset kasteesta. Hän totesi melkein kaikkien kirkkoisien, varsinkin ”Itämais-isien”, itäisen kirkon isien, kirjoittaneen kirjeitä kasteesta. Hän otti heistä esille Cyrillo Jerusalemilaisen puheen kastettaville: ”Se on jotain suurta mitä tässä kasteessa nyt teidän edessänne on: se on syntein anteeksi saaminen, se on synnin kuolo, se on sielun uudesta syntymä, kirkas puku ja pyhä muuttumaton sinetti, taiwaaseen wiepä waunu, paradiisillinen wirwoitus, ylösotto taiwaan waltakuntaan, lapsen oikeuden lahja y.m y.m.” Titus Flavius Clemens Aleksandrialaisen Paidagogosteoksesta hän otti esille kastetta koskevasta opetuksesta seuraavaa: ”Tämä työ (=kaste) nimitetään monella tawalla: armolahja, walistus, täydellinen peso. Armolahja, sillä synnin syy ja rangaistus annetaan anteeksi. Täydellisyys tahi täydeksi tekeminen, sillä senjälkeen ei enään mitään puutu y.m. y.m.” Läntisen kirkon isistä hän otti esille Augustinuksen, joka hänen mielestään opetti järkevimmin ja tieteellisimmin kasteesta kuten muistakin kristinopin pääkappaleista. Kuten Ambrosius ja isät ennen häntä Augustinus opetti kasteen välttämättömyyttä. Tästä hänen opetuksestaan seurasi myös ajatus kastamattomien lasten kadotuksesta . Hänen mukaansa uudestisyntyminen tapahtuu kasteessa. Lybeck oli löytänyt tämän ajatuksen jo Augustinuksen Confessiones-teoksesta.111

Laajalla todistelullaan hän pyrki osoittamaan todeksi sekä Raamatun että kirkkohistorian opetuksen kasteessa tapahtuvassa uudestisyntymisestä. Kirkkohistorian avulla hän toi esille myös kasteopin hämärtymisen, joka oli syynä ”lahkolaisuuteen ja uskonnolliseen wainokiihkoon” protestanttisessa kirkossa ja aivan erityisesti ”Reformeerattuin puolueessa”.112 Sitä vastoin ”Kirkko-isä” Luther opetti ja halusi muidenkin opettavan täydellisesti. Varsinkin kasteen ihana oppi oli alati kirkkoisän huulilla. Se näkyi hänen postilloissaan ja jopa pöytäpuheissaankin. Luterilaiset uskonpuhdistajat näkivät saarnatuolinsa ympärillä Jumalan lapsia, ehkä useasti eksyneitäkin. Reformoidut sitä vastoin näkivät vain syntisiä, koska he eivät tunnustaneet kasteessa tapahtuvaa uutta syntymää.113

Seurakunnan opettaja ei koskaan voi rankaisematta unohtaa kasteen ihanaa opettamista. Tämän unohtamisesta Lybeckin mielestä Suomen kirkon historiassa oli valitettavasti esimerkkinä Savon ja erityisesti Pohjanmaan pietismi. Jos kaste ja Jumalan työ kasteessa ei olisi unohtunut, eivät babtistien ja muiden sen kaltaisten hurmahenkien hulluudet olisi saaneet hätääntyneiden sielujen keskuudessa niin paljon jalansijaa kuin oli tapahtunut. Saarnaajiin Lybeck kohdisti toisenlaistakin kritiikkiä. Hän oli aiemmin ottanut esille Lutherin ajatuksen ”kuten oppi siten elämä”. Kun saarnaajan näköala supistui ja hän unohti Jumalan salaisen työn ja hän lankesi korkealta kutsumuksestansa alhaisiin ja maallisiin, niin ei ihme, että ”hurskaat kuuliat”, ”rakkaat ystävät”, ”sanan kuuliat” kyllästyivät, kun kirkkoon tullessaan melkein jo tiesivät saarnan sisällön. Jos saarnaajalla ei uudestisyntymän peso, kaste, ollut selkeästi sielun silmien edessä, niin hänen oli mahdoton pysyä kirkollisen opin edustajana. Tästä Lybeck piti esimerkkinä reformoitujen keskuudessa syntyneitä lukuisia lahkoja, joiden syntyyn hän katsoi vakuttaneen reformoitujen käsityksen Raamatusta. Heille se oli ohje kristilliseen elämään eikä kuten luterilaisille, joille Raamattu oli Henki ja elämä. Hänen mielestään luterilaisella saarnaajalla oli se onni, että hänen virkansa vaatii pitämään esillä sanaa ja sakramentteja, joita ilman Pyhä Henki ei vaikuta.

III Kastamatawat. Tässä luvussa hän käsitteli kastamistapoja, joita hän totesi olevan kahdenlaisia; ”Itä- ja Länsimaiset”, kuten yleisesti tiedettiin. Kastekäytännön selvittämiseksi hän otti avukseen Vanhan testamentin. Hän lähti liikkeelle Hesekielin kirjasta ”Ja priiskotan puhdasta vettä teidän päällenne, niin että te tulette puhtaaksi; kaikesta teidän saastaisuudestanne ja kaikista teidän epäjumalistanne puhdistan minä teitä” (Hes. 35, 25 Biblia 1776). Hän kiinnitti huomiota sanoihin ”priiskottaa wedellä” ja katsoi Hesekielin kuvaavan Uuden testamentin ajan kastetta. Hän ei halunnut myöntää, että kreikan βαπτίζωsana kuvaisi paremmin idän kristittyjen ja baptistisen suunnan (”Babtistain”) edustajien kastetapaa kuin lännen kristittyjen. Hänen mielestään idän kristityt eivät ole asiasta riidelleet. Sitä vastoin ”Babtistat”, entiset ja nykyiset, ovat tässäkin asiassa hurmahenkisyydessän sekoilleet.

Lybeck piti Vanhan testamentin kertomusta Naamanin peseytymisestä selkeimpänä Vanhan testamentin opetuksena Uuden testamentin kasteesta. Niin hän meni ja pesi itsensä Jordanissa seitsemän kertaa, niinkuin Jumalan mies käskenyt oli, ja hänen lihansa tuli entisellensä, niinkuin vähän nuorukaisen liha, ja tuli puhtaaksi” (2.Kun. 5, 14 Biblia 1776). Hän keskittyi pohdiskelemaan heprean sanoja ”וַיִּטְבֹּ֤ל בַּיַּרְדֵּן ”meni ja pesi”. Saadakseen pohdinnoillensa syvyyttä hän otti avukseen Septuagintan (LXX) kreikankielisen käännöksen kasteeseen viittaaville heprean sanoille וַיִּטְבֹּ֤ל בַּיַּרְדֵּן. Käännöksen avulla hän päätyi toteamaan Septuagintan sanan käytön (ἐβαπτίσατο)114 perustelevan länsimaista kastekäytäntöä toisin kuin baptistit opettivat. Ei myöskään käännös ”pesi”, joka ruotsiksi on spola ja saksaksi abspülen, tarkoita veden alle upottamista. ἐβαπτίσατο näin ymmärrettynä tukee länsimaista kastetapaa. Lopuksi hän totesi Lutherin opettaneen asiasta ”ei tosin wesi sitä itsestänsä tee”. Vielä hän muistutti Tertulianuksen sanoneen ”ja wielä wähemmin teki tehtäwän sen weden paljous tahi wähäisyys, suolaisuus tahi makeus, weden lähde tahi juoksewa luonne”.115

Kastetapoja selvitellessään Lybeck otti vielä esille Johannes Kastajan käyttämän tavan. Hän arveli, että kysymyksessä ei ollut oli upottaminen. Maalauksissa kuvattiin kastetapaa ”walamalla, kastettawan pään päälle wettä nostamalla”, mikä merkiksi kastamista vedellä parannukseen (Matt. 3, 11 Biblia 1776). Johannes oli kuitenkin Vanhan liiton viimeinen edustaja, joka tahtoi sitoutua kastetavoissakin ”wanhan Kirkollisen seurakunnan” käytäntöihin. Johannes kastoi muun muassa siellä, missä oli runsaasti vettä (Joh. 3, 3). Hesekielin kirjan luvun 47 perusteella hän ajatteli sen ajan armonrikkauteen kuuluneen vesien paljouden. Kansa tarvitsi kokonaista puhdistamista synnin korvessa vaeltaessaan. Tämän perusteella hän oletti kasteessakin käytetyn länsimaisen tavan rinnalla itämaista tapaa kuitenkin niin, että lapset ja sairaat priiskotettiin. Lopuksi hän lainasi Justinus Marttyyrin kirjoitusta, jonka mukaan ”kastettawat wietiin weteen ja pestiin”, mikä hänen mielestään taisi tapahtua weden alle upottamalla.116

IV Lasten Kaste. Lasten kastetta hän piti uskottomille ja järkeisuskoisille tutkijoille vaikeana asiana. ”Babtistain” ja reformoituun uskonkäsitykseen suuntautuneiden asiasta kirjoittamat kirjat eivät hänen mielestään tuoneet valoa lasten kastetta koskevaan kysymykseen. Lybeckin mielestä Raamatun tutkijalle löytyy ”Wallan waltava tuki” lasten kastetta koskevaan kysymykseen. ”Silmäilkäämme siihen” oli lähtökomento perusteelliselle Raamatun tutkimiselle. Tätä kysymystä hän käsitteli pastoraalityössään yli seitsemän sivua.

Lähtökohtana oli Vapahtajan käsky kastaa, jossa ei eroteltu ketään pois kastettavien joukosta. Pietari totteli tätä käskyä, kun hän ensimmäisessä saarnassaan Apostolien tekojen (Lybeck apostolien Tekoraamattu) toisessa luvussa totesi ”teille ja teidän lapsillenne (ὑμῖν … καὶ τοῖς τέκνοις ὑμῶν) on lupaus Pyhän Hengen lahjasta kasteen kautta annettu (Apt. 2, 38-29 Biblia 1776). Lisäperusteluksi lapsikasteelle hän käytti Jeesuksen sanoja lapsista, joiden on taivaan valtakunta. Mutta ollakseen kelvollinen taivaan valtakuntaan täytyy lapsen olla kelvollinen myös kasteeseen, jonka kautta tullaan taivaan valtakuntaan, Lybeck päätteli ja uskoi Herran juuri näillä sanoilla määränneen lapset oikeiksi kasteen ”kandidaateiksi”. Kasteen kieltäjäin teoksissa esitettiin Lybeckin mielestä ”hullu kysymys” miksei Jeesus käskenyt kastamaan lapsia. Kyseinen kirjoittaja piti itseään oikein raamatullisena (Bibelteolog). Lybeck kysyi, kuinka Jeesus olisi voinut käskeä kastamaan lapsia, kun kastetta ei ollut vielä asetettukaan ja kuinka Herra olisi voinut kasteen asettaa ennen kuolemaansa, koska ihmiset oli kastettava juuri hänen kuolemaansa (Room. 6, 5).117

Samanlaisella tarmolla hän tarttui lapsikasteen vastustajien väitteeseen, ”ettei wähäiset lapset taida uskoa”. Metodi on sama kuin edellä. Sekä Vanhassa että Uudessa testamentissa on paikkoja, jotka todistavat, että lapsilla on uskoa. ”Tarkastelkaammepa merkillisimpiä niistä” oli komento tälläkin kertaa.

Lybeckin mielestä lasten uskon puolesta puhuu selvästi Davidin psalmi 22,11 ”Sinun päälles minä olen heitetty äitini kohdusta: sinä olet minun Jumalani hamasta äitini kohdusta” ja Ps. 71, 6 Sinuun minä olen luottanut hamasta äitini kohdusta sinusta on aina minun kerskaukseni (Biblia 1776). Tämän lisäksi hänellä tuntui olevan runsaasti Raamatun todisteita lapsen uskosta. Davidin psalmien lisäksi Lybeck löysi lapsen uskon nuorelta Samuelilta ja Timoteukselta. Hän kyseli, olivatko temppelissä Hoosiannaa huutaneet lapset ainoastaan uskottomia ”mökäkelloja”. Todistukseksi lapsen uskosta kelpasi kahdeksan päivän ikäisten lasten ympärileikkaus, jonka kokeneet saivat, kuten Abraham, ympärileikkauksen merkin vanhurskauttavasta uskosta.118

Hän otti tuekseen uskon alkua ja samalla lapsen uskoa selvittäessään toteamuksen, jonka ”mainio Delitzsch”119 oli sanonut; usko alkaa ”von einem Fernpunkt des Werdens”. Koska uskonnollisen elämän alun määrittäminen ihmiselle oli selittämätön, ei hän myöskään voinut määrä lapsen henkisen elämän alkua. Lybeck esitti retorisia kysymyksiä. Olisiko Jumalan kuvaksi luodulla yksi vaihe elämässä eli lapsuus, jolloin hän olisi kaikin puolin suljettu pois yhteydestä Kaikkivaltiaaseen? Tuleeko usko ainoastaan kuulemisen kautta, niin kuin apostoli sanoo? Lybeck itse totesi, ettei apostoli sanonut uskon tulevan ainoastaan korvan kautta. Onko usko vain ymmärryksen työ ja järjen ulkonainen tunnustus? Se on Jumalan työ ja Jumalan lahja, Lybeck vakuutti. Lapsikasteen kieltäjien kritiikki koveni. Eikö ”huutajat”, joksi hän heitä kutsui, kieltäessään lapsen uskon samalla kiel lapsilta taivaan valtakunnan. Ilman uskoa on mahdoton kelvata Jumalalle, olipa suuri tai pieni.120

Hänen mielestään saarnaajan piti olla täysin vakuuttunut siitä, ettei lasten kasteesta puuttunut mitään ja että se oli ”täysi Sakramentti”, sillä Jumala synnyttää uskon ja uudestisynnyttää. Jos tämä asia saarnaajalle luterilaisessa seurakunnassa on selvä, hän voi sitä vapaasti opettaa. Lybeck tiesi joidenkin salaisesti suosivan ”Babtistain” opetuksia, minkä hedelmä näkyi maan parhaissa alkeisoppilaitoksissa. Keitä Lybeck tarkoitti, se ei käy tekstistä ilmi. Hänen mielestään he tekivät syntiä tietämättään, koska eivät uskoneet omaan kasteeseensa ja siinä saamaansa Jumalan lahjaan.121

Lasten kasteen kieltäjien kritiikki jatkui. He nimittäin väittivät, ettei Raamatussa ole yhtään esimerkkiä apostolien suorittamista lasten kastamisista. Hänen mielestään on kyse asenteesta Raamattuun. Babtistat menevät Raamatun äärelle ennakkokäsityksineen. Lybeckin mielestä olisi oikein oppia Raamatusta, eikä opettaa Raamattua. Tällöin oppisi näkemään kuinka apostolien aikana kastettiin perhekunnittain. Tämän toteamuksen jälkeen Lybeck suoritti taas tapansa mukaisesti katsauksen tätä koskeviin Raamatun kohtiin. Tärkeänä perusteluna oli Pietarin ensimmäinen saarna. Sen seurauksena sanan vastaanottaneen kastettiin. Lybeck kysyi, oliko 3000 kuulijan joukossa lapsia ja miksi Pietari olisi kasteen lahjasta sanonut ”sillä teille ja teidän lapsillenne on tämä lupaus annettu teitä ja teidän lapsianne, ὑμῖν … καὶ τοῖς τέκνοις ὑμῶν” (Apt. 2, 37-41 Biblia 1776). Tätä todistelua seurasi luettelo Pietarin ja Paavalin työn yhteydessä kastetuista perhekunnista, joiden Lybeck ei uskonut olleen lapsettomia. Näiden yksittäistapausten lisäksi hän käsitteli Paavalin Efesolaiskirjeen ohjeita lapsille: Lapset, olkaat kuuliaiset teidän vanhemmillenne Herrassa, Τὰ τέκνα, ὑπακούετε τοῖς γονεῦσιν ὑμῶν ἐν κυρίῳ (Ef. 6,1 Bibla 1776). Lybeckin mielestä nämä lapset eivät voineet olla kastamattomia, koska heitä kehotettiin olemaan kuuliaisia Herrassa. Eikä heitä voitu vaatia Herrassa pysymään, jos heitä ei oltu Herraan liitetty.122

Lasten kasteen perusteluksi Lybeck nosti esille vielä kirkkohistorian antaman todistusaineiston. Karthagon kirkolliskokous vuonna 256 osoitti, että apostolien aikana lapsia oli kastettu kohta syntymän jälkeen. Joku kokousedustaja oli esittänyt, että lapsia kastettaisiin vasta 8 päivän ikäisinä, eikä niin kuin tapana oli kohta synnyttyä. Esitys hyljättiin. Tertulianuksen kirjoitukset lasten kastetta vastaan todistivat niin ikään lapsia kastetun. Lybeck ei tosin antanut kyseisen kirkkoisän ”monttanistillisille”123 huomautuksille mitään arvoa.124

Loppuhuomautuksena hän esitti, ettei apostolinen tapa kastaa lapsia ollut laki, vaan vanhemmat saivat tuoda lapsensa kasteelle, jos halusivat. Vasta sitten, kun sakramenteista oli tullut vallalle väärä luulo, että ne vaikuttavat ex opere operato, tuli myös yhteiseksi laiksi viedä lapsia kasteelle, päätteli Lybeck enempää väitettään selittelemättä.125

Pastoraaliväitös päättyi eräänlaiseen uskontunnustukseen. Tunnustus huipentui varsin toiveikkaisiin ekumeenisiin näköaloihin. Me uskomme ja toivomme yhden pyhän, yhteisen, apostolisen Kirkon, Pyhäin ihmisten yhteyden, yhden Paimenen ja yhden Lauman. Kuta kristillisemmäksi eri kirkkopuolueet tulewat, sitä likeisimmäksi lähenee tämä toiwo toteentumistansa. Kristus on kaikkien uskowaisten pää ja keskus, ja kaikkein inhimillisten lahkojen Jumalallinen yhteys. ”Kristuksessa” sanoo Pascal, selkiääwät kaikki solmut”.126

Bäck on kiinnittänyt huomiota Lybeckin ahkeraan ja menestyksekkääseen opiskeluun sekä Raamatun alkukielten ja kirkkohistorian hyvään tuntemiseen. Bäck piti Lybeckiä kirjallisesti sivistyneenä pappina.127

Lybeckin pastoraalityöhön perehtyminen osoittaa hänellä todella olleen hyvä Raamatun tuntemus ja arvostus Hänen mielestään Raamattu opetttaa, Raamattua ei opeteta.. Merkille pantavaa on myös hänen tekemänsä johtopäätökset. Hän oli taitava selittämään Raamattua Raamatulla, mikä teki hänen ajatuksensa kulun seuraamisen ja esittämisen työlääksi. Lybeck oli myös Raamatun alkukielten hyvä tuntija. Hän käytti tutkimuksessaan erittäin hallitusti alkutekstiä, hepreaa ja kreikkaa. Hän ei vain kopioinut alkukielisiä sanoja ja lauseita vaan analysoi niitä. Kirkkohistorian avulla hän loi pitkiä perspektiivejä esittämilleen asioille. Varsinkin varhaisinta kirkon historiaa hän tunsi erinomaisesti. Hänen pastoraalityönsä lähdekirjallisuus on huomattava. Se ei ole vain pelkkä luettelo teologeja, vaan hän on pastoraaliväitöksessään lainannut heidän ajatuksiaan. Uskaltanee väittää, että hän oli perehtynyt hyvin lähdekirjallisuuteensa. Häntä voi pitää oppineena teologina ja pappina.

Pastoraalitutkinnon suorittamisanomus kirjattiin tuomiokapitulissa saapuneeksi 5. lokakuuta 1876. Asian käsittely oli tuomiokapitulin istunnossa 19. joulukuuta. Lybeckin pastoraalityön lisäksi käsiteltävänä oli armonvuodensaarnajan Lorenz Häggströmin (s. 1850, pap. vihk. 1873) pastoraalityö. Tuomiokapituli määräsi kuulustelun alkavaksi 20. joulukuuta aamupäivällä klo 10.128 Asian käsittelystä ei ole tarkempaa tietoa. Lybeckin pastoraalityö ja sen yhteydessä suoritetut tutkinnot hyväksyttiin korkeimmalla arvosanalla (laudatur). Papiksi vihkimisen yhteydessä suoritettuihin tutkintoihin verrattuna (approbatur) Lybeck oli kehittynyt teologina.129

Perhe-elämä
Uskollinen ja samanmielinen puoliso
Lybeck avioitui Humppilassa ollessaan Siuntion Nummenkylästä kotoisin olleen maanmittari Magnus Henrik Löfmanin (1806-1861) ja hänen puolisonsa Margareta (Margaretha) Sofia Backlundin (Baecklund) (1813-1860)130 tyttären Ida Carolina (Karolina) Löfmanin kanssa 15.11.1866. Ida oli syntynyt 4.7.1846 Siuntiossa ja hänet kastoi 19.7. kappalainen Johan Wichtman. Vihkiminen tapahtui Helsingingin kaupungissa131 ja sen suoritti Siuntion kirkkoherra ja Helsingin yliopiston kirkkohistorian professori Bengt Olof Lille. Hän oli tuonut teologiseen tiedeuntaan aikansa modernin, kansainväliset mitat täyttävän tavan tarkastella kristinuskon historiaa. Useimmin toistuneet luentoaiheet olivat varhaiskirkon historia ja reformaatio.132 Lille oli Löfmanin perheelle ilmeisesti tuttu seurakunnan kirkkoherrana ja Lybeckille opiskeluajalta tiedekunnan professorina. Mahtoiko Lybeckin innostus varhaiskirkon historiaan ja reformaatioon olleen osittain peräisin Lillen luennoilta?

Häissänsä Lybeck kertoi erään ystävän sanoneen hänelle leikillisesti ”syö nyt Humppilan pappi, etpäs kotona saakaan”. Tällä hän ilmeisesti tarkoitti apupappien alhaisia palkkoja. Ruokaa ainakin hääjuhlassa tarjottiin edellä sanotun perusteella runsaasti. Muusta juhlanvietosta ei ole tietoa.133 Hääjuhlat saattoivat olla joskus pappispiireissäkin loisteliaita ja jopa riehakkaita, kuten esimerkiksi Juvan kirkkoherran tyttären häissä.134

Ida oli uskollinen ja samanmielinen kumppani elämän matkalla. Lybeck kertoi Johannes Bäckille, että puoliso oli moninkertainen aarre, joka korvasi kullalla ja hopealla mitattavien aarteiden puutteen. Bäck arveli, että avioliitto oli niin onnellinen kuin avioliitto voi olla.135 Perheeseen syntyi kymmenen lasta. Nuorin isän kuollessa oli juuri täyttänyt yhden vuoden, vanhinkin oli vain 18-vuotias.136

Idan kodin uskonnollisesta elämästä
Löfmanin perheen uskonnollisesta elämästä voi vain esittää arvailuja. Idan veljestä tunnetusta eläinlääkäristä Oskar Vilhelmi Löfmanista kerrotaan, että häneltä jäi Raamattu, joka oli luettu kannesta kanteen ja siihen oli tehty reunahuomautuksia. Sen sai perinnöksi C. E. Sonck, jonka äiti oli Idan nuorin tytär Siri. Eläinlääkäri siis tunsi Raamatun, mutta kun uskovaiset kurkijokilaiset kyselivät, miksi eläinlääkäri ei sunnuntaisin käy kirkossa, hän vastasi ”luonto on minun kirkkoni”.137

Idan isän Magnus Löfmanin curriculum vitaessä on mainittu, että hän oli kadetti Haminan Kadettikoulussa vuosina 1823-1825.138 Katsaus Haminan kadettikoulun edeltäjältään Haapaniemen kadettikoululta saamaan perintöön antanee aavistuksen Magnus Löfmanin mahdollisesti saamista hengellisistä vaikutuksista. Hän oli 17– vuotias kadettikouluun mennessään. Haminan kadettikoulu jatkoi Haapaniemen kadettikoulun toimintaa vuonna 1821. Sotakoulu oli aloittanut toimintansa 1.8.1780 Kuopiossa. Koulu siirrettiin vappuna 1781 Haapaniemen tilalle Rantasalmen pitäjään. Vuonna 1791 koulun nimeksi muutettiin Haapaniemen Kadettikoulu. Everstiluutnantti Samuel Möller tunnetaan Suomen ensimmäisenä sotilaspedagogina. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1767. Kolme vuotta myöhemmin hän päätti ryhtyä sotilasuralle ja lähti Tukholmaan opiskelemaan linnoitusoppia. Opintonsa päätettyään Möller palveli Haapaniemen Kadettikoulussa aluksi opettajana ja vuosina 1782-1799 koulun johtajana ja linnoitusopin yliopettajana. Hän laati koululle opetusohjelman, jossa uskonnolla oli tärkeä sija. Kouluun pyrkiviltä vaadittiin hyvää lukutaitoa ja jonkin verran kirjoitus- ja laskutaitoa sekä katekismuksen tuntemista. Uskonnonopetus oli silloin kaikissa kouluissa siinä määrin keskeisellä sijalla, että sitä oli opetettava myös sotakoulussa. Aamulla kadeteilla oli aamuhartaus. Möller erosi johtajan tehtävistä vuonna 1799. Suomen sodan alettua 1808 koulun toiminta loppui. Toiminnan käynnistyttyä uudelleen autonomian aikana Möller oli jälleen mukana. Maaseudulla rauhallista elämää viettänyt Möller oli tehnyt kenraalikuvernööri Barclay de Tollyn pyynnöstä esityksen kadettikoulun elvyttämisestä uudelleen eloon. Koulun aloittaessa toimintansa 1812 Möller toimi koulun johtajan apuna. Vuonna 1818 syttynyt tulipalo lopetti Haapanienen kadettikoulun toiminnan. Seuraavana vuonna tuli määräys koulun siirtämisestä Haminaan. Möllerin ansiosta vanhan Haapaniemen perinteet siirtyivät myös Venäjän vallan aikaiseen Haapaniemeen ja sieltä Haminaan. Haminan kadettikoululle ominainen korkeiden moraalisten ihanteiden elähdyttämä isänmaallinen henki oli hyvin huomattavassa määrässä Samuel Möllerin luoma. Opetusohjelma käsitti pääasiallisesti sivistäviä aineita. Sotilaallisista aineista otettiin mukaan vain linnoitusoppi. Vuonna 1823 Haminan kadettikoulun yhteyteen perustettiin ala-alkeiskoulu, jotta oppilailla oli mahdollisimmat hyvät perustiedot aloittaessaan kadettien nelivuotiset opinnot.139

Kymmenlapsinen perhe
Collianderin paimenmuistossa on lueteltu kaikki Lybeckien lapset ja kerrottu heidän tilanteensa 1900-luvun alussa. Vanhin lapsista Aina Ida Siviä (s. 10.8.1867) avioitui Viipurissa vt. kappalainen Emerik Tirkkosen (s. 25.2.1859) kanssa. Tirkkonen kuoli 6.11.1900. Naema Elin Zenaida Wilhelmiina (s. 14.12.1868) oli opettajatar. Kolmas lapsista Nathanael August Herman (s. 21.4.1870) avioitui vuonna 1900 Valkealan kirkkoherra Karl Vilenin ja Vilhelmina Elisabet Nordströmin tyttären Sigrid Elisabet Vilenin (s. 23.6.1870) kanssa. Vilen oli ollut vuosina 1882-1892 Raudun kirkkoherrana.140 Rautu sijaitsi vajaa sata kilometriä Viipurista kaakkoon. Mahtoiko avioituneiden tuttavuus olla peräisin niiltä ajoilta? Vilenistä tiedetään, että ensimmäisessä papinpaikassaan Mäntyharjulla vuonna 1865 hän oli

kiivas herätyssaarnaaja” ja sai yhdessä pappistoverinsa kanssa jonkin verran liikettä aikaan.141 Seuraavat lapset syntyivät Perniössä. Neljäs lapsista Suoma Signe Maria (s. 14.10.1871) kuoli jo lapsena Perniössä 28.5.1874). Anna Rauha Mathilda (s. 11.9.1873 oli kaksi kertaa avioliitossa. Ensimmäinen puoliso oli Viipurista lahjoitustilanhoitaja Aleksander Ludvig Sonny (1868-1896). Vuonna 1892 solmitun avioliiton lopetti kuolema jo vuonna 1896. Toinen avioliitto solmittiin Viipurissa 24.6.1902 Inkerinmaalta Lempaalan kirkkoherran Paul Teodor Sonnyn (1871-1930) kanssa. Paul Sonnyn vanhemmat olivat Viipurin saksalaisen seurakunnan kirkkoherra (1872-1905), rovasti Aleksander Karl Sonny142 ja Olga Katharina Dell. Toinen Armas Edvard (s. 3.4.1875) kuoli tekniikan ylioppilaana lentävään keuhkotautiin 25.11.1897 vain 22-vuotiaana. Tartunnan hän oli saanut huonetoveriltaan. C. E. Sonck piti häntä äitinsä veljistä lahjakkaimpana. Loput lapsista syntyivät Viipurissa. Seitsemäs lapsi Onni Eli Ilo (s. 1.6.1877) oli konttoristi ja avioitui Jääskessä vuonna 1904 nimismies Otto Alfred Schreyn ja tämän puolison Selma Olivia Vinbergin tyttären Ingrid Henrika Maria Schreyn (27.10.1881) kanssa. Marta Suoma Signe (s. 23.6.1880) oli konttoristi. Yhdeksäs lapsi Ester Laina Lydia (s. 10.7.1882) avioitui Viipurissa 1903 varamaanmittari Eino Schroederin kanssa.143 Nuorin tytär Siri Ingrid Sallima (s. 11.10.1884) avioitui Kurkijoella 21.3.1903 maanviljelijä Karl Joel Sonckin kanssa.144 Karl Joel oli nimitetty Kurkijoen koulutilan agronomiksi 1902 ja hän asettui asumaan Kurkijoen opistolle. Kurkijoen opistolla oli vuodesta 1884 lukien asunut Ida Löfmanin veli Oskar Vilhelm Löfman. Kun Oskar Vilhelm Löfmanilla ei ollut omia lapsia, hän tahtoi auttaa taloudellisiin vaikeuksiin joutunutta sisartaan ja otti tämän nuorimman lapsen Siri Ingrid Salliman ottolapsekseen Kurkijoelle. Siri suoritti ylioppilastutkinnon 17-vuotiaana ja kirjoittautui Helsingin yliopistoon tarkoituksenaan opiskella lääkäriksi. Karl Joel Sonck kosi häntä heti kirjoittautumisen jälkeen. Opintokirjaan ei ehtinyt tulla yhtään merkintää.145

Karl Joelin nuorin veli oli Lars Eliel Sonck, joka oli kuuluisa arkkitehti. Hän piirsi Kurkijoelle veljelleen talon, joka on filosofian maisteri Paula Kohon mukaan vieläkin Kurkijoella kirkonkylän keskustassa.146

Vieraanvarainen koti
Lybeckien koti oli vieraanvarainen. Johannes Bäck vieraili Viipurissa ensimmäisen kerran kesällä 1881147 yhdessä K. S. Nymanin (1845-1902)148 kanssa. Vuonna 1883 Bäck teki pitkän juhlakiertueen. Viipuriin matkalaiset Bäck ja hänen lankonsa Christian Sjöblom ja tämän Maria-puoliso tulivat junalla Utin asemalta, jonne he olivat tulleet yöllä Kotkasta hevoskyydillä. Perillä Viipurissa oltiin varhain aamulla ja majoituttiin Lybeckin vieraanvaraiseen kotiin. Saman päivän iltana alkoivat evankeliumijuhlat. Myöhäisiltaa vietettiin rakennusmestari A.Viklundin kodissa. Seuraavana aamuna miehet saarnasivat peräkkäin suomeksi ja ruotsiksi. Iltapäivällä kokoonnuttiin Sorvalissa. Väkeä oli tullut kannakselta, Pietarista ja Inkerinmaalta. Seuraavana päivänä matka jatkui junalla Taavettiin ja sieltä hevoskyydillä seuraavaan kohteeseen Ristiinaan.149 Kesällä 1884 hän levähti puolisonsa kanssa ystävänsä Lybeckin kodissa. Hän saapui kaupunkiin junalla aamulla kesäkuun 19. päivänä. Illalla hän puhui Lybeckin kodissa seuroissa. Seuraavana päivänä matka jatkui Jääsken evankeliumijuhlille. Sieltä hän palasi Viipurin ja puhui sekä sunnuntaina että varsinaisena juhlapäivänä maanantaina 23. kesäkuuta voimakkaasti lihanpyhyyttä vastaan.150 Viipurissa järjestettyyn evankeliumijuhlaan ihastuneena Bäck kävi kaupungissa vuoteen 1889 mennessä seitsemän kertaa.151

Myös F. G. Hedberg kävi vierailulla Lybeckin kodissa. Hän oli Viipurissa Fredrik-poikaansa tervehtimässä vuonna 1884. Hän tapasi sattumalta Lybeckien kodissa evankeliumijuhlaan tulleen Bäckin. Heidän välillään syntyi riita, joka koski ns. Frommelin artikkelia. Ylisuperintendentin Max Frommelin raamatuntutkistelu käsitteli kymmentä neitsyttä ja siinä oli vakavia kehotuksen sanoja uskoville. Bäck oli jo aiemmin kieltänyt artikkelin julkaisemisen Sändebudet-lehdessä.152

Kemiön kirkkoherra ja evankelisen herätysliikkeen perustaja Fredrik Gabriel Hedberg

Fr. G. Hedberg 1880-luvulla. Museovirasto.

