Romeiros-vaellus Azoreilla São Miguelin saarella 500 vuotta vanha perinne

Remeiros-kulkue keväällä 2011

Vieraillessamme paastonajan toisella viikolla Azoreilla saimme kohdata eri puolilla saarta Romeiros-vaeltajien ryhmiä (romeiros, port.=pyhiinvallus). Ihmiset, joita pyhiinvaeltajat matkansa aikana kohtasivat, keskeyttivät työnsä kunnioituksesta vaeltajia kohtaan. Liikenteessä annettiin ”etuajo-oikeus” pyhiinvaeltajille.

São Miguelin saari on nimetty pyhän arkkienkeli Mikaelin mukaan. Joka vuosi paaston aikaan laskiaisen ja pääsiäisen välillä noin 2000 aikuista miestä ja poikaa vaeltaa jalan São Miguelin saaren ympäri rannikon tuntumassa. Vaellus kestää kokonaisen viikon. Viikon vaellus alkaa lauantaina ja päättyy seuraavana lauantaina. Päivän vaellusmatka on 25-30 km. Kokonaispituudeltaan vaellus on reilut parisataa kilometriä.

Suomalainen Azoreilla asuva Simo Salin on nettisivuillaan kirjoittanut São Miguelin saaren uskonnollisesta elämästä, jota turisti ei välttämättä pääse tuntemaan. Kirkot ovat tavanomaisia turistinähtävyyksiä. Simo Salin on kirjoittanut Romeiros-vaelluksen lisäksi Santo Cristo –juhlasta (Festas do Senhor Santo Cristo dos Milagres, Ihmeiden pyhän Kristuksen juhla), jota vietetään pääkaupungissa Ponta Delgadasssa vuosittain viidentenä pääsiäisen jälkeisenä sunnuntaina. Tapahtumasta on kehittynyt Azorien suurin uskonnollinen juhla. Sen uskonnollinen osuus perustuu puisen Santo Cristo -veistoksen ihmeitä tekevään voimaan. Lisäksi Salin on kirjoittanut Pyhän Hengen juhlasta (Festas do Divino Espírito Santo). Pyhän Hengen juhlia vietetään eri puolilla Azorien saaria aina syksyyn saakka. Ne alkavat yleensä helluntaista. Ponta Delgadan Pyhän Hengen juhlaa ajoittuu yleensä heinäkuun toiseen viikonloppuun.

 Romeiros-vaellukset ovat saaneet alkunsa Azoreita kohdanneesta maanjäristyksestä, jota pidettiin Jumalan rangaistuksena. Voimakas maanjäristys vavahdutti Vila Franca do Campoa lokakuun 22. päivän aamuna vuonna 1522. Järistys ja sitä seurannut maanvyöry hävittivät käytännöllisesti katsoen koko Vila Franca do Campon. Noin 5000 ihmistä kuoli luonnonmyllerryksessä. Tuhoisan luonnonilmiön johdosta São Miguelin keskus siirrettiin Vila Franca do Camposta Ponta Delgadaan, joka on nykyisin saaren pääkaupunki.

Kerrotaan, että maanjäristyksen jälkeen espanjalaisen dominikaanimunkin Frei Afonso do Toledon innoittamana joukko eloonjääneitä rakensi Neitsyt Marialle omistetun kappelin. Sen valmistuttua munkki esitti kulkemista kulkueena uuteen Herran huoneeseen joka keskiviikko Jumalan suojeluksen saamiseksi Neitsyt Marian välityksellä.  Näistä jokaviikkoisista vaelluksista katsotaan São Miguelin paastonaikaisen pyhiinvaellusperinteen alkaneen.

Romeirosvaellusten säännöllisyydestä on merkintöjä 1700-luvun toiselta puoliskolta ja ne ovat jatkuneet keskeytyksettä tähän päivään saakka. Poikkeuksen tekevät vuodet 1911-1918,  jolloin vihamielisesti kirkkoon suhtautuneet Portugalin hallitukset kielsivät vaellukset ja muut julkisen uskonnollisuuden harjoittamisen muodot.

Kuka on romeiro? Vaellukselle osallistuu vain miehiä ja poikia. Miehet edustavat kaikkia São Miguelin väestökerroksia, ikäryhmiä ja sivistystaustoja. Heistä kaksi kolmasosaa on 10-30-vuotiaita. Mukana voi olla lääkäri, maanviljelijä, opettaja, tehdastyöläinen, juristi, kauppias, liikkeenjohtaja, katolinen pappi. Pyhiinvaeltajat puhuttelevat toisiaan veljiksi. Vaeltajat marssivat parijonossa ripeässä tahdissa etupäässä maanteitä, mutta jonkin verran myös oikopolkuja pitkin aamuvarhaisesta iltamyöhään.