Tästä vierailusta on muutakin kerrottavaa kuin edellä mainittu riita. Lybeck kertoi perniöläiselle ystävälleen kodissaan kesäkuun 19. päivänä vietetystä hartaustilaisuudesta. Hän mainitsi vietetyn sellaista juhlaa, jota ”ei taida puhua eikä kynän kanssa kertoella”. Pianon ääressä virsiä säesti rakas kanttorimme (Filip Ronimus) ja lauloi ”raikkaalla eläwällä äänellään”. Lybeck kertoi, ettei ollut vielä jaksanut hankkia urkuja itselleen. Hän oli kantanut vanhan sairaan 80-vuotiaan äitinsäkin kuuntelemaan H:n (Hedberg) jäähyväisiä. Tilaisuudessa oli Lybeckin perheen lisäksi muutamia seurakuntalaisia. Lybeck kuvasi varsin tunteikkaasti hetkeä, kun iäkäs Herran sotilas avasi pyhän Raamatun ja luki sieltä luvun Joh. 14. Luetun sanan johdosta hän Herran tulkkina vapisevalla, mutta painokkaalla äänellään julisti elämän sanaa. Puheen keskeytti usein hänen ja kuulijoiden itku. Jo sanan lukeminen Hedberg-vanhuksen tavalla oli ollut vaikuttavaa. Siinä hetkessä lukeminen oli kuin kaiku taivaasta ja sitä se olikin, Lybeck totesi ja kertoi taistelleensa Jumalansa kanssa pyytäen: ”elä häntä wielä ota täältä pojes, jos se on niin sinun hywä tahtosi! Pidä häntä patriarkallisessa ijässänsä wielä kauan kauan”.153 Suokunnas kertoo Hedbergin sairastuneen keväällä 1880 keuhkokuumeeseen. Kirjeessä, joka on ilmeisesti lähetetty Lybeckille, Hedberg sanoi, että ”maallinen majani on kovin jo riutunut”. Voimien salliessa hän vielä kerran tahtoisi käydä Viipurissa ”jossa nyt kaksi lastanikin asuu”.154 Lybeckin jo kuoltua Hedbergin sairastelu näytti jatkuneen. Vuonna 1886 Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen hallitus antoi tiedotteen, jossa kerrottiin Bäckiä kohdanneesta sairaudesta. Suunnitellut juhlat oli päätetty siirtää tuonnemmaksi.155

Suuresta lapsiluvusta huolimatta Lybeckin Ida puoliso oli työssä kodin ulkopuolella. Leskenä hän toimi vuodesta 1888 alkaen jonkun aikaa Viipurin Diakonissalaitoksen vuonna 1884 perustetun uuden, Saunalahden lastentarhan johtajana Dresdenissä koulutuksen saaneen henkilön jälkeen. Hänen Pietarin Evankelisessa Hospitaalissa156 opiskellut Elli-tyttärensä toimi samassa lastentarhassa opettajana. Erkamo kertoi Elli ja Ida Lybeckin käsittäneen lastentarhatyön merkityksen ja olleen kyvykkäitä työntekijöitä saaden kuitenkin vain mitättömän korvauksen työstään. Tämä lastentarha lopetettiin 1918 silloisen johtajan kuoleman johdosta.157219/

Vuoteen 1903 mennessä, jolloin Ida oli lähes 60-vuotias, useimmat lapsista olivat solmineet avioliiton, kaksi oli kuollut ja kahdesta tyttärestä ei ainakaan siihen mennessä ole tietoa avioliitosta.158 Ida oli suorittanut suuren kasvatustehtävän taloudellisten vaikeuksien keskellä. Ilman lastenkasvatuksen huolia hän eli vielä lähes kolmekymmentä vuotta.

Ida Lybeckin viimeiset vaiheet ja suvun historiaa
Ida Lybeck eli pitkän elämän. Hän kuoli Sakkolan pappilassa 10.9.1930.159 Hänen kuolinpaikkansa selittyy sillä, että Ida Lybeckin leskeksi jääneen tyttären Anna Rauha Matildan toinen puoliso rovasti Paul Theodor Sonny oli kirkkoherrana Sakkolassa. Avioliittoon heidät oli vihitty Viipurissa 24.6.1902.160 Sonny oli syntynyt Inkerinmaalla Kattilassa 31.heinäkuuta/12. elokuuta 1871. Papiksi hän opiskeli ensin Pietarissa ja sitten Tartossa. Papiksi hänet vihittiin 6.12.1898. Hänet määrättiin papiksi Markkovaan ja Järvisaareen. Paul Sonny oli vuodesta 1899 Lempaalan vt. kirkkoherra ja vuodesta 1902 seurakunnan kirkkoherra. Vuonna 1902 hänet valittiin Pietarin luterilaisen konsistorin asessoriksi. Hänen muista luottamustehtävistään mainittakoon evankelis-luterilaisten seurakuntien tukikassan ja Lempaalan kuuromykkäin koulun hallituksen jäsenyys.161 Lempaala ja sen pappila jäivätn Neuvostoliiton puolelle valtion syntyessä. Paul Sonny oli vaikeuksissa uuden hallinnon kanssa, hänestä annettiin mm. etsintäkuulutus. Teologian tohtori Juhani Jääskeläinen kertoo väitöskirjassaan, että Sonny oli jo Suomen punakapinan aikana tullut eristetyksi seurakunnastaan. Pappila ryöstettiin putipuhtaaksi. Hän menetti kaiken irtaimistonsa. Sonny poistui vuonna 1918 Suomeen”.162 Suvun historiassa kerrotaan, että Lempaalasta muuan talon renki auttoi Paul Sonnyä pakenemaan rajan yli heinäkuormassa.163 Suomessa hän anoi papinoikeuksia ja virkavuosien laskemista, mitkä senaatin talousosasto hänelle myönsi. Hän valmisti pastoraalitutkielman 20.11.1918, minkä aihe oli ”Inkerin evankelis-luterilainen kirkko”. Suomessa Sonny määrättiin kesäkuussa vuonna 1919 Lahden sotavankileirin kasvatuksen johtajaksi ja syyskuussa samana vuonna Riihimäen pakkotyölaitoksen saarnaajaksi. Vuonna 1919 hän työskenteli ilman palkkaa Inkerin vastaisella rajalla pakolaisten tukemiseksi ja samana vuonna (9.7.-14.9. Pohjois-Inkerin väliaikaisen toimikunnan jäsenenä. Lokakuun 31. päivänä 1919 hänet määrättiin sielunhoitotyöhön Inkerin pakolaisten keskuuteen ja samalla Käkisalmen vt. kirkkoherraksi ja vuonna 1921 Viipurin esikaupunkien papiksi. Sakkolan kirkkoherran virkaan hän astui vuonna 1923. Rovastin arvon hän sai 14.12.1925. Sakkolan historian mukaan Sonny oli hyväntahtoinen mies ja voimakas Jumalan sanan julistaja. Hän toi pelkäämättä saarnoissaan esille sen totuuden, mikä hänelle oli kirkastunut. Hän kuoli sydänhalvaukseen 5. helmikuuta 1930 ollessaan jo päällysvaatteissa lähteäkseen lääkärin määräämälle sairaslomalle. Hänen lapsistaan Paul jatkoi isänsä pappisuraa ja oli Kajaanin seminaarin johtaja.164 Leski Anna Rauha Matilda muutti Viipuriin 1932 ja kuoli siellä 4.10.1938.165

Sakkolassa oli ylimääräisenä pappina 6. kesäkuuta 1930 papiksi vihitty Erkki Arvo Liesmaa vuosina 1930-1932. Hänen puolisonsa, tosin vasta vuodesta 1932, oli talous- ja kansakoulun opettaja Karin Rauha Maria Sonny, jonka vanhemmat olivat rovasti Paul Theodor Sonny ja Anna Rauha Matilda Lybeck. Sakkolan historiassa Liesmaata muistellaan sydämellisenä saarnamiehenä, jota mielellään kuunneltiin.166

Seurakuntavirat
Pietari Pyhän Marian seurakunta
Lybeck vihittiin papiksi 5. toukokuuta 1866. Hänet määrättiin vt. pitäjänapulaiseksi Jokioisiin, Perttulaan ja Humppilaan, jotka olivat Tammelan kappeleita. Reilun viikon päästä vihkimyksestä hän anoi tuomiokapitulilta siirtoa Pyhän Marian seurakuntaan Pietariin.167 Pyhän Marian seurakunnan kirkkoherra Karl Wilhem Sirén kuoli 18.5.1866. Seurakunnassa apupappina vuodesta 1864 ollut Fredrik Gottlieb Slöör määrättiin vt. kirkkoherraksi. Toiseksi vt. kirkkoherraksi tuli 1.7.1866 Anders August Krank. Molemmat vt. kirkkoherrat hoitivat virkaa vuoteen 1868 asti, jolloin kirkkoherraksi tuli Johan Kristoffer Öhqvist. Seurakunnassa apupappina vuodesta 1861 ollut Karl August Skutnabb siirtyi muihin tehtäviin 1866.168 Pyhän Marian seurakunnassa oli ilmeisesti pappistyövoiman lisätarve. Lybeck liitti anomukseensa Pietarista saamansa kutsukirjeen kyseisen seurakunnan apupapiksi.169 Kutsukirje ei ole säilynyt arkistossa siirtoanomusta koskevassa aktissa. Tämän takia ei ole tiedossa, kenen toimesta tai kenen allekirjoituksella varustettuna se olöi9 lähetetty. Hakemus käsiteltiin tuomiokapitulin istunnossa 19. toukokuuta. Tuomiokapituli katsoi aiheelliseksi suostua Lybeckin anomukseen siirtyä Pietarin hiippakuntaan. Päätöksestä ilmoitettiin kirjallisesti Lybeckille. Kirjeessä oli tuomiokapitulin päätöksen lisäksi hänen syntymäaikansa, ylioppilaaksi tulon ajankohta, pappisvirkaa varten vaadittava tutkinto tuomiokapitulissa arvosanoineen ja pappisvirkaan vihkiminen sekä virkamääräys.170 Tammelan kirkkoherralle ilmoitettiin Lybeckin määräyksestä Pietarin hiippakuntaan. Samalla ilmoitettiin, ettei tuomiokapitulilla ollut mahdollisuutta antaa pappismiestä hänen tilalleen, mutta Humppilan jumalanpalvelusten toimittamista ja seurakuntalaisten muiden tarpeiden hoitamista varten tuomiokapituli pyrkii antamaan apua.171

Inkerin kirkko sai huomattavan määrän papeistaan Suomesta. 1700-luvulla ja 1800-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä Inkerin kirkko sai pappinsa Turun yliopistosta. Inkeriin vuosina 1866-1917 ensimmäiseen pappispaikkaansa tuli 109 pappina. Heistä suuri osa oli opiskellut Helsingin yliopistossa. 1870-luvulla vallitsi Inkerin kirkossa pappispula. Suomesta etsittiin pappeja kuulutuksella.172 Pappistyövoiman tarve oli nähtävissä jo silloin (1866), kun Lybeck sai kutsun Pietarista. Koska kutsu ei ole säilynyt tuomiokapitulin arkistossa, jää avoimeksi kenen aloitteesta se oli lähetetty. Pietarin piirikonsistorissa tai Pyhän Marian seurakunnassa ei näyttänyt olleen sellaisia henkilöitä, jotka jollakin tavalla olisivat liittyneet Lybeckiin.173 Näiden järjestelyjen seurauksena Lybeckin ensimmäinen pappispaikka oli Nevan rannalla Pietarissa Pyhän Marian seurakunnassa, missä hän toimi papiston apulaisena. Collianderin paimenmuistossa ei mainita tätä Lybeckin papinpaikkaa. Myöskään Georg Luther matrikkelissaan ei mainitse tätä vaihetta Lybeckin pappisuralla.

Kun Suomesta oli tullut 1809 osa Venäjää, Pyhän Marian seurakunta oli juridisesti ja hallinnollisesti venäläinen uskonnollinen yhteisö. ”Inkerin suomalainen evankelis-luterilainen kirkko” tarkoitti Inkerin alueen suomalaisia seurakuntia. Luterilainen kirkko Venäjällä sai oman kirkkolakinsa vuonna 1832. Kirkkolaissa oli 512 pykälää ja se käsitteli pääasiallisesti seurakuntien toimintoja ja koko kirkon hallintoa.174 Pietarin suomalaisessa pyhä Marian seurakunnassa kirkkoneuvosto ja seurakunnan edustajat valitsivat papit. Inkerin kirkolla oli tärkeä sisäasiainministeriön ulkomaalaisille antama oikeus toimia Inkerin kirkon pappeina. Inkerin suomalainen luterilainen kirkko saikin melkein kaikki pappinsa autonomisesta Suomesta aina neuvostovaltaan saakka. Jokunen Inkerin pappi oli saanut koulutuksensa Tarton yliopistossa.175 Lybeck oli Pietarissa 28. elokuuta asti.176 Papintyö Pietarissa jäi siis varsin lyhyeksi syystä, jota ei tiedetä.

Tammelan kappelit Jokioinen, Perttula ja Humppila
Papiksi vihkimisen jälkeen Lybeck oli saanut virkamääräyksen virkaa tekeväksi papiston apulaiseksi Tammelan kappeliin Jokioisiin, Perttulaan ja Humppilaan. Rantasalmelta Humppilaan hän muutti 6.6.1866.177 Tätä muuttoa ei näy Humppilan kirjoissa, mutta Pietarista Humppilaan muuttaneeksi hänet merkittiin 10.12.1866. Hänen asuinpaikkansa Humppilassa oli Koiviston kylä.178 Ennen Humppilaan asettumistaan Lybeck ehti olla pari kuukautta pappina Pietarissa. Sieltä hän tuli takaisin Tammelaan ja alkoi hoitaa tehtäväänsä 9. lokakuuta.179 Humppilassa ollessaan hän avioitui Ida Löfmanin kanssa. Ida muutti Siuntiosta Humppilaan 4.3.1867.180 Lybeckit muuttivat Humppilasta Perniöön 9.5.1870. Idan ja Edwardin lisäksi perheessä oli kolme lasta. Mukana muuttivat myös hänen renkinsä ja kaksi piikaa.181

Perniö
Lybeckin hakiessa Perniön 1. kappalaisen virkaa vuonna 1868182 uuden kirkkolain määräykset virkaylennyksistä eivät vielä olleet voimassa. Ruotsinvallan aikaisista säädöksistä on mainittava vuoden 1571 kirkkojärjestyksen lisäksi kuninkaallinen kirje pappissäädyn virkaylennyksistä 21.8.1786 kirjeen mukaan kappalaisenvaaliin tuli asettaa kolme virkaiässä vanhinta.183 Vuonna 1806 Suomen hiippakuntia varten annettiin asetukset pappistutkinnosta ja pastoraalitutkinnosta. Säädöstä täsmensivät vielä Turun ja Porvoon kapituleille osoitetut kirjeet, joiden mukaan edullisempien kappalaisenvirkojen vaaliehdotuksessa tuli hakijoiden virkavuosien ohella kiinnittää huomiota opinnoissa ja viranhoidossa osoitettuun taitoon.184 Vaaliehdotusta koskevista määräyksistä on vielä mainittava kuninkaallinen kirje 28.6.1793, joka velvoitti kapitulin täydentämään vaaliehdotuksen taitaviksi ja ansioituneiksi katsomillaan papeilla, ellei virkaa ollut hakenut riittävä määrä päteviä hakijoita.185 Pappistutkinto oli uudistettu keisarillisella asetuksella 17.4.1849 ja pastoraalitutkinto asetuksella 8.7.1851.186 Viimeksi mainittu ei muuttanut ylennysperusteita.187

Senaatti käski vuonna 1820 tuomiokapitulia jakamaan myös kappeliseurakunnat (Sacellanier) kolmeen luokkaan kuten kirkkoherrakunnatkin (Pastorater). Turun tuomiokapitulissa kappeliseurakuntien jaosta kolmeen ryhmään annettiin ohjeet kiertokirjeessä vuonna 1824. Kappeliseurakuntien jakoperusteena käytettiin virasta viljassa saatua vuotuista tuloa. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat kappelit, joissa tulot olivat vähintään 50 tynnyriä viljaa. Toisen ryhmän tulorajat olivat pienemmät alle 50 tynnyristä aina 30 tynnyrin asti. Tässä ryhmässä yli 40 tynnyrin vuotuiset palkkatulot luettiin suuremmaksi toiseksi luokaksi, kun taas 30 tynnyriä saavat muodostivat pienemmän toisen luokan. Kolmannen luokan muodostivat kappelit, joissa tulot olivat alle 30 tynnyriä viljaa vuodessa. 188

Perniön kappalaisen hakuprosessissa tapahtui monenlaisia asioita. Vuonna 1868 hakuaikana Perniön 1. kappalaisen virkaa olivat hakeneet Lybeck189 ja Perniön 2. kappalainen Peter Adolf Wasz (s. 1826, p. 1851)190, joka laitettiin ensimmäiselle sijalle ja Lybeck toiselle. Vaaliehdotusta täydennettiin panemalla kolmannelle sijalle Kiskon armonvuodensaarnaaja Johan Petter Silcke (s. 1834, p. 1860), jonka hakemusasiakirjat on kirjattu saaduiksi kohta tuomiokapitulin ehdollepanon jälkeen 16.10.1868.191. Vaaliehdotusta täydennettiin vielä neljännellä ehdokkaalla, joka oli Frans Fredrik Fagrén (s. 1816, p. 1839).192 Fagrén lähetti hakemusasiakirjansa Perniön ensimmäisen kappalaisen virkaa varten vasta vuonna 1869, jolloin hänet oli jo asetettu neljäntenä ehdolle kyseiseen virkaan. Tuomiokapituli oli syyskuussa 1868 edellyttänyt niiden lähettämistä.193 Vaaliehdolle päässeistä kukaan ei ollut suorittanut pastoraalitutkintoa. Wasz suoritti sen 13.2.1871, Silcke 25.11.1875, Fagrénilla ei ole paimenmuistossa lainkaan merkintää pastoraalitutkinnosta. Lybeck suoritti pastoraalitutkintonsa 20.12.1876.194 Wasz anoi tuomiokapitulilta ennen vaaliehdollepanoa siirtoa Perniön ensimmäiseksi kappalaiseksi toisen kappalaisen paikalta.195Vaali toimitettiin 2. toukokuuta 1869. Fagrén ilmoitti luopuvansa kappalaisen viran tavoittelusta, koska Lybeck oli saanut vaalissa enemmistön äänimäärän. Lybeck sai ensimmäisen kappalaisen viran 26.5.1869.196 Hän sai valtakirjan virkaan, josta ilmoitettiin kirjeellä Tammelan kirkkoherralle 26.5.1869. Valtakirja maksoi Lybeckille 45 markkaa 95 penniä (nykyrahassa yli 200 euroa).197

Lybeck astui uuteen virkaan vajaan vuoden kuluttua toukokuun 1. päivänä 1870. Kirkonkirjojen mukaan perhe muutti Perniöön 9.5.1870. Kirkonkirjoissa kappalaisen asunnon sijainti oli Lupaja Prästkulla n:o 3. Lybeckin perheessä lapsia oli tällöin kolme; tyttäret Aina Ida Siviä ja Naema Elin Zenaida Wilhelmiina sekä poika Nathanael August Herman.198

Perniössä Lybeckistä kehittyi voimakas evankeliumin saarnaaja.199 Perniöläiset rakastivat suuresti innostavaa pappiaan, ”käsillään häntä kantelivat”. Myös Lybeck rakasti perniöläisiä. Hän kiitteli heitä erinomaiseksi kansaksi, jossa elävä kristillisyys ja sitä seuraava kunnollisuus asui. Pitkän ajan jälkeenkin hän muisteli perniöläisten uskollisuutta ja rakkautta häntä ja hänen perhettään kohtaan.200 Hän kirjoitti Viipurissa ollessaan vuonna 1880 ”Rippi ja Ehtoolliskirjan”. Sen esipuheen otsikosta näkee, että hän kaipasi entisiä aikoja. Kirjan esipuheen otsikko on ”Entiset Rakkaat Sanankuuliani Tammelan ja Perniön Seurakunnissa!”201 Eivät perniöläisetkään unohtaneet häntä. Vuonna 1884 ”Wanha” K. E. Koskenwirta kirjoitti hänelle kirjeen, jossa hän kertoi Perniön kirkolla vietetystä iloisesta evankeliumijuhlasta ja lähetti samalla lukemattomia terveisiä ”pastorille, rakkaalle, ja koko teidän suloiselle huoneellenne”. Hän oli kuullut myös Hedbergin vierailusta Lybeckin kodissa. Hänestä pastorilla oli ilo nähdä ”wielä täällä wiheliäisyydessä waeltaessa, Kedarin majoissa wärjötellessä, tuota meidän kunniavanhustamme prowasti Fredrik Gabriel H:iä rouwanensa”. Kirjoittaja pyysi kirjeensä julkaisemista jossakin, jotta vanhat ystävät Perniössä näkisivät, että terveiset on toimitettu perille. Kirje julkaistiinkin Sanansaattajassa Lybeckin kommenttien kera, joissa hän kertoi Hedbergin vierailusta kodissaan.202 Perniön historiassa hänet mainitaan ainoastaan kappalaisista kertovassa luettelossa. Samalla sivulla on henkilökuva, jonka vieressä on teksti ”Edward Vilhelm Lybeck toimi Perniön kappalaisena v. 1870-1877”.203 Perniön historian Lybeckiä koskevien niukkojen tietojen lisäksi on todettava, ettei kuvakaan ole pappi Lybeckin kuva. Kuvassa esiintyy kylläkin Edward Wilhelm Lybeck, mutta hän on 1864 syntynyt lääkäri E. W Lybeck.204

Perniössä ollessaan hän oli hakenut ennen Viipurin virkaa ainakin Taipalsaaren kappalaiseksi vuonna 1874 ja seuraavana vuonna Vehkalahden (Wekkelaks) kappalaisen virkaa.205 Perniöstä lähtö oli hänelle vaikea, mutta Sirénin mukaan hänen oli ajateltava parempipalkkaista seurakuntaa, sillä perheen koko kasvoi koko ajan. Perniöstä lähdettäessä heillä oli kuusi lasta ja seitsemäs Onni Eli Ilo syntyi kuukausi Viipuriin muuttamisen jälkeen 1. kesäkuuta 1877.206 Itse Lybeck perusteli entisille seurakuntalaisilleen lähtöään Tammelasta ja Perniöstä Herran antaman lähetyskäskyn toteuttamisen välttämättömyydellä.207

Viipuri
Lybeck haki avoinna ollutta Viipurin maa- ja kaupunkiseurakunnan toisen kappalaisen virkaa ja sai sen 22.1.1877. Vaali pidettiin 17. joulukuuta 1876. Sen toimitti Andean (St. Andreae) vt. kirkkoherra William Weckman.208 Vaalisijan olivat saaneet Vehkalahden vt. kappalainen varapastori Teodor Titus Timoteus Tornell (s. 1830, p. 1857), Baltian laivaston divisioonansaarnaaja ja Krostadtin ruotsalais-suomalais-eestiläisen P. Nikolain seurakunnan pastori Otto Reinhold Streng (s. 1834, p. 1860) ja Perniön kappalainen varapastori Edward Wilhelm Lybeck (1840, p. 1866)209 Kaksi vaalisaarnan pitäjää olivat kymmenisen vuotta Lybeckiä vanhempia ja pappeinakin Lybeckiä vanhempia.

Vaalinäyte sisälsi saarnan ja alttaripalveluksen. Kukin antoi nämä näytteet suomeksi ja ruotsiksi peräkkäisissä jumalanpalveluksissa. Vaalinäytteet Tornell antoi sunnuntaina 12. marraskuuta, Streng 19. marraskuuta ja Lybeck 26. marraskuuta 1876. Vaalipäivä 17. joulukuuta 1876. Tuomiokapitulin määräyksestä Viipurin kirkkoherra Gustaf Bernhard Mortimer Forsténin210 oli huolehdittava siitä, että vaaliluettelot olivat kunnossa ja jumalanpalvelukset kirkoissa järjestetty siten, ettei vaalinäytteen antajilla ollut vaikeuksia pitää suomenkielistä ja ruotsinkielistä jumalanpalvelusta peräkkäin. Forsténin tuli myös kuuluttaa viimeisen vaalinäytteen jälkeen tuomiokapitulin määräys vaalin toimittajasta. Tuomiokapituli ohjeisti myös vaalin toimittajaa vt. kirkkoherra Weckmanin. Hänen piti 3. joulukuuta käydä Viipurissa valmistelemassa vaali. Hänen oli tarkastettava vaaliluettelot ja hankittava allekirjoitettu todistus papiston palkkaamiseen määrätyistä maksuista ja mantaaleista sekä seurakuntalaisten lausunto siitä, oliko vaalin toimittamiseen esteitä sekä muutenkin toimimaan kirkkolain edellyttämällä tavalla. Tuomiokapituli käsitteli vaalin toimittajalta saamansa asiakirjat kokouksessaan 27.11.1876 ja jätti ne asessori, rovasti Alexander Boreniukselle jatkokäsittelyyn.211

Vuoden 1739 papinvaaliasetuksen mukaan äänioikeutettuja olivat papin palkkaamiseen osallistuvat. Maaseudulla ääniluettelo tehtiin manttaaliluvun mukaan. Kaupungeissa äänioikeusperusteet vaihtelivat yhtenäisten säännösten puuttuessa. Pääperusteena oli useimmiten talon tai tontin omistaminen. Jo vuonna 1608 oli siirrytty papin palkkauksessa manttaaliverotukseen. Verotus kohdistui pääasiassa maaomaisuuteen. Kullekin talolle määrättiin sen arvioidun tuoton ilmaiseva veroluku eli mantaali. Yksi manttaali ei tämän takia vastannut enää mitään tiettyä pinta-alaa. Kun arvo oli määritetty, manttaalilukua ei enää muutettu tuoton muuttuessa, mutta tilan jakaminen pienempiin pienensi manttaalilukua. Lukua ositettiin murto-osiin tilan koon suhteessa: pieni tila saattoi olla puolen manttaalin tila, vielä pienempi neljännesmanttaalin tila ja niin edelleen.212

Vuoden 1869 kirkkolain mukaan vaalivaltaisella oli yksi ääni omasta puolestaan ja yksi ääni kunkin hänen huonekuntaansa kuuluvan tai hänen isäntävaltansa alaisen seurakunnanjäsenen puolesta, jolta henkilömaksua papiston palkkaamiseksi hänen oli maksettava, sekä muun perustuksen mukaan papiston palkkaamiseen osallistumisesta yksi ääni kultakin täydeltä markalta, jonka hän oli velvollinen maksamaan. Kukaan ei saanut äänestää useammalla kuin 25 äänellä (KL 1869 § 209).

Äänestystulos oli seuraava:
Ehdokas        Maaseurakunta      Kaupunkiseurakunta   Yhteensä
Tornell           272 mk 23 p           107 mk 40 p               379 mk 63 p
Streng                                                2 mk                           2 mk
Lybeck           454 mk 27 p           208 mk 60 p               662 mk 87p.213

Vaalitulos oli varsin selvä. Tosin manttaalien perusteella laskettu äänestystulos ei aina antanut oikeaa kuvaa hakijan saamasta kannatuksesta. Vaalin voittanut saattoi

saada korkeimman äänimäärän kuin eniten ääniä saanut. Suuremman äänimäärän saanut saattoi olla rikkaitten maanomistajien ehdokas ja tälle hävinnyt puolestaan oli saanut ään talonpojilta ja pienempiä tiloja omistaneilta säätyläisiltä.214 Tällaista epäselvyyttä Lybeckin kohdalla ei ilmeisesti ollut. Lybeckin saama äänimäärä oli selvästi suurempi kuin toiseksi tulleen Tornellin. Valitukseen ei näyttänyt olleen aihetta. Kirkkolain 243 §:n mukaisesti virka annettiin Lybeckille. Viipurilaiset ilmeisesti tarkoin tutkivat kappalaisen vaalissa olleita, minkä hengen miehiä he olivat. Tätä problematiikkaa valotetaan, kun kuvataan Lybeckin muistopatsaan paljastamistilaisuudessa pidettyä puhetta.

Tornellin vaalimenestyksen kannalta on pantava merkille, että hän oli kymmenkunta vuotta ennen kappalaisen vaalia vuosina 1857-1864 Viipurin maa- ja kaupunkiseurakunnassa vt. kirkkoherrana ja kirkkoherran sijaisena. Tornell ei uransa aikana saanut yhtään huomattavaa papinvirkaa. Hänellä oli yhdeksän 1-3 vuoden mittaisia apulaispapin virkoja. Hänen uransa päättyi kuitenkin Viipuriin, missä hän oli Pantsarlahden Työ- ja ojennusvankilan sekä ja Orpolasten kasvatuslaitoksen saarnaajana vuodesta 1877 vankilan lakkauttamiseen asti vuonna1882 ja samanaikaisesti Viipurin lääninvankilan saarnaajana 1877-1892 eli kuolemaansa asti. Hän oli ensimmäinen edellä mainittujen vankiloiden yhdistetyn saarnaajanviran hoitaja.215

Strengin vaalimenestys oli huomattavan huono. Streng oli syntynyt Luhangassa 2.4.1834, tullut ylioppilaaksi Borgå gymnasiumista, kirjoittautunut Helsingin yliopistoon 2.10.1957 ja suorittanut erotutkinnon (TEt) sekä vihitty papiksi 1860. Hänellä Collianderin paimenmuiston mukaan oli Suomen kirkossa vain yksi seurakuntapapin paikka vuosina 1860-1862 Räisälän kappalaisen sijaisena. Pääosan urastaan hän toimi pappina Inkerissä. Hän oli Kaprion apupappi vuonna 1862 ja kirkkoherrana 1863-1874 sekä Pyhän Nikolain suomalalais-ruotsalais-eestiläisen seurakunnan kirkkoherrana Kronstadtissa ja Baltian laivaston divisioonansaarnaajana sekä sotilassaarnaajana Kronstadtissa vuodesta 1874 kuolemaansa asti 4.4.1888.216 Hän toimi uutterasti seurakunnassaan kristinopintiedon ja sivistystason parantamiseksi. Hän perusti kaksi koulua, toisen suomen ja ruotsinkielisiä varten ja toisen eestin kieltä puhuville. Hän julkaisi kirjan ”Toht. M. Lutheruksen Vähä Katekismus, varustettu selityksillä ja Raamatun osoituksilla” (1884). Eestiläiset olivat häneen tyytymättömiä hänen puutteellisen eestin kielen taitonsa johdosta. Sunnuntain jumalanpalveluksessa vuonna 1887 he hyökkäsivät hänen kimppuunsa alttarilla ja repivät hänet ulos kirkosta. Kirkkorauhan rikkoneet tuomittiin. Kohta tämän jälkeen Streng kuoli 4.4.1888. Synodaalikokouksessa 1888 hänen kunniansa palautettiin.217 Vuonna 1885 Streng oli palkittu Kronstadtissa koristeellisella kultaketjulla varustetulla kultaristillä.218 Missä määrin sotilassaarnaajan ura ja toimipaikka Venäjän puolla vaikuttivat huonoon vaalimenestykseen, jää arvailujen varaan. Edellä kerrotun perusteella häntä voi pitää toimeliaana seurakunta- ja sotilaspappina.

Viipurin virkaansa Lybeck astui 1. toukokuuta 1877. Hänet installoitiin virkaan syyskuun 8. päivänä 1878.219 Installaatio tapahtui ”Lutherilaisen ewankeliumi yhtiön” Karjalan osaston ensimmäiseen vuosijuhlaan syyskuun 9. päivänä 1878 liittyen. Juhlaa edeltävänä päivänä sunnuntaina 8. syyskuuta klo 10 alkaneessa jumalanpalveluksessa ”wihittiin wirkoihinsa” Viipurin seurakunnan kolme kappalaista B. K. Masalin, E. W. Lybeck ja K. G. Sirén. Installaatiossa evankelisilla papeilla oli keskeinen asema. Läsnä oli kaksi evankelista installoitavaa (Lybeck ja Sirén) sekä evankelisia pappeja mm. kolme yhdistyksen perustajajäsentä.220

Virkaan vihkijänä (toimitusmiehenä) oli seurakunnan kirkkoherra, rovasti G. B. M. Forstén. Hänetkin Koskenniemen luettelossa on merkitty evankelisten pappien joukkoon. Tosin hänen nimensä on kirjoitettu pienin kirjaimin, koska luettelon kirjoittajalla ei ole tarkempaa tietoa jäsenen evankelisuudesta, joten arviointi on jäänyt epävarmaksi. Koskenniemi kirjoittaa 1984 Suomen evankelinen liikkeen historiassa, että Forstén oli niitä Evankeliumiyhdistyksen jäsenpappeja, jotka jäivät vieraiksi yhdistyksen työlle, vaikka heidän nimensä oli listassa.221 Aikaisemman tutkimukseni ”Hengellistä häiriköintiä Viipurissa” valossa on vaikea uskoa Forsténia evankeliseksi papiksi, sillä hän osoittautui monella tavalla evankelisen herätyksen ja sen edustajan Johan Henrik Martinin vastustajaksi. Tutkimukseni nimi ”hengellinen häiriköinti” kuvaa pitkälti Forsténin asennetta evankeliseen herätykseen. Palavasieluinen Johan Henrik Martin (k. 1873 ) oli toiminut muutama vuosi aikaisemmin apupappina Viipurin maa- ja kaupunkiseurakunnassa. Hänen aikanaan Viipurissa oli ollut paljon hengellistä herätystä. Ihmiset olivat löytäneet evankeliumin valkeuden.222

Avustajina toimituksessa olivat J. A. Tengén kirkkoherra Muolaasta223, Viipurin reaalikoulun rehtori pastori K. J. Molander224, kirkkoherra A. T Sternberg Lemlandista225, ”sotakirkkoherra” K. I. Nordlund226, Helsingistä ja pastori G. E. Richter Uudeltakirkolta227. Forstén puhui johdantonaan I Tim. 4, 10. Puheessaan hän ensiksi tähdensi kuinka tärkeää opettajan on otettava itsestänsä vaarin, ettei hänen elämällänsä kumoa opettamaansa. Toiseksi hän kehotti huolehtimaan opetuksesta ja pysymään terveessä opissa aikana, jolloin monenlaiset opin tuulet puhaltelivat. Tämän jälkeen avustajat lukivat raamatunlauseita.228

Vuotta myöhemmin kuin Lybeck Viipurin maa- ja kaupunkiseurakunnan kolmanneksi kappalaiseksi tuli Karl Gustaf Sirén (1847-1905). Hänen muuttonsa Viipuriin tapahtui keväällä 1878.229 Sirénistä tuli Martinin kylvön hoitaja ja edistäjä. Tämän hengellisen istutuksen vaalimisessa Sirénin rinnalla oli pappisveli Lybeck. Yhdessä nämä virkaveljet tukivat toisiaan ajan hengellisissä kamppailuissa. Erilaisuudestaan huolimatta he täydensivät toisiaan.230 Kuten Martin myös Lybeck oli täynnä tulta ja kiivautta. Hän oli innokas saarnaaja. Monet mieltyivät häneen, monet pahentuivat. Hänen ystävänsä kuuluivat suomalaiseen seurakuntaan. Ruotsalaisen seurakunnan jäsenet eivät hänestä pitäneet, eikä hän heistä. Hän ei viihtynyt Viipurissa samalla tavalla kuin oli viihtynyt Perniössä. Hän valitti usein, että karjalaiset olivat länsisuomalaisista jäljessä. Tämä koski häntä kipeästi, sillä hän sanoi ”minä olen karjalaista lihaa ja werta”. Nähdessään karjalaisissa raakuutta ja epärehellisyyttä hän kiivastui silmittömästi ja käytti kovia sanoja.231

Lybeckillä näytti olleen halu päästä pois Viipurista. Muutaman kerran Lybeck haki Viipurista käsin uutta papinpaikkaa. Rantasalmen kirkkoherran J. Kr. Lampénin kuoltua 1882 kirkkoherran virkaan ilmaantui useita hakijoita. Hakijoista yhdeksän oli kirkkoherroja ja neljä kappalaista, joista Lybeck oli yksi. Viran sai kappalainen, vt. kirkkoherra Kerimäeltä A. G. Westerlund.232 Pietarin suomalaisen seurakunnan kirkkoherran paikka oli tullut avoimeksi 1883 Johan Kristofer Öhqvistin kuoleman jälkeen. Virkaa oli tarjottu helsinkiläiselle kirkkoherralle A. W. Lyralle233, joka kuitenkin oli kieltäytynyt virasta. Virkaa lehtitietojen mukaan olivat hakeneet pietarilainen komministeri Snellman, kirkkoherra O. W. Rokkanen Lempolasta (Lempaala) Inkerinmaalta ja kirkkoherra J. Relander Myrskylästä234 sekä Lybeck. Lehden saamien tietojen mukaan Relander oli vahvoilla kyseiseen virkaan. Inkerinkirkko saikin Relanderista haluamansa paimenen. Hän oli Pietarin Marian seurakunnan pääkirkkoherra 1884-1890.235 Myös Juvan vuonna 1884 avoimeksi tullutta kirkkoherranvirkaakin Lybeck haki. Hakijoista kirkkoherroja oli kymmenen ja yksi kappalainen, Lybeck. Viran sai Nestor Järvinen.236 Bäck kertoi Lybeckin hakeneen myös Porvoon tuomiorovastin virkaa sen ollessa viimeistä kertaa haussa ja päässeen ehdolle. Kuolema kuitenkin keskeytti hakuprosessin.237

Evankeliumijuhlat Viipurissa Lybeckin aikana
Evankeliumiyhdistyksen Karjalan osaston ensimmäisen vuosijuhlan alussa sunnuntaina 8. syyskuuta 1878 oli pidetty Viipurin kappalaisten virkaan asettaminen, kuten edellä on kerrottu. Juhla jatkui sunnuntaina iltana rovasti Tengénin Gal. 2, 15-21 johdolla pitämällä raamatunselityksellä, jossa hän osoitti ihmisten tulevan autuaiksi ainoastaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen ilman lain töitä. Juhlat jatkuivat maanantaina 9. syyskuuta klo 10 jumalanpalveluksella Suomen kirkossa, johon olitullut runsaasti väkeä. Alttaripalveluksen toimittivat pastori Masalin ja Ricter. Teksteinä luettiin Ps.10, 8-15 ja Hebr. 4, 11-16. Saarnan piti pastori Norlund (sotakirkkoherra). Saarnan tekstinä oli Ebr. Ep. (Efesolaiskirje) 3, 11-16. Juhlista kertova kirjoittaja totesi saarnaa kuunnellessaan olevansa sen virran varrella, josta Ilm. 22, 1 sanoo ”ja hän osoitti minulle puhtaan elämän veden virran, selkiän niinkuin kristallin, vuotavan Jumalan ja Karitsan istuimesta” (Biblia 1776) . Evankeliumijuhlia juhlisti taitavan laulunjohtajan kanttori F. Ronimuksen johtama suloinen veisuu. Erityisesti kirjoittajaan vaikutti neliääninen veisuu, jota innokkaasti harrastettiin Uuraassa. Jumalanpalveluksen jälkeen noin 40 juhlaan osallistunutta pappia kokoontui Huusniemen ravintolaan, jossa päivällispidot oli kustantanut ”kristiveljet Wiipurista”. Ruokailijoiden seurassa olleen mieleen tuli Psalmin 133, 1 sanat ”katso kuinka hywä ja kuinka suloinen se on, että weljet sowinnossa keskenänsä asuwat”(Biblia 1776). Hänen mielestä rakkaus yhdisti ja voitti sielut, ilo ja tyytyväisyys loisti kaikkien kasvoista. Iltapäivällä juhlat jatkuivat Sorvalin saaressa kauniilla paikalla. Läsnä oli suuri joukko väkeä. Ensimmäisenä puhui pastori Ricter Luuk. 19, 1-10 Jumalan rakkauden pelastavasta voimasta. Seuraavaksi pastori Nordlund puhui I Joh. 4, 9-21 johdolla Jumalan Pojassaan ihmisiä kohtaan osoittamasta rakkaudesta, joka tuo turvan tuomiopäivänä ja synnyttää rakkauden veljiin. Lopuksi puhui pastori Lybeck hyvästä paimenesta, jonka hoitoon hän jätti kuulijat. Kirjoittajan mielestä Jumala oli runsaasti siunannut juhlan. Toteen oli käynyt, että Korkeimman pyhät asunnot ovat hänen seurakunnassaan. Installaatiosta ja juhlasta kertoi K. G. S. (Sirén) 20.9.1878.238

Suomen luterilainen evankeliumiyhdistys vietti Karjalan osaston toista vuosijuhlaa 7.-8. syyskuussa 1879. Juhlat alkoivat sunnuntaina Suomen kirkossa sotaväensaarnaaja pastori Nordlundin tervehdyspuheella johdantonaan Jes. 55. Manantaina jumalanpalveluksessa saarnasi rovasti Tengén Muolaasta. Saarnan esipuhe oli Joh. 1, 2; 2 ja varsinaisena saarnatekstinä 2. Kor. 5, 19-21. Saarna päätyttyä seuran ystävät nauttivat ”amiaispäiwällisen” Tervasaaren ravintolassa, missä myös pidettiin puheita. Sen jälkeen kokoonnuttiin Sorvaliin, missä puhujalava oli koristeltu virheillä oksilla. Ensin puhui pastori Sirén Psalmi 45 johdantonaan. Seuraavaksi sotapastori selosti Johanneksen evankeliumin kohtaa Joh. 8, 31-36. Juhlan päätti kappalainen Lybeck ”julistamalla” Herran siunauksen. Lopuksi veisattiin virsikirjan239 virren 128 viimeinen värssy ”O kuinka olen iloinen, Ett´ pyhä Poika Jesuinen Minull` tawara tiettäwä lienee. Hän minun wie wissist´ wiimein Paratiisin iloon ilmei, Täst´ paukuttaa käsiänn` tiennen. Amen, amen! Jo siis joudu kulta-kruunun´, ilon´, riemun´, Miksi wiiwyt? perääs ikäwöitsen”. Sorvaliin oli kauniin sään ja todellisen hartauden johdosta saapunut suuri ihmisjoukko kaikista säädyistä ja kielistä. Seuran kirjakauppiailta sai ostaa hengellistä kirjallisuutta. Omenien ja rinkilöitten kauppiaat myivät tavaransa loppuun. Vielä tiistaina pastori Nordlund piti Suomen kirkossa ruotsinkielisen puheen tekstinään Joh. 12, 20-36. Sanomalehti Ilmarisen mielestä kansa näytti pitävän kirkon ulkopuolella olevista juhlista.240

Viipurin 8. tarkkampujapataljoonan saarnaaja
Lybeckin hakeutuminen Suomen sotaväen saarnaajan virkaan saattoi ainakin osittain johtua siitä, että hän joutui hankkimaan lisätuloja suurta perhettään varten ja selvitäkseen rakennuttamansa talon veloista. Arvailujen varaan jää, vaikuttiko Granfelt jollain tavalla hänen valintaansa. Mahtoiko hän kertoa Tammelassa ”elatusisänä” ollessaan nuorelle opiskelijalle varsin ansiokkaasta sotilaspappiurastaan Suomen ruotujakoisessa sotaväessä. Granfelt oli hakenut Turun lukion vt. teologian lehtorina ollessaan Kaartin pataljoonan saarnaajan virkaa, mutta ei ollut saanut sitä. Kauan hänen ei kuitenkaan ollut tarvinnut odottaa sotilaspapin virkaa. Hänestä tuli Turkuun perustetun Krenatööritarkkampujapataljoonan pappisviran ensimmäinen hoitaja vuonna 1847. Krenatööritarkkampujapataljoonan henkilöstö muodosti sotilasseurakunnan kuten muutkin pataljoonat. Muutaman vuoden työskentelyn jälkeen (1850) hänet oli palkittu erityisestä innosta ja hyödyllisestä pappisviran hoidosta vuoden ylimääräisellä palkalla. Viisi vuotta myöhemmin (1855) hän sai sotarovastin arvon. Hän hoiti tehtävää lähes kymmenen vuotta Tammelan kirkkoherran virkaan siirtymiseensä asti.241

Pataljoonan upseeristoa ja saarnaaja 1882. Sotamuseo.

Vuonna 1881 Suomen asevelvollisen sotaväen Viipurin pataljoonan saarnaajan virkaan oli kaksi hakijaa. Toinen oli Viipurin lääninvankilan saarnaaj a Teodor Tornell ja toinen Lybeck. Porvoon tuomiokapituli, joka osallistui nimitysprosessiin lausunnon antajana, piti Lybeckiä Tornellia taitavampana. Senaatin nimityspäätös 15.12.1881 noudatti pataljoonan komentajan ja sotaväen päällikön esityksiä sekä tuomiokapitulin lausuntoa. Tehtävää hän hoiti kuolemaansa asti.242

Lybeckin kuoleman jälkeen avoimeksi tullut virka oli melkoisen kiinnostuksen kohteena. Mihinkään muuhun asevelvollisen armeijan saarnaajan virkaa ei ollut viittä hakijaa. Pataljoonalle oli tullut tutuksi virkaa komentajan suureksi tyydytykseksi tehtävää sijaisena hoitanut Sune Gräsbävk. Häntä pataljoona ja päällikköhallitus esitti tehtävään. Ellei hän tullut kysymykseen, toinen ehdotettu oli suomen- ja ruotsinkielen sekä kaunokirjallisuuden kollega Viipurin ruotsalaisesta lyseosta Adolf Lindholm. Tuomiokapitulissa Gräsbäck todettiin epäpäteväksi puuttuvan pastoraalitutkinnon takia. Senaatti nimitti virkaan sotaväen päällikön esityksestä Lindholmin, joka hoiti virkaa sotaväen lakkauttamiseen asti vuoteen 1901243

Pataljoonan saarnajana ollessaan (1881-1885) Lybeck osallistui joukko-osastonsa manöövereihin. Näitä harjoituksia oli seuraamassa vuonna 1885 Hänen Majesteettinsa Keisari Aleksanteri III (keisari 1881-1894).244 Sonck muistelmissaan kertoi Lybeck saaneen ottaa vastaan armeijan manööverissä keisari Aleksanteri II:n kädestä painavan kultaristin ketjuineen. Bäck puolestaan kertoi, että hän sai ristin vuonna 1885 hyödyllisestä palveluksestaan asevelvollisessa Viipurin pataljoonassa.245 Sonckin tieto keisarista väärä. Lybeck ei todennäköisesti ollut sotaväen manöövereissä Aleksanteri II:n aikana (keisari 1855-1881). Lybeckillä tuskin oli keisarin viimeisenä hallitusvuotena sellaista näyttöä sotilassaarnaajana, mikä olisi antanut aihetta kultaristillä palkitsemiseen. Jos Sonck olisi manööverillä tarkoittanut Aleksanteri III ja Lappeenrannassa pidettyä suurta harjoitusta vuonna 1885, niin sielläkään Lybeck ei olisi voinut ottaa kultaristiä keisarin kädestä, sillä Lybeck oli ilmoittanut, ettei hän halunnut osallistua kyseiseen harjoitukseen.246 Koska Lybeckin suvun keskellä on elänyt tieto, että Lybeck sai kultaristinsä keisarin kädestä, niin kysymyksessä voi olla keisarin elokuisen vierailun ensimmäinen kohde Viipuri. Wiipurim Sanomat kertoi, kuinka 4. elokuuta ” höyrylaiva ”Aleksandria” saapui keisarillisen pawiljongin eteen Linnankadulla ja H. Majesteettinsa oliwat siis Wiipurissa”… ”kanuunain paukaessa astuiwat maalle noin k:lo ½3-seuduissa keisarilliset tawattoman ihmisjoukon eteen”. Keisari-hymni ja Maamme-laulu raikasi. Koululaiset levittivät kukkia tielel keisarin eteen. Omissa vaunuissaan keisari ajoi ensin Venäjän kirkkoon ja sitten Pietari-Paavalin kirkkoon ja pysähtyivät venäläisen reaalikoulun edustalla. Lyhyen vierailun päätyttyä he matkustivat junalla Lappeenrantaan. Lehti kirjoitti vierailusta: ”Wiipurin kaupunki, tämä Lääni ja koko Suomenmaa tuntee itsensä onnelliseksi Jalon Keisari-parin käynnistä täällä Pohjan perillä”. Hallituskautenaan Aleksanteri III kävi Suomessa kaikkiaan kuusitoista kertaa. Pitkiä saaristoristeilyjä kertyi yhteensä kymmenen, joista viimeinen tehtiin vain nelisen kuukautta ennen keisarin kuolemaa. Vaikka saaristoristeilyt olivat useimmiten epävirallisia, ne suunniteltiin aina hyvissä ajoin Keisarillisessa Kabinetissa, jonka tehtävänä oli myös hankkia korut ja arvoesineet, jotka keisaripari lahjoitti matkoillaan tapaamilleen henkilöille.247 Tällaisten arvoesineiden joukossa on  voinut olla Lybeckin kultaristikin, jonka hän todella saattoi saada keisarin kädestä.

Uusi Suometar kertoi otsikolla ”Armon osoituksia” keisarin Lappeenrannan leirikokouksen yhteydessä suorittamista huomattavista ylennyksistä. Lehti mainitsi myös upseerien saaneen paljon ritarimerkkejä. Myös Lappeenrannan Uutisissa kerrottiin keisarin vierailun yhteydessä toteutetuista keisarillisista suosionosoituksista. Finlands Allmänna Tidning -lehdessä lueteltiin erinomaisen palveluksen perusteella kunniamerkeillä palvelleita nimeltä.248 Edellä mainituissa uutisissa ei ollut mainintaa Lybeckin mahdollisesti kyseisen suuren manööverin yhteydessä saamasta kultarististä.


Kenraalikuvernöörin päiväkäskyssä kerrotaan Lybeckille myönnetystä rintarististä ja siitä, 

DSC_0820

 E. W. Lybeck 1885. Sändebudet.

milloin hän sen sai. Päiväkäskyn konseptissa mainitaan о пожалованіи Вице-пастору Любеку наперснаго креста. Käännös nykysuomeksi ”rintaristin myöntämisestä varapastori Lybeckille. Suomenkielisessä päiväkäskykonseptissa käytetään sanaa ”suosiolahjaksi” ja ruotsiksi ”hugnande” (hugna ilahduttaa).249 Suomen sotaväelle annetussa varsinaisessa rintaristiä koskevassa kenraalikuvernöörin päiväkäskyssä kerrotaan, että ”Hänen Majesteettinsa Keisari on 24 p:nä Maaliskuuta tänä vuonna (1885) suvainnut antaa saarnaajalle 8:nnessa, Wiipurin, Suomen tarkkampuja-pataljoonassa nimipastori Edvard Lybeckille 26 p:nä Toukokuuta 1843 Armossa asetetun rintaristin”.250 Kysymyksessä mitä ilmeisimmin oli palkitsemista koskeva asetus 26.5.1843 (armossa asetettu), jota ei kuitenkaan venäläisestä lakikokoelmasta löydy.251 Koska myöntäjä oli korkea taho (keisari), olisi voinut ajatella asetuksen tulleen julkaistuksi keisarikunnan lakikokoelmassa. Näin ei kuitenkaan ole, joten ilmeisesti dokumentti on jäänyt arkistotasolle.252 Kuva Lybeck kultaristi rinnallaan on Sirénin muistokirjoituksesta.253

Kultaristin myöntämisestä tiedotettiin Viipurin pataljoonalle 27. huhtikuuta 1885 (u.l.) tulleella kirjeellä.254 Viipurin pataljoonasta on sen toiminta-ajalta 1880-1901 koottu sen historiaa koskevia asiakirjoja. Näissä ei mainita mitään Lybeckin saamasta rististä.255 Pataljoonan päiväkäskyissäkään ei ole mitään mainintaa erityisestä palvelutapahtumasta, jossa Lybeckin risti olisi jollain tavalla ollut esillä. Lybeck piti normaalisti jumalanpalveluksia myöntämisajankohtana.256

Palkitseminen ei ilmeisestikään johtunut mistään erityisestä urotyöstä. Finlands allmänna tidning -lehdessä on huhtikuun 7. päivänä 1885 luettelo noin viikkoa aikaisemmin Lybeckille myönnettyä ristiä keisarin 16/28.3.1885 suorittamista ylentämisistä ja palkitsemisista. Ritarimerkkien lisäksi luettelossa oli myös tavallisille kansalaisille myönnettyjä kunnianosoituksia; kultainen nuuskarasia koristeltuna keisarin briljanttinimikirjaimin, kultainen rannerengas briljanttikoristein ja eriarvoisten ritarikuntien nauhoilla kaulassa kannettavia kultaisi mitaleja, joissa oli kirjoitus ”hyödyllisestä työstä” tai ”innokkuudesta”. Tässä laajassa luettelossa ei mainittu Lybeckille myönnettyä rististä.257 Mutta samoja palkitsemisia koskeva uutinen oli myös viipurilaislehdissä Ilmarisessa ja Wiipurin Sanomissa. Niissä kerrottiin, että pataljoonansaarnaaja varapastori Lybeck oli saanut kultaisen rinnalla kannettavan ristin.258 Ilmeisesti Lybeckille rintaristin myöntäminen sijoittui ajankohtaan, jolloin palkitsemisia yleensä suoritettiin. Kysymyksessä oli palkitseminen hdyllisestä työstä. Ristin myöntäminen ei näyttänyt ylittävän valtakunnallista uutiskynnystä. Seurakunnan toisen kappalaisen ja evankelisen liikkeen edustajan palkitseminen kultaristillä ei ollut sellainen merkkitapahtuma, josta olisi kirjoitettu Viipurin historiassakaan.259

Venäjän luterilaisille laaditussa kirkkolaissa oli säädös ketjussa kannettavasta kultarististä, jonka keisari myönsi kunnianosoituksena papille. Esityksen Venäjän luterilaisessa kirkossa ristin myöntämisestä teki kirkon konsistorin presidentti. Myös venäläisille ortodoksisille ja suomalaiselle luterilaisille sotilaspapille myönnettiin kirkkolain mukaan erilaisista syistä kultaristejä.260 Inkerin luterilaisten pappien matrikkelissa on kunkin papin tiedoissa merkintä mahdollisesta rintarististä (kultaristi). Vuosina1810-1865 matrikkelissa oli 95 papin nimet. Heistä kultaristin sai 20 %. Yhdestä rististä mainittiin, että sitä kannettiin Vladimirin ritarikunnan ketjussa. Yleensä niitä kannettiin kultaketjussa. Kaksi sotaan 1853-1856 osallistunutta pappia (matr. 630, 642) sai pronssisen ristin. Kolmelle papille (matr. 620, 652) myönnettiin briljantein koristeltu sormus. Yksi pappi (matr. 682) sai kanslianeuvoksen arvonimen. Vuosina 1866-1917 matrikkelissa oli 104 papin nimet. Heistäkin kultaristin sai noin 20 %. Viimeisimmät kultaristit myönnettiin vuosina 1905 (matr. 758, 784), 1907 (matr. 727, 735, 802), 1912 (matr. 796) ja 1913 (matr.751). Yksi pappi (matr. 802) sai kultaristin lisäksi briljantein koristellun sormuksen.261

Tällaisen kultaristin sai Suomen asevelvollisessa sotaväessä Lybeckin lisäksi ainakin Kaartin pastorina ja Uudenmaan pataljoonan saarnaajana toiminut Alfons Lönnroth. Hän sai ristin vuonna 1889 ennen edellä mainittuihin virkoihin tulemistaan aikaisempien sotilaspappiansioittensa perusteella.262 Filosofian tohtori, ekonomi ja kultaseppä Ulla Tillander-Godenhielm käsittelee tutkimuksessaan laajalti Venäjän ortodoksisen papiston palkitsemista Nikolai II:n aikana muun muassa kultaristeillä. Hän ei kuitenkaan ota esille luterilaisten pappien palkitsemista.263

E.W. Lybeck, Museovirasto.

Sotilaspapit saivat myös kunniamerkkejä. Lybeckistä otetun muotokuvan perusteella hänkin oli saanut sellaisen. Lybeckin kunniamerkki näytti olleen P. Stanislauksen ritarikunnan 3. luokan mitali. Pyhän Stanislauksen ritarikunnan oli perustettu Puolan kuningas Stanislaus August Poniatowsky vuonna 1765 Puolan pääpyhimyksen kunniaksi. Puolan kapinan kukistamisen jälkeen vuonna 1831 se liitettiin venäläisten ritarikuntien joukkoon. Vuonna 1832 pyhän Stanislauksen muotokuva poistettiin ansiomerkistä korvamaalla se nimikirjaimilla SS ja Puolan yksipäinen kotka korvattiin Venäjän keisarillisella kaksipäisellä kotkalla. Kunniamerkkiä käytettiin ennen muuta virkamiesansioista palkitsemisessa. Ritarikunnan kolmannesta luokasta tuli Venäjän yleisimmin myönnetty ansiomerkki. Sen sai lähes kaikki, jotka olivat palvelleet valtion virassa. Ritarikuntaristi oli punaemaloitu kultainen maltalaisristi. Ristin haarakkeiden välissä oli keltaiset keisarilliset kotkat. Kolmannen luokan risti oli rintaristi. 264

Ruotsin valtakaudelta peräisin ollut tapa jakaa sotarovastin arvoja otettiin käyttöön jo autonomian ajan ruotujakoisessa sotaväessä ja käytäntöä jatkettiin asevelvollisessa sotaväessä. Asevelvollisesta sotaväestä sotarovastin arvon saivat Vaasan pataljoonan saarnaaja Joel Hyrkstedt palveltuaan kymmenen vuotta ja Anders Puupponen Mikkelin pataljoonasta kahdenkymmenen palvelusvuoden jälkeen. Yhtä kauan arvoa sai odottaa Viktor Aulin Oulun pataljoonasta. Kuopion pataljoonan saarnaaja August Granit sai arvon uran puolivälissä yhdeksän palvelusvuoden jälkeen. Alfons Lönnroth ehti toimia Kaartin pappina ja Uudenmaan pataljoonan saarnaajana vain viisi vuotta, kun hänelle myönnettiin sotarovastin arvo. Hänellä tosin oli takanaan sotilaspapin tehtäviä virolais-lättiläisessä sotilasseurakunnassa ja Viaporissa asuvien suomalaisten pappina.265 Lybeckin vuonna 1881 alkaneen saarnaajanuran katkaisi varhainen kuolema vuonna 1885. Kultaristillä palkitsemisesta päätellen voisi olettaa hänen olleen lähes varma sotarovastikandidaatti.

Lutherilaisen Evankeliumi-Yhtiön palveluksessa
Lutherilaisen Ewankeliumi-Yhtiön lehdet Sanansaattaja ja Sändebudet alkoivat ilmestyä vuoden 1876 alusta. Sanansaattaja-lehden toimittamisen ottivat haltuunsa vuonna 1879 Viipurin kappalaiset E. W. Lybeck ja K. G. Sirén.266 Koska Lybeckille luterilaisuus oli samaa kuin puhdas luterilaisuus, hän liittyi myös Luterilaiseen Evankeliumiyhdistykseen, vaikka hän ei muuten maallikkotoimintaa rakastanutkaan. Ei hän kuulunut ilmeisesti äänekkäisiin vastustajiinkaan. Harva maallikkosaarnaaja löysi armon hänen edessään. Hän usein puhui siitä kuinka monella on heti halu saarnaamaan, kun ovat saaneet silmiään vähän raolleen. Koska hän pelkäsi ajan vallattomuuden henkeä, hän tahtoi tukea kirkollista järjestystä. Sirénin mielestä hän kallistui korkeakirkollisuuteen korostaessaan liikaa pappisvaltaa. Sirén puolestaan piti seurakuntalaisten osallistumista kirkon työhön välttämättömänä, jotta vältyttäisiin yksipuoliselta kehitykseltä.267

On aiheellista selvittää, minkälaista Sanansaattaja-lehteä Lybeck ja Sirén toimittivat ja mitä seikkoja he korostivat. Näihin asioihin pääsee tutustumaan luonnollisesti lehtiä lukemalla, mutta myös Sanansaattajissa vuoden lopussa olleista ”Ilmoitus” -tai ”Tilaus-ilmoitus” -osioista, jossa kerrottiin toimitustavasta ja -periaatteista.

Sanansaattajan toimitusperiaatteet ja lehden sisältö
Vuoden 1878 viimeisessä numerossa uudet vastuuhenkilöt kertoivat lehden seuraavasta vuodesta. Lehti halusi ”lutherilaisen kirkkomme tunnustuksen pohjalla, Jesuksen nimessä ja Jumalan wäessä, myöskin muiden mukana waikuttaa Kristuksen seurakunnan rakennukseksi”. Jotta tämä rakennus olisi kiinteämmin perustukseen kiinnitetty, Sanansaattaja yrittää saada lukijoitaan ”itse wakawaan ja eheään ijankaikkisuuden sanaan, Pyhään Raamattuun” ja sen

Lybeck risti ja joku muu muokattu

E.W.Lybeck ja ilmeisesti K.G.Sirén. Museovirasto.

äärellä itse tutustumaan yksinkertaiseen ja kansantajuiseen sanaan, minkä Jumala on profeettojensa ja apostoliensa kautta puhunut. Sanansaattaja kertoo Jumalan kestävästä rakentamisesta verrattuna siihen, mihin ihminen kykenee. Toimittajat pyysivät myös, että Jumala armossaan antaisi menestystä lehden toimittamiselle ja pyysivät Sanansaattajien ystäviä ”rukoilemaan, että Jumala itse wakuttaisi meissä sekä tahtomisen että toimituksen”. He kertoivat ”pelwolla ja wapistuksella” käyvänsä työhönsä luettaen kuitenkin kaikkivaltiaan voimaan.

Lehden sisältöä kuvattiin seuraavasti. Lehdessä tuli olemaan lyhyitä kirjoituksia, käännöksiä erityisesti Sändebudet-lehdestä ja muistakin valituista kirjoituksista sekä kirjeitä maan kristityiltä, kertomuksia kristillisen seurakunnan vaiheista ja kirkollisen alan uutisia koti- ja ulkomailta sekä lähetystyöstä ja muuta, mikä sopii evankeliseen kansanlehteen. Myös kustantajan ”Lutherilaisen Ewankeliumi-Yhtiön” asiat ovat lehdessä esillä.

Lehti ilmestyi kaksi kertaa kuukaudessa saman kokoisena ja muotoisena kuin aikaisemminkin. Hinta oli kolme markkaa ”sekä Helsingissä että maamme kaikissa postikonttuoreissa”. Kymmenen lehteä tilannut sai yhdennentoista ilmaiseksi. Lehteä voi tilata ”postikonttuorista” ja pääkaupunkiseudulla ”Luth. Ewank. Yhtiön Toimistolasta” Läntinen Henrikinkatu 22, ”ensimmäinen kiwi-rakennus kartanolla, toisessa kerrassa”. Sieltä pääkaupunkilaiset saivat noutaa lehtensä tai kauppias Tallbergin puodista Läntinen Henrikinkatu N:o 18. Lopuksi pyydettiin kaikkia lehden ystäviä auttamaan lehden levittämisessä. Allekirjoittajina olivat E. W. Lybeck ja K. G. Sirén wastaava toimittaja.268

Lehden alkumenestys oli ollut tyydyttävä. Lehtiä levisi noin 2000 kappaletta. Tilaajamäärä kääntyi kuitenkin laskuun. Vuonna 1879 tilaajia oli enää 1250. Lybeckin ja Sirénin aloitettua toimittajina tilaajamäärä kasvoi; vuonna 1880 1594 tilaajaa, 1881 1552, 1882 1655. Lehti sai suomalaisten toimittajien käsissä aikaisempaa suomalaisemman leiman. 269

Tiukkalinjainen päätoimittaja
Lehdessä ryhdyttiin julkaisemaan toimitukselle tulleita lukijoiden kirjeitä. Esimerkiksi vuoden 1884 lopussa toimittajat iloitsivat lukijoiden ilahduttavan runsaasti lähettämistä kuulumisista. Monet kirjeet odottivat toimituksessa julkaisemista. Toimittajat toivoivat, etteivät lukijat väsy ja lopeta kirjoittamista, sillä kirjeet ovat olleet monille virvoitukseksi.270 Kirjeitä myös kommentoitiin. Sanansaattajan kommentaattoreista ei liene missään varsinaista tietoa. Kirjoituksia kommentoivat kulloinkin tehtävää hoitaneet toimittajat. Tyylistä ja teologisista korostuksista on pääteltävä, kummasta toimittajasta Lybeckistä vai Sirénistä oli kysymys.

Puhoksesta Susanna A kirjoitti ”Rakas herra pastori! Taas tulen tyköönne tällä huonolla kynätaidollani ja saan kiittää sen suuren lahjan edestä, jonka sain sanomattomaksi ilokseni”. Kirjeen kirjoittajaa ilahduttanet saamansa kirjat synnyttivät kuitenkin paikkakunnalla kovan raivoavan myrskyn. Hänen mukaan oppineemmat ”karkasiwat Herran pyhää Sanaa wastaan”. Luterilaisia kirjoja kiellettiin lukemasta, koska ”ne weivät wäärään käsitykseen”. Susanna A sai kuitenkin luettavakseen Uuden testamentin ja sille selitykseksi ”Lutherin Kirkko-Postillan”, mistä hänen sydämensä syttyi iloveisuun ja hän lauloi sotansa päätökseksi virren 203 ”Näin suurest´ Jumal´ armahtan´ on Maailmaa, wihollistans´ ilkiää, Ett´ rakkaan Poikans´ antanut on Ihmiseks´, ihmisten pilkaks´, Orjaks´ alle surkian surman; Sywäst´ synnin kadotuksest´, Helwetin tuskast´, Maailmaa ulos auttamaan, Niin autuaaks´ elämään uskost´.” Tämän jälkeen hän kertoi vielä heikosta uskostaan ja siitä onnesta, mitä oli kuulla evankeliumin suloista saarnaa. Hänen päivittäinen läksynsä oli lukea Lutherin katkismusta, joka oli alkanut aueta uudella tavalla. Lopuksi hän toivoi toimittajien jäävän Herran haltuun ja pahoitteli huonoa kirjoitustaan, mutta uskoi, että ”kyllä lapset ymmärtävät toistensa kirjoitukset”.271

Edellä selostetussa kirjeessä kerrottu oppineitten kielto lukea ”lutherilaisia kirjoja”, jotka veisivät lukijansa väärään uskonkäsitykseen, antoi ”S. Kirjoittajalle”, ilmeisesti Lybeckille tyylistä päätellen, aiheen pitkään poleemiseen huomautukseen. Kommentti alkaa voimakkaalla vakuuttamisella ”Me suomalaiset olemme lutherilaisia”. Lybeck näytti tuntevan Susanna A:n, koska kertoi hänen olevan iäkäs kristisisar. Lybeckille kirje osoitti, kuinka oikeaan aikaan ”lutherilainen evankeliumi-yhtiö” perustettiin. Hänen mielestään papit ovat useasti kauheassa pimeydessä, mitä tulee Lutherin opetusten ymmärtämiseen. Kritiikkinsä hän toi aika voimakkaasti esille. Papeilla ei ole kirjastoissaan, jos heillä sellaisia onkaan, yhtään Lutheruksen kirjaa. Lybeckin arvio papeista oli tyrmäävä. ”Ahtaassa kallossansa luuloittelevat he sitte itsiänsä, ett´ei Lutheri taitanutkaan toisin opettaa kuin he ja että he owat oikein ”Raamatulliset teologit”. Mutta raamatulliset owat Radelisset, Björkenheimit, Heikkelit, Bergenit ja mitä kaikkea he lieneekin. Mene waan heille suoraan sanomaan, etteiwät ole ”raamatulliset”, kyllä saat kohta turkkisi täyteen”. Huudahdettuaan ”Jumala paratkoon” hän kertoi eräästä nimismiehestä (wallesmanni), jonka mukaan muuan korttia pelaava rovasti oli todennut viran vapauden vaativan pelaamista. Nimismiehen paheksunnan jälkeen Lybeck totesi tällaisia viran ja vapauden huutajia löytyvän, jotka eivät ymmärrä apostolin opetusta, ”jos jollakulla on joku wirka, se pitäköön siitä waaria”. Vapaudet virassa olivat Lybeckin mielestä vallattomuuden vapauksia. Hän kertoi myös ”korkeimmalla sivistyskannalla seisowien maiden” esimerkiksi Ruotsin sanomalehdissä olleen metelin ”wapaudesta”.272

Raahelainen kirjoittaja kertoi maaliskuussa 1884 metodistisaarnaajan kokouksesta ja arveli, että moni voi olla hyvinkin innokas, harras ja ahkera kristillisyydessänsä, mutta ei käsitä Jumalan teitä. Metodistisaarnaaja oli yrittänyt puheessaan vakuuttanut, että Jeesus oli hänenkin perustuksensa.273 Lybeck arveli tällaisia saarnaajia suosivien sielujen seuraavan ”kaikkia muita kirkkopuolueita, mutta ei taida rakastaa tosi-lutherilaisia”. Tällaisille ihmisille on ”sakramentti oppi: ins blaue hinein” (= se on sumuisessa pilvessä). Omasta kipeästä kokemuksestaan hän myös tiesi, ettei sellainen ihminen ei saa mitään irti Lutherin kirjoista. Lybeck esitti kysymyksen ”Minkä uskonnollisen puolueen ja lahkon perustuksena Jeesus ei ole? – ”Kuitenkin aina olewinansa”.274

Lybeck intoutui kommentoimaan enemmän metodistisaarnaajan herättämiä ajatuksia. Hänen mielestään J. B:ckin (Johannes Bäck) esittämät ajatukset käyvät tärkeiksi päivä päivältä. Näinä vaarallisina hurmahenkien aikoina niiden, joille ”esi-isiltä peritty puhdas lutherilainen tunnustus on kallis”, tulisi rakkauden siteellä liittyä lujasti toisiinsa. Tämän jälkeen Lybeck kirjoitti ”Surkia kyllä” ja jatkoi, että nyt ilmaantuu nuoria pappeja, jotka halveksivat Lutheria. Hän ei löytänyt tälle muuta syytä kuin aikanaan itsekin kokemansa, että yliopistossa oikein kädestä pitäen opetetaan kavahtamaan Lutherin jumaloimista. Kommentti jatkui kirpeänä professorien arvosteluna. Heitä kyllä voi jumaloida ja heidän lörpötyksiään ja oikkujaan sisäistää vaikka kuinka paljon. Mutta rakkaalta Lutherilta ei saisi oppia ”uskon oppia autuuteen”, vaan sitä tulisi pelätä kuin petoa ja hänen kirjojensa sijaan tulisi lukea vaikka mitä tahansa roskaa. Kommentti päättyi huudahdukseen ”Oi kurjuutta! Sinne asti on se lutherilaisesta maasta mennyt!”275

Uusi Suometar kritisoi Sananaattajan kirjoituksia
Ei kestänyt kauan kun Uusi Suometar vastasi ”lörpötyksiin”. Lehti oli varsin kriittinen niitä halpamaisia ja perusteettomia syytöksiä kohtaan, joita Sanansaattajan kirjoittaja sen mielestä oli esittänyt. Uuden Suomettaren toimittajien omatunto vaati kunnioituksesta ja rakkaudesta jumaluusopillista tiedekuntaa kohtaan ottamaan kantaa kirjoitukseen.