Tasa-arvovaatimukset eivät ole vaikuttaneet vaelluksen järjestämiseen. Vaellus on säilynyt miesten toimintana. Kielto naisten osallistumiselle tuli voimaan vuonna 1705, sillä kokemukset miesten ja naisten yhteisistä pyhiinvaelluksista olivat mustanneet kyseisen hartaudenharjoituksen maineen! Viime vuosina on alettu tehdä paastonaikana lauantaisin naisten pyhiinvaelluksia (romarias femininas), jotka kestävät yhden päivän. Niihin osallistuu yhteensä tuhansia naisia. Päivämatkan pituudeksi kertyy parisenkymmentä kilometriä.

Kulkueitten alussa kannettiin krusifiksia. Kantaja oli yleensä lapsi tai nuori. Matkan aikana he hyräilivät tai lauloivat Ave Mariaa ja katumusvirsiä. Matkallaan he pysähtyvät kirkoissa ja kappeleissa rukoilemassa ja kävivät Herran ehtoollisella. Kuulemani mukaan monet pyytävät pyhiinvaeltajia rukoilemaan puolestaan. Kävelyn aikana ei saa juoda vettä, ainoastaan tauoilla. Pyhiinvaeltaja kantaa mukanaan tarvitsemansa ruuat. Matkapuhelimiin ei puhuta, silla matkapuhelin on vain retken johtajalla hätätapauksia varten. Salin kertoo, etä pyhiinvaeltajat jatkavat kävelyään satoi tai paistoi, oli vilu tai kuuma, jalat rakoilla, särkyä siellä tai täällä, vilustuneina ja jopa flunssaisinakin. Illan tullen miehet majoittuivat perheisiin tai leirintäpaikkoihin.

 Vaeltajat olivat pukeutuneet eräänlaiseen viittaan ja koristeelliseen, värikkääseen huiviin. Toisessa kädessä oli sauva ja toisessa rukousnauha, joka heillä on myös kaulassaan. Pimeän aikaan vaeltajien sauvojen metalliosat heijastivat valon osuessa niihin. Kun vaeltajat menevät kirkkoon, he jättivät sauvansa kirkon oven eteen. Hartioillaan heillä oli tumma shaali, jonka alla he kantoivat selässään tarkoitukseen erityisesti valmistettua säkkimäistä reppua.

 Vaeltajien varusteita ja heitä koskevaa kirjallisuutta olisi lähtiessään voinut ostaa Ponta Delgadan lentokentältä. Pyhiinvaeltajien varustusta, kuten shaaleja, värikkäitä kaulahuiveja ja isoja reppuja myytiin kuulemani mukaan joissakin Ponta Delgadan keskustan pikkuliikkeissä, jollaisia en kuitenkaan löytänyt.

 São Miguelin vaellukset poikkeavat perinteisistä pyhiinvaelluksista siten, että niillä ei ole mitään yksittäistä maantieteellistä kohdetta.

Simo Salin on kertonut, että São Miguelin pyhiinvaellukset ovat lähtökohtaisesti maallikkotoimintaa, mutta niitä säätelee kaikilta osin kirkon ohjesääntö. Pyhiinvaeltajaryhmät muodostetaan seurakunnan miesjäsenistä ja ryhmää kutsutaan seurakunnan nimellä, esim. São Josén (seurakunnan) pyhiinvaeltajat (Romeiros de São José). Valmistautuminen vaellukseen alkaa tammikuussa, jolloin paikallisissa lehdissä saattaa nähdä ilmoituksia, joissa kiinnostuneita pyydetään ilmoittautumaan. Lehtitietojen mukaan ainakin Azorien autonominen hallinto suhtautuu ymmärtäväisesti sen palveluksessa oleviin työntekijöihin, jotka ilmaisevat halunsa lähteä pyhiinvaellukselle. Heillä on siihen lupa eikä se vähennä heidän etuisuuksiaan.

Romeiros-kulkueet olivat miellyttävä kokemus luonnonkauniilla, rauhallisella ja harmonisella Azorien São Miguelin saarella.

Kari Vappula

paaston aikana 2011

Lähteet:

Pinto, Agostinho. Uma Singular Peregrinação Cristã. Romarias Quaresmais da Ilha de São Miguel – Açores. Ecce – Ponta Delgada. 2008.

Coutinho, Alexandre, Machado, Luís Filipe Mota & Machado, Pedro Mota. A Irmandade dos Romeiros. Edição Lucerna. Principia Editora, Lda. Estoril. 2006.

http://ofinlandes.com

 http//wook.pt/ficha/a-irmandate-dos-romainos