Ensimmäinen kritiikki kohdistui Sanansaattajan kirjoittajaan, jonka todettiin omasta mielestään kuulleen yliopistossa lörpötyksiä. Nyt arveltiin, että hän oli puhdistanut yliopiston tomut jaloistaan ja ”awannut korwansa Lutherukselle (sic!)”. Nyt hän silmät auenneina voi korkealta arvostella yliopiston opetusta. Lehti kertoi tietävänsä, että ”Luth. Evank. Yhtiö” hengenheimolaisineen arvosteli kaikkea muuta paitsi omaa katsontakantaansa uskonnollisissa asioissa ja sen tähden oli melkein turha ruveta sen kanssa väittelemään. Lehti tahtoi kuitenkin tuoda esille joitakin asioita. Liikkeen toiminnasta näkyi, että se omisti ainoan oikean Raamattuun perustuvan opin, se korotti itsensä oppi-isänsä Hedbergin Lutheruksen arvoiseksi ja surkutteli kaikkea sitä pimeyttä, mitä Suomen papeissa oli, mutta ei nähnyt sitä oman liikkeensä asialle omistautuneissa. Lehti kyseli, mitä kansa ajatteli lörpötyksistä ja siitä, että yhtiöllä oli totuus ja muilla valhe.

Lehden mielestä nyt oli muidenkin aika puhua. Uusi Suometar sanoi kertoneensa Kirkollisessa kuukauslehdessä muuta ”ewank. Yhtiöstä”, mutta halusi nyt puuttua yliopistossa kuultuihin lörpötyksiin. Lehden mielestä Sanansaattaja ei voinut väittää, etteivätkö tiedekunnan opettajat olisi antaneet Raamattuun perustuen oikeaa jumaluusopillista opetusta. Lehden edustajat voivat omasta, ei ”kipeästä”, vaan ihanasta kokemuksestaan väittää, että kun professori Ingman istuutui kateederiin opettamaan, niin tuntui siltä, että hän itse ammensi elävän veden pohjattomasta lähteestä ja sen tähden osasi puhua kuulijoidensa sydämiin. Lehti kyselikin Sanansaattajalta, miten raamatunselitysoppia pitäisi opettaa ja jatkoi ”niinkö, että Lutherusta olisi tutkittu ja luettu”. Uusi Suometar puolestaan opetti ”mutta, katsokaa, se onkin raamattua, kuin pitää tutkiman eikä suinkaan aina Lutheruksenkaan silmälaseilla”. Raamattua on tutkittava syventymällä alkukielten oikeaan jumalalliseen henkeen ja löytää sieltä oikea käsitys vaikka se poikkeaisikin jonkun ihmissääntöihin perustuvan suunnan käsityksistä. Lehti uskoi, ettei tiedekunnassa ollut ketään, joka piti sen opetusta lörpötyksenä.

Uusi Suometar kiinnitti huomiota myös siihen, että tiedekunnasta lähteneiden tieteellinen perustus oli niin epävarma ja riittämätön, että pappi oli valmis seuraamaan kaikenlaisia lörpötyksiä. Lisäksi lehti kiinnitti huomiota yliopiston pappien sivistystasoa koskevaan kannanottoon ja pappissivistyslautakunnan esitykseen pappien sivistystason kohottamisesta. Ellei näin tapahdu, niin kirkko menettää sivistyneen säädyn luottamuksen ja aikaa myöten kansankin luottamuksen. Pappein tilannetta verrattiin lääkärikunnan sivistykseen ja sen nauttimaan arvostukseen. Lehti ei uskonut papiksi aikoneiden väitetyn köyhyyden olleen syynä siihen, ettei heiltä voinut vaatia suuria. Sen mielestä köyhiä oli kaikissa tiedekunnissa ja lisäksi jumaluusopillisen tiedekunnan apurahat olivat runsaat. Lehti uskoi, että pappien sivistystasoon tyytyneet johtajat kerran huomaavat laiminlyöntinsä ja erehdyksensä, mutta ehkä silloin on liian myöhäistä korjata erehdyksensä. Kirjoitus päättyi ”hywä on nukkua ja makealta maistuu uni. Niin, nukutaan waan, waikka wihollisia on sekä sisällä että ulkona”.276

Uuden Suometar julkaisi saamansa Sanansaattajaa kritisoineen kirjoittelun
Kolmisen viikkoa edellä selostetun Uusi Suometar -lehden kirjoituksen jälkeen lehdessä julkaistiin kolmessa numerossa toimitukselle tullut kirjoittelu, jonka otsikko oli ”Aikamme hengellisestä sanomakirjallisuudesta”.277 Kirjoitus alkoi sitaatilla ”Sanomalehdet owat maailmalliset, nekin niistä, jotka owat hengellisyyttä edustawinaan”. Tarkasteltuaan Jumalan sanan valossa puhtaimpanakin pidettyä sanomakirjallisuutta hän totesi kirjoittajien edustaneen itsekkyyttä, tuomitsemisen halua, lihan vapautta tai ivailemista. Kirjoittajien tulisi kysellä, ovatko heidän kirjoituksensa Herralle otollista ja ihmisille hyödyllistä ja rakentavaa. ”Iwasana lewiää helposti yli koko siwistyneen maailman, mutta mitä se waikuttaa, on ihmisen mahdoton aawistaa”.

Kirjoitettuaan ilmenneistä oppineiden ihmisten halveksunnasta kirjoittaja palasi Uudessa Suomettaressa olleeseen kirjoitukseen, jossa kerrottiin Sanansaattaja-lehden arvostelleen jumaluusopillisen tiedekunnan opettajia ”lörpöttyksien” opettamisesta. Kirjoittajan mielestä lehti itse oli alentunut ”pilkkalehdeksi”, koska siinä oli ollut ”lörpötyksiä”. Toimitus oli poikennut lehden alkuperäisestä suunnasta. Lehteen oli tullut ”lawerruksia”, jotka eivät olleet hyviä niiden mielestä, jotka tunsivat lehden aikaisemman linjan. Lehden taustalla oleva ”Lutherilainen Ewankeliumi-Yhtiö” ei enää seurannut Lutherin puhdistamaa oppia ja niinpä taustaorganisaatiota oli käyty kutsumaan pelkäksi ”Ewankeliumi-Yhtiöksi”. Koska lehden otsikossa olivat sanat ”Kuulkaa, niin teidän sielunne saa elää” (Jes. 55,3), olisi lehden pitänyt sisältää pelkästään oikeata ja totta, elähdyttävää ja kuolematonta ihmishenkeä ravitsevaa.278

Kirjoittaja otti esille muutamia esimerkkejä, jotka todistivat Sanansaattaja-lehdessä olleen ”lörpötyksiä” ja ”lawerruksia”. Ensimmäinen esimerkki on ”Kertomuksia kirkon historiasta” lehden 6. numerosta vuonna 1884. Siinä kerrottiin, että Sokrateella oli ”härän tapaan päässä ulosseisowat silmät, jotka sen lisäksi katsoiwat ristiin”. Lehdessä kirjoitettiin myös Sokrateen kauniista nenästä, jonka sieraimet olivat ulospäin kääntyneet ja joilla hän aisti kaikki maailman hyvät hajut. Nenä oli juurestansa sisään painunut, mikä mahdollisti silmäillä sinne tänne. Suurella suullaan Sokrates saattoi syödä enemmän kuin muut ihmiset ja hänen paksut huulensa antoivat parhaan ”muiskun”. Loppupäätelmä oli, että kirjoittelu Sokrateesta oli lievästi sanottuna pyhän sijasta lörpötystä eikä sopinut evankeliseen lehteen.279

Seuraavaksi kirjoittaja otti käsittelyyn kysymyksen laista ja lainasi siinä yhtä Sanansaattajan toimittajista (hra K. G. S.) eli Siréniä, joka oli kirjoittanut Sanansaatajassa (110/1884) siitä, että evankelisia syytettiin lain hylkäämisestä. Sirén hänen mielestään oli väittänyt, että evankeliumi oli syynä lain hylkäämiseen. Uuden Suomettaren kirjoittaja katsoi, ettei tosikristitty ei pane evankeliumin syyksi lain hylkäämistä, vaan evankelisen yhtiön syyksi. Hänen mielestään evankelinen liike oli mennyt liian pitkälle vapaudessaan unohtamalla ja hylkäämällä lain. Sirén oli kirjoittanut, ettei evankelinen liike jouda niin paljon pitämään huolta kansan herättämisestä kuin herätettyjen omientuntojen rauhoittamisesta sovintosaarnan kautta. Samalla Sirénin miestä oli huolehdittava siitä, ettei mitään puolta Jumalan sanasta laiminlyödä. Tästä kirjoittaja oli samaa mieltä, mutta yksipuolisella sovintosaarnalla nukuttiin niitäkin, joiden omatunto ei vielä ollut hereillä.280

Seuraavan päivän numerossa kirjoittelu jatkui. Nyt käsiteltiin lehdessä olleita ”kokkapuheita”, ivallisia puheita. Lehden ”Kristillisiä kertomuksia” -osiossa (nro 9/1884) eräästä papista sanottiin, että hän ”syötteli seurakuntaa saarnastuolista walkoisen plaastarin tawoin parannuspuurolla” ja ”lainlaatijan lawerruksilla”. Toinen pappi taas nuhteli seurakuntaa juoppouden synnistä kirjoittajan mielestä arveluttavalla tavalla. Papin mukaan pyhässä kasteessa saatu uudestisyntyneen ihmisen oma voima, kunnia ja hengellisyys ja Jumalan pelko ei missään muualla niin ”selkene kuin juopuneessa, joka yön on renannut ja aamusella rypee sikaeläinten (!) kanssa yhtenä tienojassa”. Sanansaattajan mukaan eräs jumalinen mies, joka lähti halvimmasta ravintolasta eli kapakasta, koska ”siellä törisi juoppoja”. Kirjoittaja kysyi, minkä käsityksen lukija tästä sai muuta kuin sen, että juopumus on hyvä asia. Kirjoittajan mukaan Sanansaattajan vuoden ensimmäisessä numerossa jo tehtiin selväksi, että juopumus on välttämätön kristityssä maassa ja järjestäytyneessä yhteiskunnassa. Kirjoittajan mielestä Sanansaattajassa vastustettiin raittiusasiaa tarpeettomasti. Paavalin sanakin tarkoituksellisesti vääristeltiin. Esimerkiksi hän otti erään kirjoittajan, joka lainasi Paavalin sanoja kohtuullisuudesta (2. Piet 1,1), käsittäneen sen koskevan ruokaa ja juomaa voidakseen iskeä raittiusasiaa, jota hän ei näyttänyt käsittävän. Kristitty on kohtuullinen ruuan ja juoman suhteen ilman erillisiä lupauksia. ”Minkä werran usko häntä hallitsee, sen werran hän pitää lihansa kurissa”. Uuden Suomen kirjoittaja arveli, että jos koko maailma tulisi heitä hallitsevaan uskoon, silloin kaikki käyttäytyisivät kauniisti, eivätkä vahingoittaisi itseään eikä lähimmäistään. Ei tarvittaisi lakia, ei tuomareita, ei poliisia, ei ”ewankeliumi-seuraakaan”, vaan silloin koko maailma olisi yhtenä ”ewankeliumi-yhtiönä”. Hänen mielestään jokaisen kristityn uskosta riippumatta pyhä velvollisuus oli estää vahingoittamasta lähimmäistään. Juoppouden vahingoittavan vaikutuksen takia oli tarpeellista karttaa sitä, mikä altistaa juomiselle. Uskovaiset ja uskottomat lain säätäjät voivat paljon vaikuttaa juoppouden vastustamiseen ja jopa sen poistamiseen, sillä ”jota useampi kapakka, sen suurempi wiettelys juoppouteen”. Lopuksi hän kyseli, mitä hyötyä juoppoudesta evankeliumille on, kun sitä niin äärettömästi Jumalan sanalla puolustetaan. ”Jos ihmiselle puhutaan ewankeliumista, täytyy hänen, sitä käsittääkseen ja omistaakseen olla selwä, – ei kohmelossakaan”.281 Näin päätteli lehteen kirjoittanut arvioitsija.

Heinäkuun viimeisen päivän numerossa saman asian arviointi vielä jatkui. Lähimmäiselle tehdyt lupaukset eivät ole arvottomia eikä Jumala niitä kiellä. Tämän väitteensä tueksi hän otti Raamatusta raittiusasiaa valaisevan kohdan (Jer. 35). Kertomuksen rekabilaiset saivat raittiuslupauksestaan siunauksen. Suomessakin moni evankelisluterilainen pappi ja elävä kristitty oli ottanut osaa raittiusharrastukseen ollakseen lähimmäisilleen esimerkkinä ja estääksensä lahkolaisuutta ja muita vaarallisia mielipiteitä pääsemästä raittiusasiaan.282 Tällä estämisellä hän ilmeisesti tarkoitti, etteivät edellä mainitut tahot turmelisi raittiusasiaa.

Arvioitsija käsitteli myös Sanansaattajan kirjoittajan Ap:n suorittamaa Jumalan sanan väärentämistä. Kysymyksessä oli Pietarin kirjeen kohta (2. Piet. 1, 4), jonka Sanansaattajan kirjoittaja tulkitsi ”näiden lupausten kautta olemme tulleet Jumalan luonnosta osallisiksi ja niiden kautta wältämme katoawaisen maailman himon”. Uuden Suomettaren arvioitsija puolestaan tukeutui tarkemmin apostolin sanoihin, jotka kuuluivat ”meille owat lahjoitetut suurimmat ja kalliit lupaukset, että te niiden kautta Jumalan luonnosta osallisiksi tulisitte, jos te katoawaisen maailman himot vältätte”. Arvioitsija kiinnitti huomionsa tekstissä olevaan jos-sanaan. Se osoitti hänen mielestään kyseisen kohdan osoittavan, ettei apostoli julistanut yksipuolista evankeliumi, vaan vaati myös elämän puhtautta.283

Keskustelun lopussa selviteltiin vielä lestadiolaisten käsitystä Raamatusta, sillä Sanansaattaja-lehden vuoden 1884 seitsemännessä numerossa (SS 7/1884) kerrottiin, että ”hihhulit ja lahkot wäittävät Jumalan sanan olewan ei eläwän, – ei muuta kuin kirjemustetta ja paperia”. Arvioitsija oli saanut vastauksen lestadiolaiselta asiaa kysyttyään. ”Laestadiolaiset sanowat, ettei P. Raamattu ole muuta kuin mustetta ja paperia sille ihmiselle, joka ei siitä sielun puolesta elä: lyhyesti; kuollut kirja”. Sen jälkeen tuli puheeksi lestadiolaisten rehellisyys ja raittius. Jos lestadiolaiset olivat jotakin lähimmäistään vastaan rikkoneet, he eivät rohjenneet pyytää Jumalan siunausta, ennen kuin olivat pyytäneet lähimmäiseltään anteeksi. ”Wäkewiä juomia” he eivät nautineet eivätkä toisille tarjonneet. He kutsuvatkin paloviina ”tuliwedeksi” ja ”pirunliemeksi”. ”Kirkollis-ewankelis-luterilainen” Sanansaattajan kertoja kutsui tuota ”herkkujuomaansa” Jumalan lahjaksi. Arvioitsija päättelikin, että helpompi oli toista tuomita kuin tunnustaa omat vikansa ja tuomita itsensä.284

Toimittajien vastustus, sorto ja ahdistukset
Vuoden 1884 ”Tilaus-ilmoituksessa” tehtiin lukijoille selväksi, minkälaisissa olosuhteissa toimittajat olivat lehteä julkaisseet. He kertoivat kuinka kaikenlaiset vastukset, sorto ja ahdistukset ovat tulleet heidän osakseen kuluneena vuonna. He kuitenkin kertoivat Herran heidät näistä vaivoista ihmeellisesti päästäneen. He lainasivat Psalmin sanaa ”Minä otan sen autuaallisen kalkin, ja saarnaan Herran nimeä” (Ps. 110, 13 Biblia 1776). He kokivat, että heidän kalkkinsa oli autuas.285

Sanansaatajassa esitettyjen lukijakirjoitusten kommenttien perusteella ja muidenkin Lybeckin kirjoitusten johdosta Koskenniemi kertoo, että ”omalaatuinen ja kiivas” Lybeck ryhtyi toisinaan polemiikkiin lehtensä sivuilla, mikä Koskenniemen mielestä oli vierasta Evankeliumiyhdistyksen lehdille. Toimitustapa Koskenniemen mielestä oli toisinaan harkitsematonta ja kieli paikoin kehnoa. Lybeck oli myös toisuskoisten arvostelussa suorasukainen ja räikeäsanainen. Hän piti vapaakirkollisia ja uskonnollisen liberalismin edustajia samanveroisina harhaopettajina ja esitti sellaista kritiikkiä papeista ja yliopiston teologisen tiedekunnan opettajista, joka herätti lehdissä polemiikin.286

Bäckin mielestä Lybeck kirjoitti temperamenttinsa innokkuudella Sanansaattajaan ja muihinkin lehtiin paljon, ehkä enemmän kuin oli toivottavaa. Hän siirtyi ajatuksissaan poleemisiin aiheisiin. Riitakirjoituksissa hän oli ankara ja pisteliäs. Niissä hän meni joskus liian pitkälle ja antoi iskuja, joita ei oltu oikein suunnattu. Useasti hän joutui kokemaan jälkikäteen itse niiden vaikutukset. Lieventääkseen lausuntoaan Bäck arveli, että tuskinpa on ketään, joka olisi vapaa tästä synnistä.287 Lukijat eivät kuitenkaan kritisoineet toimittajia, vaan toivottivat heille menestystä ja olivat kiitollisia. Esimerkiksi heinäkuussa 1884 Helsingistä kirjoitettiin ”Rakkaat Sanansattajan toimittajat! Armo korkeudesta wahwistakoon teitä ilolla tekemään sitä työtä, jota te olettekin monta vuotta tehneet nim. Sanansaattajaa kirjoittaneet!”288

Kun Lybeck kuoli, Sanansaattajan lukijoille kerrottiin surullinen sanoma lehden päätoimittajan kuolemasta. ”Edward Wilhem Lybeck ei ole enää täällä. Tiistaina 27 päiwänä Lokakuuta pääsi hän Herransa iloon, sairastettuaan muutamia päiwiä kovassa aiwokuumeessa. Ylihuomenna peitetään hänen niin aikaiseen purkattu maallinen majansa lepokammioon”. Sen kummempia arviointeja ei tässä yhteydessä esitetty lukuun ottamatta toivomusta, että jossakin Sanansaattajan numerossa saadaan lukea vainajan elämästä ja vaikutuksesta. Lisäksi oli viittaus Danielin kirjan kohtaan 12,3 ”Mutta opettajat paistawat, niinkuin taiwaan kirkkaus, ja jotka monta opettawat vanhurskauteen, niinkuin tähdet alati ja ijankaikkisesti.289 Yhdessä pastori Sirénin kanssa he toimittivat lehteä seitsemän vuoden ajan 1879-1885.290

Tekevästä wanhurskaudesta” evankelisen uskon käsittämiseen
Aikaisemmin on jo kerrottu, että Edward Lybeckin äiti oli voimakkaan pietistisen liikkeen vaikutuksen alainen. Hän kylvi poikansa sydämeen Jumalan pelon siemenen. Myös kouluvuosien ja yliopiston uskonnollista vaikutusta häneen on jo aikaisemmin sivuttu. Mutta seitsemän vuotta Perniön seurakunnassa olivat hänelle ja hänen sisälliselle elämälleen varsin merkitykselliset. Sinä aikana hän joutui läheiseen kanssakäymiseen naapuriseurakunnan Kemiön kirkkoherran F. G. Hedbergin kanssa.

Lybeck kertoi 1860-luvun lopulla alkaneensa vapautua yliopiston siteistä. Hän kertoi olleensa aikaisemmin kiintynyt ”tekewään wanhurskauteen”. Vielä tuolloin hän ei kuitenkaan voinut luottaa evankelisiin, sillä hän oli tottunut kammoksumaan heitä kuin lahkolaisia. Bäck kertoi

HK19421003_8

Evankeliumiyhdistyksen hallitus 1873-1893. Museovirasto.

kauniin sanakääntein Lybeckin uskonnollisesta muutoksesta, kuinka hänen heikko ja häilyvä uskonsa aamunsarastus, jonka kanssa hänen oli taisteltava yön hämäryydessä ja pimeydessä, vaihtui nyt kirkkaaksi uustestamentilliseksi päiväksi. Vanhuskauden aurinko, jolla oli autuus siipiensä alla, tuli hänen elämänsä taivaalle ja hän saattoi sanoa ”minä teidän, kehen minä uskon”.291

Lybeckin onnellisen ja autuaan muutoksen Bäck katsoi pitkälti johtuneen Kemiön rovastin F. G. Hedbergistä. Hän oli paljon kokenut evankeliumin totuuden puolesta taistellut ja vaikutti sanojensa ja kanssakäyminen kautta voimakkaasti ja tervehdyttävästi Lybeckin elämään. Hänen viimeisetkin evankelisia kohtaan tuntemansa ennakkoluulot häipyivät ”kuin lumi kewäällä sulaa”. Hän iloitsi siitä, että Jumalalle kelpaamme kelvottomuudessamme. Hän kiitti Hedbergiä sanoista ”Herrassa me elämme ja olemme”. Hän ymmärsi tulleensa kasteessa puetuksi Kristukseen. Kristus oli merkinnyt hänet merkillään. Hän piti ihmeellisenä, ettei Herra hävennyt hänen kehnouttaan. Mitä hän aikaisemmin oli aavistuksenomaisesti kokenut, tuli nyt hänen sydämensä viisaudeksi. Hän saattoi todella sanoa, kehen hän uskoi. Samalla alkoivat hänen entiset ystävänsä katsoa häntä nurjasti. Eräskin kirjoitti hänelle ”sinäkin”.292 Nykyisin yleistä vihapostia osattiin lähettää silloinkin. Viereinen kuva on Museoviraston kokoelmista ja esittää luterilaisen evankeliumiyhdistyksen hallitusta 1873-1893.293

Kansalliskirjastossa Hedbergin arkistossa Lybeckin säilyneiden kirjeiden perusteella on pääteltävissä, että Hedberg oli Lybeckin sisäisen, hengellisen elämän kannalta tärkeä. Kirjeitä on vuosilta 1870-1883 kaikkiaan 21. Kirjeissään hän puhutteli Hedbergiä ”farbror” ja teititteli häntä. Ainakin neljässä kirjeessä hän käsitteli hengellistä elämäänsä, sisäistä tilaansa.294 Joissakin kirjeissä hän kertoi yksityiselämänsä asioista.295 Hän tahtoi jakaa Hedbergille myös kokemuksiaan työstään seurakunnassa.296 Kirjeissään hän otti kantaa myös oman maan lähetystyöhön ja Viipurin lahkolaistilanteeseen.297 Yhden kirjeen lopussa Viipurin kanttori Filip Ronimus kiitti Hedbergiä muistellessaan viimekertaista käyntiään Kemiössä. Samalla hän kertoi Herran ihmeellisesti muistanen heitä Viipurissa, vaikka he olivat yhteen aikaan evankeliumin vihollisten alas painamia.298

Sekä Sirénin että Bäckin laatimissa muistosanoissa on pyritty analysoimaan hänen uskonnollista elämäänsä, sydämensä suhdetta Herraan. He olivat vakuuttuneita siitä, että häntä hallitsi Herran pelon henki ja tunne Jumalan pyhyydestä. Hän ei hävennyt Kristusta ja kristinuskoa. Ylhäisten ja alhaisten edessä hän todisti, että ainoastaan kristillinen usko voi tehdä ihmisen onnelliseksi. Kristinusko oli hänelle jotakin suurta ja ihanaa, jota kenenkään ei pitänyt hävetä vaan kunnioittaa.299

”Hieman omalaatuinen”. Luonteenpiirteitä.
”Viipurin hieman omalaatuinen kappalainen” on Lauri Koskenniemen kirjaama luonnehdinta Lybeckistä. Koskenniemi kertoi Bäckin levähtäneen kesällä ystävänsä, Viipurin ”hieman omalaatuisen kappalaisen” E. W. Lybeckin luona. Kysymyksessä oli ilmeisesti Bäckin arvio.300 Koskenniemi ei kuitenkaan selittänyt, millä tavalla Lybeck oli ”hieman omalaatuinen”. Seuraavassa paneudutaan Lybeckin luonteenpiirteisiin.

Bäckille Lybeckin persoonallisuus oli vaikeasti ratkaistava mutta mielenkiintoinen psykologinen arvoitus. Hänen luonteensa oli täynnä vastakohtia. Yhtenä hetkenä hän oli iloinen ja leikkisä, jopa sopimattomuuksiin asti, toisena hetkenä masentunut aina synkkyyteen asti. Yhtenä hetkenä hän oli lempeä ja pehmeän mukautuva tilanteissa, joissa rauhallisemmalla ihmisellä olisi veri kuohahtanut, toisena hetkenä hän raivostui silmittömästi mielettömyyksiin asti jopa merkityksettömistä syistä. Hänen tunnetilansa ja mielialansa vaihtelivat oikukkaasti, mikä aiheutti sen, ettei häntä pian oppinut tuntemaan.301

Luonteeltaan Lybeck oli kuin avoin kirja, jota jokainen voi lukea ja tulkita mielensä mukaan usein hänelle epäedullisella tavalla. Hänen suurimpana vikanaan pidettiin ylpeyttä. Hän itsekin tunsi ylpeyden olevan hänen helmasyntinsä ja näki monissa ulkonaisissa vaikeuksissa Isän rakkautta täynnä olevan kurituksen, jolla Herra pyrki nujertamaan sydämen itsekkyyden ja ylpeyden. Bäckin mielestä hänen ylpeytensä ei ollut sen suurempaa kuin muillakaan ihmisillä. Lybeck ei osannut salata ylpeyttään eikä kätkeä heikkoja puoliaan, kuten toiset tekivät. Hänen ylpeytensä ei ollut sellaista, että hän olisi ajanut omaa etuaan toisten kustannuksella. Esimerkiksi hän kerran puhui virkaveljiensä toiminnasta ja seurakuntalaisten erilaisista sympatioista, jotka ilmenivät siinä, että he pitivät enemmän S:n (Sirén) saarnoista kuin hänen. Rehellisesti hän itsekin sanoi niiden olleen parempia kuin hänen. S:n saarnoissa oli erinomainen logiikka, mutta hänen saarnoissaan se oli heikoin kohta. ”Kuitenkin – jokaisella on omat lahjansa Herralta”. Tämän esimerkin innoittamana Bäck uskoi, ettei Lybeck ollut ylpeytensä vanki, vaikka hänellä oli kiusaus ylpeyteen.302

Sirénillä oli mahdollisuus arvioida läheistä työtoveriaan. Lybeck oli tullut Viipurin kaupunki- ja maaseurakunnan 2. kappalaiseksi vuonna 1877 ja Sirén saman seurakunnan 3. kappalaiseksi vuotta myöhemmin. Yhdessä he työskentelivät samanmielisinä mutta erilaisina Lybeckin kuolemaan asti. Sirén ei pitänyt Lybeckin ylpeyttä persoonallisena ominaisuutena, vaan se perustui hänen käsitykseensä virasta, josta hän ”isoitteli” (brostade sig), ehkä ”pröystäili”. Pappia pitää arvostaa virkansa takia, oli Lybeckin käsitys. Hänessä oli hyppysellinen hierarkkisuutta ja hänessä löytyi kirkkoruhtinaan ainesta. Virassa oli kysymys myös pappien sivistystasosta. Lybeck ei halunnut ottaa kuuleviin korviinsakaan väitettä, että Suomen papiston koulutustaso oli alhainen. Papit eivät saisi myöntyä tähän, vaan heidän pitäisi pitää omaa virkaansa arvossa. Syytös hänen ylpeydestään perustui pohjimmiltaan siihen, että hän koki olevansa kelvoton Jumalan edessä, mutta odotti autuutta armosta. Hän oli valmis palvelemaan vähäisintäkin lähimmäistä. Ristiriitaisuuksia hänessä oli. Yhtäältä häntä hallitsi Herran pelko ja Jumalan pyhyyden tunto, mutta toisaalta hän oli omassa uskonelämässään vapaa aina luvallisen vapauden äärimmäisille rajoille asti.303 Mitä Sirén tällä tarkoitti, ei selviä muistosanoista.

Lybeckistä valitettiin myös hänen leikinlaskunsa takia. Leikinlaskullaan hän iski moniin, jotka eivät tunteneet häntä. Kuitenkin leikinlaskun taakse saattoi kätkeytyä syvä vakavuus. Häntä myös pidettiin tahdittomana ja vähemmän lempeänä. Kuulemansa saarnan jälkeen hän sanoi sakaristossa saarnaajalle ”nyt saarnasit ilman mitään kritiikkiä”. Avoimuudessaan hän saattoi sanoa sen, mitä joku muu ei olisi sanonut. Niille, jotka hänet tunsivat, hän oli persoonallisuus. Hänen harvat läheiset ystävänsä arvostivat hänen avoimuuttaan, lämminsydämisyyttään, luotettavuuttaan ja uhrautuvaisuuttaan.304

Sirénin käsityksenkin mukaan Lybeck oli avosydäminen, kuin avoin kirja, joka oli helppo oppia tuntemaan ja jota kaikki eivät ymmärtäneet. Eri mielentilat saattoivat nopeasti vaihdella äärimmäisyydestä toiseen, vallattomasta leikkimielisyydestä ja veitikkamaisuudesta mitä syvimpään alakuloisuuteen. Yksinäisyydessä hän usein vaipui surumielisyyteen, mutta ystävien seurassa hän oli hilpeä ja iloinen sekä yleensä hyvin sukkela. Hän ei vain ollut sukkela, vaan hän halusi olla sukkela. Hän ei jäänyt milloinkaan vastausta vaille kenellekään, vaikka ne eivät aina oikeaan osuneetkaan. Hän oli urhoollinen soturi, aina aseissa valmis lyömään. Tällä alueella hän meni usein yli sen, mikä oli toivottavaa. Näissä taisteluissa hän myös paljasti liikaa itseänsä.305

Ihotautilääkäri ja professori C. E. Sonck kirjoitti äitinsä isästä, että tämä oli varsin kunnioitusta herättävä hahmo.306 Hän ei tarkemmin selitä, mihin tuo kunnioitus perustui. Ehkä se perustui hänen kookkaaseen olemukseensa tai luonteenpiirteisiinsä, jotka lähisukulaiset olivat oppineet tuntemaan.

”Kahden ristin mies”
Työtä perheen hyväksi
Lybeck rakasti perhettään hellästi ja teki työtä sen hyväksi. Hänen aikansa kului ahkerassa työssä. Hänellä ei ollut liiemmin ystäviä, joiden kanssa hän olisi viettänyt aikaa. Seurapiirielämäänkään hän ei osallistunut.307 Luottamustoimia hänellä saattoi olla. Ainakin yksi luottamustoimi tiedetään varmasti. Hän oli Viipurin kansakoulujen johtokunnan esimies.308

Hän hankki lisätuloja Viipurin pataljoonan saarnaajana 1881-1885 ja Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen palveluksessa Sanansaattajan toimittajana 1879-1885.309 Perhe ilmeisesti sai myös vuokratuloja, sillä asianajaja, varatuomari Ossian Karsten otti vastaan asiakkaitaan pastori Lybeckin talossa Torkkelinkatu 3. Karsten ilmeisesti asui Lybeckin talossa.310

Sotaväessä jo värvätyn väen aikana 1800-luvulla oli siirrytty rahapalkkaan. Lybeckin saama vuosipalkkio oli 1500 mk (nykyrahassa n. 6500 €). Vuoden 1880 menosäännön perusteella saarnaaja oli leirien aikana oikeutettu saamaan 1,20 markkaa (n. 5 €) vuorokaudessa. Jonkinlaisen käsityksen palkan riittävyydestä saa, kun tiedetään, että perunat maksoivat 33 penniä kappa, voi 1,04 markkaa naula (425 gr), tiu kananmunia 1,50 markkaa, tuore naudanliha 4,52 ja suolasilakka 1,50 markkaa leiviskä (1 leiviskä = 20naulaa= 8,5 kilogrammaa). Eräs saarnaaja anomuksessaan kertoi, että hänen oli maksettava 1.500 markan palkastaan vuokra lämpöineen ja valoineen 2.500 markkaa, verot 100 markkaa, lasten koulumaksut 455 markkaa. Myös hevoskyyti työpaikalle maksoi jonkin verran.311

Lybeckin kuoleman jälkeen oli mahdollisuus tutkia hänen tilikirjojaan, joiden äärellä hän oli kokenut murheensa, mutta myös hänen lapsenomainen uskonsa oikeaan auttajaan.312 Hänen murheensa pitkälti johtuivat papiston palkkausperusteisiin liittyvistä ongelmista ja pappien pienistä palkoista. Yksi syy Lybeckin Perniöstä lähtöön oli hakeutua Viipuriin parempipalkkaiseen kappalaisen paikkaan. Seuraavassa on tarkoitus selvittää papiston palkkaukseen liittyviä kysymyksiä hieman laajemmin.

Palkkauksen uudistushankkeita
Papiston palkkaus 1800-luvulla oli varsin monimutkainen. Vanhat 1600- ja 1700-luvulta peräisin olevien maksuperusteiden katsottiin olevan vanhentuneita ja uusiin oloihin sopimattomia. Palkkatulojen perustana olivat kymmenysverojärjestelmään perustuvat maksut, tärkeimpinä ns. viljakolmannekset eli viljatertiaalit.313 Tähän perustuvaa maksujärjestelmää sovellettiin eri tavalla eri puolilla maata. Seurakunnat olivatkin tehneet pappiensa kanssa palkkaussopimuksia, joista osa oli hallituksen hyväksymiä ja osa sovittu vain suullisesti. Palkkaukseen liittyneiden epäkohtien poistamista pidettiin kirkkolain uudistamisen ohella yhtenä kaikkein tärkeimmistä kirkollisen alan uudistamishankkeista.

Senaatti oli jo 1850-luvulla puuttunut papiston palkkauskysymyksiin. Vakinaisen papin palkkasi virkaan se seurakunta, jonka palveluksessa hän oli. Apulaispapin palkan maksoi se, jonka apulaisena hän oli. Esimerkiksi Turun tuomiokapitulin käsityksen mukaan pappispulan perussyy oli pappien heikot palkat, minkä takia he eivät myöskään pystyneet maksamaan apulaisilleen kunnollista palkkaa. Palkollisetkin ansaitsivat paremmin kuin papistonapulaiset ja armonvuodensaarnaajat. Senaatti antoi määräykset kappalaisten ja ylimääräisten pappien minimipalkasta. Kappalaisen minimipalkan tuli olla 400 ja pitäjänapulaisen 300 ruplaa vuodessa. Senaatin päätöksessä minimipalkan määrä ilmaistiin viljapalkkana, kappalaisen osalta 60 tynnyriä vuodessa ja ylimääräisen papin osalta 40 tynnyriä.314

Uudistushanke käynnistyi vuoden 1863-1864 valtiopäivillä. Valtiopäiväkäsittelyn lopputuloksen oli komitean asettaminen selvittämään palkanmaksujen perusteita seuraaville valtiopäiville. Maksuperusteista säädyt eivät lausuneet mitään. Palkkauudistus kaatui viime kädessä pappissäädyn taipumattomuuteen sen pitäessä kiinni oikeudesta maanomistukseen perustuvaan verotukseen, jonka katsottiin antavan parhaimman turvan kirkolle ja papistolle uusia uskonnollisia virtauksia vastaan.315

Papiston palkkauksen uudistamista käsiteltiin myös valtiopäivillä 1867. Uudistus katsottiin tarpeelliseksi suurten palkkaerojen vuoksi. Esimerkiksi Turun arkkihiippakunnassa sekä Porvoon ja Kuopion hiippakunnissa kirkkoherrojen keskipalkat olivat 5830, 5219 ja 7219 markkaa sekä kappalaisten vastaavasti 1520, 2092 ja 2045 markkaa. Senaatti luopui koko uudistushankkeesta. Välttämättömäksi katsottu uudistushanke sai siinä vaiheessa raueta.316

Vuoden 1872 valtiopäivien yleinen valmistusvaliokunta totesit pappispalkkauksen pääkohtien olevan ennallaan ja asia oli korjattava ”tavalla tai toisella”. Palkkauskysymystä ratkaisemaan asetettiin uusi komitea.317

Palkkauskysymys oli esillä myös 1877-78 valtiopäivillä. Valtiopäivien valiokuntamietinnössä todettiin kirkkoherran palkan muodostuvan 11 eri tuloerästä. Myös palkkaerot olivat suuret. Esimerkiksi Turun arkkihiippakunnassa sekä Porvoon ja Kuopion hiippakunnissa kirkkoherrojen palkat vaihtelivat välillä 16000-1800, 10000-1400 ja 15200-2100 sekä kappalaisten 4500-500, 4600-500 ja 4300-700 mk. Hallitsija ei vahvistanut palkkausasetusta. Papiston palkkaus jäi jälleen muuttamatta.318

Uusi kirkkolaki (1869) merkitsi siirtymistä papinmaksuista kirkollismaksuihin. Seurakunnan oli oikeus hoitaa itse asiansa ja omaisuutensa kirkkolaissa säädetyllä tavalla, ja se jäsenen oli osallistuttava säädetyllä tavalla seurakunnan velvollisuuksiin. Seurakuntalaisten oli osallistuttava kaikkien ”seurakunnan kirkollisiin asioihin” kuuluvien menojen rahoittamiseen. Verojen maksamiseen oli osallistuttava niin kuin siitä erikseen on säädetty. Kirkkolaissa ei säädetty verovelvollisuutta, joka kuului yleisen lain säätäjille. Kysymys ei ollut enää papinsaatavien ja -maksujen tai rakennukseen erikseen kerättävien maksujen suorittamisesta. Papinmaksut olivat muuttuneet kirkollismaksuiksi.319

Palkkausjärjestelmä muuttui 5. elokuuta 1886 annetulla asetuksella papiston palkkauksesta. Papisto sai täysimääräisinä entiset palkkaedut. Palkka laskettiin pääosin jyvinä, voina ja kaloina. Viljatertiaalit ja jyväpalkat pysyivät manttaaliperusteisina. Kymmenyksistä tuli vuosimaksuja. Pääsiäisrahat, toimitusmaksut ja muut maksut tulivat kaikkien vähintään 16-vuotiaiden maksettaviksi henkilömaksuiksi. Maksujen maksajia olivat myös tehtaat ja laitokset. Kirkolliskokous valitsi maksujen kantajat. Senaatin hyväksymä asetus merkitsi siirtymistä käytännössä papinmaksuista kirkollismaksuun.320 Tämän palkkausasetuksen voimaan tullessa Lybeck oli jo kuollut.

Kaksi ristiä
Bäck kertoi Lybeckin olleen kahden ristin mies ja totesi hänen kantaneen toista ristiä rintansa päällä ja se pakotti hänet katsomaan alaspäin. Toista ristiä hän kantoi selässään. Se puolestaan pakotti katseen ylös.321 Pataljoonan saarnaajana hänet oli palkittu kultaisella ristillä, jota hän kantoi rinnallaan.322 Kauan hän ei saanut tätä ristiä kantaa, sillä jo samana vuonna, kun hän sen sai, hän kuoli. Lybeckin kuoleman jälkeen leski joutui suuriin taloudellisiin vaikeuksiin, joiden seurauksena kultaristi oli myytävä. Sonckin mukaan jotkut keinottelijat maksoivat siitä 18.000 kultamarkkaa (87.560 euroa) ja myivät sen edelleen 24.000 markalla (116.700 euroa).323 Toinen risti hänellä oli selässään. Tätä ristiä jokaisen kristityn on kannettava. Hän usein valitti sisäistä pimeyttään ja kiusauksiaan, jotka lisäsivät ristin painoa. Suurin painolasti tuli kuitenkin köyhyydestä.324 Jo opiskeluaikanaan hän oli velkaantunut. Velkojen määrä oli lisääntynyt ensimmäisten pappispaikkojen tuloista huolimatta. Vasta Viipurissa häämötti vähän valoisammat ajat. Kun lapsiluku Viipurissa kasvoi yhdeksään, merkitsi se samalla taloudellisia huolia. Taloudelliset vaikeudet lisääntyivät, kun hän rakennutti oman talon perheelleen. Yleensä papit asuivat seurakunnan heille osoittamassa virka-asunnossa, mutta Lybeck rakensi kaupunkiin keskeiselle paikalle Torkkelinkadun ja Brahenkadun kulmassa sijaitsevalle tontille oman talon, jonka kustannuksista hänen kuollessaan osa oli vielä maksamatta. Eläessään hän esti suurilla ponnistuksillaan vararikon.

Hän oli kovien taistelujen mies. Sisällä oli ahdistus, pimeys ja kiusaukset, ulkopuolella ylenkatse ja parjaukset sekä huolet toimeentulosta. Mutta Herra antoi hänelle taistelun aikana lohdutusta ja iloa. Kun aurinko pilkisteli pilvien lomasta, äkkiarvaamatta tuli kuolema. Hänen kuolemansa jälkeen perheen toimentulo näytti synkältä, mutta Sirén arveli, että Herra oli heitä ihmeellisesti auttanut, eikä heillä ole ollut mitään hätää.325

Kirjallinen toiminta
Lybeckin kirjallisesta tuotannosta on jo edellä ollut esillä hänen vakinaista papinvirkaa varten suorittamansa käsinkirjoitettu opinnäyte, jossa on päästy näkemään hänen tutkijanlahjansa, kielitaitonsa sekä Raamatun että kirkkohistorian tuntemuksensa ja tapansa esittää asia esimerkiksi selittämällä Raamattua Raamatulla.

Lybeckin painettu kirjallinen tuotanto on melko laaja. Tässä tutkimuksessa ei ole tarkoitus selvittää yksityiskohtia hänen esityksistään, vaan kuvata ainoastaan pääpiirteissään kirjojen sisältö ja mahdolliset johtopäätökset. Lukemattomat kirjoitukset ja julkaistut saarnat ovat myös tarkastelun ulkopuolella.

Vuonna 1880 julkaistiin kaksi Lybeckin kirjaa. Toinen vuonna 1880 julkaistuista kirjoista oli nimeltään Rippi ja Herran Ehtoolliskirja. Kirjoittanut E. W. Lybeck Sananpalvelia. Wiipurissa 1880 (295 s.). Toinen oli laaja tutkimus erilaisista kristillisen uskon suuntauksista Kristikunnan nykyiset Eripuolueet ja merkittävimmät Lahkot. Silmäys Kirkkohistoriaan Ewankelis-Lutherilaiselta kannalta. Tehnyt E. W. Lybeck. Hämeenlinnassa 1880 (73 s.).

Rippi ja Herran Ehtoolliskirja julkaistiin jo tammikuussa 1880. Hän oli kolme vuotta aikaisemmin siirtynyt Perniöstä Viipuriin. Esipuheen otsikko kertoi, kenelle kirja oli omistettu: ”Entiset Rakkaat Sanankuuliani Tammelan ja Perniön seurakunnissa”.

Esipuheen äärellä on hyvä pysähtyä hetkeksi, sillä siitä saa melko hyvän kuvan Lybeckin omaksumista papin julistuksen sisältöä koskevista ajatuksista. Jeesuksen käsky ”menkäät kaikkeen maailmaan saarnaamaan Ewankeliumia kaikille luoduille” (Biblia 1776) oli Lybeckin mielestä vaikuttanut hänen lähtöönsä Perniöstä Viipuriin. Herran käskystä huolimatta tehdään majoja, joissa on hyvä olla. Hänen mielestään Herra johtaa kuitenkin niin elämäämme, että meidän on toteltava tätäkin käskyä. Sananpalvelija saa kuitenkin kärsiä sydämessänsä ”sinne ja tänne seulottaessa, muutoksiensa alla!” Hän totesi Herran ”armojohdannan” kautta joutuneensa kovin kauas Tammelan ja Perniön sanankuulijoista. Hän oli kuitenkin heitä muistanut rukouksissansa. Heille hän omisti teoksensa, jonka hän oli tehnyt suurimmaksi osaksi mukailemalla ”Saksan kielestä”, ilmeisesti saksalaisia tekstejä. Lähteitänsä hän ei kuitenkaan paljastanut.326

Lybeck toi esille myös vaikuttavimpia muistoja työstään entisissä seurakunnissaan. Hän ei voinut koskaan unohtaa hetkeä, kun hän astui alttarille ja seurakuntalaiset polvistuivat sen äärelle tunnustamaan syntejänsä. Työssään hän oli tuntenut tuskaa sydämessään, ettei käyttäisi väärin hänelle uskottua valtaa; ”etten puheessani waan päästäisi sitä, joka pitäisi sitoa ja sitoisi sitä, joka pitäisi päästettämän”. Ilokseen hän kuitenkin totesi, että Herran oma sana on se, joka sielut sitoo tai päästää, ei ihmiset. Herran sanassa on meillä kaikki. Herra tulee sanassansa meihin. ”Hän se kaikkein korkein, hengellisin, meihin, jotka olemme lihalliset synnin alle myydyt”. Kun Herra taivaasta antaa itsensä meille, se tarkoittaa, että me olemme hänen luonnostaan osalliset. Hänen luontonsa on elämä ja autuus. Hänen virkansa oli saarnata Kristusta sydämiin. Tätä tehtävää varten hän oli pyytänyt seurakuntansa esirukouksia. Hän oli varma, että he rukoilivat hänen puolestaan. Hän puolestaan toivoi koko sydämestään, että he kasvaisivat Kristuksen tuntemisessa. Nähdessään kyyneleet ”Jumalan sanan suloisuuden tähden” jäyhien miesten päivittyneillä poskilla, hän rukoili, että Herran sana enemmän menestyisi. Hän muisteli myös niitä, jotka eivät oman mahdottomuutensa takia voineet mennä yhdessä muiden kanssa ehtoolliselle, etteivät muita saastuttaisi, vaan halusivat tulla muiden perästä. Heidän puolestaan hän rukoili, että he kerran voisivat yhdessä iloita siellä, missä ei synti enää paina tai hitaaksi tee eikä enää häpäisisi ja löisi alas omissa silmissäkin.327

Hänellä oli paljon sanottavaa rippilapsillensa, joille hän kirjansa omisti. Kirjan ajatukset saattoivat olla tuttuja heille, mutta eivät sanasta sanaan, sillä hän oli aikanaan pitänyt puheensa vapaasti. Hän toivoi niistä löytyvän tuttuja lauseita, joita he olivat kuulleet elämänsä kalleimmassa hetkessä. Hän oli kantanut rippilapsiaan Herran eteen, mutta epäili, etteivät he vielä olleet huomanneet Jumalan sanan ”wäkevyyttä”. Hän toivoi pienen kirjasensa auttavan rippilasiaan oivaltamaan sitä pohjatonta aarretta, joka on Jumalan sanassa, josta he saavat ammentaa täysin määrin armoa ja rauhaa. ”Ottakaat Herran sana ja syökäät siitä yksinkertaista ruokaa … joka todellisesti on elämän leipää”. Hän vakuutti rippilapsillensa, ettei Herra ole heitä heittänyt, vaan armon sanalla heitä uudelleen herättää. ”Kun kuolon kylmyys on saawuttanut sielunne ottakaat ja juokaat Herran Jesuksen Kristuksen lihaa ja werta ehtoollisesa”. Ammentakaa autuuden lähteestä ja muistakaa, että elämän veden virta on väsyneille virvoitukseksi, vaikka kaikki eivät siitä välitä, Lybeck opasti. Lopuksi hän rohkaisi heitä Psalmin sanoilla. ”Vaikka vielä meri pauhais ja lainehtis, niin että siitä pauhinasta mäet kukistuisivat, Sela! Kuitenkin on Jumalan kaupunki ihana virtoinensa, jossa Korkeimman pyhät asumiset ovat” (Ps. 46, 4-5 Biblia 1776).328

Esipuheen jälkeen kirjassa on osa I ”Muutamia Kasteenliiton-uudistus puheita pidetty Rakkaille Rippilapsille”. Alttarilta pidetyt puheet oli suunnattu rippilapsille, saarnatuolista seurakuntalaisille. Puheet oli pidetty eri raamatunkohtien innoittamina.329 Tämän jälkeen oli saarna ”Herran ehtoollisen asetus”.330 Seuraavassa osassa II on aiheena ”Rippi ja Herran Ehtoollis-wieraiden Tutkistelemuksia”. Tutkistelua tapahtui kymmenen käskyn valossa ja eri raamatunkophtien pohjalta. Mukana oli myös ”Seitsemän kuningas Davidin katumuspsalmia”.331 Kirjan päättää luku III ”Rippi- ja Herran Ehtoollis rukouskirja”. Tässä osiossa on neljä erri pääkohtaa: 1.Yhteisiä Rippi-ja Herran Ehtoollis-rukouksia, 2. Rippi- ja Herran Ehtoollis-rukouksia erinäisissä säädyissä ja tilaisuuksissa, 3. Rippi- ja Herran Ehtoollis-rukouksia erinäisinä kirkkowuoden aikoina ja juhlina ja 4. Rukouksia joka wiikonpäiwänä wuodessa. Kohdassa 2 on muun muassa seuraavat rukoukset: Synteinsä ylitse kowin tuskaantuneen Rippirukous, Ylhäis-arvoisen kristityn rippirukous, Jumalan Sanan saarnaajan rippirukous ja Sairaan rippirukous.332 Osio sisältää myös rukousohjeita koko viikon ajaksi.333

Lybeckin toinen kirja on Eripuolueet ja merkittävimmät Lahkot. Siinä hän käsitteli silloisia merkittävimpiä puolueita ja lahkoja, jotka hän jakoi neljään ryhmään: ”1. Katoolilainen kirkko (sekä Roomalais että Kreikkalais), 2. Reformeeraatut, 3. Lutherilaiset ja 4. Preussin ja Saksan yhdistetty waltiokirkko”.334 Lybeckn katsoi, että edellä mainittuun kirkkoon kuului lukematon joukko lahkoja, joista hän otti esille ”A) Arminilaiset, B) Socinilaiset, C) Babtistat (se on ”jälleen” tahi ”tuuleen kastajat”), D) Methodistat, E) Hernhutit, F) Irwingiläiset, G) Khilisastit, H) Mormonit ja I) Kwäkarit ja myös K) Suomen ja Ruotsin maan hihhulit”.335 Hänen mielestään edellä mainitut lahkot olivat niitä puolueita, joiden kanssa ei ole yhteyttä. Sellaista henkeä, joka sanoi perustavansa koko oppinsa Raamattuun, eikä tahdo ”ihmispuroista urkkia” vaan ammentaa itse lähteestä, on peljättävä. He lukevat vähän Raamattua, ovat siinä oppimattomia ja ”tuiki typerät”. Kaikki kristilliset lahkot kukin tavallaan kunnioittaa Kristusta. Lybeckin mielestä oli tärkeä tarkastaa, missä totuus on ja missä sitä ei ole. Hänen mielestään ”petos on aina sitä suurempi kuta suloisempi totuuden warjo sillä on”.

Ennen puolueiden tarkastelua hän piti tarpeellisena selvittää, mikä ja millainen Kristus on, jota ”apostoli Pyhä Paawali ja Lutherus” saarnasi. Tätä tarkastelua oli kahdeksan sivua (s. 5-12) käsittävä raamatullis-dogmaattinen selvitys Kristuksen jumaluudesta ja ihmisyydestä sekä sovitustyöstä. Tämä Kristus tulee esille sanassa ja sakramenteissa. Hänen mielestään tarkkaan ottaen kristillisen kirkon ainoa tunnusmerkki on puhdas sana, sillä sakramenttiakaan ei ole ilman sanaa (s. 8). Vaikka Kristuksen sanan ympärille kokoontuneilla on tuhansittain erilaisia ulkonaisia tunnusmerkkejä, ne eivät kuitenkaan ole kirkon tunnusmerkkejä. Niistä kiinni pitäminen on epäjumalan palvelemista.

Aloittaessaan Kristuksen kirkon esittelyn hän lainasi Hemminki Maskulaisen kärsimysvirren (SWK 162, nyk. VK 62) säettä, jossa puhuttiin Jeesuksen piinasta, piikkikruunusta, pieksämisestä, pilkasta ja purppuraviitasta. ”Tätä Kristuksemme näin rewittyä ruumista, joka on hänen seurakuntansa, käymme nyt katselemaan”, hän asetti kirjansa tehtäväksi.336

Lybeckin sivun mittainen tiivistelmä ”Eripuolueita ja mekittäwimpiä Lahkoja” koskevan kirjan tutkimustulokset antavat selkeän kuvan hänen käsityksestään puolueista ja lahkoista. Tutkimustuloksissaan hän aluksi totesi, että ”katolilaisten Kristus on Roomassa Paawi, tahi kuollut kuwaus alttarilla siunatusta leiwästä ja wiinasta. Kristuksen waltakunta on Paawin waltakunta”. Reformeeratut ja yhdistetty Saksan waltiokirkko katsovat Kristustansa ”kaukana pilwisen pimeässä kuwassa, johon he oman kuwansa Kristuksesta sitten sommittelewat”. Heidän mielestään Jumalan valtakunta täällä maan päällä ”seisoo… rauhattomissa, niin kutsutuissa kristillisissä riennoissa ja yhdistyksissä”. Kaikki lahkot ovat toisiinsa sidottu kuin ”erhetyksensä köydellä”. He ovat ”lyhteissä”. Hernhutilaiset saavat suloisista kuvauksista Kristuksen itsellensä. Heidän Jumalan valtakuntansa on ”Hernhutien näkyväinen seurakunta”. Methodistain ja Babtistain Kristus on heistä kovin kaukana. Hänen valtakuntansa on heidän ”peräti raiwokkaat rientonsa”. Irwingiläisten ja muiden Khiliastein Kristus tulee ”tummista pilwistänsä” ja tuo tuhatvuotisen valtakunnan tullessansa ja hallitsee sitten heidän kanssaan maan päällä. Lybeckin mielestä Mormonit jääköön mainitsematta ja Kweekarit ovat ”hihhulien lahkon” kautta aina mielessämme, totesi Lybeck. Lybeckin mukaan väärän kirkon tunnistaa siitä, että se antaa Jumalan sanan mennä, ellei se miellytä, ja sen ainoana huolena on saada sieluja seurakuntaansa. Seurakunta on väärän kirkon mielestä näkyvä, ”paawillisessa” merkityksessä. Oikea kirkko näkee Jeesuksensa Kristuksensa elävän totisena Jumalana ja totisena ihmisenä sanassa ja sakramenteissa. Hän tekee niiden kautta ihmisiä eläviksi sekä elää sanan ja sakramenttien kautta niissä, jotka sanan ottavat vastaan ”wäärentelemättä”. Oikea kirkko tunnustaa Kristuksen (Jumalan) valtakunnan taivaalliseksi, mutta joka kuitenkin taivaallisen sanan kautta ulottuu maan päälle. Näin Lybeck muotoili kirkko-oppinsa, väärän ja oikean kirkon eron.337

Reformaation 500. vuotena 2017 on paikallaan ottaa esille muutamia asioita Lybeckin katollista kirkkoa kohtaan osoittamasta kritiikistä. Kritiikki alkaa toteamuksella, että ”Roomalainen tahi paawilainen eli Katoliikin kirkko selittää kristin opin niin, että emme taida sopia sen kanssa”. Lybeckin mielestä satu kertoo pyhän Pietari olleen Rooman piispana. Rooman pakanakeisarit olivat miekallansa hallinneet silloista maailmaa ja alkoivat pian ristinmerkillä hallita kristikuntaa. Rooman piispaa pidettiin piispojen piispana ja häntä erotukseksi muista alettiin kutsua paaviksi. Seuraava kritiikin kohde oli Marian palvelus. Herran äiti (Luuk. 1, 43) ja Herran piikanen (Luuk. 1, 38) alettiin ymmärtää taivaallisena ruhtinattarena, mikä lopulta johti käsitykseen Marian synnittömyydestä. Katolisen kirkon opetus Marian pyhästä sikiämisestä ja syntymästä oli Lybeckin mielestä ihan satua ja vastoin Raamatun oppia. Marian esirukoukset kirkon ja uskovien puolesta saivat myös tuomion. Marianpäivien viettojenkin Lybeck katsoi saaneen vääriä sisältöjä kuten Marian taivaaseen astumisen juhla ja Marian synnittömän sikiämisen juhla. Pyhien palveleminen nähtiin vääräksi. Perusteluna oli Swebiliuksen katkismuksen opetus siitä, ketä pitää rukoilla; ”Ei ketään muuta, kuin totista ja korkeinta Jumalata taiwaassa, jolta kaikki enkelien, pyhäin ja neitseen Maarian kumarrus suljetaan pois”.

Pyhien palvomiseen liittyen Lybeck nosti esille vanhurskauttamisopin ja totesi parhaimpien kirkkoisienkin neljännellä vuosisadalla olleen kovin pimentyneitä apostolin opista ”ihminen tulee wanhurskaaksi uskon kautta, ilman lain töitä” (Room. 3, 28 Biblia 1776). He eivät osanneet erottaa pyhää elämää Kristuksen ansiosta. Esimerkiksi hän otti useita henkilöitä. Basilius338 nimitti marttyyrikuoleman voittaneita sotilaitaan ”rukoustemme auttajaksi Jumalan ja ihmisten välillä” vastoin apostolin ajatusta yhdestä välimiehestä Jumalan ja ihmisten välillä (I Tim. 2, 5). Efraim Syyrialainen puolestaan rukoili riemuitsevassa seurakunnassa olevia marttyyreita rukoilemaan itsensä, ”halvimman halpain seassa”, puolesta. Gregorios Nyssalainen puolestaan pyysi edesmenneen Efraimin hengen muistamaan häntä sekä

Efraimia taivaassa pyytämään taivaan avaamista ja syntien anteeksi saamista itselleen. Gregorios Nazinazolainen puolestaan uskoi edesmenneen piispan taivaassa vaikuttavan enemmän seurakuntansa puolesta kuin eläessään. Hän rukoili myös piispa Athanasiusta rukoilemaan seurakunnan surkean tilan puolesta. Milanon piispa Ambrosius pyyteli Pietaria itkemään myös meidän syntiemme puolesta ja kääntämään Kristuksen silmiä laupiaasti meitä kohti. Hän myös toivoi pyhien marttyyrien, jotka omalla verellään ovat syntinsä puhdistaneet, rukoilemaan puolestamme.

Pyhäinjäännöksistä Lybeckillä ei ollut hyvää sanottavaa. Kristityt tekevät taikatemppuja luun palasilla, vanhoilla vaatekappaleilla ja puun palasilla. Kritiikin kohteena oli myös ehtoollisaineitten palvonta ja messu-uhriajattelu. Lybeck otti avukseen tässäkin Swebiliuksen katkismuksen, jossa oli kohta tätä paavin kirottua oppia vastaan, joka väittää siunauksen lukemisen jälkeen leivän muuttuvan Kristuksen ruumiiksi ja papin ”waikka hän olisi millinen weitikka” uhraavan tämän Herran ruumiin kansan syntien edestä. Tätä uhrausta … rukouksia ja lauluja kuin myös leipään veitsen työntämistä ym. temppuja kutsuvat katoliset messuksi, opetti Lybeck. Katoliset ovat tyypillisiä lahkolaisia, sillä he tahtovat ihmisten kokonansa heittäytyvän heidän valtaansa. He tahtovat ulkonaisilla teoilla sovittaa syntinsä. Katolisten toimiminen kirkollisella alalla on heidän mielestään pyhää elämää. Tällä alueella liehuvat eniten munkit ja nunnat, jotka pyhyytensä vuoksi ovat kieltäneet ”itsensä naimasta”, kaikesta maallisesta omaisuudesta ja olemalla koko ikänsä paaville kuuliaisia.339

Bäck kertoo Lybeckin olleen luterilaisen kirkon lämmin ystävä ja vannoutunut lahkojen vihollinen. Vapaakirkollinen ”ihanuus” ei häntä koskaan miellyttänyt. Lahkolaisten ylimielisiin katseisiin heitä tavatessaan hän vastasi samalla tavalla terävästi ja kiivaasti. Yhtä vastenmielisesti hän suhtautui niihin, jotka häpesivät kirkkoaan ja sen oppia. Hänestä oli kunnia olla luterilainen ja luterilaisen kirkon palvelija. Hänelle luterilaisuus ja kristinusko olivat samaa merkitseviä käsitteitä.340

Postillan nimilehti.

Lybeckin saarnakokoelman, postillan, Todistuksia Kristuksen Waltakunnasta. Vuosikerta Saarnoja kotihartauden tarpeeksi. Kokoellut E. W. Lybeck esipuhe on päivätty Viipurissa vuoden 1883 viimeisenä päivänä. Kirja painettiin vuonna 1884. Turun yliopiston kirjastossa olevan kirjan kannet olivat punaista samettia ja keskellä kantta oli koristeltu risti. Ehkä koko painos oli samanlaisilla kansilla varustettu.

Postillassa on 79 saarnaa ja sivuja 463, minkä lisäksi on 16 johdantosivua (sivut I-XVI). Saarnat ovat kahdenkymmenen vuoden ajalta. Jotkut saarnoista olivat toisten saarnaajien käsialaa, jotkut mukaelmia ilmeisesti toisten saarnoista, kuten hän esipuheessa kirjoitti. Hän kertoi myös rakkaan Lutherin ja ”Nebe Evangelischen Perikopen” vaikuttaneen hänen kirjansa tekovaiheessa. Lybeck kertoi, että Neben edellä mainittua saarnakirjaa on kutsuttu ”das rechte Priester Buch”. Hänelle Nebe oli ”verraton”, oikean papillisen saarnakokoelman kirjoittaja, kaikin puolin tuttu teologi.341 Omassa saarnakirjassaan hän katsoi olevan yksinkertaisia todistuksia Kristuksesta eikä mitään ”syvän wiisauden tietoja”. Kirja kertoi hänestä, joka meidät lunasti ja jo pyhässä kasteessa uudestisynnytti, jotta me häntä palvelisimme. ”Siihen Sanan waloon elähdyttämään, ja Sakramenttejä, lutherilaisessa muodossa, kansalaisillensa tyrkyttämään – katso, se on tämän kirjan tarkoituksena”.

Kirjaa oli voinut tilata ennakkoon. Lybeck pyyteli esipuheessa ennakkotilaajilta anteeksi kirjan viivästymistä puolella vuodella. Kirjalliset ”kontrahtit” eivät olleet pitäneet. Sulimmat kiitokset sai tekstin oikolukija koulujen tarkastaja O. Hynén.342

Missä määrin Lybeckin kirjoittamat kirjat menivät kaupaksi, siitä ei ole tietoa. Kirjoja mainostettiin ympäri Suomea sanomalehdissä. Esimerkiksi Ilmarinen-lehti ilmoitti jo toukokuussa 1880 uudesta kirjallisuudesta, joka koski Lybeckin kirjoja Rippi ja Herran Ehtoolliskirja sekä Kristikunnan nykyiset Eripuolueet ja merkittävimmät Lahkot. Lehdessä tiedettiin kertoa, että tekijä oli kustantanut itse molemmat kirjat. Edellinen oli N. A. Zilliacuksen Kirjapainosta ja maksoi 1 mk 25 p. Jälkimmäinen oli Hämäläisen osakeyhtiön kirjapainosta ja maksoi 60 p. Ennen Lybeckin postillan ilmestymistä esimerkiksi Rauman Lehdessä oli huomattavan suuri ilmoitus, jossa kehotettiin ”tilatkaa nyt kewiästi saatawana Postilla”. Ilmoituksessa kuvattiin kirjaa ulkomuodoltaan melkein samanlaiseksi kuin tohtori Berghin postilla ja vähän kapeampi kuin Lutherin huonepostilla. Kirjan hinta oli 4 markkaa, jonka sai maksaa kahdessa erässä, ensimmäisen erän 2 markkaa kirjan tilauksen yhteydessä ja loput kirjan tullessa. Ilmoituksessa huomautettiin, että kirjakaupassa kirja tulee maksamaan 6 markkaa. Tilauksia kehotettiin tekemään mitä pikimmin, sillä kirjan piti ilmestyä pian painosta. Ilmoituksessa on allekirjoitus Ludw. Nordberg Raumalla.343

Kirjojen kustantamisen lisäksi Lybeck myös lahjoitti kirjojansa. Kansanvalistusseuran Viipurin osaston toisessa vuosikokouksessa kerrottiin, että Viipurin suomalaisen pataljoonan kirjastoon oli saatu 12 henkilöltä kirjoja. Lybeckin lahjoittamien kirjojen arvo oli suurin 200 markkaa. Samassa yhteydessä Ewankeliumi-yhtiö lahjoitti kirjoja 30 markan arvosta. Kaikkiaan lahjoitettujen kirjojen arvo oli 690. Lybeckin lahjoitusta voi pitää huomattavana.344

Ennen saarnoja postillassa on luku Juhlallinen Jumalan palveluksemme ja Kirkkovuotemme. Jumalanpalvelusosiossa hän kävi läpi silloista jumalanpalvelusjärjestystä. Hänellä oli kyky elävöittää ja tehdä merkitykselliseksi kunkin osion sisältöä. Esimerkiksi kelvannee johdatus synnintunnustukseen. Aamuvirren veisaamisen jälkeen teemme synnintunnustuksemme ”minä waiwainen syntinen ihminen”, jossa osoitamme itsemme mahdottomiksi Jumalan suureen armoon. Sen jälkeen saarnaaja, Jumalan suuna, julistaa itsellensä ja seurakunnalle toivotuksen muodossa synninpäästön, johon Herran seurakunta ei osaa muuta kuin vastata sydämensä syvyydestä ”Herra armahda meidän päällemme, Kriste….” Tämän jälkeen saarnaaja muistuttaa seurakunnalle, mitä Jumala Kristuksessa on meille tehnyt, ”kun syntimme pois otti”. Sitten saarnaaja veisaa tai lausuu ylistysveisun Betlehemin paikkakunnan paimenten kanssa jouluyönä ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa ja maassa rauha…” Tämän jälkeen yhtyy seurakuntakin tähän kiitosveisuun ”kuinkas muuten” kuin Kolminaisuuden hyvistä töistä.345

Lybeckin saarnojen ymmärtämisen kannalta on tärkeä huomata, mitä hän kirjoitti jumalanpalvelusta esitellessään saarnasta. Ensimmäinen osa jumalanpalvelusta oli päättynyt yhteiseen uskontunnustukseen, joka oli kertonut koko kristikunnan yhteisestä uskosta. Seurakunta sai kokea, ettei se ole yksin, vaan on Jumalan edessä yhdessä kaikkien aikojen koko kristikunnan pyhien kanssa kokien yhteyttä heidän kanssaan. Vuorossa oli toinen osa ”Saarna osa”. Edellä lausutusta yhteisestä uskosta huolimatta kullakin seurakunnalla oli omat tarpeensa, joihin se tarvitsi Jumalan apua. Seurakuntalaiset toivat nämä tarpeet kirkkoon. Saarnan tehtävä on näiden tarpeitten tyydyttäminen. Vastaus heidän tarpeisiinsa on evankeliumin ”uudistettu” lukeminen ja sen sisällön ”seurakunnalle lähemmin tyrkyttäminen”. Lybeck pohti myös tämän ”tyrkyttämisen” vaikutusta. ”Tyrkyttäminen” ei johda tulokseen yhtäältä sen takia, ettei saarnaaja osaa esittää seurakuntansa tarpeita tai toisaalta siksi, että seurakunta on vieraantunut todellisista tarpeistansa, ja ”syöpi mieluisammin mitä rapaa hywänsä, kuin ewankeliumin totisesti wirkistäwätä nestettä; eli etsii jotain, joka ”korwia syyhyis”. Seurakunnan omien tarpeitten ymmärtämistä hänen mielestään auttoi ennen evankeliumin lukemista rukous ”Isä meidän”, joka pitää sisällänsä kaikki ihmisen tarpeet.346 Hyvä esimerkki hänen saarnataidoistaan on edellä mainitun kokoelma ulkopuolelle jäänyt vuonna 1885 Evankeliumiyhdistyksen 12. vuosijuhlassa 1. heinäkuuta 1885 kolmisen kuukautta ennen kuolemaansa Helsingin vanhassa kirkossa pitämä saarna, joka on julkaistu Sanansaattaja-lehden kolmessa eri numerossa.347

Bäckin mukaan Lybeck oli Suomessa laajalti hyvin tunnettu saarnaaja. Hänen saarnaamiseensa vaikuttivat Jeesuksen jäähyväispuheen sanat ”ja teidän pitää myös todistaman” (Joh. 15, 27 Biblia 1776). Hän ymmärsi kutsumuksensa ja hoiti sitä
uskollisesti niillä lahjoilla, jotka Jumala oli hänelle antanut. Pääsisältö hänen saarnoissaan oli Kristus ja hänessä oleva rauha ja lunastus.  Saarnoissa rauhantekijä ja lunastaja oli tarjolla köyhille kadotetuille syntisille. Hänen saarnoissaan ei ollut täydellistä muotoa eika loogista yhtenäisyyttä, mutta sisällössä oli lämpöä ja ulkoisessa esittämisessä eloisuutta. Niissä esiintyi erilaisia suuria vakoja, joista oli vaikea löytää hänen ajatuksenlulkuaan.348   Sirén selvensi näitä vakoja toteamalla, että Lybeckin saarnoissa oli joku perusajatus, mutta se ei hallinnut sitä aiheen paljoutta, jota saarnoissa oli eli hyppäyksiä aiheesta toiseen. Selkeää ajatuksenjuoksua hänen saarnoissaan ei ollut. Hän ei tahtonutkaan olla säännöllinen todeten kreikkalaisten kaunopuheisuuden edustajien ja apostoli Paavalinkin tehneen sellaisia hyppäyksiä ja poikkeuksia aiheestaan. Hänen saarnansa tuntuivat siltä, kuin hän olisi vienyt kuulijansa yhdelle ja toiselle terveyden lähteelle maistelemaan elämän vettä tai kuin hän olisi tarjonnut kuulijoille yhtä ja toista makupalaa, mikä vain olisi heille kelvannut tai kuin hän olisi ottanut lyhdyn käteensä ja vienyt yhteen sun toiseenkin suuntaan Jumalan sanan rikkauden kaivantoihin poimimaan itsellensä kalliita kiviä. Sirénin mielestä useimmiten tämä onnistuikin, mutta toisinaan hänen henkensä oli niin alas painettu, että saarnakin tuntui heikolta. Vahvin puoli hänen saarnoissaan oli vilkkaus, terävyys ja pistävyys, jotka herättivät kuulijan huomion. Ne sekä viehättivät että innostivat. Sirén kertoi, että joskus hän saarnatessaan huomasi kuinka henki tuli Lybeckin päälle, jolloin hän ajatteli ”nyt lyödään”. Virkansa puolesta hän ei ollenkaan suvainnut lahkolaisia eikä vapaakirkollisia. Saarnatuolista hän antoi hurmahengille kovan läksytyksen. Missä hän näki omaa vanhurskautta, siellä hän pieksi, mutta murheellisia hän kohteli hellästi. Ylpeitä vastaan hän oli ylpeä, mutta nöyrien kanssa nöyrä.349

Bäck kertoi myös Kl. I. N:n (Kleofas Immanuel Nordlund) suorittamasta Lybeckin saarnojen arvioinnista. Nordlundin mielestä Lybeck ei koskaan saarnannut keskinkertaisesti. Hän joko alitti tai ylitti riman.350 Bäckin mielestä Nordlundin arvion voi ymmärtää siitä käsin, että Lybeck toimi hetken vaikutelmien perusteella. Jos ne olivat virkistäviä ja sytyttäviä, saarna oli sen mukainen. Mikäli ne olivat masentavia, ne löivät esitykseen laimean leiman. Bäck otti esimerkin Evankeliumiyhdistyksen Pietarin alueen juhlista suomalaisessa kirkossa, jossa Lybeck piti raamatunselityksen. Esitys oli heikko sekä sisällöltään että ulkonaisen esiintymisen puolesta. Nordlundin arvosteluasteikon mukaan se oli alle kaiken kritiikin. Seuraavana päivänä raamatuntulkinnassa samassa kirkossa oli voimaa ja vaikuttavuutta. Saarnassa oli elämää ja henkeä alusta alkaen ja täpötäynnä oleva kirkko otti saarnan vastaan myrskyisästi. Oli vaikea uskoa, että kyseessä oli sama saarnaaja.. 351

Sirén kertoi Lybeckillä olleen mahtavan, kuuluvan ja toisinaan pauhaavan äänen. Hänen päämääränsä oli saarnata Kristusta ihmisille elämän leiväksi ja vedeksi. Hän ei tahtonut puhua paljon ihmisestä eikä ihmisen tunteista tai uskosta tai vaelluksesta. Hän vastusti sellaista saarnatapaa, joka vain kertoi ihmisen tilan. Sellainen saarna ei hänen mielestään elättänyt vaan näännytti sielun nälkään.352

Monia edellä esitettyjä asioita hänen saarnaamisestaan ei enää voi tutkia, minkä takia esitetyt aikalaisarviot ovat tärkeitä. Tässä tutkimuksessa ei ole tarkoitus paneutua Lybeckin saarnojen rakenteisiin, sisältöihin eikä niiden teologiaan. Niiden analyysi on suuri tehtävä.

Wiimein sitt´ taiwaan pihass´ Näem´ Herran halun”
Lybeckin kuolema
Äkkiarvaamatta hänen taistelunsa päättyi. Sirén luonnehti hänen ulkoista olemustaan kookkaaksi, vankkarakenteiseksi, terveeksi ja ”pulskan näköiseksi” ja hänen mielestään olisi luullut Lybeckin saavuttavan korkean iän. Hänen sairautensa alkoi ruusulla jalassa ja kehittyi sitten aivotulehdukseksi.353 Sairastettuaan viikon kovaa aivokuumetta hän nukkui ikuiseen lepoon lokakuun 27. päivänä 1885 kello 8 iltapäivällä. Sairasvuoteellaan hän oli hoitajalleen kertonut sairautensa alusta. Yhtenä aamuna hän oli iloinnut Herran armosta ja ystävyydestä. Mutta hän koki samalla, kuinka saatana oli tahtonut vahingoittaa ja haavoittaa häntä. Hän kertoi sanoneen saatanalle, että ruumistani voit vahingoittaa, mutta et henkeäni, sillä henkeni on Herran Jumalan kädessä. Hoitajalleen hän tunnusti, että Herra oli hänen osansa ja suloisin perintönsä, hänen kiitosvirtensä ja autuutensa.354 Se oli hänen viimeinen uskontunnustuksensa.

Kuolinilmoituksessa leski kertoo, että ”hellästi rakastettu mieheni kappalainen Viipurissa, w-pastori Edward Wilhelm Lybeck sairastettuaan jonkun päivän kovaa aivokuumetta hiljaisesti nukkui kuoleman uneen tämän Lokakuun 27 p:nä k:lo 8 j pp, 45 wuoden, 4 kuukauden ja 10 päiwän ikäisenä, jättäen jälkeensä syvään suruun ja kaipaukseen minun lesken ynnä yhdeksän alaikäistä lasta sekä lukuisia sukulaisia ja tuttavia”. Hänen saarnavirtensä oli Vanhan virsikirjan virsi 304 säkeistöt 14 ja 15.355 Leskeksi jäänyt puoliso oli laittanut Uusi Suomettaressa julkaistuun kuolinilmoitukseen virren viimeisen säkeistön ”Wiimein sitt´ taiwaan pihass´ Näem´ Herran halun, Joka tääll´ on omians´ Ihmeellisest´ talun: Kusta sitt´ kilwan pauhaam´, Kunnian kuoriss´ laulam´: Iloitkaam´ Jesuksest´”.356

Lybeckin siunaus tapahtui Suomen kirkossa marraskuun 4. päivänä iltapäivällä. Puheita ja saarnoja pidettiin kolme, joista suomenkielisen piti pastori Sirén ja ruotsinkielisen pastori J. Bäck. Sirén oli entinen työtoveri ja Bäck oli Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen yliasiamies eli herätysliikkeen johtaja (1884-1889). Kolmas puhe oli ilmeisesti siunauspuhe. Jo paria tuntia ennen siunaustilaisuuden alkua oli kirkon ympärillä tungokseen asti kansaa. Sateisesta kylmästä säästä huolimatta kansa toivoi saavansa nähdä vilahduksen hautaan saatettavasta. Ruumisvaunujen saavuttua kello 1 iltapäivällä kansan määrä kasvoi tuhansiin. Kirkon tultua täyteen jäi ulkopuolelle vielä pari kertaa niin paljon ihmisiä kuin mitä kirkkoon oli mahtunut.357 Lauri Koskenniemen kirjoittamassa Bäckin elämäkerrassa ei näitä hautajaisia mainita.358 Bäckin osallistuminen hautajaisiin kertoo Bäckin ja Lybeckin välisestä ystävyydestä, mutta se oli myös arvostus Lybeckin työtä kohtaan. Ilmeisesti terveydellisistä syistä Hedberg oli pois joukosta.

Bäck kirjoituksessa vuonna 1886 Sändebudet-lehdessä kerrottiin, kuinka 27. lokakuuta 1885 irtosivat ne siteet, jotka olivat kahlinneet työteliään, kuolemattoman hengen, ulkonaisesti voimakkaan, mutta rajusti hajotetun tomumajan. Monissa elämän myrskyisä oli tämä henki kaivannut rauhaa. Nyt se oli tullut. Edward Wilhelm Lybeckiä ei ole enää. Onko hän kuollut? Ei, hän elää ystävien mielissä, uskollisten kuulijoiden muistoissa, siinä työssä, jota hän toteutti lyhyenä työpäivänään. Hän jatkoi Ilmestyskirjan ajatuksella maasta, missäei kuolemaa pidä silleen oleman, eikä itkua, eikä parkua, eikä kipua pidä silleen oleman (Ilm.21, 4). Lopuksi hän tahtoi kalliin veljen muistoksi toivon kaivertimella (hoppets grafstickel) merkitä Ilmestyskirjan sanat ”Autuaat ovat ne kuolleet, jotka Herrassa kuolevat tästälähin. Jaa, Henki sanoo: heidän pitää lepäämän töistänsä; sillä heidän tekonsa noudattavat heitä” (Ilm 14, 13).359

Lyhyt katsaus Lybeckin ansioihin on paikallaan. Perniössä ollessaan hän sai nimipastorin nimen ja arvon vuonna 1875360 ja myöhemmin, ylioppilasmatrikkelin mukaan 1883 varapastorin nimen ja arvon. Viimeksi mainittu tieto ei pitäne paikkaansa, sillä hakiessaan Viipurin kappalaisen virkaa 1876 tuomiokapitulin pöytäkirjassa on ”vicepastor”, varapastori. Rintaristin myöntämisen yhteydessä lehdistössä ja kuolinilmoituksessa Lybeckin arvonimi oli ”w-pastori”, varapastori.361 Collianderin paimenmuistossa varapastoria ei mainita.362 Hän suoritti myös pastoraalitutkinnon 20. joulukuuta 1876. Tutkinto hyväksyttiin korkeimmalla kiitoksella.363 Evankeliseksi papiksi Lybeck todettiin jo vuonna 1878.364 Lybeck on hyväksytty myös myöhemmin laadittuun evankelisten pappien luetteloon. Perusteluna olivat yhdistyksen jäsenyys (SlE) ja elämänkuvaus Kotimatkalla- tai Hemåt -kalentereissa (KH). Hänen evankelisuutta ei perusteltu jostain syystä kirjeenvaihdolla Hedbergin kanssa (H), mikä oli yksi evankelisen papin kriteereistä.365 Lybeck oli Viipurin evankelisten papillisia johtohenkilöitä kuten K. G. Sirén ja Juho Koskinenkin.366

”Wainajaan rakastuneet” pystyttivät muistomerkin
Kesällä 1886 kesäkuun 14. päivänä paljastettiin Lybeckin muistopatsas Sorvalin hautausmaalla. Puhe muistopatsasta paljastettaessa oli tilanne huomioon ottaen erittäin pitkä. Sen pitäjäksi on merkitty R-s.367

Patsashanke oli Lybeckin läheisten ystävien aikaansaannos. ”Wainajaan rakastuneet”, ”wainajan likeisimmät ystäwät” olivat kokeneet sisäistä pakkoa pystyttää muistopatsas rakkaan opettajansa haudalle ”rakkautensa osoitteeksi”. Puheessa viitattiin hänen syntyperäänsä torpan poikana, matalasta majasta lähteneenä miehenä, joka tunsi kansansa tarpeet, ”kun hän oli samaa werta”. Hän oli aikanaan palava kynttilä Herran seurakunnassa. Hän opetti voimallisesti, eikä niin kuin kirjanoppineet. Hän oli Herran valittu, jonka kautta evankeliumin kirkkaus rupesi Viipurin seuduilla useita sieluja valaisemaan saarnojensa ja kirjallisen tuotantonsa välityksellä. Hän puhui edelleen, niin kuin monet Herran pyhät tekevät. Puhuja viittasi Lutheriin, joka vieläkin puhuttelee, ”waikka jo päälle kolmen wuosisadan hänen kuolewainen osansa maassa on lewännyt”. Samoin Lybeck,”waikka hänen luunsa mullassa makaawat”. Hän oli levittänyt useissa seurakunnissa ”Kristuksen autuaallista tuntoa” ja viimeiseksi kahdeksan vuotta Viipurissa.368

Puhuja viittasi Suomessa ja maailmalla vallinneeseen tapaan palkita maallisissa asioissa kunnostautuneita. Hänen mielestään hengellisen ja iankaikkisen elämän ”riennoissa” eivät ole sen vähempiarvoisia. Viipurin seurakunnalle oli puhujan mielestä tullut lyhyessä ajassa kunnia pystyttää kaksi muistopatsasta niiden miesten haudoille, ”jotka aiwan lähellä tässä toisiansa makaawat maan mustan alla”. Toinen oli Johan Henrik Martin. Puhujan mukaan heille molemmille Herra oli antanut kirkkaan evankeliumin paistaa erinomaisella loistollansa. Tästä aarteestaan he mielellään jakoivat muille. Herra oli heidän vastahakoisuutensa voittanut ylenpalttisella rikkaudellaan ja voimallaan. Herra oli nämä saarnamiehet ”yllyttänyt” armonsa kunniaa käsittelemään ja siitä saarnaamaan. Saarnaajan ei sopinut viivytellä eikä vaieta, sillä heidän aikansa oli lyhyt ja ennen pitkää heidän ”syntiset luunsa pantiin maan poveen mätänemään”. Puhuja vahvisti puhettaan vetoamalla joihinkin asiaan liittyviin raamatunkohtiin. Hän totesi näiden edesmenneitten veljien aikanaan saarnanneen puhdasta Kristuksen evankeliumia. Heidän saarnojensa takia ihmiset olivat tulleet totuuden tuntoon. Nyt he tahtoivat heidän hautojansa kaunistaa.369

Seuraavaksi puheessa käsiteltiin uskosta osattomia (uskottomat) Raamatun oppineita ja maailman viisaita. Puhuja varoitti kuulijoitaan vääränlaisesta julistuksesta. Väärät julistajat luulivat ymmärtävänsä evankeliumin salaisuutta ja katsoivat, etteivät tarvitse sen julistamiseen mitään Jumalan armon lahjaa eikä Jumalan voiman vaikutusta. Puhujan mielestä Kristuksen salaisuutta ei kykene julistamaan, ellei itse tunne Kristusta. Julistaja ei kykene ”Jumalan armon tutkimattomia tawaroita toisille tiettäwäksi tehdä, joka itse wielä epäuskon pimeydessä sokiana makaa”. Esimerkiksi hän otti Paavalin, millainen hän oli ennen kääntymystään. Omalla viisaudellaan, kiivaudellaan ja jumalisuudellaan ihminen voi edetä vihaamaan ja vainoamaan Kristusta ja hänen evankeliumiaan, mutta ei sen edemmäs ehdikään. Ilman Jumalan armon lahjaa julistajat ovat kaikkein kiivaimmat Jeesuksen ja hänen uskovaistensa tuimimmat viholliset, paljon kiukkuisemmat kuin suruton maailma.370

Puheen loppupuolella käsitellään oikean saarnan tuntomerkkejä. Oikea evankeliumin saarna on särjetyille sydämille hunajaa makeampaa ja tuottaa kaikille nääntyville sieluille elämän. Kristuksen evankeliumi oikein saarnattuna ei ”syntiselle ikään pehmityksiä kainalon alle aseta, niinkuin lihalliset lohduttajat aina asettawat”. Hengen kaksiteräinen miekka ei lihaa säästä, vaan tunkee lävitse ja sulkee lain kirouksen alle. Se kukistaa maahan kaikki ihmisten omat rakennukset ja armottomasti repii kaiken oman hurskauden ja suruttomuuden ”pehmitykset pois ihmisten kainaloista, ja paiskaa myös menemään kaikki pään-alaiset, joita wäärät profeetat owat ummelleet”. Kristus on käskenyt saarnaamaan evankeliumia, joka kuolettaa ja tekee eläväksi ja joka epäuskon tähden tuomitsee kuolemaan, mutta ”samassa hengenwedossa” julistaa lahjavanhurskautta. Hengetöntä lihallista rauhan saarnaa ei sallita. Maailma on täynnä vääriä profeettoja, jotka lihan vapautta saarnaavat, mutta ”Kristuksen ewankeliumi se on lihan kuolema, ja on samassa hengen elämä sekä sielun ainoa autuus”.371

Puhuja totesi tuoneensa esille sitä evankeliumia, mitä edesmenneet saarnamiehet aikoinaan julistivat Viipurin seurakunnassa. Lopuksi hän pyysi ”antakoon armias Jumala, kaiken laupiuden Isä Suomenkin Sionissa autuuden tunnon Kristuksen evankeliumista koittaa aina usiammille sieluille, lähettäköön myös uskollisia työmiehiä tähän eloonsa”.372

Sisällöstä päätellen sen pitäjän on täytynyt tuntea läheltä Viipurin hengellinen tilanne aina Martinin ajan herätyksistä Lybeckin aikaan. Puheen pitäjällä oli huoli evankeliumin julistamisen puhtaudesta ja puhtaan evankeliumin vaikutuksesta. Hän tiesi myös, miten uskosta osattomat Raamatun oppineet selittivät sanaa väärin. Puheesta heijastui selvästi Viipurin seurakunnan hengellisen tilanteen ongelmat. Erityisesti Martinin aikana herätyksen vastustajiksi ryhtyneet kirkonmiehet on selvästi havaittavissa puheessa. Myös seurakunnassa ongelmaksi muodostuneille lihan pyhyyden edustajolle luettiin puheessa tuomio. Evankeliumin pelastussanoman sisäistäneet saivat ansaitsemansa arvostuksen. Puhujana voidaan pitää Filip Ronimusta, jolle jäi suuri vastuu Viipurin uskovaisesta laumasta Martinin kuoleman jälkeen (1873) ja joka näytti olleen Lybeckille läheinen. Vaikka Martin ja Lybeck julistajina olivat kovin erilaisia, sanoman ydin oli heillä kuitenkin sama saarnan muodosta ja saarnaamisen tavasta huolimatta. Martin keskittyi sanan terävään herätyshenkiseen julistamiseen, Lybeck sanan selittämiseen ja opettamisen.

Viipurin herätyksen miehet Johan Henrik Martin ja hänen perintönsä vaalija Edward Wilhelm Lybeck olivat saaneet ansaitsemansa muistomerkin, mutta ennen kaikkea heidän julistuksensa ansaitsemansa arvostuksen. Ne, jotka olivat heidän saarnoistaan tulleet totuuden tuntoon, tahtoivat heidän hautojansa kaunistaa ja osoittaa sulaa rakkautta. Valitettavasti näillä muistomerkeillä ei enää voida käydä. Neuvostovallan aikana Sorvalin hautausmaan läpi rakennettiin maantie. Muistomerkit ovat hävinneet.

 

 

Die X mensis Octobris anno MMXVII (10.10.2017)

Kari Vappula

 

 

 

 

Lähde- ja kirjallisuusluettelo

Painamattomat lähteet

Kansallisarkisto (KA)
   Kenraalikuvernöörinkanslian arkisto (KKA)
      B 313 Suomenkieliset aktiluettelot 1855-1890
      Dc:9 Suomen Sotaväen arkisto Käskykonseptit Suomen  sotaväelle (1881-1885)

  Valtiosihteerinviraston arkistossa (VSVA)
      Hb:7 Kunniamerkkejä, palkkioita ja pääsiäisarmolahjoja  koskevat asiakirjat (1861-1917)

 Päällikköhallituksen arkistossa (PHA)
      P-2/15 Saapuneet kenraalikuvernöörin päiväkäskyt 1885
      P-25/9 Viipurin 8. tarkk´ampujapataljoonan historiaa  käsittelevät asiakirjat 1880-1901

Suomen 8. Viipurin tarkkampujapataljoonan arkisto (ViipPA)
      M-229/2 Generalguvernörens dagbefähl 1881-1891
      M-230/24a Diarier för inkommande skrivelser 1881-1887
      M-231/1a Diarier för utgående skrivelser 1885 

Yksityisarkisto
      Colliander paimenmuisto (Coll. pm.)

Kansallisarkisto Turku (KA Tku)
   Turun arkkihiippakunnan tuomiokapitulin arkisto (TTA)
      A 1:96-99 Pöytäkirjat 1866-1869
      A I:106 Pöytäkirjat 1876
      B I:133a Kirjekirja 1866
      B I:134 Kirjekirja 1868
      B I:135 Kirjekirja 1869
      B III:3 Åbo circulärbref 1804-1808
      B III:7 Åbo circulärbref 1824-1825
      B III:13 Åbo circulärbref 1851-1852
      C I:42 Saapuneiden kirjeiden diaari 1866
      C I:44-45 Saapuneiden kirjeiden diaari 1868-1869
      C I:52 Saapuneiden kirjeiden diaari 1876
      D 1 Taltiot ja luettelot. 1852-1854. Papiksi vihityt I 1752-1954
      F I a: 8b Hakemuksia, jotka koskevat pappisvihkimystä 1859-1867
      F I b: 6a Hakemuksia, jotka koskevat pastoraalitutkinnon suorit. 1876- 1978
      F I d:6a Virkamääräyksiä koskevat anomukset (1866-1873)
      F I k:1 Anomuksia (siirto toiseen hiippakuntaan) 1830-1936

Kansallisarkisto Hämeenlinna (KA Hmln)
   Porvoon tuomiokapitulin arkisto (PTA)
      Aa 3:1-3 Anomusdiaarit 1874-1876
      Ca: 183-184 Istuntopöytäkirjat 1876-1877

Kansalliskirjasto (KK)
   Suomen luterilaisen evankeliumiyhdistyksen arkisto
      Coll. 225 Fredrik Hedbergin arkisto

Vakka-arkisto (digitaalinen arkisto) (VKA)
   Seurakuntatietokanta (SSS)
      Humppilan seurakunta
         Muuttaneet 1825-1885
         Rippikirjat 1867-1876

      Rantasalmen seurakuntaa
         Syntynet 1777-1812, 1823-1845
         Vihityt 1818-1847
         Muuttaneet 1858-1878
         Rippikirjat 1860-1871
         Siuntion seurakunta
         Syntyneet1838-1879

Painetut lähteet

B-BK
1975                  Bioraphisch-Bibliographisches Kirchenlexikon. Band I. Bearbeitet und herausgegen von Friedrich Wilhelm Bautz. Stuttgart.

Brockhaus-Jefron 
1890-1907          Энциклопедический Словарь Ф.А.Брокгауза и  И.А.Ефрона C-Петербургъ.

Colliander O. I.  
1910                   Suomen kirkon paimenmuisto 19:N vuosisadan alusta nykyaikaan. I.Suomen kirkon hiippakunnat ja niiden tuomiokapitulit. SKHST VIII. Helsinki.

Colliander O. I.  
1918                   Suomen kirkon paimenmuisto 19:N vuosisadan alusta nykyaikaan. II. Suomen kirkon papisto yhdeksännellätoista v uosisadalla. SKHST VIII. Helsinki.

 

GKJ
1843                   Keisarillisen Majesteetin Armollinen Gymnaasi- ja Koulujärjestys Suomen Isoruhtinanmaalle. Annettu Helsingin kaupungissa 6 p. Marraskuuta 1843. (painettu Helsingissa 1844)

KL                     
1869                   Kirkkolaki Suomen suuriruhtinaanmaan evankelis-luterilaiselle kirkolle.-Lakia ja asetuksia I Kirkkolaki ynnä erinäisiä asetuksia. Porvoo 1909.

Luther Georg
2000                  Herdaminne för Ingermanland II De finska ock svenska församlingarna        och deras prästerskap 1704- 1940. – SSLF. Helsinki.

Lybeck E. W.
1880b                Kristikunnan nykyiset Eripuolueet ja merkittävimmätLahkot. Silmäys Kirkkohistoriaan Ewangelis- Lutherilaiselta kannalta. Tehnyt E. W. Lybeck. Hämeenlinna.

Lybeck E. W.    Rippi ja Herran Ehtoolliskirja. Kirjoittanut E. W. Lybeck. Sananpalwelia.        1880                  Wiipuri.

Lybeck E. W.
1884                  Todistuksia Kristuksen Waltakunnasta. Wuosikerta Saarnoja kotihartauden tarpeeksi. Kokoellut: E. W. Lybeck. Wiipuri.

Lybeck E. W.
1885                 Saarna, jonka Lutherilaisen Ewankeliumi-Yhtiön 12:lla wuosi juhlalla   Helsingin wanhassa kirkossa 1 päivänä Heinäkuuta 1885 piti kappalainen Wiipurista E. W. Lybeck.                                                    

Matrikkeli
1953                 Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seurakuntien ja papiston matrikkeli. Pieksämäki.

Polnoe
2016                 Полное собрание законов Российской империи” (Polnoe sobranie zakonov Rossijskoj imperii)

Raamattu
1992                Raamattu. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon kirkolliskokouksen vuonna 1992 käyttöön ottamaan suomennos. Pieksämäki.

RGG
1998                Religion in Geschichte und Gegenwart. Band I. Herausgegeben von Hans Dietrich Betz, Don S. Browning, Bernd Janowski, Eberhard Jüngel. Mohr Siebeck.                              

SWK
1701                Suomalainen Wirsikirja. Esiwallan armollisesta käskystä, kolmen      Konsistoriumin suostumisella ennen tarpeellisesti paranneltu, niin myös sen w. 1695 hywäksi katsotun ruotsinkielisen wirsikirjan jälkeen enännetty.  Wasta uudesta ojennettu 1857. Oulu 1900.

VK
1987                Suomen evankelis-luterilaisen kirkon Virsikirja. 
Hyväksytty kirkolliskokouksen ylimääräisessä istunnossa 13. helmikuuta 1986. Mikkeli.                             

Kirjallisuus

Anthoni Eric Jaakob
1923                Tengström och stiftstyrelsen i Åbo stift 1808-1832 I. SKSHT XVIII.  Helsinki.
 

Anthoni Eric
1928                 Jaakob Tengström och stiftstyrelsen i Åbo stift 1808-1832 II. SKHST XVIII, II. Helsinki.

Björklund, I. A.               
1928                  Kleofas Immanuel Nordlund. Helsinki.

Erkamo Pentti
1969                Vuosisata diakoniaa Viipurissa ja Lahdessa. Viipurin- Lahden Diakonissalaitos 1869-1969. Pieksämäki.

Godenhjelm Hugo
1916                Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja papiston matrikkeli. Tampere.

Hyötyniemi J. E.
1927                Piirteitä tohtori A. E. Granfeltin toiminnasta Tammelan seurakunnan kirkkoherrana. – Lounais-Hämeen Kotiseutu- ja museoyhdistyksen vuosikirja II. Forssa.

Ingman Lauri                  
1915                Ylennysperusteista papinviroissa. – SKHSV 5. Helsinki.   

Innamaa Kerttu-Lindström Olavi
1986                Perniön historia III. Salo.

J. B. (Johannes Bäck)
1886a              Dödens sörd på slagfältet år 1885. – Sändebudet 5.       

J. B. (Johannes Bäck)
1886b              Dödens sörd på slagfältet år 1885. -Sändebudet 6.

J. B.  (Johannes Bäck)
1891                Edward Wilhelm Lybeck. – Hemåt 1892.

Jääskeläinen Juhani
1980                Inkerin suomalainen evankelis-luterilainen kirkko neuvostojärjestelmän ensimmäisinä vuosikymmeninä 1
917-1927. Diss. Valkeakoski.

Kaasalainen Väinö
1987                Sakkolan historia. Toijala.      

Kansanaho Erkki
1963                Papintutkinto Suomen kirkossa. – Suomen evankelis-luterilaisen kirkon matrikkeli I. Pieksämäki.

Karnila Chr.
s.l.&a.             Keisarilliset Venäjän Ritarimerkit. Painamaton tutkielma. Tekijän hallussa.

Karvonen Ilmari
1936                Kaksi todistajaa. Johan Henrik Martin ja Karl Gustaf Sirén. Helsinki.              

K. G. S.   (K. G. Sirén)
1891                Edward Wilhelm Lybeck. – Kotimatkalla 1892.

Koskenniemi Lauri
1964                Sanansaattajia. Suomen Luterilainen Evankeliuni-yhdistys kolportööritoimensa valossa 1873-1900. Pieksämäki.                        

Koskenniemi Lauri
1967                Suomen evankelinen liike 1870-1895. Diss. Turku.    

Koskenniemi Lauri
1984                Suomen evankelinen liike 1896-1916. Porvoo.

Koskenniemi Lauri
1989                          Taisteleva julistaja Johannes Bäck 1850-1901. Pieksämäki.

Koskenniemi Lauri
2004                Evankelisen herätysliikkeen papisto. – Kotimatkalla 2004.  

Koskenniemi Lauri
2008                Maallikkosaarna. Evankelisen liikkeen voima. Mikkeli.    

Kuujo Erkki
1981                Kirkot ja uskonnollinen elämä. – Viipurin kaupungin historia IV. Lappeenranta.

Laasonen Pentti    .
1991                 Suomen kirkon histria 2. Porvoo

Leinberg K. G.
1902                Om förberedelserna till 1843 års gymnasii- ochskolordning för stor-furstendömet Finland. Helsinki.

Murtorinne Eino
1986                Suomalainen teologia autonomian kautena (1828-1918). Helsinki.

Murtorinne Eino
1992                Suomen kirkon historia 3. Autonomian kausi 1809-1899. Porvoo.

Oja Heikki
2011                Suomen kansan pyhimyskalenteri. Hämeenlinna.  

Puukko A. F.
1946                Suomalainen Raamattumme Mikael Agricolasta uuteen kirkkoraamattuun. Helsinki.

Mustakallio Hannu
2009                Pohjoinen hiippakunta. Kuopion-Oulun hiippakunnan historia 1850-1939. Hämeenlinna.

R-s  (Ronimus Filip)
1886                Puhe pidetty pastori E. W. Lybeck wainajan haudalla Wiipurissa kesäk. 14 p. 1886 haudan muistopatsasta paljastaissa. – Saanansaattaja.

Saarenheimo Mikko
1863                Savonlinnan kaupunki 1812-1875. Savonlinnan kaupungin historia II.Kuopio.

Rosenqvis V. T.
1927                Frans Ludvig Schauman I. – SSLF CXCIII. Helsingforrs. 

Selén Kari
1987                Kuopion kymnaasin kirjaston perustaminen. Snellman-instituutin C-sarja n:o 1. Kuopio.

Soininen Arvo M.
1954                 Rantasalmen historia. Pieksämäki.

Sonck C. E.
1995                 Ihotautilääkäri muistelee. Vaasa.  

Stupperich Robert
1959                 Kirchenordnungen der evangelisch-lutherischen Kirche in Russland. – Quellenhefte zur Ostdeutschen und Osteuropäischen Kirchengeschichte. Heft1/2. Ulm/Donau.

Suokunnas Seppo
2011                 Evankelisen liikkeen isä F. G. Hedberg 1811.1893. Vaasa.

Takala Lauri
1948                 Suomen evankelisen liikkeen historia III 1852-1873. Helsinki.

Talve Ilmar
1980                 Suomen kansankulttuuri teollistumiskaudella. – Suomen kulttuurihistoria 2. Porvoo.

Tiensuu Kyllikki
1976                 Nuorenpi lehtorikapituli 1828-1870. – Turun tuomio-kapituli 1276-1976. Loimaa.

Tiensuu Kyllikki
1985                 Edvard Bergenheim Toiminta koulumiehenä ja arkkipiispanavuoteen 1863. – SKHST 133. Valkeakoski.

Tillander-Godenhielm Ulla
2005                 Russian imperial award system during the reign of Nicholas II,  1894-1917. Vammala.                                                

Toivanen Pekka
2000                 Kuopion historia 2. Savon residenssistä valtuusmiestenaikaan. Jyväskylä

Upseerikoulutus
1978                 Suomalainen upseerikoulutus 200 vuotta 1779-1979. Toimitus Pertti Kilkki. Joensuu.

Wanne Olavi
1959                 Kuopion lukio. Lukiolaiselämäkerrat 1844-72. Jyväskylä.

Vappula Kari
1982                 Sotilaspapin virka Suomen ruotujakoisessa sotaväessä 1812-1880. SKHST 125. Helsinki.

Vappula Kari
1989                 Sotilaspapin virka Suomen asevelvollisessa sotaväessä. 1881-1905. SKHST 146. Pieksämäki.

Vappula Kari
2009                 Rientäkää, alkää pysähtykö. Laitosdiakoniaa 70 vuotta Viipurissa ja 70 vuotta Lahdessa. Forssa.

Vappula Kari
2016                 Hengellistä häiriköintiä Viipurissa. Kaarlo Rahikainen ja Johan Martin. – https://investigationes.wordpress.com.

Wirilander Kaarlo
1960                 Savo kaskisawujen kautena 1721-1870. Savon historia III. Kuopio.

Vuorela Tapani
1979                 Keisarillisen Suomen senaatin kirkkopolitiikka 1809-1824. Opetusministerinön historia I. Pieksämäki.

Vuorela Tapani
1980                 Taantumuksesta uudistuksiin 1825-1868. Opetusministeriön historia II. Pieksämäki.

Välimäki Hannu
2002                 Kymmenyksistä kirkollisveroon. Kirkollisverotus Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa reformaatiosta nykypäiviin. SKHST 188. Saarijärvi.

 

Digitoidut sanomalehdet ja muut lehdet

Finland                               Finland
1885

Finlands Allmänna Tidning
1885                                   Finlands Allmänna Tidning.

Ilmarinen                            Ilmarinen Sanomia Itä-Suomesta
1879, 1880, 1885

Hemåt                                 Hemåt Evangelisk Kalender för 1892.
1891

Karjalatar                            Karjalatar
1880

Kotimatkalla                       Kotimatkalla Evankelinen Kalenteri Vuodelle 1892.
1891

Kotkan Sanomat                 Kotkan Sanomat
1883

Lappeenrannan Uutiset       Lappeenrannan Uutiset.
1885

Rauman Lehti                     Rauman Lehti
1883

SS                                        Sanansattaja. Evankelinen kansanlehti
1878, 1884, 1885, 1886

Sanomia Turusta                 Sanomia Turusta
1884

Suomalainen Wirallinen Lehti
1882                                    Suomalainen Wirallinen Lehti

Sändebudet                          Sändebudet. Evangelisk Tidning för Folket.
1878, 1886

Tampereen Sanomat            Tampereen Sanomat
1881

Uusi Suometar                      Uusi Suometar
1884, 1885

Wiborgsbladet                       Wiborgsbladet
1888

Wiborgs Tidning                   Wiborgs Tidning
1878

Wiipuri                                  Wiipuri. Kuulumisia Itä-Suomesta.
1902

Wiipurin Sanomat                  Wiipurin Sanomat
1885

 

Muut sähköiset

https://www.academic-bible.com Septuaginta
http://www.apps.rahamuseo.fi Rahanarvolaskurihttp://www.arkkihiippakunta.fi/historia/kaikkien-hiippakuntien-aiti
http://www.arkkihiippakunta.fi/historia/turun-piispat/venajan-vallan-aika/edvard-bergenheim
http://http://www.blf.fi BLF – Biografiskt lexikon för Finland.- Eino Murtorinne och Viljo Rasila
 Kihlman Alfred. – Biografiskt lexikon för Finland
http://www.bruederbewegung.de
https://www.digitale-sammlungen.de
http://www.edu.kuopio.fi/omkeskus/snellman/koulunkaynti.html
http://www.etaisyys.com/etaisyys/rantasalmi/savonlinna
http://www.finbible.fi Biblia 1776
http://www.helsinki.fi/kasvatustieteet/historia/cleve.htm
http://www.heninen.net/sonck/suomeksi.htm
http://www.inkerinkirkko.fi/2008/01/pyhan-marian-historia
http://www.inkerinkirkko.fi/Pietarin Pyhän Marian seurakunnan historiaa
http://www.kirjastovirma.fi/henkilogalleria/Bergh_Julius_Immanuel
http://www.nlr.ru/e-res/law_r/descript.html
http://www.pohjois-savonmuisti.fi Pohjois-Savon helmet Leppävirta Vanha Kainuuntie
http://www.rantasalmitravel.com/material/file/aikamatka.pdf
https://www.reittikartta.net/kuopio/rantasalmi
http://www.runeberg.org Pieni tietosanakirja
http://www.sakkola.fi/tutkimukset/pappisluettelo.html
https://www.uef.fi Aika matka
http://www.urjala.kuvat.fi/arvoliesmaa
http://www.vehi.net/brokgauz/all/056/56028.shtml
http://www/ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi 1640-1852
http://www/ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi 1853-1899
http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/keisarinmatkasivut/teksti.htm
https://www.academic-bible.com Septuaginta (LXX)
https://de.wikipedia.org/wiki Herrnhuter_Brüdergemeinde
https://de.wikipedia.org/wiki/Max_Frommel
https://de.wikipedia.org/wiki/August_Nebe_(Theologe)
https://en.wikipedia.org/wiki/Jean-Henri_Merle_d’Aubign
https://en.wikipedia.org/wiki/Franz_Delitzsch
https://en.wikipedia.org/wiki/Hans_Lassen_Martensen
https://en.wikipedia.org/wiki/Alexandre_Vinet
https://fi.wikipedia.org/wiki/alkeiskoulu
https://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Tobias_Beck
https://fi.wikipedia.org/wiki/Zacharias_Cleve
http://fi.wkipedia.org/wiki/Axel_Fredrik_Grangelt
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hollikyyti
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kronstadt
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kymnaasi
https://fi.wikipedia.org/wiki/Montanolaisuus
https://fi.wikipedia.org/wiki/Blaise_Pascal
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yläalkeiskoulu
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jakob_Böhme
https://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Kaimio
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kaprion_luterilainen_seurakunta
https://fi.wikipedia.org/wiki/keisarikunnan_laivasto
https://fi.wikipedia.org/wiki/Kestikievari
https://fi.wikipedia.org/wiki/Bengt_Olof_Lille
https://fi.wikipedia.org/wiki/Retusaari
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihimäki-Helsinki-rata
https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihimäki-Pietari-rata
https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhän_Stanislauksen_ritarikunta
https://fi.wikipedia.org/wiki/Varapastori
https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_maaseurakunnan_kirkko
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pohjanmaan_mystikot
https://no.wikipedia.org/wiki/Jens_Lieblein
https://sv.wikipedia.org/wiki/Philip_Schaff
https://sv.wikipedia.org/wiki/Karl_Rudolf_Hagenbach
https://www.geni.com/people/Peter-Adolf-Aschan
hpps://www.geni.com/people/Edward-Lybeck (pappi)
hpps://www.geni.com/people/Edward-Lybeck (lääkäri)
https://www.geni.com/people/Ida-Karolina-Lybeck-Löfman
https://www.geni.com/people/Wilhelmina-Lybeck
https://www.geni.com/people/Magnus-Löfman
https://www.geni.com/people/Margareta-Sofia-Löfman
https://www.geni.com/people/Paul-Sonny
https://www.geni.com/people/Otto-Streng
https://www.geni.com/people/Anders-Wartiainen
https://www.geni.com/people/Karl-Wilén
https://www.myheritage.fi/names/wilhelmina_wartiainen
https://www.peda.net Matkantekoa 1800-luvulla
https://yle.fi/uutiset Polkupyörä 200 vuotta

 

Kuvat

Museoviraston kuvakokoelma Helsinki
Puolustusvoimien Kuvakeskus Helsinki
Kotimatkalla Evankelinen Kalenteri vuodelle
Sändebudet

 

Nootit

1Vappula 1989, 32, 173.

2Koskenniemi 1998, 95.

3VKA SSS Rantasalmen seurakunta Syntyneet 1823-1845 (nro 150, ei sivunumeroa). VKA SSS Rantasalmen seurakunta Muuttaneet 1858-1878. Muuttaneet 1866 Lybeck on merkitty muuttaneeksi kylältä Rautasalo 14. VKA SSS Rantasalmen seurakunta Rippikirjat 1860-1871, 1360 Rantasalo 14. Syntyneiden ja kastettujen luettelossa etunimi on kirjoitettu Edward. Vanhemmissa asiakirjoissa on sama kirjoitustapa. Myöhemmin nimi esiintyi muodossa Edvard. Tässä artikkelissa käytetään nimeä Edward.

4VKA SSS Rantasalmen seurakunta Syntyneet 1777-1812. Syntynet 1798 nro 352. VKA SSS Rantasalmen seurakunta Rippikirjat 1860-1871, 1360 Rantasalo 14. KA Coll. pm. 2187.

6VKA SSS Rantasalmen seurakunta Vihityt 1818-1847. Vihityt 1831 nro 46.

8Sonck 1995, 14. K+irjoittaja oli ihotautilääkäri ja professori Carl Eric Sonck (1905-2004). Hän kirjoittaa Edwardin isästä kalakauppiaana. Toisessa lähteissä puhutaan voikauppiaasta. Ks. K. G. S. 1891, 61. Sonckin kirja on hänen omaelämäkertansa. Kirjoittajan setä oli arkkitehti Lars Eliel Sonck. Hänen käsialaansa ovat Turun Mikaelin kirkko, Tampereen tuomiokirkko, Kallion ja Agricolan kirkot Helsingissä sekä Maarianhaminan kirkko.

9VKA SSS Rantasalmen seurakunta Rippikirjat 1860-1871, 1360 Rantasalo 14.

10J. B 1891, 61. K. G. S 1891, 61.

11J. B 1886a, 72. J. B 1891, 61-62. K. G. S 1891, 61-62. Kirjoitukset suomenkielisessä Kotimatkalla-kalenterissa ja ruotsinkielisessä Hemåt-kalenterissa perustuvat kirjoituksiin Sändebud-lehdissä J. B. 1886a ja b. Hemåt-kalenterissa on Bäckin henkilökohtaisia kokemuksia Lybeckistä, Sirénillä on omia kokemuksiaan suomenkielisessä Kotimatkalla-kalenterissa. Vaikka isä ei pappia pojastaan halunnutkaan, Johannes Bäck oli kuitenkin ahkera ehtoollisella kävijä ja kristinopintaito oli hyvä (x). Näin myös Ida-puolisollakin. VKA SSS Rantasalmen seurakunta. Rippikirjat 1924-1830, 506.

12J. B. 1891, 62.

13Soininen 1954, 550-558.

14Colliander 1910, I 8, 573 Cleve tultuaan filosofian maisteriksi toimi Turun yliopistossa kasvatusopin historian dosenttina 1801-1804 ja Porvoon lukion apulaisena 1804 sekä vt. eloquentiae lector (kaunopuheisuuden) 1804-1909. Porvoon tuomiokapitulissa hän oli vuosina 1805-1809 apujäsen (asesori) ja 1809-1818 Raamatun alkukielten lehtori. Hän sai pappisvihkimyksen vuonna 1810 ja hänestä tuli Rantasalmen kirkkoherra vuonna 1816, missä virassa hän oli kuolemaansa asti. Colliander 1918, II 786-787.

15Soininen 1954, 559-560. Wirilander 1960, 938-939. Wirilander kertoo, ettei Cleve tiettävästi ainakaan ”ilmiherätystä käynyt”.

16https://www.uef.fi Aika matka Samppanjaa ja sananjulistusta s. 10.

17Collianter 1910 I, 574, 974.

18Soininen 1954, 560-561

19Soininen 1954, 561. Colliander 1910, I 574 ja 986 nro 622. Myös Otto Cleven poika Othniel (1852-1931) oli Rantasalmella vt. kappalaisena ja vt. kirkkoherrana 1876-1878. Colliander 1910 I, 574, 986 nro 621. Colliander 1918, II 788-789.

20Soininen 1954, 652-654, 658. Soinisen Rantasalmen historiasta on otettu vuonna 1985 uusintapainos.

22https://www.peda.net Matkantekoa 1800-luvulla. https://yle.fi/uutiset Polkupyörä 200 vuotta. Tasan 200 vuotta sitten 12. heinäkuuta 1817 aatelinen Karl von Drais viimeisteli Mannheimissa erikoista kulkupeliä Laufmaschinea.

23http://www.pohjois-savonmuisti.fi Pohjois-Savon helmet Leppävirta Vanha Kainuuntie

24Kestikievari (ruots. gästgiveri) oli maaseudulla talo, jossa hevosilla matkustavat saattoivat yöpyä ja josta voi saada hollikyydin seuraavaan kievariin. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kestikievari. Hollikyyti tarkoittaa historiallista henkilöiden, alkuaan etenkin virkamiesten, kuljetuspalvelua, kyytilaitosta. Nimitys tulee ruotsin sanoista hålla, pitää (tässä: pitää tarjolla) ja skjuts, kyyti. Hollikyytijärjestelmässä merkittävien teiden varsilla oli määrävälein kestikievareita eli majataloja, jotka pitivät matkustajia varten hevosia, kuskeja ja majoitustiloja. Kyytivuoro kiersi kylän talosta toiseen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Hollikyyti. Yleisiä maanteitä kapeimpia olivat pitäjien väliset yhdystiet. Kyläkunnat rakensivat lisäksi kapeita kyläteitä. Wirilander 1960, 500, 507, 521, 957. Wirilanderilla on sivulla 521 karttapiirros Savon tieverkosta 1806-1864.

25Toivanen 2000, 23-30. Varkauden Taipaleen kanava vihittiin käyttöön heinäkuussa 1840, Leppävirran Konnuksen kanava 1841 ja Saimaan kanava saatiin kokonaan liikennöitäväksi 1856 loppukesällä. http://www.pohjois-savonmuisti.fi Kainuuntie Pohjois-Savon ensimmäinen päätie, josta oli tietoa jo 1550-luvulla.

26K. G. S. 1891, 61.

28Wirilander 1960, 521 kuva tieverkosta 1806-1864.

29Helsinki-Hämeenlinna rata otettiin käyttöön 13.7.1862 ja Riihimäki-Pietari -rata 11.8.1870. https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihimäki–Helsinki-rata. https://fi.wikipedia.org/wiki/Riihimäki-Pietari-rata.

30Vappula 2016, 6. Myllärin poika Mäntyharjulta -luvun lopussa kerrotaan Rahikaisen matkasta Helsingistä Mäntyharjulle s. 6.

31K. G. S. 1891, 62-63.

32Talve 1980, 466.

33Wirilander 1960, 956-958. Tieto Mikkelin oppilasasuntolasta on triviaalikoulun Mikkelissä olon ajoilta 1748. Seuraavana vuonna koulu siirtyi Rantasalmelle.

34GKJ 1843.

36GJK 1843 § 7, s. 7-8.

38GKJ 1843 § 7, 8-9.

39GKJ 1843 § 7, 9-11.

40Koulu-uudistuksen valmistelu aloitettiin jo vuonna 1814. Uudistustyöstä ks. Leinberg 1902, 7, 28-32. Saarenheimo 1963, 358. http://www.edu.kuopio.fi/omkeskus/snellman/koulunkaynti.html.

41Wirilander 1960, 960-961, 965. Ks. opinkäynnistä laajemmin Wirilander 1960, 954-987.

42Saarenheimo 1963, 358-361.

43Stenius oli syntynyt 1816. Isä oli Mäntyharjun kappalainen David Stenius. Yo 1936, FK 1839, FM 1840. Vihitty papiksi 1844. Savonlinnan piirikoulun vt. opettaja 1939, Viipurin lukion vt. yliopettaja 1840. Porvoon lukion v. saksan kielen opettaja 1842. Savonlinnan yläalkeiskoulun rehtori 1847, Saarijärven kirkkoherra 1853. Kuoli 1884. Stenberg oli syntynyt 1814. Isä oli haminalainen muurarimestari Andetrs Stenberg. Yo 1834, FK 1840, FM 1840. Savonlinnan yläalkeiskoulun kollega 1843, rehtori 1854. Kuoli 1883.

44Saarenheimo 1963, 358-361. Suomenkielistä opetusta alettiin antamaan 1868. Senaatti oli määrännyt 1867, että suomen kieli oli otettava koulunopetuskieleksi.

45K. G. S. 1891, 62.

46 https://fi.wikipedia.org/wiki/Kymnaasi. Suomessa 1843 säädetty koulujärjestys nimitti kymnaasiksi alemman ja ylemmän alkeiskoulun kolmeluokkaista jatkokoulua. Koulujärjestelmä ja käytetyt nimitykset pysyivät samoina vuoden 1856 kymnaasi- ja koulujärjestyksessä. Kymnaasi-nimitys poistui vuoden 1872 koulujärjestyksen myötä, sillä siinä alkeiskoulu ja kymnaasi yhdistettiin yhtenäiseksi yliopistoon johtavaksi 7-luokkaiseksi lyseoksi. Suomen ensimmäiset kymnaasit perustettiin Turkuun 1630 ja Viipuriin 1641.

47Wanne 1959, 30. Matrikkelinumero 20. KA Coll. pm. 2187. VKA SSS Rantasalmen seurakunta Ripikirjat 1860-1871, 1360 tieto Kuopion kymnaasiin menosta.

48Selén 1987, 3-4. Savon kouluoloista varhaisemmalta ajalta Wirilander 1960, 958-959.

49Wirilander 1960, 959-960.

50http://www.savonsanomat.fi 20.5.2012 pääkirjoitus ”Kymnaasin viimeiset”.

51K. G. S. 1891, 62.

52https://fi.wikipedia.org/wiki/Zacharias_Cleve. Colliander 1918, II 786-787.

54https://www.geni.com/people/Peter-Adolf-Aschan. Petter Aschan liittyi Akademiska Sångföreningen kuoroon jo sen perustamiskeväänä 1838.

55K. G. S. 1891, 62.

57K. G. S. 1891, 62-63.

58Kansanaho 1963, 29-30.

59KA Tku TTA F I d: 8f teologisen tiedekunnan todistus 7.2.1866. Aleksanterin yliopiston konsistorin todistuksen hän sai 9.2.1866. KA Coll. pm. 2187 erotodistus 9.2.1866. http://www.helsinki.fi/ylioppilasmatrikkeli/1853-1899.

60K. G.S. 1891, 63.

61Murtorinne 1986, 147.156. Murtorinne 1992, 171-172.

62Murtorinne 1986, 157. Murtorinne 1992, 168–174, 315–316. http://fi.wikipedia.org/wiki/Johannes_Tobias_Beck.

63K. G. S. 1891, 63.

64Rosenqvist 1927 I, 295, 299, 305.

65Ks. KK Coll. 225 Lybeckin kirje Hedbergille 21.2.1873. Ingmanin ns. ”Koetus-raamattu” sai runsaasti kritiikkiä osakseen. Ks. raamatunkäännöksestä Puukko 1946, 261-310.

66Ks. Granfeltin teologisista näkemyksistä Murtorinne 1986, 112-127.

67Colliander 1910, I 696, 1001 nro 1056. K. G. S. 1891, 63-64

68KA Tku F I d: 8f Ganfeltin kaksi Lybeckiä koskevaa asiakirjaa samalla päivämäärällä 24.2.1866.

69Takala 1948, 179-180. Ks. KK Coll. 225.29 G. V. Lundellin kirje Hedbergille 13.7.1867..1867

70Matrikkeli 1953, 280.

71Hyötyniemi 1927, 20,-21, 23

72Colliander 1910, I 1057. Takala 1948, 396, 398.

73KA Tku TTA D 1 Papiksi vihityt I 1752-1954. KA Coll. pm. 2187.

74Mustakallio 2009, 35, 49.

75Vuorela 1976, 84. Vuorela 1980, 281,

76KA VSVA 60/1864 reskripti 120/10.3.1864. Vuorela 1980, 281. Mustakallio 2009, 145.

77KL 1869 § 114-118. Vuorela 1980, 281. Mustakallio 2009, 145.

78KA Tku TTA C 1:42 308/5.3.1866.

79http://www.arkkihiippakunta.fi/historia/kaikkien-hiippakuntien-aiti. Anthoni 1923, 209-210. Ensimmäisestä arkkipiispasta Anthoni 1923 ja 1928. Jakob Tengström oli Turun piispana 1803-1817 ja arkkipiispana 1817-1832. Colliandet 1910, I 1.

81KA Tku TTA F I d 8f.

82Mustakallio 2009, 145. Tiensuu 1976, 352.

83KA Tku TTA A 1:96 ptk. 5.5.1866 § 1.

84KA Tku TTA A 1:96 ptk. 9.5.1866 § 2.

85KA Tku TTA A 1:96 ptk. 9.5.1866 § 3.

86KA Tku TTA F I b:6a Lybeckin anomus. KA Coll. pm. 2187.

87KA Tku TTA F I b:6a Paavalin ajatuksia. Biblia 1776 http://www.finbible.fi.

88TTA F I b:6a Lybeckin anomus. Luettelo lähdekirjallisuudesta

89Murtorinne 1986, 112-127.

90https://en.wikipedia.org/wiki/Hans Lassen Martensen. Hänen tutkimuksiaan olivat mm. Grundriss des Systems der Moralphilosophie (1841; 3rd ed., 1879; German, 1845). Die christliche Taufe und die baptistische Frage (2nd ed., 1847; German, 2nd ed., 1860). Christian Dogmatics: A Compendium of the Doctrines of Christianity English translation (1874)”. Christian Ethics (1871; Eng. trans., Part I. 1873,”. Christian Ethics Part II. 1881″. Katholizismus und Protestantismus (1874).

91https://no.wikipedia.org/wiki/Jens_Lieblein. Hän julkaisi 1860- ja 1870-luvuilla seuraavia tutkimuksia; Aegyptische Chronologie (1863), Deux papyrus hiératiques du Musée de Turin (1868), Dictionnaire des noms hiéroglyphiques (1871), Recherches sur la Chronologie Egyptienne d’après les listes généalogiques (1873) Internet Archive, Die ägyptischen Denkmäler in Skt Petersburg, Helsingfors, Upsala und Copenhagen (1873).

92B-BK 1975, 448. RGG 1998, 1199. Ilmeisesti kysymys on Bernhard Beckeristä, joka syntyi saarnaajan poikana Gnadenbergissä Herrnhutin lähellä. Hän oli Veljesseurakunnan teologi, vuodesta 1872 kirkko- ja veljesseurakuntahistorian dosentti ja vuodesta 1886 teologisen seminaarin johtaja Gnadenfeldissä. Hän edusti historiallis-kriittistä metodia ja hänessä yhdistyivät tieteellinen suuntaus ja syvä sydämenhurskaus. Hänen tuotantonsa käsitteli pääasiallisesti Nikolaus Ludvig von Zinzendorfia. Varhaisin teos Zinzendof im Verhältnis zu Philos. und Kirchentum seiner Zeit julkaistiin vuonna 1866. Veljesseurakunta oli ilmeisesti herrnhutilainen. Veljesseurakunnista yleensä http://www.bruederbewegung.de.

93https://sv.wikipedia.org/wiki/Philip_Schaff. Hänen tärkeimmät teologiset työnsä ovat Bibliotheca symbolica ecclesiae universalis (3 band, 1877; 6:e upplagan 1893), Geschichte der alten Kirchen bis zum Ende des 6. Jahrhunderts (3 band 1867). Hän oli David Schley Schaffin isä, joka puolestaan oli Yhdysvaltojen presbyteerikirkon papistoa ja pedagogi sekä amerikkalaisen jalkapallon pioneeri!

94https://sv.wikipedia.org/wiki/Karl_Rudolf_Hagenbach. Hänen laajasta tutkimustyöstään voi mainita mm. Encyklopedie und Methodologie der theologischen Wissenschaften (1833; 12:e upplagan 1889), Lehrbuch der Dogmengeschichte (1840; 6:e upplagan 1888) och Grundlinien der Liturgik und Homiletik (1863).

95https://en.wikipedia.org/wiki/Jean-Henri_Merle_d’Aubign. Hän on julkaisut muun muassa seuraavat teokset: Le Luthranisme et la Reforme (Paris, 1844) ja Histoire de la Reformation au XVIie sicle (Paris, 1835–1853; new ed:, 1861–1862, in 5 vols.) sekä Histoire de la Reformation en Europe au temps de Calvin (8 vols., 1862–1877).

96 https://de.wikipedia.org/wiki/August_Nebe_(Theologe). Nebe oli professori evankelisessa seminaarissa ja pappi Hesbornissa, joka on kaupunki Saksan Hessenissä. http://www.digitale-sammlungen.de. Hänen saarnakokoelmaansa Lybeck käytti omaa saarnakokoelmaansa kirjoittaessaan. http://reader.digitale-sammlungen.de.

97Mahdollisesti kysymyksessä on Jabob Böhme (Lybeckillä Böhm). Olettamus perustuu siihen, että Lybeck oli kiinnostunut lahkoista ja kirjoitti kirjan kristikunnan eri puolueista ja lahkoista, jossa mm. käsitteltiin Böhmeltä vaikutteita saaneita kveekkareita. Böhme (1575 –1624) oli saksalainen mystikko ja luonnontieteilijä. Böhmen teokset levisivät Saksassa, Englannissa ja jopa Ruotsissa ja Suomessa asti. Lars Ulstadius, Peter Schaefer, Jakob Ericksson, Erik Ericksson, Jaakko Kärmäki ja Jaakko Wallenberg olivat hänen suomalaisia kannattajiaan. Englannissa etenkin kveekareissa oli Böhmen kannattajia. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Jakob_Böhme. Pohjanmaan mystikot oli uskonnollinen liike Pohjanmaalla 1700-luvun loppupuolelta 1800-luvun puoliväliin. Liikkeen taustalla oli saksalainen Jakob Böhme, jonka ajatuksia välitti Pohjanmaalle ruotsalainen pappi Anders Collin. https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Pohjanmaan_mystikot.

98http://www.blf.fi Alfred Kihlman teki vuonna 1851 lepo- ja opintomatkan, joka suuntautui Etelä-Saksaan ja Tübingeniin, missä hän tutustui professori Johann Tobias Beckiin ja hänen raamattuteologiaansa ja omaksui innolla hänen ajattelutapansa. Kihlmanin beckiläiset ajatukset tulivat ilmi hänen kastetta koskevissa ajatuksissaan. Mm. teos Dogmen om barndopet (1866).

99A. Vinet oli ilmeiseti Alexandre Rodolphe Vinet (1797-1847). Hän oli sveitsiläinen kriitikko ja teologi. Hän antoi raikkaan impulssin protestanttiselle teologialle erityisesti ranskaa puhuvissa maissa sekä Englannissa ja muuallakin. https://en.wikipedia.org/wiki/Alexandre_Vinet.

100Dr. Hagenbach oli ilmeisesti Karl Rudolf Hagenbach (18011874). Hän oli sveitsiläinen teologi ja kirkkohistorioitsija, huomattavin välitysteologian edustaja Sveitsissä. Professorin virkansa ohella hän harjoitti myös menestyksellistä saarnatoimintaa. https://sv.wikipedia.org/wiki/Karl_Rudolf_Hagenbach.

101 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 2, 4, 14, 16.

102 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 2-3.

103 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 5

104KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 5-6.

105 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 6

106 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 7-8. Näitä kahta luomista hän selitti vielä sivuilla 10-11 pastoraalityössänsä apostoli Paavalin Roomalaiskirjeen avulla.

107 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 8.

108 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 8-9.

109KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 9. Lybeck selitti sanoja συν φυῶ siittää yhdessä, synnyttää yhdessä, kaswaa yhdessä.

110 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 9-10.

111 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 11-12.

112 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 14.

113 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 12.

114 https://www.academic-bible.com Septuaginta (LXX).

115 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 14-15.

116 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 14-15.

117 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 16-17.

118 KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 17-18.

119 Delitzschiä hän ei maininnut lähdeluettelossaan. Hän ilmeisesti tarkoitti ”mainiolla Delitzschillä” saksalaista luterilaista teologia ja heprean kielen asiantuntijaa Franz Delitzsch (18131890). Delitzsch kirjoitti monia kommentaareja ja kirjoja Raamatusta. Hän on tunnettu myös Uuden testamentin käännöksestään hepreaksi. https://en.wikipedia.org/wiki/Franz_Delitzsch. KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 18.

120KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 18-19

121KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 21.

122KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 21-22

123 Lybeck tarkoittanee montanolaisuutta. Montanolaisuus oli 100-luvulla vaikuttanut kristillisen kirkon lahko, joka sai nimensä perustajansa Montanuksen mukaan. Tunnetuin montanolainen lienee ollut kirkkoisä Tertullianus. Montanolaisuudessa oli keskeisenä ajatus Kristuksen pikaisesta paluusta. Montanus näki näkyjä ja ilmestyksiä ja kertoi näiden näkyjen tulevan suoraan Jumalalta. Profetoiminen ja ekstaattisuus olivatkin montanolaisuuden tunnistettavimpia piirteitä. Montanolaiset myös kritisoivat kirkon heikkoa moraalia. Katolinen kirkkoasettui montanolaisuutta vastaan korostamalla ensimmäisen vuosisadan raamatullisten apostolien auktoriteettia. https://fi.wikipedia.org/wiki/Montanolaisuus.

124KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 22.

125KA Tku TTA F I b:6a pastoraalityö Silmäyksiä Kasteen oppiin, 22-23.

126Kysymyksessä on Blaise Pascal (1623 – 1662 ), ranskalainen matemaatikko, fyysikko ja uskonnollinen filosofi. https://fi.wikipedia.org/wiki/Blaise_Pascal

127 J. B. 1891, 75.

128KA Tku TTA C I:52. KZA Tku TTA I 106 tkplin ptk. 19.12.1876 § 25. Colliander 1910, I 1018 nro 1509 (Häggström).

129KA Coll. pm. 2187.

130KA Coll. pm. 2187. http://www./ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi 1853-1899 (2853Löfman ja 2899 Baecklund). Magnus Henrik Löfman kirjoittautui yliopistoon 30.11.1825. Hän oli syntynyt Helsingin pitäjässä 17.10.1806. Kadetti Haminan kadettikoulussa 1823–25. Maanmittausoppilas 28.7.1825. Ylioppilas Turussa 30.11.1825. Merkitty Uusmaalaisen osakunnan matrikkeliin Turun palon jälkeen [1825] Magnus Henricus Löfman, natus in paroecia Helsinge die 17:o Octobris a. 1806, patre publici Horrei Inspectore. E Schola privata Universitatis Albo adjunctus die 30:o Novembris. | Hän oli varamaanmittari Uudenmaan ja Hämeen läänissä 1830. Ylim. komissiomaanmittari Uudenmaan läänissä 1849, vakinainen 1850. Raaseporin läntisen kihlakunnan vakaaja 1846 ja Raaseporin itäisen kihlakunnan 1848. Hän kuoli Siuntiossa 24.11.1861. https://www.geni.com/people/Margareta-Sofia-Löfman.

131Mikäli vihkiminen tapahtui kirkossa, kysymykseen tulivat silloin Helsingin kaupungin vanha kirkko (valm. 1827) tai Nikolain kirkko (valm. 1852) tai pari vuotta ennen vihkimistä 1864 valmistunut saksalainen kirkko. Colliander 1910, I 109, 110 ja 114.

132VKA SSS Siuntion seurakunta Syntyneet 1838-1879, 151. Colliander 1910, 646 ja 1101 Wichtman (pappi nro 3795) oli Siuntion kappalaisena 1841-1868. VKA SSS Siuntion seurakunta Vihityt 1841-1885, 64. Siuntio oli yliopiston prebenda 1836-1875. Bengt Olof Lille (18071875) oli suomalainen teologi ja virsirunoilija. Hän toimi kirkkohistorian professorina Helsingin yliopistossa vuosina 1840-1871. Lille oli välitysteologi ja toi tämän teologisen koulukunnan Suomeen. https://fi.wikipedia.org/wiki/Bengt_Olof_Lille.

133K. G. S. 1891, 64.

134Hääjuhlien vietosta kerrotaan Northen Periphery Programme 2007-2013 ohjelmaan kuuluvassa esityksessä Aikamatka. Esimerkki on pappiloiden seuraelämästä vuodelta 1820. Vietettiin Rantasalmen naapuripitäjän Juvan kirkkoherran tyttären häitä, joista morsiamen veli Karl August Gottlund kertoo päiväkirjassaan näin: Pitkän vihkitoimituksen jälkeen siirryttiin pappilaan, jossa pidettiin puheita ja juotiin maljoja. Sen jälkeen syötiin 18 ruokalajin illallinen, ja jokaisen ruokalajin väissä tyhjennettiin maljoja. Sitten alkoivat tanssit, jotka jatkuivat aamukolmeen. Seuraavana päivänä syötiin ja tanssittiin aamukolmeen. Lauantaina karkeloinnista ei tullut mitään, koska kaikkien jalat olivat kipeät. Mutta sunnuntaina taas jatkettiin, tosin vain aamukahteen. Ja keskiviikkona pidettiin vielä kestit alustalaisille, joita oli 90 henkeä. http://www.rantasalmitravel.com/material/file/aikamatka.pdf. Kulttuurihistorialliset tarinat kertoo dosentti Jorma Kaimio, joka on (s. 1946) suomalainen antiikintutkija ja etruskologi, joka siirtyi Akateemisen kirjakaupan johtoon. Eläkkeelle päästyään hän muutti Rantasalmen pappilaan ja jatkaa tutkimustyötänsä. Hän on kiinnostunut myös Rantasalmen historiasta. https://fi.wikipedia.org/wiki/Jorma_Kaimio.

135K. G. S. 1891, 64. J. B. 1891, 64.

136KA Coll. pm. 2187 mukaan lapsia oli kymmenen. https://www.geni.com/people/Edvard-Lybck (pappi). Vrt. K. G. S. 1891, 64 ja J. B. 1891, 64 lapsiluku oli yhdeksän. Yksi lapsista Suoma Signe Maria kuoli jo lapsena 1874. Lybeckin kuollessa lapsia oli yhdeksän.

137Sonck 1995, 19-20.

139Soininen 1954, 462-463. Upseerikoulutus 1978, 48-52.

140Colliander 1910 I, 585. KA Coll. pm. 2187 sisältää otteen Humppilan K. Kirjasta 1867-1876. Coll. pm:ssa nimet on kirjoitettu eri tavalla Aina kirjoitettu Anna, Wilhelmiina kirj. Vilhelmina ja Nathanael kirj. Natanael.

141 Colliander I 1910, 585 ja 770. https://www.geni.com/people/Karl-Wilén. Vilen oli kirkkoherra Raudussa 1882-1892. Vuodesta 1892 Valkealan kirkkoherra seuraavat 24 vuotta, provasti. Hänet tunnettiin hyvänä saarnamiehenä sekä työtehtävissään muutoinkin kyvykkäänä. Vilén tunsi kaikki seurakuntalaisensa. Takala 1948, 275.

142Aleksander Karl Sonnylla oli huomattava asema Viipurin Diakonissalaitoksessa, joka oli perustettu vuonna 1869. Hän oli laitoksen johtokunnan jäsen 1879-1905. Hän toimi myös laitoksen pappina, sillä vakinainen pappi laitokselle palkattiin vasta 1911. Aleksander Sonny suoritti myös ensimmäisen diakonissavihkimyksen Suomessa 1872 Viipurin Pietari-Paavalin kirkossa. Ensimmäinen Suomessa vihitty diakonissa oli Mathilda Hoffman. Vappula 2009, 30, 102, 310.

143KA Coll. pm. 2187. Colliander 1910, 770, 803. Sonck 1995, 20. KA Coll. pm. sisältää otteen Perniön kirkonkirjoista 1869-1879. Coll. pm:ssa nimet on kirjoitettu Mathilda kirj. Matilda. Sonck 1995, 20 Toinen Armas Edwardista.

144KA Coll. pm. 2187. Sonck 1995, 18.

145KA Coll. pm. 2187. Sonck 1995, 19-20. Oskar Vilhelm Löfman oli etevä eläinlääkäri ja oli julkaissut maamme ensimmäiset kotieläinten ruumiinrakennetta ja toimintoja sekä kotieläinten tauteja käsittelevät oppikirjat.

146Tekstiviesti 11.11.2016 Paula Koho Kari Vappulalle. Filosofian maisteri Paula Koho kertoi kotiseutumatkoillaan puolisonsa kenraaliluutnantti Lauri Kohon kanssa nähneensä kyseisen Karjalan tasavallan suojelukohteena olevan talon. Kotiseuttumatkan aikoina Lydia Ivanova majoitti rakennuksessa vieraita saadakseen varoja rakennuksen ylläpitoon. http://heninen.net/sonck/suomeksi.htm talon huonosta kunnosta ja restauroinnista.

147Koskenniemi 1998, 92-94 Bäckin Viipurin matkoista 1881, 1883, 1884.

148Colliander 1910, I 827,1055 nro 2532 Karl Sanfrid Nyman. Vierailun aikana hän oli Ylihärmän kirkkoherra. Nyman oli Bäckin opiskelutoveri ja työtoveri myöhemmin Pohjanmaalla. Koskenniemi 1998, 15-16

149Koskenniemi 1967, 134. Koskenniemi 1998, 50-51, 92-95.

150Koskenniemi 1998, 95.

151Koskenniemi 1998, 95.

152Koskenniemi 1967, 106-108 kerrotaan kiistasta enemmän. Koskenniemi 1998, 73-74. https://de.wikipedia.org/wiki/Max_Frommel . Frommel oli evankelis-luterilainen teologi ja kirjailija, ylisuperindendentti ja kirkko-oikeuden virkamies (Konsistorialrat) Cellessä.

153SS 7/1885, 106. Hedberg oli syntynyt 15.7.1811 ja kuoli 19.8.1893. Hän oli vierailun aikana melkein 73 vuotias ja eli vielä yli 9 vuotta. Hedbergin kuolemasta Suokunnas 2011, 199-200. Lybeckin äiti Wilhelmina Andersdotter Wartiainen oli syntynyt 3.8.1812. Hedbergiä kuunnellessaan hän oli 72-vuotias. Lybeckillä taisi olla muistivirhe äitinsä iästä. VKA SSS Rantasalmen seurakunta Rippikirjat 1860-1871, 1360 Rantasalo 14.

154Suokunnas 2011, 111-112.

155SS 16/16.8.1886.

156Pietarin evankelinen hospitaali oli perustettu 1859. Sen perustaja oli lääketieteen tohtori Carl von Mayer. Hän oli tutustunut saksalaiseen fliedneriläiseen diakoniatyöhön Kaiserswerthissä ja Dresdenissä. Ks. Vappula 2009, 12.

157Vappula 2009, 56. Erkamo 1969, 92 ja 125. Uuden lastenkodin rakentamisesta Wiborgsbladet 19/24.1.1888. Erkamon mainitsema Elli-tytär on ilmeisesti Naema Elin Zenaida Wilhelmiina.

158KA Coll. pm. 2187.

160Luther 2000, 436. Godenhjelm 1916, 270. KA Coll. pm. 2187. Kihlajaisilmoitus Wiipuri 86/16.4.1902.

161Jääskeläinen 1980, 127-128. Hän oli myös Pietarin saksalaisen konsistorin suomalainen asessori 1916-1918, Venäläisen evankelis-luterilaisen kirkon apukassan johtokunnan jäsen ja Lempaalan kuuromykkäkoulun johtokunnan jäsen. Godenhjelm 1916, 270. Luther 2000, 125, 168-169, 436.

162Jääskeläinen 1980, 127-128. Luther 2000, 436.

164 https://www.geni.com/people/Paul-Sonny. http://urjala.kuvat.fi/arvoliesmaa. Kaasalainen 1987, 153-154. Luther 2000,436. Godenhjelm 1916, 270.

165Luther 2000, 436.

166KA Coll. pm. 2187. Matrikkeli 1953, 369. http://urjala.kuvat.fi/arvoliesmaa. Kaasalainen 1987, 154, 158.

167KA Tku TTA C 1:42 hakemus diaarissa 631/14.5. Diarioitu tkplissa 15.5. KA Tku F I d:8b Pietarissa aloitti heti kaupungin perustamisvuonna 1703 toimintansa evankelis-luterilainen ruotsalais-suomalainen seurakunta. Keisarinna Anna lahjoitti sille 1733 tontin, jolle valmistui puinen Pyhän Annan kirkko. Seurakunta jakautui 1745. Suomalaiset rakensivat Bolshaja Konjushennajalle Pyhän Marian kirkon, joka vihittiin joulukuussa 1805. Kirkon suunnitteli arkkitehti Paulsson ja se nimettiin leskikeisarinna Maria Feodorovnan mukaan.  http://www.inkerinkirkko.fi/2008/01/pyhan-marian-historia.

168Luther 2000, 207,356, 374-376.

169KA Tku TTA F I k:1 hakemus 14.5.1866.

170KA Tku TTA A I:96 ptk 19.5.1866 § 65. TTA B I:133a kirje 343/23.5.1866

171KA Tku TTA B I:133a kirje 344/23.5.1866

172Luther 2000, 46, 77-78.

173Luther 2000, 123, 207.

174Stupperich 1959, 38-151.

175K. G. S. 1891, 64. J. B. 1891, 64. KA Coll. pm. 2187. Jääskeläinen 1980, 16-19, 35-36 http://www.inkerinkirkko.fi/Pietarin Pyhän Marian seurakunnan historiaa.

176KA Tku TTA A I:96 ptk. 30.9.1866 § 26. VKA SSS Humppilan seurakunta Muuttaneet 1825-1885. Muuttaneet 1866. Colliander 1910, I 135.

177VKA SSS Rantasalmen seurakunta Rippikirjat 1860-1871, 1360

178VKA SSS Rantasalmen seurakunta. Muuttaneet 1858-1878, nro 44. VKA Humppilan seurakunta. Muuttaneet 1825-1885. Muuttaneet 1866, 104 nro 27 Pietarista. VKA SSS Humppilan seurakunta. Rippikirjat 1867-1876, 175 Koivisto by Prästbohlet. KA Tku TTA A I:98 § 17. KA Tku TTA B I:134 kirje 1137/9.12.1868. Lybeck oli 11.11.1868 määrätty Someron kirkkoherra ja kappalaisenviran armonvuodensaarnaajaksi. Tämä määräys ei kuitenkaan toteutunut.

179KA Tku TTA A I:96 ptk. 30.9.1866 § 26. KA Coll. pm. 2187. Colliander 1910, I 134-135. Tammelaan kuulunut kappeli mainitaan jo 1688 ja 1693. Emäseurakunnan papisto kävi ainakin kuusi kertaa vuodessa pitämässä jumalanpalveluksia. Oma papin Humppila sai vasta vuonna 1771, kun Tammelan pitäjän apulaisen tuli asua kappelin alueella ja oman kappalaisen vuodesta 1871 ja omaksi kirkkoherrakunnaksi Humppila erotettiin senaatin päätöksellä 3.11.1893.

180VKA SSS Humppilan seurakunta. Muuttaneet 1825-1885. Muuttaneet 1867 nro 3.

181VKA SSS Humppilan seurakunta. Muuttaneet 1825-1885. 118.

182KA Tku TTA C I 44 diaarissa nro 1097 25.8.1868.

183Ingman 1916, 118-131 selvittelee kirkkolain uudistyössä tehtäviä muutoksia. Kirkkolakikomitean pyrkimys oli antaa seurakunnille mahdollisimman laaja määräämisvalta niiden omissa asioissa.. Tämä vaikutti myös niihin säädöksiin, jotaka koskivat vaikuttamista papin vaaliin. Vuorela 1976, 79-80.

184KA Tku TTA B III:3 Åbo cirkutärbref 1804-1808, 247-251. Vuorela 1976, 81-82.

185Vuorela 1976, 83.

186KA Tku TTA B III:13 Åbo circulärbref 1851-1852 kiertokirje 372/1851 sisältää kumpaisenkin.

187Mustakallio 2009, 145. Tiensuu 1976, 352.

188KA Tku TTA B III:7 Åbo cirkulärbref 1824-1825, 441. Kiertokirje 212/1824 liitteenä. Anthoni 1928, 209-210.

189KA Tku TTA C I 44 diaarinumero 1097/25.8.1868.

190KA Tku TTA C I 44 diaarinumero 1165/11.9.1868.

191TTA C I 44 1309/16.10.1868.

192KA Tku TTA A I:98 ptk. 30.9.1868 § 26.

193KA Tku TTA C I 45 533/5.5.1869.

194KA Coll. pm. 3699 (Wasz), 3120 (Sielcke), 855 (Fagrén).

195KA Tku TTA C I 44 diaarissa 683/2.6.1868.

196KA Tku TTA A I:99 ptk. 26.5.1869 § 2 pluralitetens kallelse.

197KA Tku TTA B I:135 tkplin kirje A. E Granfeltille 513/26.5.1869.

198VKA SSS Humppilan seurakunta. Muuttaneet 1825-1885, 118. KA Coll. pm. 2187 sisältää otteen Humppilan K. Kirjasta 1867-1876. VKA SSS Perniön seurakunta Rippikirjat 1869-1879, 228. Perniön kirkko on nykyisen Lupajantien varrella.

199Takala 1948, 103-104. Lybeckin hengellisestä kehityksestä on myöhemmin erillinen luku.

200 J. B. 1891, 66.

201 Lybeck 1880a.

202SS 7/1885, 105-106.

203Innamaa – Lindström 1986, 348.

204https://www.geni.com/people/Edward-Lybeck (lääkäri). Sekaannuksia syntyi helposti, koska kysymyksessä oli kaksi samannimistä miestä. Turun yliopiston Volter-tietokannassa pappi Lybeckin kirjallisuuden joukosta löytyi yksi lääkäri Lybeckin kirjallinen tuotos ”Uskontunnustukseni”. Artikkeli käsitteli kirjoittajan henkilökohtaista vakaumusta, kuinka tulee elää terveesti. Luetteloinnin sekaannus johtunee siitä, että artikkeli on hyvin Jumala-keskeinen. Pappi Lybeck olisi turskin vastustanut rokotusta tai kertonut sukupuolitaudeista ja naisten kuukautisista kuten lääkäri Lybeck. Pappi Lybeckin uskonoppiin ei sovi lääkäri Lybeckin opetus, jonka mukaan naisen synnytyskyvyn loputtua siemen tulee säästää henkemme kehittämiseen uutta elämää varten, joka odottaa tuonen virran tuolla puolen.

205KA Hmln PTA A:a 3:1 asiakirja saapui tuomiokapituliin 23.5.1874 ja Aa 3:2 saapumispäivä 3.11.1875.

206K. G. S.1891, 65. KA Coll, pm. 2187.

207Lybeck 1880a, 3.

208KA Hmln PTA Ca:183 ptk. 3.10.1876 § 8 ja KA Hmln PTA Ca:184 ptk. 22.1.1877 § 25. Colliander 1910, I 38, 1097 Weckman Myöh. Wartiowaara) nro 3696.

209 KA Hmln PTA Ca:183 ptk. 3.10. § 8. Colliander 1910. I 1091 Tornell nro 3534, 1084 Streng nro 3341. https://www.geni.com/people/Otto-Streng.

210Colliander 1910, I 801, 998 nro 956. Forstén oli monella tavoin vastustanut edesmennyttä apupappia Johan Henrik Martinia. Vappula 2016 ks. luku ”Vastustusta ja uhkailuja”.

211KA Hmln PTA Ca:183 ptk. 3.10.1876 § 8, ptk. 27.11.1876 § 16. Alexander Ferninad Barenius (1808-1881) oli Lappträskin palkkapitäjän kirkkoherra ja Porvoon tuomiokapitulin asessori. Filosofian kandidaatin tutkinnon suorittamisen jälkeen 1831 hän toimi Viipurin lukion kreikan kielen yliopettajana ja sen jälkeen vuodesta 1833 matematiikan lehtorina Porvoon lukiossa. Lehtorin virastaan hän erosi vasta 1873. Hän oli papiston edustaja valtiopäivillä 1863-1863, 1867, 1872 ja 1877-1878. Colliander 1918, II 499-501 nro 406.

212Laasonen 1991, 294. Välimäki 2002, 102, 151.

213KA Hmln PTA Ca:184 ptk. 22.1.1877 § 25.

214Esimerkki riitatapauksesta Vuorela 1980, 284. Vaalin voittanut oli kolme kertaa suurimman äänimäärän saanut, kuin toiseksi tullut, joka oli kuitenkin saanut enemmän ääniä. Senaatin kirkollistoimituskunnan esittelijäsihteeri G. M. Waenerberg katsoi, että säännösten mukaan laskettu vaalitulos ei vastannut seurakuntalaisten tahtoa. Hän ehdotti, että eniten ääniä saisi viran kuten sitten tapahtuikin.

215Colliander 1910, I 802-803, 810- 811, 1091.

217Luther 2000, 378-379.

218Finland 109/13.5.1885.

219Koskeneniemi 1967, 87. Koskenniemellä on väärä päivämäärä ja vuosi installaatiosta (po. 8.9.1878). Hän puhuu Viipurissa vuonna 1879 alkaneesta evankeliumijuhlien sarjasta ja mainitsee, että syyskuun 9. päivänä mainittuna vuonna tapahtuneen kolmen kappalaisen K. G. Sirénin, E. W. Lybeckin ja B. K. Masalinin saman aikaisen installaation yhteydessä monet evankeliset papit, mm. K. I. Nordlund, saarnasivat kirkossa ja Sorvalin saaressa. Ks. SS 20/1878, 313-314 Sirénin (K. G. S.) kuvausta installaatiosta ja evankeliumijuhlasta.

220Lybeck (KH SLE) ja Sirén (H SLE KH KHa) olivat evankelisia pappeja, Masalin ei ollut. Koskenniemi 2003, 145, 148. Evankelisten pappien luetteloon pääsi erilaisin perustein. D asunut ylioppilaskoti Domuksesssa, EY Evakelisen Ylioppilasliiton jäsen, H kirjeenvaihdossa F. G. Hedbergin kanssa, KH elämänkuvaus Kotimatkalla- ja/tai Hemåt-vuosikirjassa, KHa artikkeli tai vastaava em. vuosikirjoissa, PietLE Pietarin Evankeliumiyhdistyksen Suomessa vihitty pappisjäsen, SLE Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen/Evangeliföreningen-yhdistyksen jäsen, SLEjs, em. yhdistyksen johtokunnan jäsen, SLEps Evankeliumiyhdistyksen perustajajäsen, STLK Suomen Tunnustuksellisen Luterilaisen Kirkon jäsen, VESL Vapaan Evankelisen Seurakuntaliiton jäsen. Koskenniemi 2003, 151.

221Koskenniemi 1984, 52. Koskenniemi 2003, 128. 141 (G. B. M. Forstén perustelut SLE).

222Vappula 2016 luvut Herätystä työväen keskuudessa, Vastustusta ja uhkailuja, Parjaajia liikkeellä, Piispantarkastus 1972 selkiinnytti tilannetta.

223J. A. Tengén oli evankelisia pappeja (H SLEps KH). Koskenniemi 2003, 149. Sändebudet 17/2.9.1878.

224 Colliander 1910, I 574. Kysymyksessä on Claes Israel Joakim Molander (1829-1908). Hän oli pappina Rantasalmella, Heinävedellä ja Viipurissa. Viipurin ala-alkeiskoulun apuopettaja 1862 ja opettaja 1864 sekä Viipurin reaalikoulun ruotsin kielen kollega ja rehtori 1874. Sortavalan seminaarin johtaja 18801888. Molander oli Rantasalmella ylimääräisenä pappina 1853-1859. Olikohan avustajaksi valinnan perustana viipurilaisuuden lisäksi Lybeckin nuoruusajan pappi Rantasalmelta? https://ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi 1640-1852. Molander ei ole Koskenniemen evankelisten pappien luettelossa.

225A. T. Sternberg oli evankelinen pappi (SLEps). Hän tosin erosi jäsenyydestä myöhemmin 1890-luvulla. Koskenniemi 2003, 130, 148. Sirénin ensimmäinen pappispaikka oli Ahvenanmaalla vuosina 1871-1873 Wårdön vt. kappalaisena 14 kuukauden ajan. Tämän jälkeen Sirén oli vuonna 1873 Lumparlandin vt. kappalainen neljä kuukautta. Seuraavaksi hänet määrättiin Hammarlandiin, missä hän oli vuosina 1873-1874 kirkkoherran apulaisena. Sternbeg oli vuosina 1871-1896 Lemlandin kirkkoherra. Lumparland oli Lemlandin kappeli. Ahvenanmaan ajoilta oli ilmeisesti peräisin ystävyys Sternbergin kanssa. Colliander 1910 I, 84, 364, 392, 823. Karvonen 1936, 57-58.

226Kl. I. Nordlund oli evankelinen pappi (H SLEpsjs KH kHa). Koskenniemi 2003, 146. ”Sotakirkkoherra” tarkoitti Helsingin virolais-latvialaisen seurakunnan saarnaajanvirkaa. Tähän toimeen Nordlund oli astunut vuonna 1877. Björklund 1928, 52. Colliander 1910, I 118 Virolais-lättiläinen sotilasseurakunta (estnisk-lettiska militärförsamlingen).

227Richter oli evankelisia pappeja SLE). Koskenniemi 2003, 147. Sändebudet 17/2.9.1878.

228SS 20/1878, 313. Seuraavat raamatunlauseet: Tengén Joh. 21, 15-17, Sternberg 2. Kor. 5, 19-21, Nordlund 2. Tim. 2, 8-15 ja Richter 1. Piet. 5, 1-4.

229Karvonen 1936, 34, 63-64 ja 135.

230Karvonen 1936, 64-65.

231K. G. S. 1891, 65-66.

232Suomalainen Wirallinen Lehti 122/30.5.1882. Colliander 11910, I 573-574.

233Colliander 1910, I 103 Alexander Wilhelm Lyra oli Helsingin ruotsalais-suomalaisen seurakunnan kirkkoherra.

234Ilmeisesti Georg William Relander. J. Relander (Johan Fridolf) oli vuonna 1883 Savitaipaleen kappalainen. Colliander 1910, I 440, 626.

236Sanomia Turusta 297/19.12.1884. Colliander 1910, I 186.

237J. B. 1891, 75.

238SS 20/1878, 313-314. Wiborgs Tidning 107/1878 kerto 10.9. juhlasta ja mainitsi lukemattoman ihmisjoukon, joka virtasi Sorvaliin.

239SWK 1701. Kysymyksessä on Vuoden 1701 virsikirja, niin sanottu Vanha virsikirja. Kirjan alkuperäinen nimi on Uusi Suomenkielinen Wirsi-Kirja Niiden Cappalden canssa, jotca siihen tulevat. Kirja palveli kirkon virallisena virsikirjana vuodesta 1701 vuoteen 1886. Tämän jälkeen kirjan käyttö jumalanpalveluksissa loppui vähitellen, mutta sen asema pysyi edelleen herätysliikkeiden keskuudessa. Käytössäni on ollut painos vuodelta 1900.

240Ilmarinen 73/1879.

241Vappula 1982, 93-94, 120, 128-129, 138, 271-273. Vrt. Hyötyniemi 1927, 2 kertoo, että Granfelt olisi hoitanut pari vuotta Turun pataljoonan saarnaajan virkaa. Tätä virkaa hän ei hoitanut. Turussa nimittäin oli ruotujakoisessa sotaväessä 1812-1901 myös jalkaväkipataljoona ja vuodesta 1846 Krenatööritarkkampujapataljoona. Vappula 1982, 20, 128.

242Vappula 1989, 32, 173. Tornell oli hävinnyt Lybeckille aikaisemmin Viipurin kappalaisenvaalissa. Tornell haki pataljoonan saarnaajan virkaa toistamiseen sen tultua avoimeksi Lybeckin kuoleman jälkeen. Vappula 1989, 37.

243Vappula 1989, 37-38.

245Sonck 1995, 18. J. B. 1891, 76.

246KA ViipPA M 231/1a PH:een saapunut kirje 16.2.1885.

247Wuupurin Sanaomat 61/5.8.1885. Uusi Suometar 178/5.8.2885. Ilmarinen 91/6.8.1885. http://www3.lappeenranta.fi/museot/verkkonayttelyt/keisarinmatkasivut/teksti.htm Keisarillisia matkoja Suomessa Aleksanteri III. Keisarin matka jatkui suomalaisten rakennuttamalla keisarillisella junalla Viipurista, joka oli heidän ensimmäinen varsinainen vierailukohteensa. Sinne he saapuivat jo klo 17. Keisarivierailu nopeutti niin Lappeenrantaan vievän rautatien kuin asemahallinkin rakentamista, jotka saatiin valmiiksi juuri ennen tärkeää päivää.

248Uusi Suometar 179/6.8.1885. Finlands Allmänna Tidning 179/6.8.1885. Lappeenrannan Uutiset 1/11.8.1885. Luettelossa on mainittu mm. hohtokivellä koristeltu sormus ja brooshi (brossi=rintaneula).

249KA KKA Suomen Sotaväen arkisto Dc:9. Ruotsinkielisessä ”Lybecks hugnande med bröstkors”. Nykyisen oikeinkirjoituksen mukaan sanan perusmuoto on пожалование (myöntää) KA KKA B 3!3 Suomenkieliset aktiluettelot Kart. 5. N:o 33(II) keisarin suomia arvonimiä, kunniamerkkejä, avustuksia ym.

250KA PHA P-2/15 KK:n päiväkäsky Suomen Sotaväelle Pietarisa 22 p:nä Huhtikuuta/4 p:nä Toukokuuta1885 N:o 12. Allekirjoittanut: Kenraaliluutnantti Kreivi Heiden.

251 Polnoe. Papinristin historiaa ks. lakikokelma ”Полное собрание законов Российской империи” (Polnoe sobranie zakonov Rossijskoj imperii). KK Slaavilainen kirjasto avohyllyssä sijainti Sl.P. I Polnoe. http://www.nlr.ru/e-res/law_r/descript.html. Valtiosihteerinviraston arkistossa on kunniamerkkeja, palkkioitaa ja pääsiäisarmolahjoja koskevia asiakirjoja vuosilta 1861-1917. KA VSVA Hb:7. Asiakirjojen joukossa ei ole Lybeckin rintaristiä koskevaa asiakirjaa.

252 Email 12.9.2017 kk-palvelu@helsinki.fi (Emilia Pyykönen) Kari Vappulalle. kk-palvelun tutkimusosastolla ja slaavilaisessa kirjastossa tutkittiin asiaa. Asian selvittelyssä käytettiin myös Venäjän suurinta Brockhaus-Jefronin tietosanakirjaa vuosilta 1890-1907 (”Энциклопедический Словарь Ф.А.Брокгауза и И.А.Ефрона”). Tietosanakirjan sähköinen versio ks. http://www.vehi.net/brokgauz/all/056/56028.shtml.

253K.G.S. 1891, 59.

254KA ViipPA M-230/24a saapunut kirje 27.4.1885. Nyt puhuttiin kultarististä. KK:n päiväkäskyssä oli rintaristi.

255KA PHA P 25/9 osa I.

256KA ViipPA M-228/4 päiväkäskyjä 5.-6.4.1885.

257Finlands Allmänna Tidning 78/7.4.1885

258Ilmarinen 42/11.4.1885. Wiipurin Sanomat 28/11.4.1885.

259Kuujo 1981, 424, 429-430.

260Vappula 1989. 62. Stupperich 1959, 97. Venäjän evankelis-luterilaisen kirkon kirkkolaki 1832 § 285.

261Luther 2000, 8, 336-446. Georg Lutherin määrittelemät rajavuodet perustuvat Inkerin kirkon sisäiseen kehitykseen ja ulkoisiin toimintaan vaikuttaviin seikkoihin. Erikoisuutena mainittakoon, että inkeriläiset lahjoittivat yhdelle papille (matr. 730), jolla oli monipuolinen ura Inkerissä, rintaristin vuonna 1970.

262Vappula 1989, 64. Venäläisessä joukossa palvelevan suomalaisen papin palkitsemisen käsitteli Venäjän sotaministeri ja Suomen valtiosihteeri. Venäläinen viranomainen ilmoitti Suomen valtiosihteerin virastolle Lönnrothin hyvästä palveluksesta suomalaisessa sotaväenosastossa ja aikomuksesta palkita kyseinen pappi. Vastauksessaan valtiosihteerinvirasto ilmoitti, ettei palkitsemiselle ollut mitään estettä. Lönnrothin risti on luovutettu Sotamuseolle.

263Tillander-Godenhielm 2005, 237-255.

264Vappula 1989, 64. https://fi.wikipedia.org/wiki/Pyhän_Stanislauksen_ritarikunta. Ritaikunnasta Tillander-Godenhielm 2005, 137-138.

265Vappula 1989, 62.

266Koskenniemi 1967, 81.

267K. G. S. 1891, 70. Ks. pappien vastustuksesta Koskenniemi 1964, 172-177. Koskenniemi 2008, 20-22.

268SS 24/1878, 383-384.

269Koskenniemi 1967, 81.

270SS 24/1884, 382.

271SS 12/1884, 184-185. SWK 1701 nro 203. Virressä oli viisi säkeistöä.

272SS 12/1884, 184-185.

273SS 11/1884, 172.

274SS 11/1884, 172-173.

275SS 11/1884, 172-173.

276Uusi Suometar 154/1884 (5.7.1884).

277Uusi Suometar 174-176/1884 (29.-31.7.1884).

278Uusi Suometar 174/1884 (29.7.1884).

279Uusi Suometar 174/1884.

280Uusi Suometar 174/1884.

281Uusi Suometar 175/1884 (30.7.1884).

282Uusi Suometar 176/1884 (31.7.1884).

283Uusi Suometar 176/1884. Biblia 1776:n käännös ”Joidenka kautta meille ne suurimmat ja kalliit lupaukset lahjoitetut ovat, että te niiden kautta Jumalan luonnosta osalliseksi tulisitte, jos te katoovaisen maailman himon vältätte. Nykykäännös (1992) poistaa kyseisen kohdan ongelman:Näin hän on meille lahjoittanut suuret ja kalliit lupaukset, jotta te niiden avulla pääsisitte pakoon turmelusta, joka maailmassa himojen tähden vallitsee, ja tulisitte osallisiksi jumalallisesta luonnosta.

284Uusi Suometar 176/1884.

285SS 24/1884, 382.

286Koskenniemi 1967, 81-82, 142, 177.

287J. B. 1891, 74. K. G. S. 1891, 70.

288SS 22/1884, 348. Kirjeessä on pantava merkille toteamus ”Sanansaattajaa kirjoittaneet”. Termiä käytetään SS:n artikkeleissa silloin, kun toimittaja haluaa kommentoida jotakin, esim. *S. Kirjoittaa tai *Sanans. kirjoit.

289SS 21/2.11.1885.

290Karvonen 1936, 54.

291J. B. 1891, 65. K. G. S. 1891, 64.

292K. G. S. 1891, 54-65. J. B. 1891, 65.Takala 1948, 103. Koskenniemi 1967, 33. KA Coll. 225 Lybeckin kirjeet Hedbergille 19.1.1872 hengellisestä elämästä ja 21.2.1873 Ingmanin raamatunkäännöksestä.

293Museoviraston kuvakokoelma. Kuvassa ovat vasen rivi ylhäältä alas: C.R. Åkerblom, K.A.Hildén, J.W.Alander ja E.J.Eklund. toinen rivi ylhäältä: E.J.Liljestrand, Joh. Roos, J.Engström, J.A.Ahlgren, Aron Silfvast. Keskellä Ad.Mobergin kuvan alla And.Silfvast ja B.Tallberg, G.W.Rask ja alinna A.F.Gammal sekä G.Grönlund. toinen rivi oikealta ylhäältä lukien: Nordlund, K.H.Ekroos, Joh.Bäck, C.R.Jankes ja K.J.Rahikainen. oikeanpuoleisin rivi ylhäältä: E.A. Forssell, L.A.Forstén, C.F.Hagelin ja A. Haapanen.

294KK Coll 225.29 Lybeckin kirjeet Hedbergille 19.1.1872, 22.10.1875, 5.11.1878 ja 19.6.1879.

295KK Coll. 225.29 Lybeckin kirjeet Hedbergille 19.1.1872, 28.9.1872, 19.2.1875, 30.11.187717.12.1880,

296KK Coll. 225.29 Lybeckin kirjeet Hedbergille 22.11.1870, 24.1.1872, 18.9.1877, 2.11.1877, 12.3.1878, 9.3.1879, 19.6.1879, 16.6.1883.

297KK Col225.29 Lybeckin kirjeet Hedbergille 2.11.1877, 4.4.1878.

298KA Coll. 225, 29 Lybeckin kirje Hedbergille 5.11.1878.

299J. B. 1891, 71. K. G. S. 1891, 66.

300Koskenniemi 1998, 95.

301J. B. 1891, 67.

302 K. G. S. 1891, 68. J. B 1891, 67-69.

303J. B. 1891, 69-70. K. G. S. 1891, 68-69.

304J. B. 1891, 70. K. G. S. 1891, 66.

305 K. G. S. 1891, 66.

306Sonck 1995 18.

307K. G. S. 1891, 70.

308Ilmarinen 84/21.7.1883 ilmoitus ”Wirkoja haettawana”.

309KA Coll. pm. 2187.

310Wiipurin Sanomat 82/17.10.1885.

311Vappula 1989, 46.

312J. B. 1891, 71.

313Välimäki 2002, 102. Viljatertiaalit, papin kymmenyksistä saama kolmannes.

314Vuorela 1980, 302-304.

315Vuorela 1980, 301, 304-312. Hannu Välimäki esittelee uudistusehdotuksen sisältöä. Välimäki 2002, 169-176

316Välimäki 2002, 181-184.

317 Välimäki 2002, 190.

318Vuorela 1980, 312. Välimäki 2002, 177-196.

319Välimäki 2002, 185-187

320 Välimäki 2002, 196-204. Varsinainen kirkollisvero säädettiin vuonna 1922 papiston palkkauslaissa, jossa se sidottiin maanomistuksen sijasta kunnallisverotukseen. Sen mukaan kirkollisverovelvollisia olivat kaikki kunnallisveroa maksavat kirkon jäsenet ja yhteisöt. Samalla papiston palkat myös muutettiin rahapalkoiksi ja virkatalot siirrettiin seurakuntien hoitoon; vain pappila jätettiin papin asunnoksi. Uudistus selkeytti veroperusteita, laajensi veropohjaa ja tasoitti verokuormaa. Ks. Välimäki 2002, 255-266.

321J. B. 1891, 76-77.

322J. B. 1891, 76.

323Sonck 1995, 19. Rahanarvo http://apps.rahamuseo.fi Rahanarvolaskuri. Filosofian tohtori UllaTillander-Godenhjelm on tutkimuksessaan esittänyt laskelmia myönnettyjen kultaristien rahallisista arvoista. Tillander-Godenhjelm 2005, 243-244.

324J. B. 1891, 76-77.

325J. B. 1891, 77-78. K. G. S. 1891, 70-71. Sonck 1995, 18-19.

326Lybeck 1880a, 3-4.

327Lybeck 1880a, 4-6.

328Lybeck 1880a, 6-8. Käytössäni ollut kirja on yksi pieni todiste levinneisyydestä. Kirjaa on ostettu vielä monta vuotta ilmestymisen jälkeen. Kirjaan on merkitty Tina Heiskanen St. Mikkeli ja päivämäärä 12.12.1886.

329Lybeck 1880a. 9-90.

330Lybeck 1880a, 91-100.

331Lybeck 1880a, 101-250.

332Lybeck 1880a, 251-294.

333Lybeck 1880a, 257-290.

334Lybeck 1880b, 3-4.

335Tuntemattomampia näistä olivat: Arminiolaisuus on hollantilaisen teologin Jacobus Arminiuksen (15601609) mukaan nimetty oppi, jonka mukaan Kristus kuoli kaikkien (ei vain valittujen) puolesta, mutta vain uskovat pelastuvat. Lybeck 1880b, 55. Socinilaiset olivat Sveitsin, Italian ja Puolan alueiden reformoituja, jotka kielsivät kolminaisuuden. Sienalainen lainoppinut Faustus Socinus kokosi heidät yhteen Puolassa vuonna 579. Heidän uskontunnustuksensa oli krakovalaisessa katekismuksessa. Lybeck 1880b. 55. Irvingiläiset olivat Edward Irvingin perustama ryhmä, joka oli alun perin Skotlannin presbyteerikirkosta. Irving ihastui sekä katolisuuteen että eräänlaiseen helluntailaisuuteen ja tunsi erityistä vetovoimaa lopunajan pohdinnoille. He hylkäävät Raamatun määräämisvallan kirjaimen orjuutena ja pitävät ns. sisäis sanaa korkeampana ilmoituksena. Lybeck 1880b, 61-65. Khliastit odottivat tuhatvuolista näkyvää valtakuntaa maan päällä. Tämän opin edustajia saattoi esiintyä missä tahansa lahkossa. Lybeck 66-66. Hihhulit olivat lestadiolaisia. Lybeck 1880b, 69-72.

336Lybeck 1880b, 13-12.

337Lybeck 1880b, 73

338Basilius oli 300-luvulla elänyt opettaja, jota alettiin pitää pyhimyksenä lähinnä hänen jälkeläistensä takia. Yhdeksästä lapsesta viisi on julistettu pyhimyksiksi. Oja 2011, 195.

339Lybeck 1880b, 13-36.

340J. S. 1891, 75.

342Lybeck 1884, III.

343Ilmarinen 41/26.5.1880. Samanlainen ilmoitus oli myös ainakin seuraavissa lehdissä: Karjalatar 23/4.6.1880, Tampereen Sanomat 25/3.1881 ja Rauman Lehti 32/11.1883.

344Ilmarinen 3/19.1.1885.

345Lybeck 1884, IV-V.

346Lybeck 1884, VI-VII.

347SS 15-17/1885. Lybeck 1885., 225-262 Painetussa lehdessä saarnassa on yli 30 sivua!

348J. B. 1891, 72-73.

349K. G. S. 1891, 67, 69.

350J. B. 1891, 73. Kysymyksessä on Kleofas Immanuel Nordlund (1849-1883). Ks. Nordlundista Björklund 1928, 7, 13- 103.

351J. B. 1891, 73-74

352 K. G. S. 1891, 68.

353 K. G. S. 1891, 71.

354K. G. S. 1891, 71. J. B. 1891, 78

355Sirén 1891, 71.

356Wiipurin Sanomat 85/28.10.1885. Uusi Suometar 252/30.10.1885. Joissain lähteissä ollut virheellinen lapsiluku 9 johtui siitä, että yksi lapsista Suoma Signe Maria oli kuollut jo lapsena 1874. Lapsia oli siis 10, surevia 9.

357Ilmarinen 130/5.11.1885. Wiipurin Sanomat 88/7.11.1885. Suomen kirkko oli alkuaan vuonna 1481 tehty Dominikaanien eli Mustain veljesten luostarikirkoksi. Kellotornina oli Viipurin kaupungin muurista säilynyt Raatitorni. Collianter 1910, I 801-806 ja https://fi.wikipedia.org/wiki/Viipurin_maaseurakunnan_kirkko. Havaintojeni mukaan nykyään kirkosta on pystyssä ainoastaan ulkoseinät. Kellotapuli on kunnossa. Siinä oli jotakin venäläisten toimintaa ja ympärillä arkeologiasia kaivantoja. Viimeisimmät havaintoni ovat vuodelta 2007.

358 Colliander 1918 II, 603. Koskenniemi 1998, 67.

359Sändebudet 6/15.3.1886, 91.

360KA Coll. pm.2187. KA Coll. 2187 nimipastori. J. B. 1891, 76 Bäckin mukaan varapastori.

361Wiipurin Sanomat 28/11.4.1885. Ilmarinen 42/11.4.1885.

362http://www/ylioppilasmatrikkeli.helsinki.fi 1853-1899. KA Coll. pm. 2187. KA Hmln PTA C 183 ptk 3.10.1876 § 8.

363KA Coll. pm. 2187.

364Sändebudet 17/2.9.1878 luettelo evankelisista papeista. Koskenniemi 1967, 68 nootti 2.

365Koskenniemi 2004, 144.

366Koskenniemi 1984, 155.

367SS 18/1886, 278, 281.

368SS 18/1886, 278

369SS 18/1886, 278-280.

370 SS 18/1886, 279-280.

371SS 18/1886, 280

372SS 18/1886, 281.

Mainokset